Työurien pidentäminen vaatii uudenlaista ajattelua

Pienet korjaukset eivät riitä, vaan on etsittävä radikaaleja vaihtoehtoja.

Pääministeri Matti Vanhasen vuosi sitten esittämä ajatus työeläkeiän alarajan nostamisesta 65 vuoteen johti kahden työryhmän perustamiseen. Niin sanottu Rantalan työryhmä pohtii eläkejärjestelmän kehittämistä ja Ahtelan työryhmä työelämän kehittämistä. Tavoitteena on työurien pidentäminen keskimäärin kolmella vuodella.

Työryhmien ehdotusten oli määrä valmistua viime vuoden loppuun mennessä, mutta niille annettiin kuukausi lisäaikaa. Ehdotuksia odotetaan jännittyneinä, mutta niiden pelätään jäävän marginaalisiksi tai yhtä kaavamaisiksi kuin pääministerin ehdotus virallisen eläkeiän nostosta.

Ilmiö, jonka kimpussa työryhmät työskentelevät, on laajuudeltaan lähes tähtitieteellinen. Siksi tarvitaan aivan uusia ajatuksia.

Suomessa menetetään joka vuosi noin puoli miljoonaa työvuotta siksi, että sankat joukot poistuvat työelämästä ennen virallista eläkeikää. Työvoimakustannuksina menetys on noin 21 miljardia euroa. Luvun suuruudesta saa käsityksen, kun sitä vertaa Suomen valtion budjettiin, joka on tänä vuonna 49,9 miljardia euroa.

Menetys on häkellyttävän suuri. Siksi pienet korjaukset nykykäytäntöihin eivät riitä, vaan on etsittävä radikaaleja vaihtoehtoja. Eläkeiän nostaminen ei tätä ongelmaa ratkaise.

Tutkimukset osoittavat, että kiire ja pakkotahtisuus aiheuttavat ennenaikaista työelämästä syrjäytymistä. Ennakkotiedot Työterveyslaitoksen tutkimuksesta Työ ja terveys Suomessa kertovat joustavien työaikojen, osa-aikatyön ja työajan lyhentämisen olevan edellytyksiä sille, että paljon stressiä kokevat ihmiset jatkavat työntekoa 63 ikävuoden jälkeen.

Tutkimus osoittaa myös, että nimenomaan työajan, työn keventämisen ja työyhteisön merkitys työssä jatkamiseen on lisääntynyt kolmen viime vuoden aikana. Tutkimus julkaistaan keväällä.

Kaivoon valuvat 21 miljardia euroa voisi käyttää paremminkin. Ne riittäisivät Suomen koko vuotuisen eläkemenon maksamiseen.

Radikaali ajatus olisi, että ryhdytään tietoisesti luomaan työhön väljyyttä, joka parantaa työssä jaksamista, tukee terveyttä ja antaa mahdollisuuksia työn kehittämiseen. Samalla kohennettaisiin koko väestön elämänlaatua.

Jos siirtyminen nelipäiväiseen työviikkoon nostaisi suomalaisten keskimääräisen eläkkeellejäämisiän nykyisestä 58 vuodesta 65 vuoteen, toimenpide olisi taloudellisesti kannattava.

Voisimme siirtää osan 21 miljardista työhyvinvoinnin edistämiseen ja saada huomattavasti paremmat tuotot. Useat suomalaiset ja kansainväliset tutkimukset osoittavat, että panostukset työhyvinvointiin voivat olla liiketaloudellisesti hyvin kannattavia.

Esimerkiksi Dragsfjärdissä vuosina 2002–2005 toteutettu Druvan-projekti, jossa henkilökunta käytti osan työajastaan työnsä analysointiin ja kehittämiseen, osoittautui taloudellisesti kannattavaksi, vaikka kunta lisäsi panostuksensa työterveyshuoltoon 20-kertaiseksi.

Nykyisellään työhyvinvoinnin edistämiseen käytetään vuosittain vain 1,9 miljardia euroa, siis alle kymmenesosa ennenaikaisen eläkkeelle jäämisen kustannuksista.

Ajatus, että vähemmän voisi olla enemmän, on vastoin nykyistä työelämän tehostamisajattelua. Tuottavuutta pyritään parantamaan vähentämällä henkilöstöä samalla kun tehtävät säilyvät ennallaan.

Työurien pidentämisen nimissä ollaan nostamassa virallista eläkeikää ja osa-aikaeläkkeen ikärajaa sekä heikentämässä vuorotteluvapaan ehtoja.

Vähemmän on enemmän -ajatus sisältää uuden tavan ajatella työoloja, työssä jaksamista ja työuran pidentämistä. Siksi sitä ei kannata nykyisessä keskustelussa sivuuttaa.

Jospa ei yritettäisikään pidentää työuria teknisin toimin ja loihtia tuottavuutta ruuvia kiristämällä, vaan kehitettäisiin työelämän laatua? Ei tehtäisi kovemmin vaan aidosti fiksummin!

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi