Ulkomailla Suomi on Finland

Suomalaiset pitävät kilpakenttiä oivana foorumina Suomi-kuvan kohentamiseen. Mutta edustavatko urheilijamme Suomea vai Finlandia? Kysymys ponnahtaa esiin aina ennen suuria urheilutapahtumia.

Suomen Washingtonin-lähettiläs Leonard Åström raportoi vuonna 1927 ulkoministeriölle, että suomalaiset yrittivät tuputtaa Suomi-sanaa englanninkieliselle kielialueelle. Hän oli nähnyt suomalaisen virkamiehen käyntikortissa merkinnän Suomi (Finland).

Professori Yrjö Ilvessalon teoksen "Suomen metsät" englanninkielisen version nimi oli The Forests of Suomi (Finland). Ilvessalo oli todennut Åströmille vain noudattavansa "nykyään yleistä suuntaa".

Tarkoitus oli vakiinnuttaa Suomen suomenkielinen nimi myös ulkomailla. "Suomi (Finland)" olisi vain välivaihe, kunnes "Suomi" yleistyisi.

Hanke kummastutti Åströmiä. "Kun ei edellytettäne, että 'Finn' ja 'Finnish' sanat hävitettäisiin, otaksutaan selvästikin, että englanninkielisen maailman sadat miljoonat muistaisivat, että 'Finn'it' ovat kansa, joka asuu maassa, jolla on hyvin omituinen, englanninkielisen vaikeasti äännettävä ja muistettava nimi."

Lähettilään mielestä Finland-nimeen liittyi englanninkielisessä maailmassa paljon Suomelle myönteistä. "Sen ympärille on keskittynyt siksi paljon sitä, mitä englanniksi sanotaan 'good will'– –, joten Finland nimellä englanninkielisellä kielialueella on arvo, jota voidaan verrata hyvin etableeratun, vakavan liikkeen toiminimen arvoon." Suomi taas ei Åströmin mukaan sanonut kenellekään mitään, koska se ei yhdistynyt aiempiin mielikuviin.

Kaiken takana oli kielitaistelu. Suomenkieliset vieroksuivat Finland-sanaa, koska se oli myös ruotsia.

Lähettiläs tahtoi pitää kieliriidat Suomen rajojen sisällä. Suomi-nimeä ei hänen mielestään pitäisi antaa vieraiden runneltavaksi. Kirjeensä lopussa Åström toivoi, että UM hankkisi asiasta lausunnot kielitieteilijöiltä ja antaisi nimien käytöstä ohjeet.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielitieteellinen valiokunta totesi huhtikuussa 1932, että Suomi-nimen markkinoinnista ulkomailla pitäisi luopua "ja sen sijaan koettaa pitää huolta siitä, että maamme tähänastinen ulkomainen nimi Finland meidän puoleltamme ei saa minkäänlaista tahraa".

Viimeinen sana päätettiin antaa maamme tunnetuimmalle kielitieteilijälle, professori E. N. Setälälle, joka ei ollut läsnä kokouksessa. Setälän mielestä osoitti "ala-arvoista nousukasmaisuutta" yrittää iskostaa Suomi-nimeä vuosisatoja vanhan Fin-alkuisen nimen tilalle. Hän huomautti, että englantilaisen tai ranskalaisen ääntämänä Suomi saattaa pikemminkin tuoda mieleen Siamin kuin Suomen.

Heinäkuussa 1933 ulkoministeriö antoi Suomen edustustoille ohjeet, joiden mukaan kansainvälisessä kanssakäymisessä oli esiinnyttävä Finland-nimellä. Suomi oli Suomessa Suomi, mutta ulkomailla Finland.

Urheilijamme marssivat kuitenkin yhä pitkään Suomi-asuissa. Muutos tapahtui vasta 1960-luvulla, jolloin pikkutakin logossa nähtiin muutaman kerran kaksoisnimi Suomi-Finlandia.

Kamarineuvos Matti Viherjuuri ehdotti vuonna 1976 olympiakomitealle Finlandia-sanan käyttöä Montrealin kisajoukkueen asuissa.

"Sana Suomi on tietenkin meille kotisuomalaisille lämmin sana, mutta on selvästi todettu, että sillä ei ole ulkomailla juuri minkäänlaista tunnettavuutta. Sen käytöstä ei ole mitään hyötyä", Viherjuuri kirjoitti.

Ehdotusta ei hyväksytty, mutta Viherjuuri ei luovuttanut. UM:n asiakirjoihin kirjattiin 1970-luvun lopulla hiukan harmistuneena: "Hän palaa asiaan 2–3 kertaa vuodessa."

Viherjuuri sai tukea ulkomailta. Esimerkiksi Yhdysvaltain Suomen-suurlähettilään Mark E. Austadin mukaan ehkä yksi tuhannesta amerikkalaisesta tiesi, missä "Suomi" oli. Loput saattoivat vain arvailla.

Suomi esiintyi "Suomena" Montrealissa ja vielä Lake Placidin talvikisoissa vuonna 1980. Saman vuoden kesäkisoissa Moskovassa joukkueen pikkutakin logossa luki Finlandia, vaikka "Suomi" säilyi yhä verryttelyasussa.

Kenties Los Angelesin vuoden 1984 kisojen kaupallisuus sai olympiakomitean tulemaan UM:n linjalle. "Suomi" muuttui edustusasuissa vähin äänin "Finlandiksi", ja tämä on ollut käytäntönä siitä lähtien.

Kirjoittaja ulkoministeriön tutkija.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi