Turve syö uskottavuuden

Hallituksen viime viikolla julkistama pitkän aikavälin ilmasto-ohjelma on tärkeä asiakirja, koska työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja kovia tavoitteita. Paperi kiillottaa varmasti Suomen kuvaa Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla. Kiillotusta tarvitaan, koska Suomen kuvassa on musta tahra: turve.

Turpeen poltto ja soiden hyödyntäminen ovat maalle paha rasite, koska turve on kivihiiltäkin pahempi polttoaine. Hallituksen ohjelman mukaan turvetta ja kivihiiltä saa aikanaan polttaa vain, jos hiilidioksidi saadaan talteen. Siihen tarvittavaa tekniikkaa ei ole vielä olemassa, vaikka asiaa tutkitaan innokkaasti. Lisäksi soiden hyödyntämistä vastaan puhuvat monet muut luonnonsuojelunäkökohdat. Ne vaikuttavat myös hankkeisiin, jotka tähtäävät biodieselin valmistamiseen turpeesta.

Pitkän aikavälin ohjelma pyrkii epäilemättä myös helpottamaan suomalaisten neuvottelijoiden asemaa Kööpenhaminassa. He voivat yrittää viitata ohjelmaan, jos joku alkaa kysellä, kuinka he ylipäätään kehtaavat olla paikalla. Niissä saleissa ei Suomen uskonnonomainen turvepolitiikka saa suosionosoituksia.

Suomi ei vain salli turpeenpolttoa vaan rohkaisee siihen voimakkaasti. Vuonna 2005 poistettiin turpeen energiavero, ja käytössä on myös syöttötariffi eli takuuhinta, jonka turpeen käyttäjä saa tuottamastaan sähköstä. VTT:n johtava ekonomisti Essi Eerola vaati lauantaina (HS 17. 10.) veron palauttamista ja syöttötariffista luopumista. Päästökaupan tavoitteiden kiristyessä turpeenpolton tukeminen tulee vielä nykyistäkin kalliimmaksi.

Syöttötariffi on kaiken kaikkiaan tarkkuutta vaativa järjestelmä. On kyseenalaista, kuinka pitkään Suomen kaltainen paljon energiaa tarvitseva maa pärjää tukemalla energiantuotantoa, joka ei kannata ilman tukiaisia, ja kuinka pitkälle riittää kansalaisten halukkuus maksaa tukivetoisia energiamuotoja. Saksan tuulivoimatariffi on yksi esimerkki huonosti toteutetusta energiapolitiikasta, jonka vuoksi maa on ajautunut riippuvaiseksi tuontienergiasta ja joutuu rakentamaan yhä uusia hiilivoimaloita.

Maailmanlaajuisten ilmasto-ongelmien joukossa Suomen turpeenpoltto ei ole suuri, mutta sen merkitys piilee vertauskuvallisuudessa. Millaisen sanoman pieni, rikas ja itseään valistuneena pitävä maa lähettää muille valtioille; maa, jossa on varaa kiistellä siitä, rakennetaanko yksi, kaksi vai kolme uutta ydinvoimalaa? Monet köyhät valtiot kamppailevat todella ylipääsemättömiltä tuntuvien ongelmien kanssa. Ellei Suomen tapaisessa maassa pystytä ajattelemaan maailmanlaajuisesti ja toteuttamaan tositoimia nyt eikä vuosikymmenien päästä, niin missä sitten?

Maailmassa on liki 200 valtiota. Niillä jokaisella on omat erityisongelmansa, jotka johtuvat milloin politiikasta, milloin köyhyydestä, milloin yksinkertaisesti tietämättömyydestä tai ympäristöongelmien vähättelystä. Jokaisella maalla on sisäpolitiikkansa, joka ohjaa toimintaa. Meidän mustan pisteemme takana ovat johtavan hallituspuolueen aseman säilyttäminen, maan asuttuna pitäminen ja alueellisen työttömyyden torjunta. Muilla mailla on omia kipupisteitään.

Tässäkin tapauksessa maailma tarvitsee esikuvia. Pohjoismaat ovat tunnettuja kuulumisestaan monenlaisten edistyksestä kertovien kansainvälisten tilastojen kärkitusinaan. Niiden odottaisi pitävän yllä edistyksellistä kuvaansa myös ilmastokysymyksissä sortumatta turpeenpolton tapaisiin virheisiin. Jos kaikki muut Kööpenhaminan osanottajat toteuttavat Suomen tapaista itsekkyyttä, kokouksen onnistumismahdollisuudet ovat vähäiset.

Suomen maine on turpeen käytön vuoksi saanut kuhmuja jo aikaisemminkin. Hallitus on kamppaillut tehokkaasti saadakseen turpeen luokitelluksi "hitaasti uusiutuvaksi" luonnonvaraksi. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) toisti tätä mantraa haastattelussa eilen maanantaina. Muu maailma ei vain suostu ymmärtämään Suomen poliittispohjaista kantaa.

Yhdistyneet kansakunnat ja hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC eivät ole uskoneet Suomen selityksiä. IPCC totesi vuonna 2006 suorasukaisesti, että turve on fossiilista hiiltä, jota on kohdeltava kuten muitakin fossiilisia polttoaineita. Myös EU-parlamentin ympäristövaliokunta ja EU:n teollisuusvaltuuskunta ovat torjuneet Suomen esitykset; viimeksi mainittu painotti erityisesti, ettei turve ole biopolttoaine. Maamme on jankuttamassa itselleen hölmön maineen.

Muiden muassa luonnonsuojelutahoja edustavat Merja Ylönen ja Mauri Huhtala ovat muistuttaneet (HS 20. 1. 08), että IPCC:n ohjeissa todetaan nimenomaan ja moneen kertaan, ettei turve ole biopolttoaine. Myös kansainvälisen, Suomessa pidetyn suotutkijoiden konferenssin osanottajat kauhistelivat Suomen asennetta.

Pohjois-Suomessa vaikuttavat Ylönen ja Huhtala kirjoittivat myös, että suot muodostavat Suomen luonnon suurimman hiilivaraston, jonka säilyttämiseen olemme YK:n ilmastosopimuksessa sitoutuneet. YK:n ohjelman mukaan kansallisten ohjelmien avulla tulisi edistää luonnon ekosysteemeihin kuuluvien kasvihuonekaasunielujen ja -varastojen suojelua, lisäämistä ja kestävää hoitoa.

Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet vääriksi suomalaisviranomaisten aikaisemman selvityksen, jonka mukaan metsäojitetut suot sitovat hiiltä niin tehokkaasti, että määrä ylittää turpeenpolton aiheuttaman poistuman. Boreal Environmental Research 2/2007 -ohjelman tulokset vahvistavat, että Suomen tähänastinen turvemaiden hyödyntäminen on muuttanut turpeen muutamassa vuosikymmenessä hiilidioksidin sitojasta suurimmaksi yksittäiseksi päästölähteeksemme.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi