lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yhdysvallat miettii politiikan vihanlietsontaa

11.1.2011 3:00

Yhdysvaltalaiset ovat reagoineet kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin ampumiseen yksimielisemmin kuin mihinkään muuhun pitkään aikaan. Järkytyksen ilmaisut olivat välittömiä sen jälkeen, kun 22-vuotias Jared Lee Loughner avasi puoliautomaattisella pistoolilla tulen Giffordsin yleisötilaisuudessa Tucsonissa Arizonassa.

Päähän lähietäisyydeltä ammuttu Giffords oli maanantaina edelleen kriittisessä tilassa. Hänen lisäkseen haavoittuneita on 13. Loughnerin tulituksessa kuoli yhdeksänvuotias tyttö, Giffordsin avustaja, liittovaltion tuomari ja kolme yli 70-vuotiasta naista.

Vain kolme päivää aiemmin ensi kertaa kokoontunut uusi kongressi keskeytti heti lainsäädäntötyön viikoksi. Uhreja kunnioitettiin suruliputuksella ja maanantaina minuutin hiljaisuudella koko maassa.

Useissa kommenteissa toivottiin, että järkytyksestä voisi versoa hyvää tahtoa ja suvaitsevaisuutta, joka lieventäisi Yhdysvalloissa viime vuosina entisestään voimistunutta poliittista kärjistymistä ja kahtiajakoa. Samalla käynnistyi keskustelu myös siitä, missä määrin kärjistyminen oli vaikuttanut vakavasti häiriintyneen Loughnerin toimintaan.

Maailmalla muistutettiin Yhdysvaltain erittäin sallivista aseenkantosäännöistä sekä ampuma-aseilla tehtyjen surmien määrästä. Suomessa ja monissa muissa maissa ei ole voitu katsoa järjetöntä väkivaltaa yhtä ulkopuolisesti kuin joskus aiemmin, omien kouluampumisten ja vastaavien murhenäytelmien vuoksi.

Tucsonin verilöyly yhdistää poliittisen murhan ja kouluampumisen piirteitä. Tekoaan edeltävinä kuukausina Loughner oli eristäytynyt yhä syvemmälle vihan ja salaliittoteorioiden maailmaansa. Marraskuun lopussa hän hankki urheiluliikkeestä täysin laillisesti pistoolin ja 30 panoksen lippaat. Giffordsin valitseminen uhriksi oli ilmeisen harkittua; muut vain olivat paikalla.

Jos tästä tragediasta seuraisi keskustelu pelkästään Yhdysvaltain aselaeista, kuten summittaisista verilöylyistä yleensä on seurannut, säännösten muutokset jäisivät vähäisiksi.

Loughnerin ostama isolla lippaalla varustettu Glock-pistooli oli Yhdysvalloissa joitakin vuosia laiton, mutta kongressi päästi puoliautomaattiaseita rajoittaneen lain vanhenemaan vuonna 2004. Konservatiivisen teekutsuliikkeen kärkihahmoihin kuuluva senaattori Rand Paul ehti heti joukkomurhan jälkeen ensimmäisenä toistamaan vanhan latteuden, jonka mukaan aseet eivät tapa vaan ihmiset. Aselakien tiukentaminen nykyisessä kongressissa on epätodennäköistä.

On tärkeää, että nyt Yhdysvalloissa puhutaan myös siitä, millaiseksi maan poliittinen ilmapiiri on muuttunut. Useissa puheenvuoroissa on tuomittu se, että uhkailevasta, väkivaltaisesta poliittisesta kielenkäytöstä on tullut normaalia.

Arizonan eteläisen Piman piirikunnan poliisipäällikkö Clarence W. Dupnik esitti yhden vahvimmista kannanotoista. Hän sanoi Tucsonissa, että viha ja ahdasmielisyys ovat Yhdysvalloissa tyrmistyttäviä ja että Arizonasta on tullut niiden keskus. Dupnikin puheelle antaa painoa se, että hän on ollut hyvin konservatiivisen alueen yhä uudelleen valitsema seriffi 1980-luvun alusta lähtien.

Gabrielle Giffords taas on maltillinen mutta omapäinen 40-vuotias demokraatti, joka aloitti juuri kolmannen kaksivuotisen kautensa kongressin edustajainhuoneessa. Giffords on aiemmin saanut uhkauksia erityisesti siksi, että hän on vahvasti kannattanut presidentti Barack Obaman laatimaa terveydenhoidon uudistuspakettia, joka on ollut teekutsuliikkeen vihan pääkohteita.

Giffords kommentoi saamiaan uhkauksia, kun hänen vaalipiirinsä oli merkitty laitakonservatiivien johtohahmon Sarah Palinin kotisivulla tähtäimen kuvalla.

"Tuollaisilla teoilla on seurauksia", Giffords sanoi.

Ei ole varmuutta siitä, miten politiikan yleinen kärjistyminen vaikutti Loughneriin, jonka poliittiset lähdeteokset ulottuvat Hitleristä ja Marxista Peter Paniin. Hyökkäävä ja loukkaava poliittinen retoriikka on siitä huolimatta tarjonnut Yhdysvalloissa runsaasti mahdollisia kipinöitä häiriintyneille yksilöille.

Republikaanit ja teekutsuliikkeen väki ovat puolustautuneet tuomitsemalla veriteon, mikä onkin pääasia. Lisäksi he ovat sanoneet, ettei politiikka ole ollut viime vuosina Yhdysvalloissa erityisen väkivaltaista ja että aiempien poliittisten murhien tekijät ovat hakeneet inspiraatiota myös vasemmalta.

Se on totta, mutta nyt vihanpitoa on enimmäkseen oikealla ja se kohdistuu useimmiten Obamaan.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.