Yksilöllinen kevytaktivismi on uutta kansalaistoimintaa

Suomalaisten nuorten unelmat kiinnittyvät Sitran ja Tekesin keväällä tekemän tutkimuksen mukaan yhä enemmän ystäviin ja perheeseen; nuorilla ei ole kovaa paloa muuttaa maailmaa tai vaikuttaa yhteiskunnassa.

Kansalaisaktiivisuus ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään. Se on vain muuttamassa muotoaan ja voi sellaisenaan toimia uudenlaisen, ekologisesti kestävän yhteiskunnan airueena.

Kun suomalaista kansalaistoimintaa ovat perinteisesti leimanneet läheinen kytkentä valtioon, yhdistysmuotoisuus ja hallinnon hierarkkisuus, uudenlaisen aktivismin keskiössä on yksittäinen ihminen.

Kansalaistoiminta ei ole enää niinkään riippuvaista järjestöjen resursseista kuin yksilöiden kyvystä toimia ja politisoida uusia kysymyksiä. Tietoverkko mahdollistaa vaikuttamisen milloin tahansa, kenen toimesta tahansa. Aika- ja paikkarajoitteet katoavat.

Kollektiivisen vaikuttamisen rinnalle nousee arkielämän politiikka. Ihminen voi tuoda näkemyksensä julki valinnoillaan, esimerkiksi valitsemalla tietynlaisen elämäntavan, väliaikaisesti tai pysyvästi. Hän vaikuttaa lähipiiriinsä, missä hän milloinkin onkaan. Hän on ehkäpä nopeasti liikkuva reppuaktivisti, joka etsii innostavia elämyksiä ja elämäänsä sellaista sisältöä ja tyyliä, jotka tuntee olevan juuri itselleen ominaisia.

Oman elämän tuunaaminen eli yksityisen elinpiirin virittely voi merkitä vaikkapa sitä, että ihminen menee kuukaudeksi ostoslakkoon tai ottaa puolen vuoden sapattivapaan työstä ja toimii vapaaehtoisena kansalaisjärjestössä tai irtautuu öljyriippuvuudesta.

Myös viime aikoina esillä ollut talonvaltausliikehdintä on yksi esimerkki uudesta aktiivisuudesta. Siinäkin kyse on ihmisten omaehtoisesta toiminnasta - oma elämä ja osa kaupunkitilaa otetaan konkreettisesti haltuun. Vaikuttaminen ei kanavoidu järjestöjen kautta eikä valtaajilla ole selkeitä kollektiivisia vaatimuksia yhteiskunnalle. Pikemminkin kyse on karnevalistisesta toiminnasta, jossa kiteytyy "me teemme mitä meitä huvittaa, ja te voitte tehdä mitä teitä huvittaa" -asenne.

Ekologiset elämäntapakokeilut ovat vastareaktio kulutuskeskeiselle yhteiskunnalle. Ne ovat henkisyyden etsintää maailmassa, jossa luonnonvarojen tuhlailu nähdään entistä epätoivottavampana kehityksenä.

Yksilöön kiinnittyviä vaikutustapoja nimitän yksilölliseksi kevytaktivismiksi. Käsitteen voi jakaa kolmeen luokkaan, jotka ovat vapaaehtoinen vaatimattomuus, askeettinen hedonismi sekä radikaali kulutuskarkuruus.

Olennaista on huomata, että "kevytaktivismi" ei välttämättä ole perinteisessä merkityksessä kovin kevyttä, vaan pikemminkin päinvastoin. Keveydellä viittaan siihen, että uusi aktivismi ei esitä yhteiskunnallisia vaatimuksia tai poliittisia ohjelmia. Uusi aktivismi on siis byrokraattisesti kevyttä.

Vapaaehtoisella vaatimattomuudella (voluntary simplicity, downshifting) tarkoitan sitä, että voimme työskennellä, haluta ja kuluttaa vähemmän ja olla tämän seurauksena onnellisempia. Ihmiset voivat siis vapaaehtoisesti vähentää tulojaan ja sen myötä luonnonvarojen kulutustaan saadakseen lisää vapaa-aikaa.

Vapaaehtoisesti vaatimaton ottaa esimerkiksi sapattivapaan palkkatöistään ja käyttää ajan henkisyyden etsintään tai viettääkseen aikaa perheen kanssa.

Askeettinen hedonismi tarkoittaa, että pidättäytymällä tietyistä ympäristölle tuhoisista kulutushyödykkeistä voimme nauttia elämästämme enemmän ja kokea voivamme paremmin. Askeettinen hedonisti kokee elävänsä ylellisyydessä, vaikka hän on luopunut esimerkiksi henkilöautosta, lihan syönnistä tai liiallisesta lämmityksestä. Immanuel Kantia mukaillen hän ei ole halujensa orja vaan hänellä on vapaus määrätä oman toimintansa lait. Askeettisen hedonistin viettitoiminnot eivät ole hetkittäisten ärsykkeiden armoilla.

Radikaali kulutuskarkuruus taas tarkoittaa kokonaisvaltaista irtautumista länsimaisesta kulutuskeskeisestä yhteiskunnasta ja luonnon hyväksikäytöstä.

Kulutuskarkurit ovat niin "rikkaita", että heillä on varaa olla kokonaan ilman ja siirtyä elämään normaalin palkkatyön ja yhteiskunnan ulkopuolelle esimerkiksi omavaraistalouteen tai ekoyhteisöön. Kulutuskarkuri irtautuu öljyriippuvuudesta sekä tuottaa ruokansa ja muut hyödykkeensä mahdollisesti itse.

Yksilöllisen kevytaktivismin yhteiskunnassa tekeminen on sanomisen korkein muoto. Ihmiset tekevät pieniä ja suuria muutoksia sekä erilaisia elämäntyylikokeiluja. Elämä saa maksaa enemmän ja olla hiukan hankalampaa, koska ylellisyyden eteen ollaan valmiita tekemään töitä.

Ja ekologiseen ylellisyyteen ihmisillä on tulevaisuudessa hyvin varaa. Vapaaehtoisesti vaatimattomat, askeettiset hedonistit ja kulutuskarkurit elävät nykyhetkessä sitä elämää, joka ihmiskunnan keskuudessa saa tulevaisuudessa toivottavasti laajan jalansijan.

Kirjoittaja on hallintotieteiden maisteri, joka tutkii yhteiskunnallisia liikkeitä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi