Ympäristöongelmat vaativat uutta ajattelua

Kauaskantoisten poliittisten päätösten tulee perustua nykyistä syvällisempään tietoon, viisauteen.

Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen keskustelu ilmastonmuutoksesta on hieman laantunut. Ilmastonmuutos ja muut ympäristöongelmat, kuten luonnon monimuotoisuuden häviäminen, eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään.

Ympäristöhaasteista erityisesti ilmastonmuutos on järkyttänyt ihmisten perusturvallisuutta. Samalla se on horjuttanut uskoa tieteen ja teknologian kykyyn ratkaista ongelmat – myös ne, jotka tekniikan nopea kehitys on viime vuosisadan aikana aiheuttanut. Tämä järkytyksen tila on tarpeellinen: se ravistelee kulttuurisia katsomuksiamme ja myyttejämme sekä saa meidät arvioimaan niitä kriittisesti.

Maailmankatsomus on tietyn ihmisryhmän omaksuma käsitys maailman synnystä ja rakenteesta, tiedon luonteesta sekä yhteisön syvimmistä arvoista. Se on yleensä näkymättömissä ja edustaa sitä, miten asioiden ajatellaan itsestään selvästi olevan. Jos maailmankatsomus ei kuitenkaan auta jäsentämään maailmaa tyydyttävästi, kulttuuri ajautuu ekologiseen ja henkiseen kriisiin ja syntyy tarve pukea perimmäiset katsomukset sanoiksi.

Ihmiskunta on nyt tilanteessa, jossa on aiheellista tiedostaa länsimaisen maailmankatsomuksen haaksirikko. Mekanistisiin eli konemaisiin lähtökohtiin perustuva tiede ja sen pohjalta syntynyt teknologia ovat levinneet laajalle ja horjuttaneet vakavasti luonnon kykyä sopeutua muutoksiin kaikkialla maailmassa.

Kriisin ytimessä on ihmisen henkinen ja moraalinen häiriötila suhteessaan luonnon kokonaisuuteen. Häiriötila ilmenee kritiikittömänä edistys- ja tiedeuskona. Tällaisen maailmankatsomuksen taustalla on kaksi 1700-luvulla vallitsevan aseman saavuttanutta ajattelutapaa: valistusajattelu, jossa pyrittiin irtautumaan "luonnon lumosta", ja materialistinen filosofia, jossa kielletään hengeksi kutsutun todellisuuden osa-alueen olemassaolo.

Valistuksen perintö on kahtalainen. Toisaalta valistus on antanut länsimaiseen ajatteluun myönteisiä työvälineitä, kuten kriittisen ajattelun ja tasa-arvon ihanteet. Toisaalta se on ollut luontosuhteemme kannalta tuhoisaa: luontoa tarkastellaan puhtaasti siitä saatavan hyödyn valossa, vailla perinteisen viisauden asettamia rajoituksia. Kun luontoa ei enää pidetty pyhänä, se altistettiin rajoittamattomalle riistolle.

Mekanistiseen maailmankuvaan perustuvan tiedonkäsityksen mukainen tieto eriytyy ja hajaantuu jatkuvasti. Tällainen tieto sovelluksineen on toki tuonut suomalaisillekin paljon hyvinvointia, mutta nyt hyvinvointi on muuttumassa pahoinvoinniksi. Maailmankatsomuksemme johtaa yhä pahenevaan luonnon ja ihmismielen pirstoutumiseen sekä ihmisen vieraantumiseen luonnosta.

Suomalaisen kulttuurin syvimmissä kerrostumissa elää vielä muisto kiinteämmästä yhteydestä luontoon. Vähittäiseen luonnosta vieraantumiseen ovat vaikuttaneet muun muassa kristinuskon tulkintojen kaventuminen ja valistuksen hyötyajattelun voittokulku. Nyt suomalaiset kärsivät tämän kehityksen seurauksista, kuten taipumuksesta erilaisiin riippuvuuksiin ja väkivaltaisuuteen.

Suomeen on omaksuttu Keski-Euroopasta maailmankatsomus, joka perustuu virheellisiin oletuksiin ihmisen paikasta luonnon kokonaisuudessa. Jos haluamme ihmislajin selviytyvän, meidän on muutettava ajattelumme perusteita.

Vaihtoehdoksi tarjoutuu katseen kääntäminen edistysuskon kannalta harhaoppiseen suuntaan eli taaksepäin. On kuunneltava esimerkiksi maailman alkuperäiskansojen näkemyksiä tieteen ja viisauden olemuksesta. Myös suomalaisten perinteinen, osittain jo hiipunut luontosuhde kantaa syviä henkisiä arvoja.

Tätä menneisyyden viisautta tulisi soveltaa omaan aikaamme ja sulauttaa se luonnontieteen ja tekniikan parhaimpiin, ympäristön kannalta viisaisiin ratkaisuihin.

Vaarallisimpia myyttejä ovat ne, joita ei tunnisteta myyteiksi, kuten usko teknologiaan. Se ilmenee esimerkiksi ydinvoiman tai geeni- ja nanoteknologian yksipuolisena ihailuna sekä yrityksinä vaientaa niiden riskeistä käytävää keskustelua. Keskustelua vaikeuttaa se, että mukana on toimijoita, joille taloudelliset hyödyt ovat ensisijaisia ja vastuu ympäristöstä ja ihmisten terveydestä merkitsee hyvin vähän.

Jotta voisimme omaksua kokonaisvaltaisemman maailmankuvan, meidän on opittava arvostamaan sellaista tietoa, jossa yhdistyvät tieteellinen tutkimus, tunteiden ja intuition kantama viisaus sekä taito elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Kauaskantoisia poliittisia päätöksiä ei pidä tehdä tukeutuen vain vajavaiseksi osoittautuneeseen luonnontieteeseen. Päätösten tulee perustua laajempaan ja syvällisempään tietoon, viisauteen.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi