Unkari tarvitsee kipeästi uudistuksia

Niin kutsutut Visegrad-maat eli Tšekki, Unkari, Puola ja Slovakia ovat mukauttaneet lainsäädäntöään nopeasti EU:n vaatimuksiin sopivaksi. Ne ovat ponnistelleet 18 vuotta saadakseen velton infrastruktuurinsa ajan tasalle.

Saavutuksista huolimatta itäistä Keski-Eurooppaa piinaavat vakavat poliittiset ja taloudelliset jännitteet.

Unkarissa köyhyys on lisännyt ympäristörikollisuutta; maaseudulla köyhät varastavat talvisin polttopuunsa lähimetsistä, mikä puolestaan on kärjistänyt äärioikeiston aktivistien vihaa romaneja kohtaan.

Radikaalijoukkioiden kiukunpurkaukset ovat jo pari viime vuotta ajoittuneet usein kansallisiin vapaapäiviin. Budapest on muuttunut satojen naamioituneiden, ilotulittein ja Molotovin cocktailein aseistautuneiden nuorten ja poliisien taistelukentäksi.

Näin kävi jälleen 15. maaliskuuta. Valtaosa unkarilaisista päätti jäädä kotiin tai lähteä harrastamaan sen sijaan, että olisi muistellut ensimmäisen tasavaltansa syntyä vuonna 1848. Tämä oli taas yksi osoitus siitä, kuinka Visegrad-maissa huomio kääntyy pois politiikasta.

Unkarissa kansan uneliaisuutta ruokkii kaksi tekijää: entinen valtiovarainministeri Lajos Bokros luonnehti hiljattain hallitusta kyvyttömäksi ja oppositiota vastuuttomaksi. Toisaalta ristiriitaisten poliittisten tunteiden takana ongelmat ovat varsin maanläheisiä.

Työllisyysaste on Unkarissa EU:n keskitasoon nähden erittäin alhainen: vain noin puolet aikuisista on töissä. Alle kolmannes maksaa sosiaaliturvaa ja heistä ainoastaan neljännes on veronmaksajia.

Suuri osa työllisistä on rekisteröity verottoman minimipalkan saajiksi.

Niinpä sadattuhannet unkarilaiset työskentelevät virallisesti minimipalkalla, mutta kuittaavat ekstraa käteisenä veroja maksamatta. Toisessa ääripäässä maksimiveroaste on 66 prosenttia, joten rehellinen budapestiläisjohtaja saa palkastaan vain kolmanneksen käteen.

Verotuksen ohella romahtamassa ovat Unkarin koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmät. Yksityislääkäreille on pitkät jonot, sairaaloita on suljettu ja osassa on pulaa asianmukaisista koneista ja varusteista. Monet alakoulut eristävät romanilapset muista, luokkakoot ovat valtavia, opettajat ylikuormittuneita ja alipalkattuja läntisiin kollegoihinsa verrattuina. Silti heikot palvelut nielaisevat noin puolet valtion budjetista.

Epäsuotuisan talous- ja verojärjestelmän takia unkarilaisia yrityksiä on alkanut siirtyä Romaniaan, Slovakiaan ja vielä kauemmas alempien tuotantokustannusten perässä. Jopa kaikkiaan 1,5 miljardin euron investoinnit tehnyt kiinteistörakennuttaja TriGránit on keskittänyt liiketoimintaansa itäiseen Keski-Eurooppaan sen sijaan, että se panostaisi Unkarin markkinajohtajuuteen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Sándor Demján ennusti hiljattain johtavassa talousviikkolehdessä Figyelõssä maalleen synkkää tulevaisuutta, elleivät poliitikot ryhdy mittaviin vero- ja sosiaaliuudistuksiin.

Uudistustarpeen kuvittelisi näkyvän kaikkialla. Silti kansanäänestyksessä 9. maaliskuuta torjuttiin pääministeri Ferenc Gyurcsányn hallituksen varovaisetkin suunnitelmat.

Keskustaoikeistolaisen Fidesz-oppositiopuolueen johtaja Viktor Orbán ajoi terveydenhuoltomaksun ja korkeakoulujen lukukausimaksujen hylkäämistä. Terveydenhuollon päivä- ja kertakäyntimaksuksi oli kaavailtu 1,2 euroa, yliopistomaksuksi 400 euroa vuodessa.

Asiantuntijat ovat pohtineet, oliko äänestystulos sama kuin "ei" valtion palvelujen kallistumiselle vai "ei" erittäin epäsuositun pääministerin uudistuksille. Kyse lienee molemmista. Unkarilaiset säästävät ehkä muutaman lantin käydessään sairaalassa, mutta äänestystulos maksaa samalla valtiolle liki 20 miljoonaa euroa, jotka on löydettävä jostain {minus} siis veronmaksajilta.

Analyytikkojen mukaan sosialismista toipunut Unkari ei ole vielä täysin ymmärtänyt demokratian ideaa. Moni unkarilainen suhtautuu yhä hallitukseen korruptoituneena, diktatorisena elimenä, joka ei pysty yhteistyöhön kansan kanssa.

Jos Unkari haluaa päästää irti sosialismin henkisestä perinnöstä, kansan on oltava valmis uudistamaan politiikkaa, taloutta ja ennen kaikkea omia asenteitaan.

Kirjoittaja on unkarilaissyntyinen jatko-opiskelija, joka työskentelee Tampereen yliopiston historian laitoksella.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi