perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Turkin hallitus pohtii kurdialoitetta

18.8.2009 3:00

Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan istui maanisä Kemal Atatürkin kuvan edessä Ankarassa elokuun alussa.

Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan istui maanisä Kemal Atatürkin kuvan edessä Ankarassa elokuun alussa.

Turkin hallitus hakee tukea uudistuksille, jotka kohentaisivat Turkin vähemmistöjen ja etenkin kurdien asemaa vielä tämän vuoden aikana. Peruslinjoja on turkkilaisten lehtien mukaan määrä esitellä ennen kuin EU julkistaa seuraavan raporttinsa Turkin edistyksestä kohti mahdollista EUjäsenyyttä.

Pääministeri Recep Tayyip Erdoganin hallitseva AK-puolue on viritellyt toiveita uudistuksista samaan aikaan kun Turkin kurdien aseryhmien kapinoinnin alkamisesta on tullut kuluneeksi 25 vuotta.

Uudistuksia vastustavat opposition kiivaat turkkilaismieliset puolueet, jotka pelkäävät oman tavoitteensa, Turkin kansallisen yhtenäisyyden, murenemista. Erdoganin AK:n edustajat ovat siksi puhuneet demokratiaa lisäävistä uudistuksista, joita saatetaan heidän mukaansa kuvata myös kurdipolitiittisiksi aloitteiksi.

Uudistussuunnitelman alkuvaiheisiin voisi kuulua kurdinkielisten nimien palauttaminen monille kylille. Loppuvaiheissa kaavaillaan hallituspuolueen edustajien mukaan perustuslain muutosta, jossa kansalaisuus määriteltäisiin välttäen kansallismielistä sanaa turkkilainen.

Kurdeille myötämielisimmät Turkin poliitikot ovat varoittaneet, että esitysten ollessa vielä valmisteilla olisi hyvä, jos elinkautista vankeusrangaistusta kärsivä kurdien PKK-puolueen johtaja Abdullah Öcalan välttäisi kannanottoja.

Öcalanin on ollut määrä julkistaa PKK:n oma rauhansuunnitelma elokuun puolivälissä.

Väkivaltaisuuksissa on vuoden 1984 jälkeen kuollut noin 40 000 ihmistä. Verenvuodatus on vähentynyt 1990-luvun kiivaimmalta kaudelta, mutta ratkaisua ei ole esitetty esimerkiksi siihen, kuinka PKK:n riisuminen aseista voitaisiin käytännössä toteuttaa.

Uudistusten kannattajat pelkäävät, että sovintohankkeet voivat tyrehtyä yhteen veriseen terroristi-iskuun.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.