lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Työtaisteluiden pelisäännöt uusiksi

5.3.2010 3:00

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n bussi- ja kuorma-autoliikennettä koskenut lakko saatiin päättymään kiitettävän nopeasti. Lakko haittasi ihmisten työmatkoja vain runsaan päivän.

Sen sijaan toisten AKT:n jäsenten, satamien ahtaajien lakosta näyttäisi tulevan pitkä. Suomen vienti ja tuonti pysähtyvät siksi ajaksi lähes kokonaan. Työnantajapuoli laskee, että vientituloja menetetään 110 miljoonaa euroa päivässä.

Pitkittyessään lakko haittaa paitsi elinkeinoelämää myös lukuisten alojen työntekijöiden toimeentuloa. UPM pysäytti lakon vuoksi ensimmäisen tehtaansa heti torstaina.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtajisto vaati poikkeuksellisessa tiedotustilaisuudessaan välittömiä muutoksia työrauhajärjestelmään.

Pikaisia muutoksia tuskin tulee, sillä perusoikeuksiin, kuten lakko-oikeuteen, kajoaminen vaatii eduskunnassa kiireelliseen käsittelyyn viiden kuudesosan enemmistön. Mutta pidemmällä aikavälillä EK:n vaatimukset ovat AKT:n häikäilemättömän toiminnan ansiosta perusteltuja. Työtaistelujen pelisääntöihin on saatava muutoksia.

Ensinnäkin laittomista lakoista maksettavia hyvityssakkoja on kovennettava. Sakot ovat niin pieniä, ettei niillä ole vakavaraisille ammattiliitoille mitään ehkäisevää vaikutusta. Ne eivät ole myöskään missään suhteessa lakolla aiheutettuun vahinkoon. Lakkosakkojen yläraja tulisi vähintäänkin moninkertaistaa, kenties poistaa kokonaan. Samalla pitäisi harkita vahingonkorvausten määräämistä.

Lakkojen ennakkovaroitusajan tai lykkäysmahdollisuuden pidentämisellä tuskin saataisiin sanottavaa hyötyä. Neuvottelut alkavat sujua vasta kun lakko on oikeasti ovella.

Neuvottelut ahtaajien työehdoista ovat nyt jumissa. Valtakunnansovittelija Esa Lonka ei nähnyt edellytyksiä sovintoehdotuksen jättämiseen. Jotta tilanne ei tarpeettomasti pitkittyisi, sovittelijan pitäisi kutsua avukseen sovittelulautakunta.

Sovittelulautakuntaa käytetään poikkeuksellisen vaikeissa neuvotteluissa – viimeksi syksyllä 2007 Tehyn työtaistelu-uhan purkamiseen.

Sovittelulautakunnankaan ehdotus ei valitettavasti sido riidan osapuolia. Työriitojen sovittelulain mukaan Suomessa on sovittelupakko, ei sovintopakkoa. Tätä tulisi muuttaa niin, että sovittelulautakunnan ehdotus olisi myös osapuolia sitova. Jos kerran osapuolet eivät kykene neuvottelemaan sopimusta, annetaan se muiden laadittavaksi.

Myös lakkojen vaikutuksia olisi rajattava. Satamien seisottamisen yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat kohtuuttomia verrattuna itse kiistan kokoon.

Työ- ja elinkeinoministeriöllä on nykyisin oikeus – valtakunnansovittelijan pyynnöstä – lykätä lakon alkua kahdella viikolla, jos lakko kohdistuu yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin tai vahingoittaa huomattavasti yleistä etua. Samaan tapaan ministeriöllä voisi olla oikeus rajata lakon vaikutuksia, samoin perustein. Vastuunsa tuntevat ammattiliitot rajaavat lakkonsa laajuutta jo nykyisin oma-aloitteisesti.

Suurin osa ammattiliitoista käyttäytyy vastuullisesti ja pyrkii neuvottelemaan sopimukset itse. Sitten on liittoja, joiden neuvottelut vasta alkavat valtakunnansovittelijan luona.

Riitaan, myös työriitaan, tarvitaan aina kaksi osapuolta. Sivullisille pitäisi kuitenkin pyrkiä aiheuttamaan mahdollisimman vähän vahinkoa.

Jokaisella ammattiliitolla on oltava oikeus puolustaa jäsentensä etuja, jopa lakolla. Mutta millään liitolla ei saisi olla valtaa panna koko muuta yhteiskuntaa polvilleen.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.