Päivän lehti 2.3.2017
Valikko
Päivän lehti 2.3.2017

Kapinalliset kaappasivat ukrainalaisyhtiön – osa mielenosoittajista vaatii presidentin ja hallituksen eroa

Kapinallisten toimet liittyvät kauppakiistoihin Ukrainan hallituksen kanssa.

Riika

Itä-Ukrainassa toimivat Venäjän tukemat kapinalliset toteuttivat keskiviikkona uhkauksensa ja alkoivat ottaa haltuunsa ukrainalaisyhtiöitä vastatoimena maan sisäisille kauppakiistoille.

Donetskin kapinallisten johtajan Aleksandr Zahartšenkon mukaan yhtiöiden valtaaminen sujui ”suunnitelmien mukaan”. Hän kertoi uutistoimistojen mukaan, että suunnitellut valtaukset tehdään keskiviikon aikana.

Ainakin teleyhtiö Ukrtelecom kertoi, että tunnistamattomat asemiehet ottivat haltuunsa yhtiön toimitilat Itä-Ukrainassa. Yhtiön omistaa miljardööri Rinat Ahmetov.

Hän on onnistunut tähän asti pitämään välit kunnossa sekä Ukrainan että niin sanottujen kapinallisalueiden johtoon.

Kapinallisten toimet liittyvät kauppakiistoihin Ukrainan hallituksen kanssa.

Keskiviikkona Ukrainan hallitus otti ensimmäisen askeleen Donbassin saarroksi kutsuttujen mielenosoitusten hajottamisessa, kun se päätti sallia metalli­alan, kaivostuotteiden ja hiilen liikkumisen vastaisuudessakin Itä-Ukrainan niin sanottujen kansantasavaltojen kanssa.

Ukrainska Pravda -lehden mukaan hallitus ilmoitti rajoittavansa tavaroiden liikkumista Venäjän tukemien kapinnallisten hallussa olevien alueiden ja muun Ukrainan välillä. Käytännössä päätös kuitenkin tarkoittaa, että hallitus haluaa hiilen, rautamalmin ja koksin kulkevan vastakin rintaman yli sodasta huolimatta.

Tilanne on hallitukselle kiusallinen, sillä se on tilanteessa samalla puolella terroristeiksi kutsumiensa kapinallisalueiden johtajien kanssa. Keväällä 2014 alkaneessa Itä-Ukrainan sodassa on kuollut jo lähes 10 000 ihmistä.

Taisteluista huolimatta tavara on liikkunut rintamalinjan yli.

Tämä johtuu siitä, että Ukraina on riippuvainen rintaman toisella puolella louhitusta kivihiilestä. Toiseen suuntaan kulkee muun muassa koksia ja rautamalmia.

Näiden liike katkesi tammikuussa, kun kansallismieliset ukrainalaisryhmät pysäyttivät rintaman ylittävän juna- ja maantieliikenteen neljässä kohtaa ja aloittivat Donbassin saarroksi kutsumansa mielenosoituksen.

Ryhmät vaativat Ukrainaa lopettamaan ”verisen kaupan” vastapuolen kanssa.

Uutistoimisto AFP:n haastattelemat mielenosoittajat perustelivat toimintaansa sillä, että tavaraliikenne kapinallisalueiden kanssa rahoittaa osaltaan kapinallisten sotimista. Monet mielenosoittajat ovat taistelleet rintamalla Ukrainan puolella.

Osa mielenosoittajista on ilmoittanut myös vaativansa presidentti Petro Porošenkon ja hallituksen eroa.

Tavarajunien normaali kulkeminen on Ukrainalle tärkeää, sillä monet Ukrainan neuvostoaikaiset energialaitokset käyttävät kivihiiltä. Hallitus julistikin kaksi viikkoa sitten energiasektorille hätätilan ja varoitti kivihiilivarastojen loppumisen johtavan sähkökatkoihin.

Jo nyt osa terästeollisuuden laitoksista on joutunut vähentämään tuotantoaan ratojen katkaisun aiheuttaman energiapulan vuoksi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan keskuspankki on ilmoittanut varautuvansa siihen, että saarron vuoksi Ukrainan terästeollisuus saattaa menettää jopa lähes kahden miljardin euron vientitulot.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ukraina
  • Itä-Ukraina
  • Ukrainan sota
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Iivo Niskaselle MM-kultaa hurjalla hiihdolla: ”Tänään olen ehkä maailman onnellisin mies”
    2. Toimeentulotuen asiakkaat kertovat HS:lle ahdingostaan: Vuokra maksamatta, ruoka loppunut, lääkkeisiin ei ole rahaa
    3. Eduskunnan legendaarinen talouspäällikkö puhuu suunsa puhtaaksi: Henkilöstö joi 700 euron konjakkia, Tiitinen huusi kuin hinaaja ja taksit kyydittivät jopa kansanedustajien kokouspapereita
  2. Pääkirjoitus
    1. Äidit töihin, isät hoitamaan lapsia
    2. Trumpin puheiden sävystä käydään kovaa kamppailua
    3. Euroalueelle latua
    4. Robottien vallankumous on vasta aluillaan – robotin saa kesytettyä ystäväksi tulonsiirroilla
    5. Työnantaja haluaa sinusta nyt ”työntekijälähettilään” mutta unohtaa usein muuttua itse
    6. Sote-uudistuksen kritiikki on otettava vakavasti
  3. Kotimaa
    1. Miksi soten valinnanvapaudesta nyt väitellään? Tämä kaikki sinun tulee tietää
    2. Siitepölykausi alkanee ensi viikolla – herkimmät tuntevat, kun pähkinäpensas kukkii Etelä-Ruotsissa
    3. Jinna Lappalainen ja Jonna Ahonen saivat toisensa Espoon maistraatissa – ”Tuntuu, että on tehnyt historiaa”
    4. Axl Smith ei ollut ensimmäinen, jonka tuomiota kevennettiin ikävän julkisuuden takia – siihen vedotaan yhä herkemmin, sanoo syyttäjä
    5. Suurin osa puolueista jäi kuntavaalien ehdokasmäärissä selvästi edellisvaaleista – Sdp:llä kattavin ehdokasverkko kunnittain
    6. Yo-kokeessa matematiikan kirjoittamatta jättävien matematiikan taidot jäävät vaatimattomiksi
    7. Vakava liikenne­onnettomuus Nelostiellä Simossa – ainakin yksi kuoli ja neljä loukkaantui
    8. Eduskunta huolestui ruokahävikistä – ”On valtava ristiriita, että toiset ovat leipäjonossa, ja ruokaa heitetään pois”
    9. HS:n näköislehden lukijamäärä on päivittäin yli satatuhatta
    10. Petteri Huurre haki liikuntajohtajaksi
    11. Yksityisautolle oli laskettu liian vähän kilometrejä
    12. Terrori-iskut Yhdysvaltoihin tehtiin 11. syyskuuta vuonna 2001
  4. Kaupunki
    1. Kokoomus järjesti ”puhdistuksen” Tuusulassa: Puolueen ääniharavat pudotettiin vaalilistalta heille itselleen kertomatta
    2. Digipalveluita tarjoava Kontupiste sai tukea Helsingin kaupungin­valtuustossa – ”Jos se katoaa, hinta voi olla korkea”
    3. Helsinki pitää tuhansia työntekijöitään piinassa – työpaikat myllätään uusiksi kolmen kuukauden päästä, mutta kukaan ei kerro miten
    4. Puhekone vaikenee: Kurt Byman jäi rannalle kuntavaaleista Espoossa, 37 vuoden ura valtuutettuna päättyy
    5. Valtuusto myönsi eron Sinnemäelle – apulaiskaupungin­johtaja yllätti monet neuvottelu­taidoillaan
    6. Espoo teki tyytyväisyyskyselyn poikkeuksellisen helpoksi – vastaukset olivat lomakkeessa valmiina
    7. Suomen syvimpien reikien poraaminen keskeytyi – Otaniemen lämpövoimala­hanke venyy ensi vuoteen
    8. Uusi yritys Herttoniemestä kadonneen Harry Karjalaisen löytämiseksi: etsinnät siirtyvät yhä pohjoisemmaksi Sipoonkorpeen
    9. Länsimetron raporttia ei toistaiseksi julkaista – seuraavaksi juristi arvioi, mitä osia jätetään pimentoon
  5. Ulkomaat
    1. Saksan väistyvä presidentti tekee Euroopalle sitä, mitä teki ensin Saksalle Stasi-arkiston johtajana: patistaa käymään ikävien tosiasioiden kimppuun
    2. Komission Juncker vaatii EU:lta suunnan valitsemista – Pitäisikö EU:ssa ottaa turbovaihe, pohditaan ”Valkoisessa kirjassa”
    3. Ylähuone haluaa taata EU-kansalaisten oikeudet Britanniassa – päätös on isku Theresa Mayn kovalle brexit-linjalle
    4. Kapinalliset kaappasivat ukrainalaisyhtiön – osa mielenosoittajista vaatii presidentin ja hallituksen eroa
    5. Trump puhui kuin Obama: tuomitsi viharikokset ja vetosi yhteistyön puolesta – ”Turhien riitojen aika on ohi”
    6. Kommentti: Täytyy toivoa, että Trump onnistuu
    7. Hovioikeus linjasi Norjassa: Valtio ei ole rikkonut joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin ihmisoikeuksia
    8. Isis saarrettiin Mosulin kaupunkiin – jihadistit tekivät vuoden aikana yli tuhat itsemurhaiskua Irakissa ja Syyriassa
    9. YK:n tutkimus: Syyria pommitti tarkoituksella avustuskuljetusta – uusi raportti syyttää myös Venäjää sotarikoksista Aleppossa
    10. Ranskan presidenttiehdokas Fillonia kohtaan nostetaan syytteet – Fillon: tutkinta poliittista ajojahtia
    11. Pohjois-Korea teloitti viisi virkamiestä ilmatorjunta-aseilla
    12. Kim Jong-namin murhasta epäillyille luettiin syytteet – naisia uhkaa hirttäminen
  6. Talous
    1. Pohjoismaiden suurin akku aloitti toimintansa Järvenpäässä – ”Harppaus kohti aurinkotaloutta”
    2. Hjallis Harkimon vetämä työryhmä tukisi kaupallisia tv-uutisia miljoonilla – tv-yhtiöt eri mieltä tuesta
    3. Vaateketju Seppälä hakee yritys­saneeraukseen ja sulkee 14 myymälää – ”Tappiolla ollaan”
    4. Suomen talouden kasvu jäi yhä Euroopan keskiarvosta
    5. Uber-kuljettaja haukkui yhtiön hintoja, kyydissä ollut toimitusjohtaja tulistui – pyysi videolle tallentunutta riitelyä anteeksi
    6. Hurjassa nousussa oleva kiinteistöyhtiö listautui pörssiin – tekee tulosta kuntien kiinteistöillä
    7. Huomiota herättäneen asuntorahaston tulos pieneni selvästi – syynä asuntojen hintojen heikko kasvu
    8. Saksan taloudesta vahvoja lukuja
  7. Urheilu
    1. Lahden torilla riehakkaat MM-juhlat –”Yleisökin ansaitsee täyden kympin”
    2. Iivo Niskanen vastasi norjalaisten kritiikkiin: ”Annetaan Mika Myllylän levätä jo rauhassa”
    3. Valmentajalegenda ennusti Iivo Niskasen MM-kullan jo ennen kisan alkua: ”Iivo on seuraava hiihtokuningas”
    4. Viestissä Suomella on kisojen paras mitalimahdollisuus – Ruotsi on Suomen päävastustaja
    5. Saarinen aloittaa – Suomen naisilla odotettu hiihtojärjestys viestissä
    6. Iivo Niskanen oli jo pitkään merkitty mies
    7. Bottas singahti päivän ykköseksi, Häkkinen ja Rosberg innoissaan F1-ilmeen iloisuudesta
    8. HJK:n ja Evans Mensahin myrskyvaroitus – pakkasesta selvinnyt ghanalaishyökkääjä: ”kuolen joukkueeni puolesta”
    9. Muurisen hymy ei hyydy vielä, vaikka syytä ehkä olisikin
    10. Antti Aalto leiskautti jättihypyn mäkikarsinnassa
    11. Jokerien ylipitkä loma aiheuttaa ongelmia
    12. Putinin mukaan Venäjä luo uutta tapaa taistella dopingia vastaan: ”Meillä ei ole koskaan ollut valtiojohtoista doping-ohjelmaa”
    13. Laine ja Granlund hurjassa iskussa NHL:ssä – Laine nousi maalipörssin kakkoseksi
    14. Valtteri Filppulalle yllätyssiirto Philadelphiaan
    15. Seagulls aloitti maaliskuun härkäviikot voitolla
    16. Keskiviikon tulospörssissä muun muassa Lahden MM-tuloksia, jääkiekkoa, raviurheilua ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Kuvaajapariskunta on katsellut hyökkääviä petoja silmästä silmään, mutta eniten heitä pelottaa jään alta paljastuva ydinhauta Grönlannissa
    2. Disney esittelee ensimmäisen avoimesti homon hahmonsa uudessa Kaunottaressa ja hirviössä – ”paljastuksen” siemenet kylvettiin jo vuonna 1991
    3. Suomalaistaiteilija sai haltuunsa huutokaupassa myydyn taulunsa väärennöksen: ”On tämä kyllä taitavasti tehty”
    4. Vuonna 1890 valmistunut Kalevala-ooppera kannatti ottaa viimein tuotantoon – ”Hämmästyttävän taitava säveltäjä”
    5. Kanneltalon tanssiesityksessä jumalatar on jokaisessa naisessa
    6. Pispalan tunnelista tulee syksyllä teatterinäyttämö
    7. Suomen suurin levy-yhtiö vaihtaa toimitusjohtajaa
    8. Leonardo DiCaprio laittoi Instagramiinsa kuvan Suomen metsästä – Metsähallitus ehti jo harventaa kuvassa näkyneen saaren
  9. Tiede
    1. Oravat metsästettiin lähes sukupuuttoon Suomessa, nyt niitä vilistää kaikkialla – näin teet oravakeittoa ja kaikki muu mitä halusit tietää jyrsijästä
  10. Mielipide
    1. Yritysverotuksessa on paljon parannettavaa
    2. Meri-Rastilan viheralueita pitää vaalia
    3. Vanhukset ja vammaiset puuttuvat havainnekuvista
    4. Kaikille pareille riittää yksi vihkimisen muoto
    5. Kainuun metsistä pidetään huolta
    6. Punaisia päin ajamiseen pitää puuttua
    7. Elävän kuvan museo sopisi Pasilaan
    8. On järkyttävää, että pieniä lapsia uhkaillaan
    9. Monet omaiset ja saattohoitajat tekevät jo käytännössä armomurhia
    10. Sain lievästä ylinopeudesta 170 euron rikesakon – onko rangaistus oikeudenmukainen?
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Atonaalisen jazzin viikot
    2. Pikaliikenne alkaa ensi kesänä Ahvenanmeren yli
    3. Tapahtumia torstaina 2. maaliskuuta
    4. Musiikkia maailmalta
    5. Löydä oma toteemieläimesi
  12. Radio ja TV
    1. Uusi paavi on nuori ja häijy
    2. Simon Schama analysoi Rembrandtin myöhäistuotantoa
    3. Ruijansuomalaisia kiireettömässä klassikossa
    4. Torstain elokuvia
  13. Torstai
    1. Heli Heino harrastaa elämänsä parasta seksiä viisikymppisenä – ”Hyvän seksielämän voi saada koska vain”
    2. Erilaiset siisteyskäsitykset ajavat pariskuntia raivon partaalle – 17 keinoa, joilla saat siivousriidat loppumaan kokonaan
    3. Ani Frei, 23, on sairastanut syövän jo kolmesti – ”Syöpä on opettanut paljon tärkeitä asioita, sen tapa vain ei ollut kaikista mukavin”
    4. Kun voimat ovat vähissä, kannattaa keskittyä hetkeen – usein tulevaisuus on kauhukuvia parempi
    5. Huokeaa ja herkullista: possunlapa palkitsee kärsivällisen kokin – tässä reseptit uunilihan valmistukseen
    6. Upeasti kypsynyt juoma
    7. Musisointi herkistää myös kielikorvaa – Neljä tapaa, joilla soittaminen vaikuttaa aivoihin
    8. Paiskotko vihaisena ovia? Siihen on luonnollinen syy
    9. Lihasmuistin avulla aiempi treenitaso palautuu nopeasti – ”Vuodenkaan treenitauosta ei kannata ottaa stressiä”
    10. Refluksitauti voi piinata arjessa yhtä paljon kuin sydänvaiva, mutta silti sitä vähätellään, sanoo professori
    11. Sitruunalla maustettua karitsanlapaa ja paahdettua fenkolia
    12. Punaviinissä haudutettua naudanlapaa ja uunisipuleita
    13. Soijalla ja appelsiinilla maustettua porsaanlapaa ja sobanuudeleita

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ennuste: Ranskan vaaleissa toiselle kierrokselle menevät EU-myönteinen Macron ja oikeistopopulisti Le Pen

    2. 2

      Köyhät, rikkaat ja maahanmuuttajat asuvat yhä useammin omilla alueillaan – asuinalueet eriarvoistuvat erityisesti Turussa

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Munkkiniemessä odotettiin postia kaksi viikkoa, tärkeä lasku maksamatta – jakeluongelmat jatkuvat Helsingissä

    5. 5

      Kieltäytyikö isoisä puhumasta sodasta? Vanhemman sukulaisen vaiheista talvi- ja jatkosodassa saa selville yllättävän paljon netissä

    6. 6

      Onnen päivät -sarjan ”pikkuriiviö” kuoli – Erin Moran oli lapsitähti, jonka tragediaksi koitui rooleitta jääminen aikuisena

    7. 7

      Facebook valtasi Suomen 10 vuotta sitten ja muutti meitä ihmisinä – vaikutus on tutkijan mukaan ”järisyttävän iso”

    8. 8

      Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

    9. 9

      Poliisi etsii kaksi lasta kellarivarastoon lukinnutta miestä Kuopiossa

    10. 10

      Putkiremontti ei ollut keneenkään hallussa, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja – näin pelätty remontti sujuu Helsingin seudulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    2. 2

      Kieltäytyikö isoisä puhumasta sodasta? Vanhemman sukulaisen vaiheista talvi- ja jatkosodassa saa selville yllättävän paljon netissä

    3. 3

      Facebook valtasi Suomen 10 vuotta sitten ja muutti meitä ihmisinä – vaikutus on tutkijan mukaan ”järisyttävän iso”

    4. 4

      Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

    5. 5

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    6. 6

      Kela ja VR noudattivat Antti Tuiskun ohjetta – mutta jokin tässä tökkii

    7. 7

      Onnen päivät -sarjan ”pikkuriiviö” kuoli – Erin Moran oli lapsitähti, jonka tragediaksi koitui rooleitta jääminen aikuisena

    8. 8

      54-metrinen purjevene hämmästytti kansaa Pohjanmaan teillä – video näyttää lajissaan maailman suurimman veneen kuljetuksen

    9. 9

      Sekä kuljettaja että matkustaja simahtivat ”Haagan jättiläiseen” – sekavat miehet oli Helsingin poliisin mukaan pakko pitää sidottuina vielä sairaalassakin

    10. 10

      Munkkiniemessä odotettiin postia kaksi viikkoa, tärkeä lasku maksamatta – jakeluongelmat jatkuvat Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä tuotteet katoavat kauppojen hyllyistä varkaiden taskuun – kauppa päätyi piilottamaan jopa 1,30 euron kurkumapurkit palvelutiskin taakse

    2. 2

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    3. 3

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    4. 4

      16 tutkijaa loi ennusteen: Tällaista on suomalaisten arki 25 vuoden päästä

    5. 5

      Moni helsinkiläis­nainen pelkää liikkuessaan kaupungilla – miksi siitä ei puhuta enempää?

    6. 6

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    7. 7

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    8. 8

      Gynekologian ohittaminen on kultakaivos työterveyshuollon palveluita tuottavalle yritykselle

    9. 9

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    10. 10

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    11. Näytä lisää