Vaalijärjestelmän uudistus edistää äänestäjän kuluttajansuojaa

"Vaalineuvos" Lauri Tarastin johtama ja lähinnä puolueiden puoluesihteereistä koostunut vaalialuetoimikunta antoi mietintönsä huhtikuun lopulla.

Toimikunnan tehtävänä oli uudistaa eduskuntavaalien vaalijärjestelmää siten, että suhteellinen vaalitapa voisi toteutua mahdollisimman hyvin ja yhtäläisesti eri puolilla maata ja että myös eduskunnan alueellinen edustavuus voitaisiin mahdollisimman hyvin turvata. Lisäksi toimeksiantoon kuului eduskunta- ja presidentinvaalien ajankohdan vähäinen muuttaminen.

Toimikunnalle on annettava reilu tunnustus siitä, että se suhtautuu yllättävän ennakkoluulottomasti vaalijärjestelmämme ongelmien korjaamiseen. Ongelmana on jo kauan ollut poliittisen edustavuuden huono ja entisestään heikkenevä toteutuminen.

Vaalipiirien erikokoisuus on merkinnyt sitä, että piilevä äänikynnys on vaihdellut alle 3 prosentista yli 14 prosenttiin. Sen sijaan alueellisesta edustavuudesta on pidetty sataprosenttisesti kiinni.

Monet toimikunnan linjauksista ovat perusteltuja. Toimikunta ehdottaa, että vaalipiirijako säilyy ennallaan. Näin vältytään keinotekoisilta vaalipiirien yhdistämisiltä ja jakamisilta. Ne johtaisivat vain jatkuvaan uudistamistarpeeseen eivätkä juuri auttaisi edustavuuden korjaamisessa. Esimerkiksi tuntuisi luonnottomalta yhdistää Lapin ja Oulun vaalipiirit, sillä silloinhan puoli Suomea olisi samassa vaalipiirissä.

Ymmärrettävää on myös, että ehdokkaat asetetaan vaalipiireittäin ja äänestäjät äänestävät oman vaalipiirinsä ehdokkaita kuten nykyäänkin – vaikka äänestäjän valintamahdollisuudet lisääntyisivätkin huomattavasti, jos hän saisi äänestää koko maan ehdokkaita.

Hyvää toimikunnan ehdotuksessa on myös se, että vaaliliitoista viimeinkin luovutaan. Nehän ovat olleet äänestäjän kuluttajasuojan kannalta arveluttavia. Vastedes äänet menevät sinne, minne ne on tarkoitettukin.

Toimikunnan tärkein ja kannatettavin ehdotus on, että vaalien tulosta laskettaessa koko maa on yhtenä vaalialueena. Se takaa lähes täydellisen poliittisen suhteellisuuden. Kaikki puolueen äänet olisivat merkityksellisiä, vaikka puolue jäisikin jossain vaalipiirissä paikatta.

Toimikunta ehdottaa myös 3,5 prosentin valtakunnallista ja 12 prosentin vaalipiirikohtaista äänikynnystä. Kuten edellä todettiin, voimassa olevaan vaalijärjestelmäämme sisältyy vaalipiirikohtaisesti voimakkaasti vaihteleva äänikynnys, mutta useissa muissa maissa sovellettua valtakunnallista äänikynnystä meillä ei ole ollut. Sitä voidaan kuitenkin hyvin perustella sillä, että estetään puoluekentän pirstoutuminen.

Hyvinkin pieni puolue voi jossain tilanteessa päästä vaa'ankielen asemaan päätöksenteossa, mikä olisi kohtuutonta. Kynnys aiheuttaa "hukkaääniä", mutta siinä ei ole mitään uutta verrattuna nykyiseen järjestelmään, jossa niin ikään on syntynyt hukkaääniä, kun puolue ei ole ylittänyt vaalipiirikohtaista kynnystä.

Ihanteellisin vaalijärjestelmä olisi sellainen, jossa puolue saisi poliittista valtaa, ei paikkoja, siinä suhteessa kuin se saa ääniä, mutta tällainen järjestelmä on käytännössä lähes mahdoton rakentaa.

Mietinnön heikko kohta on se, että toimikunta pyrki sekä täydelliseen poliittiseen että täydelliseen alueelliseen suhteellisuuteen. Tämä aiheuttaa hankalan laskennallisen ongelman. Kun paikat on ensin jaettu puolueiden kesken valtakunnallisesti, ne tulisi vielä jakaa vaalipiireihin niiden väestömäärän mukaisessa suhteessa.

Tämän toteuttamiseksi toimikunta päätyy ehdottamaan niin sanotulla Hare-Niemayerin menetelmällä laskettujen "kvoottien" koontaan perustuvaa menetelmää. Menetelmä ei ole matemaattisesti kovin monimutkainen, mutta on mitä todennäköisintä, että keskivertoäänestäjä ei mallia ymmärrä eikä miellä omakseen.

Toimikunnan olisikin tullut tinkiä alueellisesta edustavuudesta muutaman paikan verran ja päätyä suosittelemaan, että kunkin puolueen paikat jaettaisiin vaalipiireihin siinä suhteessa kuin puolueen äänet ovat vaalipiirien kesken jakautuneet. Se olisi kaikille ymmärrettävä tapa ja panisi lisäksi puolueen kannattajat kilpailemaan keskenään vaalipiireittäin – ei ihan huono vaalijärjestelmän ominaisuus näinä kutistuvien äänestysprosenttien aikoina!

Vaalijärjestelmän uudistaminen on tähän mennessä aina osoittautunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Nyt toimikunta on ehdotuksellaan päässyt niin lähelle toteuttamiskelpoista mallia, että olisi suuri vahinko, jos uudistus jäisi tälläkin kertaa toteutumatta.

Alentamalla valtakunnallinen äänikynnys 3 prosenttiin ja luopumalla samalla vaalipiirikohtaisesta äänikynnyksestä sekä tinkimällä hieman alueellisesta edustavuudesta, jotta vältytään monimutkaiseksi koetulta laskentarumbalta, edistettäisiin todennäköisesti huomattavasti ehdotuksen läpimenoa eduskunnassa. Ainakin pikkupuolueet, jotka nyt hangoittelevat vastaan, tulisivat mukaan.

Sen sijaan sosiaalidemokraateilla ei näytä tässä tilanteessa olevan minkäänlaista tosiasiallista halua tai kykyä uudistaa vaalijärjestelmäämme, vaikka toimikunnan uudistusehdotuksissa on paljon sellaisia aineksia – kuten vaalien oikeudenmukaisuus ja vaaliliittojen kieltäminen –, joita puolue on aikaisemmin pitänyt arvokkaina. Toki uudistus voidaan toteuttaa myös ilman Sdp:n myötävaikutusta.

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi