Työnantajan pitäisi perustella osa-aikaisuus

Osa-aikatyöntekijöiden määrä vähittäiskaupassa sekä hotelli- ja ravintola-alalla on kasvanut aina 1990-luvun lamavuosista asti. Vuonna 2010 vähittäiskaupassa työskenteli säännöllisesti yli 50000 osa-aikaista, hotelli- ja ravintola-alalla 23000.

Kuntasektorilla osa-aikatyötä teki 58000 kuukausipalkkaista ja 13000 tuntipalkkaista työntekijää. Kunnissa osa-aikaisten määrä on vuosina 2004-2010 kasvanut 3,4 prosenttiyksikköä, kun taas kokoaikaisten määrä on kasvanut 1,69 prosenttiyksikön verran.

Osa-aikaisuuteen on monia syitä. Ammateissa, joissa osa-aikaisten määrä on suuri, kyse on usein ensisijaisesti työnantajan strategiasta, ei työntekijän vapaasta valinnasta.

Yksityisen sektorin palvelualoilla 40 prosenttia osa-aikatyöntekijöistä tekee osa-aikatyötä vastentahtoisesti ja 40 prosenttia opiskelun takia. Vain 20 prosentin osa-aikaisuutta selittää terveys, lastenhoito tai muu oma syy. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tutkimukseen.

Osa-aikatyö tuottaa niin sanottua palkkaköyhyyttä. Siksi on huolestuttavaa, että viime vuonna vähittäiskaupassa 45 prosenttia myyjistä ja peräti 68 prosenttia kassanhoitajista teki työtä, jossa viikkotunteja oli alle 31. Vuonna 2009 alle 31 tuntia työskentelevien keskiansio oli 984 euroa ja 31-34 tuntia työskentelevien 1610 euroa kuukaudessa.

Luvut kertovat enemmän yritysten strategisista valinnoista kuin työntekijöiden pyrkimyksestä välttää kiireistä elämäntyyliä. Osa-aikatyön taustalla on harkittua liiketoimintaoppia, joustojen tavoittelua sekä lainsäädännön rikkomista ja ohittamista. Työtä satunnaistetaan ja työntekijöitä pidetään kertakäyttötuotteina. Yritysten tehokkuusajattelun aiheuttamat toimeentulo-ongelmat jäävät sosiaaliturvajärjestelmän paikattaviksi.

Vastentahtoisen osa-aikatyön teettäminen ja yrittäjäriskin siirtäminen työntekijöille on yhteiskuntamoraalinen ja poliittinen kysymys. Työlainsäädäntöön tulisi kirjata, että osa-aikatyön käytölle pitää esittää hyväksyttävät perusteet.

Yritysten keskinäistä halpatyövoimakilpailua voitaisiin hillitä vaikkapa määrittelemällä osa-aikatyön käytölle työpaikkakohtainen katto. Työrauhaa ja työhyvinvointia edistäisi se, että lisätyön tarjoamisvelvoitteen laiminlyönti tietäisi työnantajalle tuntuvia sanktioita. Nykyäänkin osa-aikaisille on tarjottava lisätunteja ennen kuin uusia työntekijöitä palkataan, mutta lakia rikotaan yleisesti.

Vastentahtoinen osa-aikatyö tuottaa toimeentulo-ongelmia, mutta se on epämielekästä myös tasa-arvon kannalta. Sukupuolten palkkatasa-arvoa tavoiteltaessa mittarina käytetty säännöllisen työajan palkka ei kerro osa-aikatyön tuottamasta köyhyydestä kovin hyvin. Pienen tuntipalkan - niin sanotun euroshopperpalkan - vaikutus kertautuu, kun tunteja on työpäivässä kahdeksan sijaan viisi. Säännöllisen työajan palkan lisäksi olisikin aiheellista mitata sukupuolten toteutuneita ansioita.

Osa-aikatyö on yleisempää naisilla kuin miehillä. Nykyisillä seurantaindikaattoreilla etenkin myyjien, tarjoilijoiden, siivoojien, koulunkäyntiavustajien sekä perus-, lähi- ja sairaanhoitajien ansiotaso jää sukupuolten tasa-arvotavoittelun kuolleeseen kulmaan. Jos työsuhdetyypin ja teetetyn työajan eriytyminen sukupuolten välillä hyväksytään, se tarkoittaa käytännössä tinkimistä tasa-arvonormista.

Vaikka palkkaköyhyys on osa-aikatyöntekijöiden arkea, kyse ei ole vain rahanpuutteesta vaan osa-aikatyötä tekevät sysätään pois muustakin osallisuudesta.

Osa-aikaisilla on työssään vähemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin pysyvää tai määräaikaista kokoaikatyötä tekevillä. Tämä koskee muun muassa työnantajan maksamaa koulutusta ja siten myös mahdollisuutta suojautua työelämän epävarmuutta vastaan. Osa-aikatyöntekijät ovat kierteessä, jossa he työtä tekemällä menettävät kilpailukykyään.

Perusteettoman ja vastentahtoisen osa-aikatyön teettämisessä on kyse tietoisesta työsuhdetyypillä kikkailusta. Siihen purevat sopiminen ja sääntely. Ne taas ovat tahdon asioita.

Kirjoittaja on työelämän tutkija, joka toimii SAK:ssa hankekoordinaattorina.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi