Työurien pidentämisen tarve riittää yhteiseksi pohjaksi

Pääministeri Matti Vanhanen tapaa tänään uudelleen työmarkkinajärjestöjen edustajat hallituksen yksipuolisen eläkepäätöksen kärjistämässä ilmapiirissä, jota myös eduskunnan oppositio on kiirehtinyt hyödyntämään. Pääministerillä on kaikki syyt tulla kuumina käyviä palkansaajajärjestöjä vastaan.

Vastaavasti järjestöjen on annettava hallitukselle mahdollisuus päästä pälkähästä, johon se on itsensä ajanut. Keskellä pahenevaa talouskriisiä ei pidä lähteä turhaan lietsomaan porvarihallituksen ja palkansaajajärjestöjen välistä arvovaltakiistaa.

Mitä enemmän hallituksen tekemän eläkepäätöksen tekotavasta on saatu tietoa, sitä merkillisemmältä se tuntuu. Hallituksen ohjelmassa todetaan vanha periaate, jonka mukaan työeläkkeitä koskevat asiat valmistellaan yhteistyössä keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Hallituksen päätös vanhuuseläkkeen alaikärajan korottamisesta 63 vuodesta asteittain 65 vuoteen tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä järjestöille, työeläkelaitosten johtohenkilöille ja viime kädessä myös keskustan ja kokoomuksen hallituskumppaneille. Niiden tehtäväksi jäi hyväksyä pääministerin ja valtiovarainministerin keskenään sopima asia. Vanhasen perustelu palkansaajajärjestöjen ohittamiselle oli tuoreeltaan se, etteivät ne olisi kuitenkaan päätöstä hyväksyneet.

Hallituksella täytyy tietenkin olla oikeus ja myös poliittista rohkeutta tehdä kiistanalaisiakin päätöksiä, jos se on hallituksen mielestä välttämätöntä – tässä tapauksessa väestön nopean ikääntymisen aiheuttamien uhkakuvien torjumiseksi. Kaikki asiantuntevat tahot palkansaajajärjestöjä myöten tunnustavat sen, että työurien pidentäminen on Suomelle välttämätöntä.

Hallituksen yksipuolisesta menettelystä tuohtuneet järjestöt ovat kuitenkin kieltäytyneet jyrkästi eläkeiän alarajan korottamisesta ja vaatineet hallitusta perumaan sen, jotta neuvottelut voitaisiin käynnistää. Tiukka vaatimus enemmistöhallituksen julkistaman päätöksen peruuttamisesta tuntuu poliittisesti sopimattomalta, kun vaatimus tulee eduskunnan ulkopuolelta. Eri asia on, että järjestöillä on oikeus kieltäytyä osallistumasta neuvotteluihin hallituksen kanssa.

Viime päivien vilkas eläkekeskustelu on tuottanut erilaisten mielipiteiden ohella paljon hyödyllistä tietoa. Keskimääräinen eläköitymisikä Suomessa ei ole käytännössä aivan niin alhainen kuin julkisuudessa yleensä esitetään vaan yli 61 vuotta. Se on kuitenkin liian alhainen. Varhaista eläkkeelle siirtymistä selittävät myös järjestelmään liittyvän eläkeputken ja osa-aikaeläkkeen alhaiset alaikärajat, joiden nostamisesta on juuri sovittu.

Virallisen eläkeiän nosto ei asiantuntijoiden mukaan vaikuta merkittävästi työurien pidentymiseen. Suomessa siirryttiin vasta äskettäin 65 vuoden eläkeiästä joustavaan 63–68 vuoden eläkeikään. Muutokseen sisältyvien taloudellisten kannustimien toivotaan pidentävän työelämässä pysymistä.

Kaikilla tahoilla vallitsee yksimielisyys siitä, että tehokkain tapa pidentää ikääntyvien ihmisten työuria on sittenkin vaikuttaa työelämän olosuhteisiin: työpaikan ilmapiiriin sekä työajan ja muiden joustojen lisäämiseen.

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt voivat helposti löytää pienimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi tarpeen työurien pidentämiseen. Ne voivat yksinkertaisesti ohittaa eläkeiän alarajan nostamisen. Hallituksen tavoitetta kohti voidaan pyrkiä ilmankin. Asetelmaa ja eri osapuolten roolijakoa hämmentää siinä tapauksessa opposition eduskunnassa tekemä välikysymys.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi