perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Yliopistoissa seurataan pelolla hallituksen yliopistopolitiikkaa

Julkaistu: 20.4.2008 lehdessä osastolla Pääkirjoitus

Helsingin yliopiston päärakennus Helsingin keskustassa.

Helsingin yliopiston päärakennus Helsingin keskustassa.

Hallituksen suunnitelmat yliopistojärjestelmän muutoksista herättävät hämmennystä ja huolta. Suunnitelmia ja päätöksiä on tehty kovalla kiireellä pienessä sisäpiirissä. Yliopistot ovat kokeneet jääneensä omissa asioissaan valmistelun ja päätöksenteon ulkokehälle.

Samanaikaisesti on meneillään neljä isoa uudistusta: yliopistolaki uudistetaan, yliopistoverkkoa ollaan uudistamassa, yliopistojen rahoitus on murroksessa ja pääkaupunkiseudulle ollaan perustamassa innovaatioyliopistoa.

Vuoden 2010 alusta yliopistojen olomuoto muuttuu. Yliopistot, jotka nyt ovat valtion virastoja, ovat vuoden 2010 alusta joko säätiöitä tai julkisoikeudellisia laitoksia. Yliopistojen valta päättää omista asioistaan kasvaa, mutta samalla yliopistojen piirissä pelätään sitä, miten yliopistojen taloudelliset toimintaedellytykset vastedes turvataan.

Huolen aihe on se, että yliopistojen toimintamenot kasvavat nopeammin kuin valtion niille antamat määrärahat. Kun näin tapahtuu vuosi toisensa jälkeen, yliopistolaitos rapistuu ja niin rapistuu kansallinen korkeimman tason osaamisen ja sivistyksen perusta.

Suomalaisissa yliopistoissa on jo nyt liian vähän opettajia suhteessa opiskelijoihin, ja sen seurauksena liikaa massaluentoja: ero maailman parhaimpiin yliopistoihin vain kasvaa. Toimintamäärärahojen riittämättömyys heijastuu myös tutkimuksen voimavaroihin: professoreiden aika kuluu varainhankintaan.

Tähän yhteiseen kansalliseen huoleen hallitus vastaa tukemalla 500 miljoonan euron lahjoituksella yhtä yliopistoa, elinkeinoelämän aloitteesta perustettavaa niin kutsuttua innovaatioyliopistoa. Tämän lisäksi hallitus antaa lähivuosien aikana sille sata miljoonaa euroa lisämäärärahoja, kolme kertaa enemmän kuin on luvattu lisärahoitusta kaikille 17 muulle yliopistolle yhteensä.

Muille yliopistoille tämä merkitsee sitä, että niiden kurjuus jatkuu samalla kun yhdelle yliopistolle annetaan moninkertainen lisärahoitus ilman kilpailua ja laatuarviointia. Hallituksen lupaukset, että muidenkin yliopistojen toimintaedellytykset turvataan, ovat vaikeasti avautuvia. Helsingin yliopiston kvestori Ilkka Hyvärinen osoitti mielipidekirjoituksessaan murhaavasti, miten suurella epäluulolla yliopistojen piirissä näihin lupauksiin suhtaudutaan (HS 8.4.).

Hallitus on myös luvannut, että jos muut yliopistot pystyvät keräämään yksityistä rahoitusta, hallitus pääomittaa niitäkin samassa suhteessa kuin innovaatioyliopistoa. Tällainen lupaus on helppo antaa, kun on nähtävissä, että muilla suurilla yliopistoilla tuskin on mahdollisuuksia tällaisia yksityisiä varoja kerätä, etenkään kun sellaisiksi ei lasketa yliopistoja lähellä olevia säätiöitä. Miksi Teknologiateollisuuden säätiö kelpaa innovaatioyliopiston rahoittajaksi mutta vaikkapa Åbo Akademita lähellä olevien säätiöiden rahat eivät ilmeisesti kelpaa sen rahoittajiksi? Ja miksi valtioneuvosto nimittää yksityisoikeudellisen säätiön hallituksen?

Yliopistoja huolestuttaa myös se, että niiden käytössä olevat kiinteistöt sijoitetaan mahdollisesti kiinteistösijoitusyhtiöihin, joihin otetaan mukaan ulkopuolisia sijoittajia. Onko viisasta käyttää yliopistojen niukkoja määrärahoja markkinavuokrien maksamiseen valtion omistamista kiinteistöistä?

Yliopistojen piirissä epävarmuus, huoli ja epäreiluuden tunne on kasvanut jo niin suureksi, että pääministeri Matti Vanhanen joutui ottamaan aloitteen omiin käsiinsä ja kutsui yliopistojen rehtorit kuluneen viikon alussa keskusteluun. Ehkä hallituksessa ja sen johdossa on vihdoin havaittu, että yliopistojärjestelmään liittyvää asiantuntemusta on myös yliopistojen piirissä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.