Vuotuisista päästövähennyksistä pitäisi säätää yksiselitteinen laki

Hallituksen valmistelema kansallinen, pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia on usean viivästyksen jälkeen saatu eduskunnan käsittelyyn. Strategian tavoitteena on vastata EU:n asettamiin tavoitteisiin vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, lisätä uusiutuvan energian osuutta ja parantaa energiatehokkuutta.

Valitettavasti kansallinen strategia lähtee ilmaston kannalta liian vaatimattomista päästövähennys- ja energiatehokkuustavoitteista.

EU:n nykyinen tavoite on vähentää päästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Unioni on kuitenkin valmis nostamaan tämän tavoitteen 30 prosenttiin siinä tapauksessa, että maailmassa päästään yhteisymmärrykseen laajemmasta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta.

Suomen hallitus lähtee siitä, ettei kansainvälistä ilmastosopimusta synny ja tyytyy omassa strategiassaan 20 prosentin päästövähennystavoitteeseen. Kansainvälisen ilmastopolitiikan kannalta olisi tärkeää, että Suomi toimisi edelläkävijänä ja ennakoisi jo nyt selkeämmin EU:n siirtymistä 30 prosentin päästövähennystavoitteeseen. Mitä myöhemmäksi päästövähennykset jätetään, sitä jyrkempinä ne joudutaan tekemään.

Toiseksi kansallisessa strategiassa esitetyt energian- ja sähkönkulutuksen ennusteet ovat epärealistisen korkeita. Suomi ei edes pyri tavoittelemaan EU:n vaatimaa 20 prosentin parannusta energiatehokkuuteen vuoteen 2020 mennessä.

Suomen energiankulutuksen ennustetaan olevan 310 terawattituntia vuonna 2020 ja sähkönkulutuksen kasvavan nykyisestä noin 90:stä peräti 98 terawattituntiin. Ilman mitään tehostamistoimia jälkimmäinen luku olisi 103 terawattituntia, joten sähkönkulutuksen osalta kyseessä on vaatimaton viiden prosentin parannus energiatehokkuuteen.

Todellisuudessa tavanomaisen kehityksen skenaariokin on pahasti yliarvioitu. Suomen sähkönkulutus on viime aikoina pienentynyt metsäteollisuuden rakennemuutoksen seurauksena. Hallituksen tavoitteena näyttääkin olevan vain halvan sähkön turvaaminen teollisuudelle sekä ydinvoiman lisärakentaminen sähkön viemiseksi ulkomaille.

Kolmanneksi on varsin erikoista, että turpeen energiakäytön perusteeton tukeminen jatkuu. Turpeelta poistettiin edellisen hallituksen aikana valmistevero; lisäksi sen käyttöä pönkitetään syöttötariffilla ja varastointituella. Suomen energiantuotannon hiilidioksidipäästöt vähenisivät noin 20 prosenttia, kun turpeenpoltto korvattaisiin uusiutuvilla energiamuodoilla. Tähän hallituksella ei ole kuitenkaan toistaiseksi ollut halua puuttua.

Neljänneksi strategia ei juuri tarjoa sitovia lainsäädäntökeinoja päästöjen vähentämiseksi. Tehokkainta olisi säätää ilmastolaki vuosittaisista viiden prosentin päästövähennyksistä. Näin toimenpiteitä ei voitaisi lykätä aina seuraavan hallituksen harteille. Sitova päästövähennyslaki tarjoaisi myös elinkeinoelämälle ennustettavan toimintaympäristön. Vastaavaa lakia ollaan ottamassa käyttöön Britanniassa ja tulevaisuudessa todennäköisesti useassa muussakin Euroopan maassa.

Toki hallituksen strategiaesityksestä löytyy paljon myönteisiä avauksia. On ilahduttavaa, että energiankulutus ylipäätään käännetään laskuun. Lisäksi syöttötariffin eli takuuhintajärjestelmän käyttöönotto ainakin tuulivoimalle ja biokaasulle sekä toivottavasti myös muille uusiutuville energianlähteille on erinomaista. Myös rakennusten energianormien kiristäminen ja ruuhkamaksujen käyttöönotto vievät kehitystä oikeaan suuntaan.

Paljon jää kuitenkin vielä tehtävää. Päästökaupasta syntyneiden ansiottomien windfall-voittojen tasaaminen olisi yksi keskeinen instrumentti, jolla valtion budjettiin voitaisiin kerätä lisää varoja uusiutuvan energian investointituille. Lisäksi liikennesektorilla ja maataloudessa on hyviä mahdollisuuksia uusiin päästövähennyksiin.

Kunnianhimoisiin päästövähennyksiin tarvittava teknologia on olemassa. Energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian potentiaali on selvästi nyt esitettyä suurempi. Ihmiset ovat valmiita muutokseen. Lisäksi päästöjen vähentäminen on halpaa verrattuna tilanteeseen, jossa mitään ei tehdä.

Nyt tarvittaisiin vain poliittista rohkeutta tehdä järkeviä päätöksiä ja osoittaa, että pystymme vastaamaan ilmastokriisin asettamaan haasteeseen ja saamaan samalla naapuritkin toimimaan.

Kirjoittaja toimii Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavana.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi