Uudet uhat, vanha kaava

Euroopan suhteet Atlantin taakse saavat uuden ulottuvuuden, kun Puola ja Yhdysvallat lähiaikoina allekirjoittavat sopimuksen ensi vuonna Puolaan sijoitettavista amerikkalaissotilaista.

Sotilaat tulevat hoitamaan Puolan pyytämää Patriot-ilmatorjuntaohjusten patteria. Sen merkitys on ennen kaikkea symbolinen: Puolan hallitus uskoo, että amerikkalaisten saappaiden askellus Puolan maaperällä vahvistaa kansallista turvallisuutta tavalla, johon sotilasliitto Naton jäsenyys ei yksin riitä.

Baltian maat ovat samaan tapaan epäilleet Naton keskinäisen avunantolupauksen toimivuutta ja vaalineet huolellisesti suoria suhteitaan Yhdysvaltoihin.

Puola ja Baltia eivät ole poikkeustapauksia.

Yhdysvalloilla on Afganistanin-operaatioissaan laaja joukko Euroopan unioniin kuuluvia liittolaisia. Kaikille niille osallistumisen tärkein syy on hyvien suhteiden ylläpitäminen Yhdysvaltojen kanssa, väitti brittiläinen tutkija ja entinen EU:n puolustusviraston johtaja Nick Witney viime viikolla Helsingissä järjestetyssä seminaarissa.

Witney ja yhdysvaltalainen Jeremy Shapiro julkaisivat viime kuussa European Council on Foreign Relations -laitoksessa tehdyn pienen tutkimuksen transatlanttisista suhteista. Sitä varten he muun muassa selvittivät, mitä eri EU-maat pitivät tärkeimpinä asioina Yhdysvaltain-suhteissaan. Enemmistö listasi turvallisuuden ja puolustuksen.

Tutkijat kysyivät myös, mitä kukin maa piti Yhdysvaltain-suhteissaan omina painavimpina valtteinaan ja vaikutuskeinoinaan. Suurin osa mainitsi tukensa Yhdysvaltain sotilasoperaatioille tai maaperällään sijaitsevan Yhdysvaltain sotilastukikohdan.

Witney ja Shapiro ihmettelevät, miksi EU-maat tarrautuvat 20 vuotta kylmän sodan päättymisen jälkeen edelleen kiinni menneen maailman kaavaan. Tuossa mallissa Yhdysvallat huolehti Länsi-Euroopan turvallisuudesta Neuvostoliittoa vastaan ja Länsi-Eurooppa maksoi siitä ulkopoliittisella uskollisuudella.

Nykyisissä oloissa Venäjä ei ainakaan Yhdysvaltain mielestä ole lähimainkaan Neuvostoliittoon verrattava turvallisuusuhka. Euroopan maat tungeksivat silti edelleen mukavuudenhaluisesti Yhdysvaltain turvallisuusvarjon suojaan.

Se vääristää niiden politiikkaa, väittävät Witney ja Shapiro. Euroopan hallitukset suostuvat tukemaan Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspoliittisia hankkeita vähemmän niiden sisällön vuoksi kuin hyvitelläkseen suojelijaansa.

Tutkijoiden väitteessä tuntuu olevan perää, kun seuraa eurooppalaista Afganistanin-politiikkaa.

Isaf-joukkoihin osallistuvat hallitukset vakuuttavat julkisesti, että taistelu ääri-islamisteja vastaan Afganistanissa on heidänkin maittensa elintärkeiden turvallisuusetujen mukaista. Elintärkeys vain haalistuu kummasti aina kun pitää päättää käytännön uhrauksista hankkeen hyväksi.

Jos johtajat eivät tosissaan usko, että terrorismi on keskeinen kansallinen uhka ja että sotilastoimet Afganistanissa vähentävät tätä uhkaa, yleisökään ei vakuutu. Tuki Afganistanin-operaatioihin osallistumiselle puuttuu tai horjuu.

Ääri-islamistien terrorista ovat EU:n alueella dramaattisimmin joutuneet kärsimään Espanja ja Britannia: Espanja Madridin junaiskuissa 2004 ja Britannia Lontoon pommiräjähdyksissä 2005.

Britanniassa 63 prosenttia vastaajista katsoo, että brittijoukot pitäisi vetää heti kotiin Afganistanista, osoitti BBC:n marraskuun alussa teettämä kysely.

Espanjassa tämän kuun alussa julkaistun kyselyn mukaan 55 prosenttia kansalaisista haluaa vähentää espanjalaisia Afganistanin-joukkoja tai vetää ne kotiin.

Yhdysvaltoihin syyskuussa 2001 hyökänneistä terroristeista kolme asui pitkään Saksassa ja suunnitteli siellä tekoaan. Tuoreessa saksalaisen ARD-television kyselyssä 69 prosenttia vastaajista halusi Saksan joukot mahdollisimman pian kotiin Afganistanista.

Eurooppa ei esittänyt vaihtoehtoa Barack Obaman uudelle Afganistanin-ohjelmalle. Ehkä sellainen löytyisi. Mutta eipä sitä tarvitakaan, jos tärkeintä on seurata johtajaa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi