USA:n poliittinen kahtiajako ei ole uhka demokratialle

Republikaani Colin Powellin, Yhdysvaltain armeijan entisen komentajan, tuki Barack Obamalle viritti osaltaan keskustelun, onko Yhdysvallat sittenkään niin kahtia jakautunut ja epädemokraattinen kuin meneillään oleva vaalikampanja antaa ymmärtää.

Demokratia kapenee, jos maan puoluekenttä jakautuu kahteen ryhmittymään, joiden välinen kilpailu jakaa myös väestön kahteen ryhmään, yleensä vasemmistoon ja oikeistoon. Jako ulottuu jopa työpaikoille ja harrastustoimintaan.

Ryhmien sisällä ei käydä avointa keskustelua vaihtoehdoista, arvoista ja politiikasta, eikä puolta hevin vaihdeta. Politiikka on vastustajan mustamaalausta, tyhjien käsitteiden ympärillä pyörivää populismia ja kiistelyä hallinnon ja vaalien laillisuudesta. Vaalikampanjassa loka lentää.

Miten tämä näkyy nyt Yhdysvalloissa?

Republikaanit John McCain ja Sarah Palin viittaavat Obaman "terroristimenneisyyteen"; väite perustuu siihen, että Obama on istunut kouluneuvostossa John Ayersin kanssa. Ayers oli Vietnamin sotaa vastustavan terroristiryhmän Weather Undergroundin johtohahmoja.

Esille on otettu myös Obaman keskimmäinen nimi, islamilaisuuteen viittaava Hussein; hänen on lisäksi sanottu olevan "sosialisti" ja jotain muuta kuin "oikea Amerikka". Ääneen sanotut asiat muistuttavat myös siitä mitä ei usein mainita: Obama on musta - kuten Colin Powell.

Loka lentää myös Obaman kampanjassa: demokraattien tiuhaan tahtiin pyörivissä tv-mainoksissa McCain itse kertoo äänestäneensä 90-prosenttisesti Bushin ehdotusten mukaan. Koska monet ovat kyllästyneet Bushiin eivätkä luota uuskonservatiivien politiikkaan, Obama voi politikoida vetämällä rajan itsensä ja republikaanien väliin.

"Sosialisti" merkitsee tällä erää Yhdysvalloissa sitä, että ehdokas tahtoo verottaa rikkaita ja uskoo yleiseen terveydenhoitojärjestelmään. Obamaan luotetaankin juuri terveydenhuollon ja talouden kysymyksissä, mutta muutoin hänen politiikkansa on monista demokraateista liikaakin keskikentällä.

Republikaanit puolestaan ovat siirtyneet kauas keskustasta, vaikka julkista rahaa on käytetty sotaan ja pankkeja kansallistettu.

Negatiivinen kampanja ja tyhjiin käsitteisiin ja hahmoihin perustuva populismi ovat kahtia jakautuneen politiikan tunnusmerkkejä.

McCain valitsi kampanjalajikseen populismin, koska hänen ehdotuksensa eivät tuntuneet purevan, vaan usein ne haudattiin pian hehkutuksen jälkeen. Siispä hän päätti antaa putkimies-Joen hoitaa homman. Joesta tuli myyttinen tavishahmo, jolla konservatiivit perustelevat kansanläheisyyttään - jääkiekkomutsin ja mäyräkoira-Joen (Joe-six-pack) lisäksi.

McCainista - joka parhaimmillaan on viihdyttävä ja avarakatseinen - tehtiin (uus)konservatiivinen valtiomies ja viihdykkeeksi kutsuttiin ex-missi ja kuvernööri Sarah Palin.

Syvästi kahtia jakautuneen politiikan piirteitä ovat myös vaalivilppi ja laillisuuskysymykset. Konservatiivit syyttävät Obamaa kytkystä äänestäjien nimiä väärentäneeseen Acorniin. Demokraatit taas todistivat, että uusia äänestäjiä oli estetty äänestämästä virheellisesti syötettyjen rekisteritietojen takia Ohiossa.

Äänestysrekisteriongelmia on erityisesti osavaltioissa, joissa kisa on tiukin: Virginiassa, Ohiossa ja Floridassa. Ainakin viimeksi mainitussa etenkin monet nuoret, mustat, latinot ja demokraatit uhkaavat jäädä ilman äänestysmahdollisuutta. Politiikkaa tehdään sekä syytöksillä että hallinnolla.

Kahtia jakautuneessa politiikassa on kaksi vihollisleiriä. Vihollisen vastustaminen yhtenäistää ryhmän, ja kummankin ryhmän sisälle syntyy konsensus, jossa asioita, arvoja ja politiikan vaihtoehtoja ei käsitellä avoimen kriittisesti eikä ryhmän rajoja ajoittain kyseenalaisteta. Se on ongelma demokratialle.

Colin Powellin tuki Obamalle osoitti, että Yhdysvalloissa kahtiajako ei ole uhkaava eikä raja kahden puolueen välillä ole kyseenalaistamaton. Samoin Lincolnin perintöä kunnioittava republikaaninen päivälehti Chicago Tribune antoi ensimmäistä kertaa tukensa demokraatille.

Myös finanssikriisin käsittely paljasti, että niin republikaanien kuin demokraattienkin riveissä on niitä, jotka ovat valmiita kritisoimaan puoluejohdon päätöksiä. Sisäisiä konflikteja käsitellään julkisesti. Päätöksiä ei tehdä ennalta omaksutun identiteetin mukaan, vaan myös näkökantojen perusteella.

Powell vastusti republikaanien uuskonservatiivista ja kapeaa linjaa, joka oli siirtynyt kauemmaksi keskustasta - ja hänen omista mielipiteistään sekä Lincolnin perinnöstä. Powell uskoi Obaman tavoittavan suuremman osan amerikkalaisista, yhdistävän kansakuntaa talouskriisin aikana ja luovan paremman keskusteluyhteyden ulkomaille.

Negatiivinen kampanja luo poliittisen rajan muttei yleensä tarpeeksi äänestysintoa. Vaikka vaalit koskettavatkin ennätysmäärää amerikkalaisia, valitsijamiesvaali ja kiistavaltiot ovat tärkeämpiä mittareita kuin yksittäisten äänien määrä.

Vaalipäivänä tai sen jälkeen selviää paitsi se, kuka voitti tarvittavat osavaltiot, myös se, ketkä pääsivät äänestämään ja miten poliittisesti kahtia jakautunut maa on.

Kirjoittaja on vieraileva tutkija-tohtori Northwestern-yliopistossa ja Ydin-lehden päätoimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi