Päivän lehti 1.12.2016
Päivän lehti 1.12.2016

Helsingin valtuusto tyrmäsi Guggenheimin selvin luvuin

Kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32 torstain vastaisena yönä viisituntisen keskustelun jälkeen.

Helsingin kaupunginvaltuusto torppasi torstain vastaisena yönä Guggenheimin taidemuseon rakentamisen Helsinkiin äänin 53–32.

Lähes kuuden vuoden taistelu Guggenheimin taidemuseon mahdollisesta sijoittumisesta Helsinkiin on nyt mitä todennäköisimmin ohi.

Kaupunginvaltuustossa tehtiin kaupunginhallituksen alkuperäiseen esitykseen vastaesitys, joka sai ison osan valtuutetuista suuttumaan.

Esitys hylättiin äänin 46–39 eli kaupunginhallituksen esitystä tiukemmin. Se oli mitä todennäköisimmin lopullinen kuolinisku Guggenheimin kannattajien haaveille saada museo Helsinkiin, mutta hanke on jo tähän mennessä herännyt kaksi kertaa kuolleista.


Monet valtuutetut suututtanut vastaehdotus oli kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan Lasse Männistön tekemä. Hän yllätti keskiviikkoiltana koko valtuustosalin ehdottamalla, että – toisin kuin kaupunginhallituksen esityksessä seisoo – kaupungin takausta Guggenheim Helsingin tukisää­tiön 25 miljoonan euron lainalle ei myönnettäisikään.

”Julkinen ja yksityinen raha sekoittuvat. En pidä sitä hyvänä”, Männistö perusteli.

Hän teki Guggenheim-sopimuksesta oman vastaesityksen, jossa julkisen rahoituksen osuus museoinvestoinnista olisi korkeintaan 49 prosenttia eli 73 miljoonaa euroa. Lisäksi Helsingin kaupungin lainatakaus olisi Männistön mielestä siis poistettava.

”Tämä palauttaisi pallon Guggenheim-säätiölle.”

Männistö on Helsingin kaupunginhallituksen jäsen, ja hän kannatti sen esittämää Guggenheim-sopimusta vielä hallituksen kokouksessa 21. marraskuuta.

Männistö sai demarien ryhmäpuheenjohtajan Osku Pajamäen ärsyyntymään.

”Tämä on koomisin käänne koko hankkeen käsittelyn aikana. Esitit [Männistö] hylkäystä. Piste”, Pajamäki pauhasi.


Pajamäki muistutti, että Männistöllä oli mahdollisuus vaikuttaa esitykseen kaupunginhallitusvaiheessa, ja siellä hänen olisi se Pajamäen mielestä pitänyt tehdäkin, ei vasta valtuustossa.

Pajamäen mielestä sopimuksen muuttamista ei voinut tässä vaiheessa enää tuoda valtuutettujen päätettäväksi.

”Nyt joku tolkku tähän touhuun!”

”Mitäs jos nyt kielletään tämä kikkailu!” Pajamäki huuteli vielä omia aikojaan ja veteli vihaisesti penkkiä allaan.

Männistön ehdotusta saapui tukemaan itse Guggenheim-sopimuksen esittelijä, apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd). Valtuustossa oli jo ehditty pitää Männistön vastaehdotusta palautuksena, joka olisi tarkoittanut sen lähettämistä takaisin valmisteluun. Viljanen oli eri mieltä.

”Ei se ole palautusesitys, vaan valtuusto esittää ehdon. Jos Guggenheimin tukisäätiö hyväksyy sen, tästä tulee sopimus”, Viljanen sanoi.


Männistön toimintaa paheksuttiin Pajamäen lisäksi laajasti. Vihreiden Tuomas Rantanen kiitti Männistöä siitä, että ”hänen esityksensä on hivenen edullisempi Helsingille kuin aiempi”.

”Mutta ei käy, että tuotaisiin vastaesitys tänne valtuustoon vaikkapa jokaisesta tontista ja raitiovaunuhankinnasta. Semmoinen peli ei vetele”, Rantanen sanoi.

Paavo Arhinmäki (vas) näki salaliiton: Männistön vastaehdotus oli hänen mielestään varmaankin neuvoteltu Guggenheimin, hankkeen hyväksymistä lobanneen viestintätoimisto Milttonin, Viljasen ja Männistön kesken salaa.

Pentti Arajärven (sd) mielestä Männistön vastaesitys oli vähintään hyvän hallintotavan vastainen ja ”ala-arvoinen”.

Demareiden Pajamäki huusi jo kaupungin lakimiehiä paikalle Männistön yllätysesityksen takia.

”Kuka kantaa nyt vastuun!” päreensä polttanut Pajamäki vaati jatkorepliikissään.

Kokous alkoi tässä vaiheessa lähteä raiteiltaan. Valtuuston puheenjohtaja Mari Puoskari (vihr) joutui Männistön esityksestä tuohtuneiden puheenvuorojen välissä kysymään, ”ovatko seuraavat normaaleja repliikkipuheenvuoroja”.

Puheenjohtaja sai kuitenkin tämän jälkeen kokouksen takaisin alkuperäiseen puheenvuorolistaan.

Ensimmäisen puheenvuoron Guggenheim-sopimuksen käsittelyssä piti kokoomuksen Wille Rydman. Hän vastusti sopimuksen hyväksymistä ja sanoi, että vastustamisessa ei ole kyse käpertymisestä, vaan siitä, ”otammeko tämän näillä ehdoilla vai emme. Minä en kannata hanketta näillä ehdoilla, mitä tässä on”.

Seuraavan puheenvuoron piti Pia Pakarinen (kok), joka kannatti Guggenheim-sopimuksen hyväksymistä.

”Meillä on nyt Etelärannassa parkkipaikka hienolla näköalalla.”

Tämän jälkeen ääneen pääsi Paavo Arhinmäki, joka vastusti hanketta. Hän oli laskelmissaan tullut siihen tulokseen, ettei luvattu yksityinen raha suinkaan ole yli 50 miljoonaa euroa.

”Yksityistä rahaa on vain 20 miljoonaa. Se ei täytä ehtoa, että yksityisen rahan pitää olla pääosassa”, Arhinmäki sanoi ja herätti osan osan salia aplodeihin, kun hän vasemmistoliittolaisena kannatti kokoomuslaisen Rydmanin aiempaa hylkäysehdotusta.

”Historian siipien havinaa, mutta kannatan valtuutettu Rydmanin hylkäysehdotusta.”


Kokouksen alla nähtiin sekin ihme, että valtuustosalin lehtereiltä alkoi kuulua puheensorinaa. Valtuuston kokoukset eivät normaalisti juuri lehterille väkeä tuo, mutta nyt olikin kyse Guggenheimista.

Valtuutettuja oli myös lobattu viimeiseen saakka. Muun muassa Jarmo Nieminen (vihr) kertoi, kuinka häneen oli oltu yhteydessä sen jälkeen, kun Nieminen kertoi HS:n kyselyssä vastustavansa hanketta.

”Suomalaisia taiteilijoita New Yorkista. Harvoin on New Yorkista neuvoja annettu”, Nieminen kertoi ennen kokousta.

Muodollisesti kaupunginvaltuusto otti keskiviikkona kantaa Helsingin kaupungin ja Guggenheim Helsingin tukisäätiön väliseen sopimukseen, joka mahdollistaisi museon rakentamisen ilman valtion tukea.


Sopimuksen mukaan kaupunki olisi osallistunut museon rakentamiseen 80 miljoonalla eurolla. Lisäksi kaupunki olisi myöntänyt museolle 35 miljoonan euron lainan ja vuokraisi Eteläsataman tontin museolle ilmaiseksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi 21. marraskuuta Guggenheim-sopimuksen tiukimmalla mahdollisella tuloksella eli äänin 8–7.

Guggenheimin taidemuseota yritettiin saada Helsinkiin jo kolmatta kertaa. Kaksi aiempaa yritystä kaatuivat. Nyt valtuutettujen pöydällä ollut esitys oli todennäköisesti viimeinen, jonka kaupunginvaltuusto saa päätettäväkseen.

Guggenheim-johtaja Richard M. Armstrong sanoi HS:n haastattelussa keskiviikkona, että ”Ari Lahti ja Guggenheim Helsingin tukisäätiö ovat keränneet ennenkuulumattoman määrän yksityistä rahaa, ja eiköhän sen rajat ole jo etsitty”.


Sanottua: Guggenheim jakoi mielipiteitä valtuustossa

Sami Muttilainen (vas):

”Yleensä tässä salissa puhutaan kulttuurista menoina, nyt siitä puhutaan tuloina. En näe tässä mitään hyvää. Näen vain jonkin punkin, joka imee verta meidän omasta kulttuurista.”

Timo Laaninen (kesk):

”Jos olisi ajateltu, ettei sinne talvisotaankaan kannata mennä.”

Tomi Sevander (sd):

”On keksitty uusi taiteen laji: poliittinen teatteri.”

Veronika Honkasalo (vas):

”Mikään muu ei valtuusto­kautenani ole herättänyt mediassa niin paljon huomiota kuin Guggenheim. Toivoisin, että samanlainen huomio osoitettaisiin taloudelliseen eriarvoisuuteen kaupungissamme.”

Jape Lovén (sd):

”Tämä on Black Wednesday, vaikkakin museon väri on illan aikana muuttunut mustasta hopeanharmaaksi.”

Ville Jalovaara (sd):

”Tämä meni farssin ja pelleilyn suuntaan Männistön ehdotuksen takia. Näin ei asioita hoideta.”

Laura Rissanen (kok):

”On hassua, että kasvisruokapäivä, vegaaniruoka ja Guggenheim saavat valtuuston liekkeihin. Toivon, että myös sote [sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus] ja koulutus tekisivät sen.”

Mari Holopainen (vihr):

”On epäilty väitettyä kävijämäärää. Korkeasaaressa on vuosittain yli 500 000 kävijää. Okei, täällä joku sanoo, ettei Guggenheim-museo ole eläintarha, eikä se olekaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Guggenheimin museo
  • Helsinki
  • Kaupunginvaltuustot
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Helsingin valtuusto tyrmäsi Guggenheimin selvin luvuin
    2. Teinit tehtailivat Makedoniassa valeuutisia Trumpista ja Clintonista –  nyt yksi heistä kertoo HS:lle, miten bisnes toimii
    3. Jo kahdeksan vuoden kurimus: Suomen viennissä käynnissä synkin jakso ikinä
    4. Tämä lasten nettielämästä pitää ainakin tietää, kertoo mediakouluttaja
  2. Pääkirjoitus
    1. Vapaa sana kuuluu pohjoismaisuuteen – myös pääministeri Sipilällä olisi opittavaa
    2. EK haluaa lisää työehtojen sopimista työpaikoilla
    3. Oppimisen ilo alkaa varhain
    4. Castro oli yhden sukupolven sankari
    5. Kielletään kättely – se on likainen tapa, josta voisi luopua
    6. Kielipolitiikka vaikeuttaa sote-uudistusta
  3. Kotimaa
    1. Sipilä painostuskohusta: Ei ollut aikomusta rajoittaa Ylen toimintaa, en saanut reilua mahdollisuutta kommentoida uutista
    2. Pelko Ylen poliittisesta painostuksesta on vakava asia – eikä tämä kerta ole ensimmäinen
    3. Suomi aloittanut kampanjan ”perusteettoman maahantulon” vähentämiseksi – somemainoksia Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa
    4. Eduskunta- ja eurovaalien paketointi saattaa törmätä perustuslaillisiin ongelmiin
    5. EU-komissio syventäisi jäsenmaiden puolustusyhteistyötä – jättimäinen rahasto ja yhteiset tarvikeostot
    6. Helsingin Sanomat siirtää verkkoon kaksi miljoonaa artikkelia – kymmenen ikimuistoisinta juttua vuosilta 1990–2011
    7. Aatonaattona kulkee Suomen kaikkien aikojen täysin ”superjuna” – HS vertaili, millä kannattaa matkustaa joulunviettoon
    8. HS:n Joulukalenterissa lapset kertovat joka päivä hauskan tarinan
    9. Videolle kuvatut teloitusmurhat toivat irakilaismiehille sotarikossyytteet Tampereella
    10. Poliisi epäilee: Alaikäiset tytöt suunnittelivat hyökkäystä kouluun Riihimäellä
    11. Sipilä tapaa ensi viikolla Medvedevin
  4. Kaupunki
    1. Jan Vapaavuori harkitsee Helsingin pormestarivaalia – kokoomus taivuttelee raivokkaasti kärkinimeään mukaan
    2. Graffitimaalari leipoi makasiinin rauniot piparista – Tee perässä parempi!
    3. Ei enää samaa hoitoa kaikille: Kolme ensimmäistä terveysasemaa alkaa torstaina toimia uudella mallilla Helsingissä
    4. Iso huumetakavarikko Länsi-Uudellamaalla – amfetamiini oli pakattu kahvipurkkeihin
    5. Puretun ostarin jättämä tyhjiö täyttyy Lauttasaaressa – Lauttis avaa ovensa torstaiaamuna
    6. ”Parturi kertoi, että seinän vieressä makaa kuollut peura” – Outo eläinkuolema kauppakeskus Sellon pihassa
    7. Öinen välikohtaus Malmilla: nainen puri toista naista ja sylki ihmisten päälle, miesystävä sumutteli kaasua
  5. Ulkomaat
    1. Itävallassa historialliset presidentinvaalit – äärioikeiston johtama maa ei enää jäisi yksin
    2. Lappi houkuttelee Kiinasta nyt myös reppureissaajia – Wangin unelmakohde Inari jää väliin huonon julkisen liikenteen takia
    3. Castron uurna aloitti 900 kilometrin matkan kohti hautapaikkaa
    4. Trump lupasi luopua kaikista bisneksistään
    5. Trumpin uusi valtiovarainministeri: Edessä iso veroremontti
    6. Useita lapsia kuoli turkkilaiskoulun asuntolan palossa: ”Ovi paloportaille oli lukossa – lapset olisivat muuten selvinneet”
  6. Talous
    1. Opec pusersi sovinnon öljyntuotannon rajoittamisesta – raakaöljy kallistui yli 50 dollariin barrelilta
    2. Komissio julkaisi jättimäisen energiapakettinsa – Suomen kauhukuvat muuttuivat helpotukseksi ja hyviksi uutisiksi
    3. Metsien käytöstä odotetut näkemyserot eduskunnassa – Kääriäinen kehui ”bio- ja sähkö-Suomea”
    4. Slushin ihmepoika: Halpoja tekoelimiä 3D-printterillä
    5. Nobelisti Bengt Holmström: Trumpin infrastruktuuri-investoinnit vaikuttavat järkeviltä
    6. Amnestyn raportti: Jättiyritykset käyttävät lapsi- ja pakkotyöllä tuotettua palmuöljyä – samaa öljyä voi olla suomalaistenkin jäätelössä ja hammastahnassa
    7. Putin nimitti uudeksi talousministeriksi Maksin Oreškinin
    8. Tietoturvayhtiö: Yli miljoona Google-tiliä on murrettu
  7. Urheilu
    1. Antti Leppävuori palaa huippu-urheiluun ampumahiihdon päävalmentajana – ”Kaikki eivät sitä kestäneet”, hän muistelee MM-Lahden 2001 seurauksia
    2. Mäkäräisen paukut taivaan tuuliin, sijoitus suli seitsemään ohilaukaukseen: ”Pitää olla armollinen itselle”
    3. Dopingista kärynnyttä Johaugia odottaa yli vuoden mittainen harjoittelu eristyksissä – “Uskon, että hän on valmis siihen”
    4. Norjan yleisradion hiihtoasiantuntija: Johaug miettii varmasti lopettamista
    5. Aaltosen voittomaali pelasti Petrellin juhlaillan
    6. Englannin maajoukkue sai vihdoin managerin, Southgate jatkaa miljoona­sopimuksella
    7. Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Rantanen jatkaa tulikuumana
    8. Seagullsille yllätystappio sarjan jumbolle
    9. José Mourinholle yhden ottelun toimitsijakielto ja sakot juomapullon potkaisemisesta
    10. Tiger Woods tekee paluun golfkentille – golflegenda Jack Nicklaus: Tigerilla vielä 10 vuotta uraa jäljellä
    11. Kiira Korpi kummiksi taitoluistelun MM-kotikilpailuihin
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Paola Suhonen rimpuilee irti ennakkoluuloista ja tuo Taidehalliin pornotähden – ”Nyt se yrittää olla vielä taiteilijakin”
    2. Ikea-näytelmä on kaikkea muuta kuin hassunhauska Ruotsi-hupailu
    3. Kirjailija Kaur Kenderiä syytetään tekstinsä vuoksi lapsipornosta – sananvapausjärjestö pitää tapausta hälyttävänä
    4. Tällainen on Linnan juhlissa esiintyvä Total Cello Ensemble – orkesterin riveistä nousi aikoinaan Apocalyptica, ohjelmistossa formulan äänimaisemaa
    5. Porilainen tanssi-ihme PDC näytti taitojaan Savoyssa
    6. Heidi Lampeniuksen työskentelytapa muistuttaa matonpesua – kiehtovat teokset syntyvät maalia poistamalla
    7. Jonna Karangan teosten ääressä kokee riemukasta hämmennystä
    8. Krista Siegfrieds yrittää päästä Ruotsin edustajaksi Euroviisuihin – juontaa Suomen finaalin
    9. Foo Fighters tulee Suomeen
    10. Kaksi esikoisromaania palkittiin 17 000 euron suuruisella tunnustuksella
  9. Tiede
    1. Mannerheimin lapsuudenkodin kattomaalaukset ovat Euroopan huippua
  10. Mielipide
    1. Kiusatuksi tulemista pidettiin omana syynä – poikamme empaattisuus ärsytti jopa aikuisia
    2. Jos ei tunne syyllisyyttä, ei voi opettaa empatiaa ja moraalia
    3. Viihtyvyyden edistäminen ei yksin ehkäise kiusaamista
    4. Pääministerin toiminta ei herätä luottamusta
    5. Perusopetuksen alasajo näkyy nyt oppimistulosten heikentymisenä
    6. Uutta opettajaa ei saa jättää yksin
    7. Kauppa on tehostanut toimintojaan
    8. Veronpalautukset hyötykäyttöön
    9. Kaikkien kyvyt esiin liikuntatunneilla
    10. Palvelutalon kustannukset löivät ällikällä – vaimoni äiti joutuu nyt muuttamaan pienempään asuntoon
    11. Poikani joutui Duudsoneilta kopioidun jekun kohteeksi – oli sairaana kaksi päivää
    12. Vuokranantaja ei saa valtiolta ”puhdasta rahaa”, vaan maksaa veronsa tunnollisesti
    13. Meidän kaikkien ei pidä olla feministejä
  11. Tänään
    1. Aina pitää laulaa myös sydämellä, Jaakko Ryhänen sanoo
    2. Kuva-arvoitus: Kerroksellinen kaupunki
    3. Helsinki saa uudet kasvot vuosisadoiksi
    4. Tohtori Zivago -elokuva ensi-illassa
    5. Tapahtumia torstaina 1. joulukuuta
    6. Uusi folkpoppari kiertueella
    7. Jämätekstiileistä syntyy vaikka kori
  12. Radio ja TV
    1. Television uusi Joulukalenteri ei ole niin hyvä kuin lapset ansaitsisivat
    2. Voittajan on helppo hymyillä
    3. Sodasta syntyi dada
    4. Keskiviikon tv-elokuvia
  13. Torstai
    1. Itse tehty rakkauskalenteri pelasti parisuhteen – ”Suhteessa on enemmän kyse rakkauden osoittamisesta kuin sen tuntemisesta”
    2. Anteeksiannolla on pimeä puolensa
    3. Nautiskele siemaisu kerrallaan – HS-raati maisteli jouluoluet, joista kaksi sai täydet viisi tähteä
    4. Häränhäntäliemi pasteijan kera
    5. Paistettua siikaa, puikulaperuna­paistosta ja vermuttikastiketta
    6. Tämän menun inspiraatio tuli presidenteiltä – katso Henri Alénin herkulliset ruuat
    7. Suomi 100 -juhlavuoden viineissä esillä ovat Bordeaux ja Champagne – pulloissa Tove Janssonin taidetta
    8. Karpalojäädykettä ja kuumaa suola-karamellikastiketta
    9. Täysi-ikäisyyden rajaa ei pidä laskea, sanoo tutkija
    10. Tutkija: Mindfulnessin pimeistä puolista pitäisi puhua – meditaatio voi olla jopa pelottava kokemus
    11. Puutu kiusaamiseen – helpotat monen oloa
    12. Yhä useampi nainen valitsee kierukkaehkäisyn, kun myyttejä kumotaan – testaa, paljonko sinun seksielämäsi maksaa
    13. Ratkaisu jojoiluun voi löytyä suolistosta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Barcelonan iskussa kadonnut pikkupoika kuoli sairaalassa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    9. 9

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    10. 10

      Suomalaiset vaatteet päätyvät saksalaisten Porschejen kattomateriaaliksi – helsinkiläisyritys tekee lumpuilla bisnestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää