Ylen roolista pitää keskustella

Euroopan kustantajien järjestön (European Publishers Council) puheenjohtaja, portugalilainen mediakustantaja Francisco Pinto Balsemao sohaisi suomalaista viestintämaisemaa, kun hän puhui Helsingin Sanomain säätiön järjestämässä yleisradioyhtiöiden julkisen palvelun tehtävää käsitelleessä seminaarissa torstaina Sanomatalossa.

Balsemaon teesi oli selkeä: suuri yleisö ei enää tulevaisuudessa halua maksaa palveluista, joita he eivät käytä. Lupamaksujärjestelmä on hänen mielestään tullut tiensä päähän.

Balsemaon mukaan pitää määritellä, mitä tarkoitetaan julkisen palvelun yleisradiotoiminnalla, joka kannattaa säilyttää nykyistä hoikempana, mutta sellaisena, joka pitää huolta laadusta ja on omiaan kohottamaan sitä. Tarvitaan radikaalia muutosta ja reilua kilpailua kaupallisen television kanssa, Balsemao julisti.

Muutoksen aika on nyt meneillään, mutta niin on ollut ennenkin. Balsemao esitti puheessaan vuodelta 1930 peräisin olevan lainauksen, jonka Charles Morgan kirjoitti BBC:n vuosikirjaan: "Mekaaninen viihdelaite on suuresti äskettäin levinnyt. On varmaankin liian aikaista puhua yksityiskohtaisesti television todennäköisestä vaikutuksesta. Ei ole mahdotonta, että aika ehkä tulee, jolloin ihminen voi nousematta nojatuolistaan nähdä, kuulla, olla teatteriyleisönä, elokuvissa tai konsertissa kaikkialla maailmassa. Jos tämä voima koskaan voidaan viedä mekaaniseen täydellisyyteen, on hyvin vähän syytä, ellei sitten halua olla seurallinen, että muut kuin harvat menisivät mihinkään viihdepaikkaan enää."

"Josta seuraa, että halu saada paikallista yleisöä teattereihin, elokuviin ja konserttisaleihin johtaa niiden sulkemiseen ja kaiken viihteen keskittymiseen studioihin, joita ylläpitävät kansainväliset televisioyhtiöt. Valtavien voimavarojen yhdistämisellä voisimme hankkia ihanimman viihteen, jota on koskaan nähty, mutta voisimme, jos valvonta jäisi vääriin käsiin, nähdä kaiken viihteen rapautuvan kansainvälisen miljoonayleisön tasolle tai käytettäväksi inhottavaan propagandaan."

"Sama vaara, tosin pienemmässä määrin, oli langattoman ensimmäisen vaiheen tulossa, ja vaara on vältetty nostamalla langaton kaupallisen kilpailun yläpuolelle. Television kehitystä on syytä katsoa yhtäläisellä huolella."

Balsemao huomautti myös, että television voisi hyvin vaihtaa internetiin, ja Morganin teksti olisi jälleen ajankohtainen. Balsemao varoitti teeskentelemästä, ettei internet olisi lähetystoimintaa. Hän halusi sovittaa julkisen palvelun internetin aikaan.

Juuri tässä Balsemao osuu asian ytimeen. Suomessa uudistettiin Yleisradiota koskeva lainsäädäntö muutama vuosi sitten, mutta laki on ydinsisällöltään sama kuin vuodelta 1993 peräisin oleva.

Lakia kirjoitettaessa, saati uudistettaessa, ei mediamaailmaa jylläävä muutos ollut mitenkään olennaisesti esillä. Tosiasia kuitenkin on, että päätelaitteet yhdistyvät. Tehokas laajakaista ja internet muuttavat katsojan ja kuulijan maailman. Ne muuttavat aivan kaiken.

Mikä on julkisen palvelun tehtävä, joka Yleisradiolle kuuluu tässä uudessa ajassa? Nyt näyttää siltä, että lupamaksuvaroin toimiva Yleisradio leviää internetin myötä alueille, joille myös kaupalliset toimijat yrittävät rakentaa palveluja.

Internet-palvelujen kehittäminen vaatii mukanaolijoilta suuria investointeja, ja taloudellisen voiton tekeminen on vaikeaa. Esimerkiksi sanomalehdistön internet-palvelut ovat pääsääntöisesti tappiollisia.

Yleisradion nykyiseen oppiin näyttää kuuluvan se, että vain katsojaluvut merkitsevät jotakin. Tässä Yle onkin onnistunut, sillä yhteenlaskettuna Yleisradion kanavat ovat Suomen suosituimpia, joskin niiden suosio nuorten piirissä on heikko.

Todellinen julkinen palvelu, joka siis oikeuttaa Yleisradion aseman, pitää sisällään ajatuksen, että ohjelmatoiminta tuo katsojalle ja kansakunnalle sellaista lisäarvoa, että se oikeuttaa myös vaikeuttamaan kaupallisen puolen toimijan omaa toimintaa.

Konkaritoimittaja Erkki Toivanen kirjoitti (HS 17.12.2002), että alistuminen enemmistön oletettujen mieltymysten tyydyttämiseen ei ennen saanut koskaan olla lähtökohtana ohjelmanteossa. Jos ohjelmista tuli suosittuja, syynä ei ollut yleisön suosion kalastelu vaan tekijän taito osua oikeaan. Sivistää, valistaa ja viihdyttää olivat Toivasen mukaan Yleisradion toiminnan keskeiset arvot.

Helsingin Sanomat on perinteisesti puolustanut yleisradion julkisen palvelun tehtävää ja voi tehdä sen tulevaisuudessakin, jos saamme vastauksen hyvin yksinkertaiseen kysymykseen: kun HS puolustaa julkista palvelua, mitä se silloin puolustaa?

Tähän pitäisi saada vastaus kolmelta taholta: Yleisradion HBO:n sarjoja suosivalta nykyjohdolta, Yleisradion hallitukselta ja eduskuntapuolueiden edustajista koostuvalta hallintoneuvostolta. Yleisradio on osa mediakentän myllerrystä. Lainsäätäjä voisi keskittyä hieman Yleisradion tehtävän muotoilemiseen ennen kuin lupamaksujärjestelmä rapisee lopullisesti toiminnan alta, koska ihmiset yksinkertaisesti kieltäytyvät maksamasta palvelusta, jota he eivät omasta mielestään tarvitse.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi