Päivän lehti 3.1.2017
Päivän lehti 3.1.2017    |   Muut lehdet

Niinistön ja Halosen tilannekuvissa on eroja

Savon Sanomat kirjoittaa, että presidentti Sauli Niinistö piirsi uudenvuodenpuheessaan tilannekuvia varmoin ottein.

”Puheen yleissävy oli rohkaiseva, ­vaikka tapahtumat ja tilanteet meillä ja muualla antavat aihetta pelkoihin.”

”Presidentti puolusti kovasti Euroopan unionia, vaikka näkeekin sen olevan juuri nyt heikompi ja hajanaisempi kuin koskaan. – – Hajanainen ja eripurainen EU ei ole yhdenkään jäsenmaan etu.”

”Niinistön puolustuspoliittisia ajatuksia leimasi viileä arkirealismi. Puhe oli kovin toisensävyinen kuin perjantainen haastattelu, jossa entinen presidentti Tarja Halonen vähätteli Itämeren tilanteen jännitteisyyttä ja turvallisuusympäristön nopeaa heikkenemistä (HS 30.12.).”

”Halonen korosti, ettei halua horjuttaa vuorossa olevien päättäjien valtaa ja vastuuta. Sopii kysyä, mitä hän sitten haluaa. Halosen tilannekuva tuntuu poikkeavan istuvan presidentin tilannekuvasta siinä määrin, ettei haastattelua voi tueksikaan lukea.”

Ilkka toteaa, että presidentti Niinistö on aiemminkin korostanut yksilön vastuuta.

”Nytkin hän korostaa, että jokaisella on toimivaltaa hyvän tekemisessä.”

”Kehotus karhun kanssa kaverina olevasta Sulo Karjalaisesta avasi molemminpuolista ymmärrystä hienosti. Kun joutuu katsomaan karhua silmästä silmään, ymmärtää, mitä se toivoo ja tahtoo. Liian nopeasti nähdään vain omat tarpeet, eikä ymmärrystä riitä muille ainakaan, ellei halua katsoa asiaa suoraan silmiin.”

”Kansakunnan yhtenäisyyttä korostaneen sanoman lisäksi Niinistön vahva viesti liittyi EU:n yhteiseen puolustamiseen. – – Pahalle rajojen laittaminen ei voi tapahtua yksinään tai kaksistaan yli Euroopan. Selvä viesti meni trumpilaiseen ja putinilaiseen arvomaailmaan.”

”Presidentin puheen tehtävä on saada kansa tuntemaan itsensä yhtenäiseksi. Eheyttävä se olikin.”

Kainuun Sanomat huomauttaa, että yksi Niinistön keskeisistä teemoista oli osallisuus ja osattomuus satavuotista itse­näisyyttä juhlivassa Suomessa.

”Juhlahumu ja juhlapuheet eivät ilahduta, jos oma elämä on liian vaikeaa.”

”Kansallistuntoinen yhteisö –  joka on paljon valtiota enemmän –   voi menestyä muita paremmin mutta ei pidä itseään muita parempana. Kansallisuustunto ei Niinistön ajatuksissa ole ristiriidassa kansainvälisen yhteistyön kanssa.”

”Niinistö ei kuulu niihin, jotka nationalismin ja populismin hengessä hajottavat Euroopan unionia. Tämän hän olisi voinut kyllä julistaa selkeämminkin.”

Iltalehden mukaan puhe oli niinistömäisen ilmaisun taidokas tyylinäyte.

”Se oli tavalliselle ihmiselle suunnattu vahva puhuttelu, tosin lähiluvussa viestit muuttuvat yhä aforistisemmiksi, siirtäen vastuuta tulkinnasta kuulijalle.”
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Sisäministeriön Nerg: Maahan luvatta jäävät voivat ajautua rikoksiin – ”Emme voi enää kirkkain silmin sanoa, että turvallisuustilanne pysyy samana”
    2. Supercell-miljonäärien säätiö nujertamaan syrjäytymistä: ”Mietimme, että kun meillä on käynyt aivan mieletön tuuri, niin olisiko jokin keino auttaa muita”
    3. Terrori karkotti turistit Turkista – Istanbulissa kaupat ammottavat tyhjinä ja hotelliöitä saa pilkkahintaan
  2. Pääkirjoitus
    1. Sipilän sädekehä alkoi toisena pääministerivuonna himmetä
    2. Maailman vaikutusvaltaisin unohti vaikuttaa maansa talouteen
    3. Keskiluokka vahvistaa asemiaan kaupunkien keskustojen tuntumassa
    4. Suomalaisten sisällä on humaani rakenne, jota pitää varjella korroosiolta
    5. Väärin kiroiltu, puoliksi tutkittu
    6. Niinistön ja Halosen tilannekuvissa on eroja
  3. Kotimaa
    1. Useiden uusien siltojen lujuudessa havaittu puutteita – Liikennevirasto jatkaa siltojen tutkimista
    2. Aids-tapausten määrä kasvoi viime vuonna – uusi kotitesti voi auttaa havaitsemaan hiv-tartunnan ajoissa
    3. Öisin Suomen ja Venäjän raja kuhisee elämää – riistakamera paljastaa rajan yli vaeltavat villisiat, karhut ja sudet
    4. Venäläisten matkailu Suomeen osoittaa elpymisen merkkejä – viisumien haku kiihtyi vuodenvaihdetta kohti
    5. Ranualla syntynyt jääkarhu selvisi kriittisestä pentuajasta – emo söi kuolleen pennun
    6. Omistatko aktiivisuus­rannekkeen? Seuraa ainakin näitä helppoja mittaustuloksia
    7. Viallisista ilotulitteista on tehty ennätysmäärä ilmoituksia – ”Joitakin tuotteita nousee selkeästi esille”
    8. Autokauppa piristyi – viime vuoden myydyin automerkki oli Volkswagen
    9. Suomen vanhin on 110-vuotias
    10. Nikolai II:n kruunajais­juhlallisuudet pidettiin Moskovassa
    11. Pääkaupunki­seudulla on yli 2100 taksilupaa
    12. Teinihakkerin tapausta tutki Jukkapekka Risu
  4. Kaupunki
    1. Helsingin keskustatunneli heräsi kuolleista – kokoomuksen Risto Rautava teetti selvityksen, ajo voisi maksaa pari euroa
    2. ”Omiin muroihin pissijöitä” – lastensuojelusta vastaava johtaja soimaa alaisiaan, mutta Vantaa lupaa silti muutoksia kaupungin toimintaan
    3. Satoja puheluja jäänyt vastaamatta Helsingin kolmessa uudistetussa terveyskeskuksessa – toisaalta jonot lääkäriin katosivat
    4. ”Toimitusjohtaja saa lähes diktaattorin valtuudet” – Helsinki keskittää kaupungin vuokra-asuntojen hoidon viiteen yhtiöön
    5. Alaikäisenä huumeita välittänyt tuomittiin yli seitsemäksi vuodeksi vankeuteen ja yli 30 000 euron korvauksiin
    6. HS:n jakelu myöhästellyt monilla pk-seudun alueilla
    7. Tapahtumavelho Jaakko Blomberg valittiin vuoden kaupunkilaiseksi – kädenjälki näkyy muassa Siivouspäivässä ja Kallio Block Partyssa
  5. Ulkomaat
    1. Suomalaiset turistit karttavat Turkkia – matkanjärjestäjät vakuuttavat suosikki­kohteiden olevan turvallisia
    2. Huippututkija ja romani – József Horváth väittelee, rakastaa teknomusiikkia ja antaa toivoa Euroopan syrjitylle vähemmistölle
    3. Kongon kriisissä toiveikas käänne – presidentti lupaa luopua vallasta, ehkä
    4. Tiistaina kokoontuva uusi kongressi haluaa heti romuttaa Obaman suurimman sisäpoliittisen saavutuksen
    5. Slovakia kielsi äärioikeiston katupartiot junissa
    6. Yli 60 kuollut vankila­kapinassa Brasiliassa
  6. Urheilu
    1. Kiekkopomo Kekäläinen nukkuu nyt jo paremmin – Columbus nolaa taas asiantuntijat
    2. Pikkuleijonille nihkeä pakkovoitto: Suomi–Latvia 2–1
    3. Entinen olympiahiihtäjä tekemässä historiaa: ”Mielekäs tapa jatkaa”
    4. Valtteri Bottaksen Mercedes-siirto taas askeleen lähempänä – vahvin kilpailija siirtyy pois tallista
    5. Leicesterin tuska jatkuu Valioliigassa – mestarijoukkue voittanut vain viisi ottelua tällä kaudella
    6. Real Madridin saksalaistähti piikitteli Brasilian kotikatastrofista – ”se oikea” Ronaldo sivalsi takaisin hymyn kera
    7. Patrik Laine kantoi kortensa kekoon ruotsalaistoimittajan syöpätaistelussa – paidasta tarjottu jo yli tuhat euroa
    8. Zlatanin karatemaalin hylännyt tuomari saa lokaa niskaansa: ”Parasta ennen -päiväys meni jo”
    9. Valioliigan Swansealle jo kolmas manageri tällä kaudella
    10. Slovakkihyökkääjä piristi JYPiä
    11. Maanantain tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  7. Talous
    1. Teräsjätit ja tulokkaat jyräsivät pörssin kärjessä – Vuosi oli osakesijoittamiselle hyvä, koska korot olivat alhaalla
    2. Makeisten myynti kasvaa ja hinnat laskevat – Testaa HS:n visassa, tiedätkö herkkujen sokerimäärän
    3. Suomalaiset varovat kulutusluottoja – määrä kasvaa silti nopeasti
    4. Monen kesäleirin ja vaihdon hakuaika umpeutuu pian – HS esittelee vaihtoehtoja kesän kieliopintoihin nuorille
  8. Kulttuuri
    1. Suomenruotsalaisten kaverusten KAJ tekee huumoria pohjalaisella vöyrin murteella, jota juuri kukaan muu ei ymmärrä – katso hilpeä kielinäyte
    2. ”Epärationaalisia antinaisia, joiden henki haisee juodulta vereltä” – Näin Suomi karsasti punaisia naisia
    3. George Saundersin esikoisnovellit ilmestyivät suomeksi, eikä niiden perusteella ole ihme, että hänestä tuli tähti
    4. Helsingin museot tekivät kävijäennätyksiä – uusi kaupunginmuseo kovassa vedossa
    5. Katso, mitkä olivat oman paikkakuntasi katsotuimmat elokuvat viime vuonna – Kotimaiset ja lastenelokuvat suurimpia hittejä koko maassa
    6. Brittilehti ylistää Viron uutta kansallismuseota – ”Koskettava ja paljastava, sijainti keskellä ei mitään on lähes itsemurha”
    7. Disney-yhtiö saa 48 miljoonan vakuutuskorvaukset Carrie Fisherin kuolemasta
    8. Brittien itsenäisyyspuolueen Nigel Faragesta ja Brexit-kampanjasta kaavaillaan elokuvaa
  9. Tiede
    1. Parissa kuukaudessa Marsiin – Uudenlainen rakettimoottori haastaa fysiikan lait, mutta miksi se näyttäisi toimivan?
    2. Avaruudesta valmistui jättimäinen digitaalinen kartoitus, josta löytyy kolmen miljardin tähden ja galaksin paikka, kirkkaus ja väritys
    3. Dinosaurus hautoi kuukausia – voi olla osasyy sukupuuttoon
    4. Järkyttävä kokemus voi iskeä aivoihin vasta päivien päästä, paljastaa uusi tutkimus
  10. Mielipide
    1. Uusille suomalaisille pitäisi järjestää juhlallinen seremonia
    2. Kun palaan Suomeen, hämmennyn – emme osaa edes tervehtiä toisiamme
    3. Satavuotias Suomi ansaitsee erilaisuuteen inhimillisesti suhtautuvat kansalaiset
    4. Sähköauton latausmahdollisuudesta pitäisi säätää lailla
    5. Ajassa elävä perustuslaki on sata vuotta täyttävän Suomen etu
    6. Terveysperusteista valmisteveroa ei kuopattu
    7. Opintotuen uudistus on tulonsiirto väärään suuntaan
    8. Kauppojen tulisi tarjota ilmaiset suojalasit ilotulitteita ostaville
  11. Tänään
    1. Atik Ismail täyttää 60 vuotta – pelimiehestä tuli raitis kahden vuoden terapian, itkun ja itsesäälin jälkeen
    2. Pekka Mannio 1919–2016
    3. Riku Aantaa 1959–2016
    4. Hongkongin kreivitär ja Chaplinin loistava paluu
    5. Tapahtumia tiistaina 3. tammikuuta
    6. Teatterimuseossa etsitään tähteä
  12. Radio ja TV
    1. Sherlockin neloskausi ei petä odotuksia: Sarja näyttää, että äly itsekään ei ole enää samalla pohjalla kuin ennen
    2. Viipuri – kansallisen trauman kaupunki
    3. Yle hyllytti lokakuussa 1998 Musta laatikko -ohjelman ”kohunauhan”
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    4. 4

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    7. 7

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    8. 8

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää