Päivän lehti 2.2.2017
Päivän lehti 2.2.2017

Anna-Julia Kontion parisuhde ja ura katkesivat syksyllä, nyt hän nousee takaisin satulaan – ”Uskon, että kaikella on tarkoituksensa”

Suomen viime vuoden menestynein esteratsastaja Anna-Julia Kontio on päättänyt jatkaa uraansa saksalaistallilla.

Kaksi viikkoa sitten esteratsastaja Anna-Julia Kontio käveli harmaalla kivilattialla. Kattoikkunoista siivilöityi valo korkeaan talliin, jonka seiniä koristivat palkintoruusukkeet. Hevoset kurottivat päätään matalien karsinanovien yli. Ulkona odottivat laukkarata, ratsastusmaneesi ja -kenttä. Kontio oli tutustumassa uuteen työpaikkaansa.

Helmikuun puolivälissä Suomen viime vuoden menestynein kilparatsastaja pakkaa laukkunsa ja Willow-yorkshirenterrierinsä ja muuttaa Saksaan ratsuttajaksi ja kilparatsastajaksi.

Vielä viime kesänä kaiken piti olla hyvin Kontion uralla. Kilpaura oli nousujohteinen, sijoituksia tuli lähes jokaisesta kansainvälisestä kilpailusta. Lokakuussa kaikki romahti.

Ero poikaystävästä, sveitsiläisestä kilparatsastajasta Martin Fuchsista vei Kontiolta hetkessä työpaikan, kilpailu-uran ja -hevoset. Uutinen uran keskeytymisestä kiiri nopeasti Suomen lisäksi ulkomaille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jo tuolloin J.S. Sportpherde -tallin omistaja Jochen Scherer pyysi Kontiota tallilleen töihin.

“Hän piti ratsastustyylistäni ja otti sen takia jo tuolloin yhteyttä”, Kontio sanoo.

Aika uudelle työnantajalle ei kuitenkaan ollut kypsä. Kontio halusi pohtia asiaa rauhassa eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Uran keskeytyminen oli vielä liian lähellä.

Anna-Julia Kontio on ratsastanut kilpaa koko ikänsä. Vuoden lopussa hän pysähtyi ensimmäistä kertaa pohtimaan, mitä elämässään oikein haluaa tehdä. Hevoset olivat tuohon asti määrittäneet kaiken.

Tiukkoihin talli- ja kilpailuaikatauluihin tottuneella Kontiolla olikin yhtäkkiä aikaa. Aikaa olla perheensä kanssa Ylöjärvellä. Aika lenkkeillä pitkiä metsälenkkejä koiriensa kanssa. Aikaa pohtia jatkoa, päivä kerrallaan.

“Oli kivaa tehdä pitkästä aikaa asioita, jotka ovat jääneet kilpailu-uran aikana vähemmälle.”


Kun tieto Kontion uran keskeyttämisestä levisi ratsastuspiireissä, viestejä ja palautetta alkoi tulvia Kontiolle.

“Kommentteja tuli kaikilta ja kaikkialta. Niissä toivottiin, että jatkaisin uraani. Myös perheeni toivoi minun jatkavan hevosten parissa. Pidin kuitenkin pääni ja pohdin asiaa pitkään. Teen kaiken täysillä, joten en halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä.”

Lokakuun jälkeen Kontio ratsasti satunnaisesti valmennettaviensa hevosilla. Muuten hän pysyi poissa satulasta. Vuodenvaihteessa ajatus paluusta kypsyi. Ikävä takaisin hevosten selkään ja kansainvälisiin kilpailuihin voimistui pikku hiljaa.

“Mietin muitakin uravaihtoehtoja, mutta miksi luopuisin työstä, joka on minulle intohimo ja jossa olen hyvä. Oli vaikea kuvitella muuta työtä, jonne lähtisin joka aamu yhtä innoissani.”

Kun Anna-Julia Kontio lähti edellisestä työpaikastaan, hänen kansainväliselle tasolle nostamansa Fardon-ratsu myytiin ranskalaiselle nuorelle ratsastajalle. Toinen ykkösratsuista, Pasific des Essarts, myytiin Bill Gatesin tyttärelle Jennifer Gatesille. Vanhojen kilpahevosten ajatteleminen saa Kontion surulliseksi.

“Oli harmillista luopua tärkeistä kilpakumppaneistani, mutta minulla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia pitää niitä itselläni. On pakko mennä eteenpäin.”

Uuden tallin 25 hevosesta 6 tai 7 päätyy Kontion ratsastettaviksi ja kilparadoille.

“En tiedä vielä, mitkä hevosista päätyvät minulle. Useimmat niistä ovat kansainvälisen tason kilpahevosia.”

Vaikka kyse on myyntitallista, Schererillä on kilpailutavoitteita hevosilleen. Se sinetöi lopulta Kontion päätöksen lähdöstä. Scherer palkkaa Kontion nostamaan hevostensa menestystä kansainvälisissä kilpailuissa. Jos alku sujuu hyvin, jo maaliskuussa odottaa ensimmäinen kilpailukierros Italiassa.

Kontio ei sulje pois arvokilpailumahdollisuuksiaan. Esteratsastuksen EM-kilpailut järjestetään elokuun lopussa Ruotsissa.

“Vasta alku näyttää, kuinka yhteistyö uusien hevosten kanssa alkaa sujua. Kaikki näyttää kuitenkin tässä vaiheessa hyvältä.”

Lauantaina 26 vuotta täyttävä Kontio jättää jälleen perheensä ja ystävänsä Suomessa ja muuttaa hevosten perässä uuteen paikkaan.

Siihen hän on tottunut, sillä kansainvälinen kilpailu-ura on tehtävä maailmalla.

Lokakuun järkytyksestä hän on ehtinyt toipua.

“En kadu urallani yhtään mitään. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Nyt minulla on jälleen mahdollisuus palata kilpailemaan.”

Tästä on kyse

Menestynein kilparatsastaja


 25-vuotias Anna-Julia Kontio on viime vuosien menestynein suomalainen esteratsastaja. Hän nousi maailmanlistan sadan parhaan joukkoon viime keväänä.

 Kontion ura keskeytyi syksyllä juuri ennen Helsinki International Horse Show’ta hänen erottuaan työnantajansa pojasta Martin Fuchsista. Samalla Kontio menetti kilpahevosensa.

 Kontio aloittaa uudella saksalaistallilla helmikuun puolivälissä. Hänestä toivotaan vahvistusta Suomen maajoukkueelle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ratsastus
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Suomen ja Venäjän kaksois­­kansalaiselta peruttiin työpaikka ulkoministeriössä – ministeriö vetosi Venäjän valtion mahdollisiin vaikuttamis­yrityksiin
    2. EU pääsi sopuun operaattoreiden tukkuhinnoista – roaming-maksut poistuvat kuluttajilta kesäkuussa
    3. Moderaattorit kertovat, miten verkkopalstoja valvotaan – ”Ihmiset ovat lakanneet välittämästä omasta maineestaan”
    4. Lapsista koulitaan ylireippaita, ja se on vaarallista, sanoo psykologi: ”On huolestuttavaa, jos lapsi ei koskaan kiukuttele”
  2. Pääkirjoitus
    1. Pakolaiskeskustelussa puhutaan nyt siitä, mistä piti vaieta
    2. Kansalaisoikeudet kuuluvat myös kaksoiskansalaisille
    3. Länsimetro liikkeelle varoen
    4. Tyytyväinen asiakas saa mitä tarvitsee
    5. ”En tiedä mitään” -salaseura oli 1850-luvun trumpilainen kansanliike – katolilaisista levitettiin jopa tappo- ja raiskaushuhuja
    6. Kaksoiskansalaiset ja vihreät miehet huolettavat
  3. Kotimaa
    1. Eduskunnalla vastassa vaativat valtiopäivät – isoimpina asioina sote-uudistus ja useat selonteot
    2. Kansanedustajat ovat huolissaan Donald Trumpin aikeista
    3. Pääministeri Sipilä sai puhtaat paperit Terrafame-kantelusta – Sipilä: ”Hyvä, että asia saadaan jätettyä taakse”
    4. Perus­suomalaisten Kivelä vastaa väitteisiin Ylen journalistisesta painostamisesta – ”Aion jatkossakin sallia tällaiset keskustelut”
    5. Ministeriön selvitykset: Syöpä- ja tekonivel­leikkaukset keskitetään entistä harvempiin sairaaloihin
    6. Palvelutaloissa syödään liikaa sokeria, joka viides vaarassa sairastua keripukkiin – tutkimus antaa kehnon kuvan ikäihmisten syömisestä
    7. Kumpi identtisistä kaksosista on teloittaja – vai onko kumpikaan? Irakilaisveljesten terrorismikäräjät alkoivat Tampereella
    8. KHO odottaa jättikasvua turvapaikkavalituksiin
    9. Testaa uutistietämyksesi Lasten uutisten ristikossa
    10. Teinit poseerasivat kuvissa puukkojen ja aseen kanssa Jyväskylässä – Poliisi tutkii Snapchatissa ja Whatsappissa lähetettyjä viestejä
    11. Muumioopperan ohjasi Ville Saukkonen
    12. Marjaana Herlevi ja Leena Ståhlberg ovat kasvatustieteiden maistereita
    13. Ruben Stiller ei ole freelancer vaan Ylen vakitoimittaja
    14. Yhdysvaltojen tuleva oikeusministeri on Jeff Sessions
  4. Kaupunki
    1. Elmeri Vehkala, 44, kirjoittaa lapsuusmuistoja Koivukylästä – lapset pitivät yhtä, kun viina tärväsi monien perheiden elämää
    2. Miksi nykyrakennukset homehtuvat käsiin? Liisa Akimof aikoo rakentaa Helsinkiin vanhan ajan puutalon ilman liimaa, metallia ja muovia
    3. Oikeudenkäynti valottaa takavuosien vantaalaista toimintakulttuuria – jalkapalloseuran epäillään saaneen tukea ohi liikuntayhtiön tilien
    4. Arkkitehtikisa ratkesi: Hakaniemeen on tulossa lasinen hotelli, jonka julkisivu muuttuu
    5. Suuri muutos Helsingin liikenteessä – yhä useampi matka kuljetaan jalan, pyöräilyn osuus junnaa paikallaan
    6. Vihreiden pormestari­ehdokkuuden hävinneen Pekka Saurin suunnitelmat vielä auki
    7. Tekniikka petti, Helsingin valtuuston kokous jouduttiin keskeyttämään – Valtuutettu kuumeni: ”Kuka vastaa, kuinka paljon maksaa?”
    8. Pekka Haaviston kotipihaan tallottiin homottelu – ”Eduskunnan turvallisuusjohtajaa on informoitu tapahtuneesta”
    9. Valtteri Ihalainen, 38, katosi jäljettömiin Kulosaaren ostarilta: lähti ilmeisesti kohti Herttoniemeä
    10. HSL-kortilla voi pian päästä liikkumaan laajemmin: Siuntio hakee jäseneksi, Tuusulassa luvassa tiukka äänestys
  5. Ulkomaat
    1. Hollanti valmistautuu omaan Trump-hetkeensä – vaalit saattaa voittaa puolue, joka haluaa sulkea moskeijat ja viedä maan ulos EU:sta
    2. Trumpin tuomarivalinta Neil Gorsuch on perinteisten arvojen kannattaja, mutta pieni yllätys – grafiikka näyttää korkeimman oikeuden jakolinjat
    3. Brittihallitus haluaa varmistaa hyvät suhteet Yhdysvaltoihin, kun EU-eron käynnistys lähenee.
    4. Myös Ranskan äärioikeiston presidentti­ehdokasta Le Peniä epäillään varojen väärinkäytöstä – kieltäytyy maksamasta 340 000 euron summaa EU:lle
    5. Virkailijat laskevat käsipelillä, kuinka monta kanaa on Kiinassa – viimeksi niitä oli lähes viisi miljardia
    6. Laajat metsäpalot kärventävät Chileä
    7. Kiista Viron ex-presidentin talokuluista ratkesi – väärin käytetyt EU-tuet korvataan verovaroista
    8. Israel ilmoitti taas rakentavansa lisää juutalaisasutuksia miehitetyille alueille
    9. Rikkaat arabimaat ovat hiljaa Trumpin maahantulokiellosta
    10. Afganistanin hallitus hallitsee 60:tä prosenttia maasta
  6. Talous
    1. Paloiko pinna taas töissä? Asiantuntijat neuvovat, miten voit vähentää tunteella reagointia
    2. Volkswagen maksaa miljardikorvaukset päästöskandaalista – ostaa autoja takaisin asiakkailta
    3. EK:n suhdannebarometri: Talous virkistyy, mutta kasvu jää perin hitaaksi
    4. Suomalainen avaruusalan startup aikoo kerätä miljoonia euroja – koulutusleirin ja tv-ohjelman kautta ”kenestä tahansa” voi tulla astronautti
    5. Nokian liikevoiton ennakoidaan supistuneen yli 500 miljoonaa euroa – yhtiö kertoo loppuvuoden tuloksensa aamulla
    6. Venäjän talous arvioitua paremmassa kunnossa
  7. Urheilu
    1. Anna-Julia Kontion parisuhde ja ura katkesivat syksyllä, nyt hän nousee takaisin satulaan – ”Uskon, että kaikella on tarkoituksensa”
    2. Boris Rotenbergin ja Mika Salon suojatti ajaa Amerikan Indycar-kilpailuissa – ”Nyt pitää voittaa”
    3. Hannu Manniselle ja Samppa Lajuselle löytyi manttelinperijä – Arttu Mäkiaho otti yhdistetyssä nuorten MM-kultaa
    4. Jalkapallon siirtoaika umpeutui historiallisissa merkeissä – Huuhkajien keskikenttä­pelaajalta itseironinen kommentti
    5. Alexander Ringin siirtyminen New York Cityyn varmistui – seurakaverina Andrea Pirlo: ”En malta odottaa pelaamista Yankee-stadionilla”
    6. Ruotsin kuningas saapuu Lahden MM-hiihtojen vieraaksi
    7. Aamulehti: Miljoonatappiot kärsinyt Tampereen Ilves saa vihdoin uuden omistajan
    8. Sebastian Aho täysin pysäyttämätön – laukoi uransa ensimmäisen NHL-hattutempun: ”Oli hauska ilta”
    9. Lontoon olympiakisoista lisää käryjä – Venäjä menetti viestihopean
    10. Suomi avasi voittotilinsä jääpallon MM-kisoissa – Kazakstan-ottelun näki 332 katsojaa
    11. Jokerit haki tärkeän voiton Kazakstanista – ”Ei tässä mitään paraateja laiteta pystyyn”
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Ateneum vie historiansa ensimmäisen näyttelyn New Yorkiin ja näyttää, miksi juuri Suomesta nousi niin monta lahjakasta naistaiteilijaa
    2. Eeva-Leena Eklundin villit maalaukset tönivät toisiaan seinillä ja lattialla
    3. Ääniteos yhdistää Helsingin, Dublinin, Adelaiden ja Tokion, ja siihen voi vaikuttaa painamalla nappia
    4. Suomelle jo kolmatta kertaa peräjälkeen huono esiintymispaikka Euroviisuissa
    5. Sideways-festivaali julkisti ensimmäiset esiintyjänsä: mukana Editors, Dinosaur Jr. ja Chelsea Wolfe
    6. Vuoden johtolanka -palkinto Mikko Porvalin 1930-lukua kuvaavalle dekkarille – ”Resonoi tätä päivää ääriliikkeineen”
    7. Yle irtisanoo 63 tuotannon työntekijää
  9. Tiede
    1. Suomi eli Finlandi löytyi kartalta jo liki 600 vuotta sitten – aluksi tosin saarena
  10. Mielipide
    1. Trumpin leimaaminen narsistiseksi psykopaatiksi on väärin – psykiatrian tehtävä ei ole luokitella hyviksiä ja pahiksia
    2. Toiveet on erotettava realiteeteista
    3. Toimittajat eivät luovuta
    4. Ottakaa huomioon meidät hajusteallergiset
    5. Hevoshaan koulun sulkeminen oli outo päätös
    6. Raportti saamelaisten oikeuksien toteutumisesta jättää vielä pohdittavaa
    7. Valvonta olisi pitänyt siirtää Suomelle
    8. Huonon historian ei pidä toistaa itseään
    9. Kumpaa kannattaa harrastaa: veneilyä vai oopperaa?
    10. Helsingissä luistelukausi loppuu liian aikaisin
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Oli talvi, oli mopo
    2. Kotimainen tietokone
    3. Tapahtumia torstaina 2. helmikuuta
    4. Koe Lahti
    5. Rakkautta ennen eroa
  12. Torstai
    1. Adhd ei johdu kasvatuksesta, vakuuttaa 38-vuotiaana diagnoosin saanut Silja Seppänen – Tältä jatkuva viriketulva tuntuu
    2. Kaikki kyykkäävät nyt salilla, mutta moni tekee sen väärin – katso, miten suosikkiliike tehdään oikein
    3. Täydellinen elämä voi uuvuttaa ihmisen – on tärkeää osata tehdä myös sinne päin
    4. Pastaa, risottoa ja rapukakkuja – tee Henri Alénin helpot äyriäisherkut
    5. Max Grönholm, 26, kyllästyi kalatiskien antimiin ja perusti kalakaupan: ”Jos kalan ja kalsarit saa samasta kaupasta, toisen laatu kärsii”
    6. Raikas ja viehättävä kokonaisuus
    7. Saunominen voi suojata muistia, sydäntä – ja jopa ihoa
    8. Makaaberi uteliaisuus ohjaa ihmisten käyttäytymistä, kertoo sosiaalipsykologi
    9. Some ja kännykät ovat saattaneet vähentää nuorten alkoholikäyttöä – vanhemmat kontrolloivat enemmän lapsiaan
    10. Kampasimpukoita ja sahrami-tomaattirisottoa
    11. Rapukakut
    12. Pasta paahdetusta paprikasta, jättikatkaravuista ja chorizosta
    13. Currylla maustettu pinaatti-mangosalaatti
  13. Radio ja TV
    1. Mikä teki miljardööri Warren Buffettista hyväntekijä Warren Buffettin? – Hänen vaimonsa Susan
    2. Älypuhelinpojan kostoretkestä loppuu virta
    3. Heikki otti äidin mukaan töihin
    4. Torstain elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Harald Hirmuinen
    5. Lassi ja Leevi
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Verotus kevenee ja palkat nousevat, mutta kaikki eivät välttämättä voita – HS:n laskuri kertoo, kuinka muutokset tuntuvat kukkarossasi

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Ahvenanmaan Britt Lundberg kääntää kelkkansa – aikookin äänestää suomen kielen puolesta Pohjoismaiden neuvostossa

    8. 8

      ”Olisin saanut piiskaa, jos olisin sotkenut ulkopuolisia asiaan” – Tuore selvitys: Suomesta viedään tyttöjä ympärileikattavaksi ulkomaille, ja operaatioita tehdään jopa ilman puudutusta

    9. 9

      Kreikan-matkalta voi saada malarian, Roomasta trooppisen kuumetaudin – jo paljaat sääret voivat olla riski

    10. 10

      Nainen surmasi 73-vuotiaan miehen iskemällä tätä useasti mattoveitsellä vessassa Aleksis Kiven kadulla – HS seuraa murhaoikeudenkäyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    7. 7

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    10. 10

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää