Päivän lehti 1.5.2017
Päivän lehti 1.5.2017    |   Mielipide

Omaishoidon vapaat voi toteuttaa ulkopuolisen avun turvin

Olen toiminut jo viisi vuotta omaishoitajan sijaisena lakisääteiset kolme päivää kuukaudessa, ja kaupunki maksaa siitä minulle palkan.

Sini Svanberg kirjoitti mielipidesivulla (HS 27.4.), kuinka Helsinki kääntää selkänsä sairaan lapsen perheelle. Hän kertoi joutuvansa taistelemaan erilaisista palveluista, kuten omaishoitajan vapaapäivistään. Monet muutkin omaishoitajat kokevat ilmeisesti samaa byrokratiaa.

Olen toiminut jo viisi vuotta omaishoitajan sijaisena lakisääteiset kolme päivää kuukaudessa, ja kaupunki maksaa siitä minulle palkan. Olen ihmetellyt, miksi tällainen käytäntö ei ole kaikkien tiedossa, koska tämäkin mahdollisuus on kirjattu lakiin jo vuonna 2011.

Omaishoitaja voi itse valita ihmisen, joka alkaa hoitaa tätä tehtävää. Hän voi olla ystävä, omainen tai vaikka työtön työnhakija. Asiasta pitää vain tehdä kirjallinen sopimus sen tahon kanssa, joka palkan maksaa.

Luulisi Omaishoitajat ja läheiset -liiton tiedottavan tästä aiheesta tai kaupungin sosiaalityöntekijöiden kertovan asiasta silloin, kun joku alkaa hoitaa ­läheistään ja hakee omaishoidon tukea.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kohdallamme tämä järjestely on toiminut todella hyvin. ­Sovimme omaishoitajan kanssa etukäteen hoitopäivät. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin että vaikeasti sairas ihminen voi olla kotihoidossa ja omaishoitaja saa ­pitää joka ikisen vapaapäivänsä.

Inka Svahn

Mikkeli

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Omaishoito
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. HS testasi: Jos vappupallo karkaa Kaivopuistossa, minne se lentää? Video näyttää etsinnän aina Raymond Lönnqvistin kotisaarelle asti
    2. Hurmaavasti harmaantunut britti paljastui ghanalaiseksi huijariksi, jolle Anja menetti 170 000 euroa – HS esittelee tyypillisimmät verkkohuijaukset ja kertoo, miten niitä voi välttää
    3. ”Kummastuksissaan katselivat ihmiset”, kun suomalaisjääkärit tulivat Latviaan sotimaan – siinä sivussa pikku Konstantin oppi luistelemaan
    4. Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – 62 parasta piirrosta Yhdysvaltojen uudesta presidentistä
  2. Pääkirjoitus
    1. Demarit marssivat taaksepäin
    2. Espoo kasvaa nopeasti kauppakeskusten nauhaksi
    3. Lasten suojaaminen auringolta vähentää myöhempiä ihosyöpiä
    4. Ehdokas paiskii hommia, ja sitten tulee joku Aaltonen ja menee valtuustoon – aakkosilla on väliä vaalikamppailussa
    5. Korkeakoulutuksella on yhä myös itseisarvoa
    6. Alkoholilain uudistus on hallitukselle hankala rasti
  3. Kotimaa
    1. Ministereiksi nousseet kertovat kovista paineista: Kyselytunnilla olet ”alasti ja yksin”, kunnianhimo vie yöunet ja lounaat jäävät väliin
    2. Poliisi on alkanut sakottaa luvatta maassa olevia, kun säilöönottokeskuksiin ei mahdu eikä palautus kotimaahan onnistu
    3. Helsingin Sanomat ilmestyy tiistaina digitaalisena
  4. Kaupunki
    1. Kaupunkipyörät palaavat Helsinkiin vapun jälkeen – kartta näyttää uusien pyöräasemien sijainnin
    2. Nääntynyt ja äkäisesti sähisevä kuutti pelastettiin pihalta Raaseporissa – toipuu Korkeasaaressa letkuruokinnassa
    3. Mies kuoli pudottuaan kalliolta Vihdissä
    4. Kampin vessassa tuleen syttynyt ihminen on tunnistettu, kuuleminen onnistuu vasta vapun jälkeen
  5. Ulkomaat
    1. Israelin sharia-tuomioistuin sai ensimmäisen naistuomarin: ”Tämä on suuri askel arabinaisten asemalle”
    2. Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”
    3. Trump juhli merkkipäiväänsä kaukana Washingtonista – viittasi maahanmuuttoon lausumalla runon hyväuskoisesta neidosta ja petollisesta käärmeestä
    4. YK: 36 Isisin orjuuttamaa jesidiä pääsi vapaaksi
    5. Iranilainen tv-pomo ammuttiin Istanbulissa – oli tuomittu poissaolevana Iranin-vastaisesta propagandasta
    6. Ainakin kolme tornadoa ravisteli Yhdysvaltojen sydänmaita viikonloppuna – viisi kuoli Texasissa
    7. Suihkukoneesta irtosi pyörä kesken lennon – video näyttää, kuinka kone laskeutui kipinöiden kiitotielle Floridassa
    8. Intialainen osavaltioministeri jakoi sadoille morsiamille pyykkikartut humalaisten puolisojen hakkaamiseen – ”Poliisi ei puutu asiaan”
  6. Talous
    1. Kun Jumala jäädytti näppinsä – tällainen on maailman suurin timantintuottaja, joka louhii Jakutian ikiroudasta aarteita ja tarinoita
    2. Yhdysvaltojen verouudistus voi käynnistää maailmanlaajuisen ”kilpajuoksun pohjalle”, varoittavat asiantuntijat
    3. Teollisuuden kasvu hidastui hieman Kiinassa
  7. Urheilu
    1. Pertti Alaja kertoi toukokuussa HS:n haastattelussa sairaudestaan ja analysoi suomalaisen jalkapalloilun tilaa
    2. Valtteri Bottas nousi kakkoskuskista mestariehdokkaaksi
    3. Se kaikkein suomalaisin tapa voittaa
    4. Leijonat päätti EHT-kiertueen voittoon Ruotsista – MM-kisajoukkue tarkoitus julkistaa huomenna
    5. Joshua tyrmäsi Klitškon ja tukki arvostelijoiden suut: ”Tulin satuttamaan häntä”
    6. Tottenham otti Pohjois-Lontoon herruuden – Arsenal romahti toisella jaksolla
    7. Latvala ajoi viidenneksi Argentiinassa: ”Olemme parantaneet Meksikosta”
    8. KäPan juniorit kaatoivat Real Madridin matkalla finaaliin – turnauksen ainoa päästetty maali ratkaisi voiton Espanyolille
    9. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Vihjeitä, väkivaltaa ja himoa hirmuliskosta – seksi kirjallisuudessa kiihottaa älyä ja ruumista
    2. Suomalainen vuosi on täynnä liputuspäiviä, joita ei muista kukaan – Tee testi ja opi pettämätön muistisääntö liputtamiseen
    3. Huippuohjaaja oli piilossa vuosikymmeniä, tuli esiin huonolla Youtube-videolla – ”Elämä kutistuu, jos kaikki on suunniteltua”
    4. Suomi on saanut kansallisen tanssimonumenttinsa – Tero Saarisen Kullervo palasi komeasti näyttämölle
    5. Apocalyptican ja PMMP:n löytänyt levytuottaja jakaa muistelmiaan Facebookissa sarjakuvastrippeinä
    6. Cheekin ja Elastisen mahtipontinen areenashow potki räntävapun unholaan
  9. Tiede
    1. Hulluruoho, hullukaali ja vesiheinä kukoistivat satoja vuosia sitten suomalaisissa kasvitarhoissa
    2. Ruohoankeriaalla on oma pommisuoja
    3. Hevosten jalostus muuttui sisäsiittoiseksi pari tuhatta vuotta sitten
  10. Mielipide
    1. Turha aivokuorma altistaa uupumukselle
    2. Sijaisvanhempien oikeuksiin pitää saada parannuksia
    3. Omaishoidon vapaat voi toteuttaa ulkopuolisen avun turvin
    4. Helsingin vahvuus on paikallinen sopiminen
    5. Kahdeksasluokkalainen mielipidesivulla: Koulun kuntotestit vaarantavat oppilaiden mielenterveyden eivätkä paranna juoksukuntoa
    6. Koululiikuntaan pitää saada tasa-arvoa
    7. Pelkästä kuuntelusta ei opi
    8. Suositaanko sosiaaliturvaan liittyvissä tukipäätöksissä kirjallisesti lahjakkaita hakijoita?
    9. Taksilainsäädännössä olisi kannattanut perehtyä muiden maiden kokemuksiin
    10. Heliumista ei ole pulaa lähitulevaisuudessa
    11. Onko Helsinki pian enää merellinen kaupunki?
  11. Tänään
    1. Pyhiinvaellusmatka Puolassa muutti 16-vuotiaan elämän – nyt kolmekymppinen Emil Anton popularisoi katolisen kirkon traditiota
    2. Olli Klemetti 1973–2017
    3. Arto Jurvanen 1962–2017
    4. Prinssi Charles menestyi poolossa
    5. Miesballerinat kantavat tyllinsä
    6. Tapahtumia 1.–2. toukokuuta
    7. Matka maailman merille
  12. Radio ja TV
    1. Kristian Smeds löysi käsialansa radiossa – kuunnelma Jääkuvia vuodelta 1997 on palkittu maailman­luokan merkkiteos
    2. Yhden kalteritango on toisen kesäduuniblues
    3. Tyttökulta rakastaa kissapetoja
    4. Maanantain elokuvia
    5. Porin ahkera ja riehakas renessanssimies – henkilökuvassa Mika Rättö
    6. Makaaberia vahingoniloa
    7. Tiistain elokuvia
    8. Ystävä järjesti minut sokkotreffeille Mark Duplassin kanssa
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Rip Kirby
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Joukkotappelu Helsingin Kaivopihalla, vartija pysäytti tilanteen kaasulla – taustalla ehkä riita jalkapallosta

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa nykyään kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    6. 6

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

    10. 10

      Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Joukkotappelu Helsingin Kaivopihalla, vartija pysäytti tilanteen kaasulla – taustalla ehkä riita jalkapallosta
    3. Suomalainen merikapteeni nai eteläafrikkalaisen seikkailijattaren 82 vuotta sitten ja ajoi sitten laivansa karille Englannin kanaalissa – uusi kirja kertoo romanttisen, traagisen tarinan
    4. Näin aukesi miljardien eurojen markkina – Suomesta saa vihdoin viedä sianlihaa Kiinaan, mutta sitä ennen Markku Hirvijärven oli syötävä sonnin penis
    5. Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”
    6. Tunti sitten
    7. Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa nykyään kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan
    8. Vain elämää -sarjan kapellimestari Leri Leskinen alkoi meditoida löytääkseen mielenrauhan – ”On hyvä, ettei lähde artistien tunnemyrskyyn ihan koko ajan”
    9. Entinen jääkiekkoilija Jyrki Louhi siirtyi konsulttijätin leipiin ja yrittää nyt tehdä nuorista urheilijoista startup-yrityksiä – Huipulle vaaditaan jopa 100 000 euron liikevaihtoa
    10. Pahoittelen, että viljani laatu heikkenee
    11. Väkivaltatapaus on juuttunut syyttäjän pöydälle – selviääkö vakavaa kuritusväkivaltaa käyttänyt isä koko jutusta kuin koira veräjästä?
    12. Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”
    13. Näytä lisää