3.9.2010 3:00
Eläketurvakeskus on laskenut, että Suomessa on työelämän ulkopuolella yli 30 000 pitkäaikaissairasta, jotka haluaisivat palata työhön. Työkyvyttömyyseläkeläisiä on töissä noin 20 000, ja työttömien työnhakijoiden joukossa on 96 000 sellaista ihmistä, joilla on jokin työkykyä rajoittava diagnoosi.
Noin kolmannes työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneista arvioi oman työkykynsä hyväksi.
Potilasjärjestöt jättivät kuluneella viikolla vetoomuksen työministeri Anni Sinnemäelle (vihr) sen puolesta, että myös vajaatyökykyisille ja pitkäaikaissairaille turvattaisiin mahdollisuus työn tekemiseen voimien mukaan.
Suomalaisessa työkulttuurissa elää vahvana sataprosenttisen työpanoksen vaatimus. Se näkyy etenkin taantumavuosina, jolloin työnantajat tuuppivat vanhimpia ja sairaimpia työntekijöitä ulos erilaisin eläkejärjestelyin.
Koska työurien pidentämisen tarpeesta ollaan Suomessa hyvin yksimielisiä, pitäisi työpaikoilla muuttaa suhtautumista niihin työtovereihin, jotka eivät yllä ihan sadan prosentin tehoon.
Yksi tärkeä tukija vajaatyökykyisten paluussa töihin on työterveyshuolto. Parhaillaan vain alle puolet työterveyshuollosta on kehittänyt toimintamallin, jolla työhön palaavaa työntekijää pystyttäisiin tukemaan.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi