lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MERKINTÖJÄ

Yrttiviinaa korvakipuun

13.9.2010 3:00

Onko tässä maassa yhtäkään oikeaa lääkäriä? Kysymys kävi mielessä, kun perheeni hankki ensi kokemuksia Saksan terveydenhuollosta. Tarvitsimme lapsille korvalääkäriä.

Sellainen löytyi. Hän havaitsi kummankin lapsen tärykalvojen takana olevan nestettä ja määräsi lääkkeen.

Apteekissa selvisi, että "lääke" oli homeopaattinen uute. Desilitran pullo maksoi parikymmentä euroa, ja se sisälsi ruohoja ja kukintoja liotettuna 59-prosenttisessa etanolissa.

Rohdon alkoholiprosentti oli 19.

En tiedä, kuka saa lapsensa nielemään sellaista tavaraa. Me emme yrittäneet. Onneksi neste lähti pois tärykalvojen takaa itsestään, niin kuin toisinaan käy.

Seuraava kokemus tuli etsiessäni yleislääkäriä. Kurkku oli vietävän kipeä, mutta ei auttanut. Luontaishoitoon perehtynyt tohtori Carmen Krüger oli ainoa, jolle pääsin siihen hätään.

Osapuilleen joka kolmannen googlaamani lääkärinvastaanoton kohdalla luki jotain homeopatiasta tai luontaishoidosta. Yllätyksekseni Krüger ei kuteinkaan tuputtanut uskomushoitoa vaan kirjoitti antibiootin.

Saksassa rehottaa homeopatia. Jos homeopaattilääkärien määrää vertaa lääkärien kokonaismäärään, suhdeluku on Suomeen nähden kahdeksankertainen. Tieto ilmenee maiden lääkäriliittojen tarjoamista luvuista.

Homeopaatin koulutuksen hankkineiden lääkärien määrä Saksassa on vuodesta 1993 kolminkertaistunut. Tuotteiden myynti kasvaa: Allensbach-instituutin mielipidemittauksen mukaan joka neljäs saksalainen käyttää niitä innokkaasti. Saksan lakisääteisistä sairausvakuutuskassoista joka toinen korvaa homeopatiahoidot.

Se on tietysti järjetöntä. Sadat tutkimukset ja tutkimusten tutkimukset ovat todistaneet viimeistään lähimpien viiden vuoden aikana, että homeopatiassa joidenkin kokema parantava vaikutus perustuu pelkästään uskomukseen. Oppilahkon mukaiset tabletit, sokeripallerot ja uutteet eivät paranna.

Vaikutelma homeopatian yleisyydestä Saksassa kuitenkin hämää: moni lääkäri lisää mainoksiinsa maininnan hömpästä houkutellakseen potilaita. Tätä valitti hiljattain myös homeopatian kriitikko Karl Lauterbach, demaripuolueen SPD:n terveydenhuoltopoliitikko, Der Spiegelin haastattelussa.

Saksalaiset eivät ole uskomushoitoihin hurahtaneena kansana poikkeus. Britanniassa on vuosikymmeniä maksettu homeopatiahoitoja verovaroin.

Kulujen paisuessa äänenpainot alkavat onneksi tiukentua. Britannian parlamentin alahuoneen terveysvaliokunta vaati viime helmikuussa, että hallitus vetää homeopatian pois korvattavuuden piiristä. Myös Saksassa kuulee vastaavia vaatimuksia yhä enemmän.

Uskomushoitojen suosiota selitetään tyytymättömyydellä terveydenhuoltoon. Lääkärilehti Deutsches Ärzteblattin kesäkuussa julkaiseman kansainvälisen kyselytutkimuksen mukaan saksalaiset olivat oman maansa lääketieteeseen vähiten tyytyväisiä.

Meidän perheellä on kyllä hyviäkin kokemuksia. Lastenlääkäriasemallemme pääsee aina, odotusaika ei yleensä veny yli puolen tunnin, eikä siellä tarjota homeopatiaa.

Pari viikkoa sitten iski syksyn ensimmäinen räkätauti. Nuoremmalla jäi soimaan kiukuttelulevy, joten epäilys korvatulehduksesta heräsi taas.

Lastenlääkäri totesi pojan terveeksi kymmenessä minuutissa. Silti on vaikea hyväksyä sitä, ettei lapsen pahantuulisuuteen löydy syytä, saati parannusta. On sentään lennetty Kuuhun ja keksitty kännykät, nitistetty polio ja hävitetty isorokko.

Antibioottia, putket, etanolimehua – mitä vain, jotta tulisi rauha!

Korvalääkärin yrttiviinaa ei enää ole. Mies joi sen. Sanoi, että Jägermeister on parempaa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.