Päivän lehti 3.6.2017
Valikko
Päivän lehti 3.6.2017    |   Mielipide

Toisen asteen koulutuksen tulee olla aidosti maksutonta

Peruskoulun jälkeinen koulutus ei ole kaikkien saatavilla.

Tänään lauantaina suvivirsi raikaa monessa koulussa, ja samalla yksi ikäluokka saa oppivelvollisuutensa suoritettua. Se tarkoittaa noin 60 000:ta peruskoulun jälkeen kesälomalle kirmaavaa nuorta.

Liian monessa perheessä juhlahetki täyttyy kuitenkin huolella: miten selvitä lukion tai ammatillisen koulutuksen kustannuksista.

Opetus lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa on Suomessa maksutonta. Opiskelijoilla on kuitenkin velvollisuus hankkia opinnoissa välttämättömät oppikirjat, välineet ja tarvikkeet.

Ammatillisen oppilaitoksen opiskelija hankkii tarvittavat alakohtaiset työvälineet, tarvikkeet ja työasut – esimerkiksi kokkiveitset, parturinvälineet ja suojavaatteet. Lukiolainen puolestaan hankkii oppikirjat tai sähköiset oppimateriaalit, tietokoneen ja laskimen. Lukiolainen myös maksaa ylioppilas­kokeeseen osallistumisesta ja jokaisesta kirjoitettavasta aineesta tutkintomaksun.

Kaksoistutkinnon suorittaminen tai opiskelu toisella paikkakunnalla kasvattavat kustannuksia edelleen.

Maksuton toisen asteen koulutus onkin käytännössä harha. Todellisuudessa esimerkiksi lukiotutkinnon suorittamisen kokonaiskustannukset nousevat jopa 2 600 euroon. Tämä asettaa vähävaraiset perheet kohtuuttomaan tilanteeseen ja nuoret eriarvoiseen asemaan.

Koulunkäynnin jatkaminen peruskoulun jälkeen on nykyisin välttämätöntä. Osa nuorista joutuu kuitenkin taloudellisten paineiden alla luopumaan opiskeluihin liittyvistä unelmistaan.

Alle 18-vuotiaista suomalaisista lapsista yli 100 000 kuuluu pienituloisiin perheisiin. Perheen toimeentulo-ongelmat ­ennustavat usein lyhyempiä koulutuspolkuja. Köyhyydellä on myös taipumus periytyä, ja syrjäytymisen riskit ovat ­monesti kasautuvia.

Pienipalkkaisille yksinhuoltajaperheille ja sellaisille perheille, joissa on työttömyyttä, työkyvyttömyyttä, sairauksia, konkursseja tai lomautuksia, tuhansien eurojen kulut lapsen jatkaessa koulunkäyntiään ovat yksinkertaisesti liikaa.

Peruskoulun jälkeinen koulutus ei nyt ole yhdenvertaisesti kaikkien ulottuvilla, vaikka Suomeakin velvoittava YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja Suomen perustuslaki sitä edellyttävät. Perustuslain 16. pykälän mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.

Aidosti maksuton toisen asteen koulutus kuuluu jokaiselle nuorelle. Lukion ja ammatillisen koulutuksen kustannukset ovat nyt kohtuuttoman kalliit. 15-vuotias on liian nuori luopumaan tulevaisuudestaan.

Lukio- ja ammatillisten opintojen maksullisuus tulee poistaa kaikin tarvittavin lakiuudistuksin ja toimenpitein. Yhtäkään lasta ei jätetä!

Hanna Markkula-Kivisilta

pääsihteeri, Pelastakaa Lapset ry

Pietu Heiskanen

puheenjohtaja

Suomen lukiolaisten liitto

Jasmina Khabbal

puheenjohtaja

Suomen ammattiin opiskelevien liitto – Sakki ry

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Koulutus
  • Lukio
  • Ammatillinen koulutus
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Mannerheimin palvelijat kertovat nyt löydetyillä ääninauhoilla: Marskin tyynyyn pantiin poppelinkukkia ja miespalvelijan piti käyttää tirolilaista univormua
    2. Ilmastonmuutos uhkaa hukuttaa saaren Alaskassa – Meghann Piscoyalle pahinta on menettää ystävien ja esi-isien haudat
    3. Janne Hakkarainen lähti duunarikodista yliopistoon – lähes puolet miehistä tekee luokkahypyn, mutta naisista siinä onnistuu vain alle kolmannes
    4. Kun yhä useampi on julkkis, Seiskan kanteen jäävät B-luokan tähdet – Tauski ja Ben Zyskowicz kertovat, miten 25-vuotias sensaatiolehti toimii
  2. Kotimaa
    1. Monessa koulussa numero­todistuksen saa nykyään vasta seitsemännellä luokalla – Vanhemmat ihmettelevät: Eikö koulussa enää arvioida?
    2. Vankilomallaan kadonnut paloittelumurhaaja Markus Pönkä on Suomen etsityin rikollinen – nyt häntä epäillään myös tietomurroista
    3. Professori Kaarle Hämeristä Helsingin yliopiston uusi kansleri
    4. Pian alkaa taistelu suomalaisten palkoista ja työehdoista – teollisuusliiton puheenjohtaja Aallon mukaan syksyllä nähdään, saavatko vallan sopijat vai tappelijat
    5. Armeijan kantahenkilökuntaa voidaan pakottaa ulkomaille – Oppositio vastusti lakiesitystä eduskunnassa
    6. Viime kevään ylioppilaat neuvovat, miten selvitä pitkästä juhlapäivästä: Tankkaa aamiaista, juo skumppaa vähän kerrallaan, varo uusia kenkiä – ja muista nauttia
    7. Miksi työuupumuksen hoito voi tuntua jopa järjettömältä? Koska se ei ole sairaus, eikä pelkkä työntekijän hoitaminen riitä, kertovat asiantuntijat
    8. Ulkomaalaistarkastuksen havainto: Turvapaikan­hakijoita palkattiin ilmaiseksi työvoimaksi renkaiden­vaihtosesongin aikaan
    9. Hankittiinko teillekin hittilelu spinneri ja nyt pitäisi tietää, mitä sillä tehdään? 14-vuotiaat sipoolaiset tubettajat auttavat
    10. Mies ryösti R-kioskin veitsellä uhaten Tampereella
    11. Tyttöön suojatiellä törmännyt autoilija pakeni Riihimäellä – poliisi etsii silminnäkijöitä
    12. Pakettiauton töytäisemä urheilijanuori kuoli sairaalassa Turussa
    13. Kypärä olisi saattanut pelastaa kymmenen
    14. Sukupuuton partaalla oli metsäpeura
  3. Pääkirjoitus
    1. Trumpin ilmoitus vetäytyä Pariisin ilmasto­sopimuksesta tiivisti muiden rivejä
    2. Sairaalailma sairastuttaa – oireet on otettava vakavasti
    3. Ennenaikaiset vaalit eivät ehkä vahvistakaan Theresa Mayn asemaa
    4. Juhlitaan myös niitä lapsia, jotka eivät tee huippusuorituksia
    5. Ääriliikkeiden suosion taustalla on todellisia epäkohtia – Populismia voidaan torjua Ranskan opein
    6. Terhon ja Halla-ahon kilpa vaikeuttaa EU-linjauksia
  4. Kaupunki
    1. Hätkähdyttävä aikamatka 1890-luvulle: Helsingin Katajanokalla myydään 300 neliön kotia liki alkuperäisessä loistossaan
    2. Poliisi vahvistaa: Ruusulankadun henkirikoksen uhri oli kätketty matkalaukkuun, ruumis löytyi vasta päivien päästä
    3. Tätä on kesäkuu Helsingissä: maa valkoisena ja ulkona kylmempää kuin joulukuussa 2016
    4. Puolustusvoimien lippujuhlan paraati tänään Helsingissä – paikalla kattavasti kalustoa
    5. Mies ampui toisen kadulla Mellunmäessä, väitti itsepuolustukseksi – kymmenen vuoden tappotuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa
    6. Mies kuunteli musiikkia soluasunnon keittiössä – kämppäkaveri suivaantui ja hakkasi uhrilleen aivovamman paistinpannulla
  5. Ulkomaat
    1. Putin: Suhteet Yhdysvaltoihin huonoimmillaan sitten kylmän sodan – ”Eikä meillä ole varaa tuhlata aikaa geopoliittisiin peleihin”
    2. Isis otti nimiinsä yli 30 ihmisen hengen vaatineen Manilan kasinohyökkäyksen – Viranomaiset kiistivät vielä torstaina terrorismin mahdollisuuden
    3. Ranskan tuore presidentti vei viattomuuden vanhalta luottamuksen eleeltä – Macronin ja Trumpin kättely muuttui julkisuustempuksi
    4. Tanska kumosi 334 vuotta vanhan jumalanpilkkalain – Koraanin polttaja välttyy oikeudenkäynniltä
    5. Tallinnan uusin vetonaula on alueella, jonka moni kiersi vielä äskettäin kaukaa – narkomaanien ja kodittomien torista tuli trendikäs ostoskeidas
    6. Saksalainen Rock am Ring -festivaali sai jatkua terroriuhan jälkeen – poliisi on ottanut kiinni kaksi epäiltyä
    7. Laki keisarin erosta edistyy Japanissa – 83-vuotias Akihito haluaa luopua valtaistuimestaan
    8. Lasten ripulikuolemat ovat vähentyneet maailmassa kolmanneksella – rokote saattoi auttaa ratkaisevasti
    9. 15 lasta kuoli rokotuksen jälkeen verenmyrkytykseen Etelä-Sudanissa – syyksi epäillään saastunutta neulaa
    10. Sveitsiläismies tuomittiin tuhansien eurojen sakkoihin loukkaavien kommenttien ”tykkäämisestä” Facebookissa – Oikeus: Tykkäämällä vastaaja teki sisällöstä omaansa
  6. Talous
    1. Trumpin ilmastopäätöksellä voi olla yllättävä seuraus – energian hinta pysyy halpana ja vauhdittaa talouskasvua
    2. Trump väitti ilmastosopimuksen tärvelevän Yhdysvaltojen talouden – asiantuntijat tyrmäävät presidentin luvut ja perustelut
    3. Maahanmuuttajien työllistymiseen haetaan apua nyt yksityisten sijoittajien riskirahoituksella: ”Ainakin paperilla kaikki voittavat”
    4. Katainen puhuu Suomea yhteisvastuun taakse – ”Yhteinen talletussuoja voisi olla tarpeen esimerkiksi Nordeaa varten”
    5. Eläkejohtajan mukaan rahoja ei siirretty pois eläkejärjestelmästä – Elon perustelut tietojen salaamiselle herättivät kysymyksiä
    6. Käräjäoikeus vahvisti lopullisesti Talvivaaran yrityssaneerauksen – yhtiön toiminta jatkuu
    7. Käräjäoikeus tuomitsi Talvivaaran johtajia tiedottamis­rikoksesta ja sisäpiirintiedon väärin­käyttämisestä – Pekka Perän asianajaja: ”Tuomio selvästi väärä”
    8. Seksuaalisesta häirinnästä valittanut Teslan insinööri sai potkut – syyttää yhtiötä kostosta
  7. Urheilu
    1. Kilpakävelijä Taika Nummi yritti olla liian täydellinen: Liika harjoittelu oli tuhota seitsemän laudaturin ylioppilaan terveyden
    2. Mestarien liigan finaali on tarkasti varjeltu urheilujuhla, Cardiffissa partioi 2 000 poliisia
    3. Mestarien liiga huipentuu – saako Buffon kruununsa, vai juhliiko taas Ronaldo?
    4. Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecky pohtii parhaillaan jatkosopimustarjousta – ”Jos minä jonnekin menen, menen ykkösmaalivahdiksi”
    5. Irtisanottu Boström: potkut tulivat yllättäen
    6. Nadal julmassa vedossa Ranskan avoimissa, tylyyn voittoon liittyy hyvä baarikysymys: ”Täydellistä? En tiedä siitä”
    7. Yle: Hiihtoliitto maksoi Lahden MM-kisoista Ylelle 700 000 euroa
    8. Luotto Midnight Houriin ei horju
    9. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. 15 vuotta sitten käynnistynyt The Wire mullisti television ja opetti meille, miksi Trump pääsi valtaan – nyt sarja on kiinnostavampi kuin koskaan
    2. Teoriassa pelottavaa – Tiina Raevaaran teoksessa käydään inhimillisyyden ja identiteetin rajoilla
    3. Minulle tuli outo olo, kun vihattu presidentti paljastui herkäksi taidemaalariksi – miksi taiteilijoiden ajatellaan olevan hyviä ihmisiä?
    4. R2-D2 on maailman ihanin pikku pönttö
    5. Festivaalikansa pukeutui karnevaaliasuihin
    6. Työläiset ovat kadonneet taiteesta ja syy löytyy luottamuksen puutteesta, sanoo taiteilija
    7. Islantilaistaiteilijan näyttelyssä maisemasta tulee teosten ravintoa
    8. Viikonlopun näyttelykierroksella voi kohdata Trumpin, härskejä puuveistoksia ja olennon toisesta ulottuvuudesta
    9. Saatana kiljuu hysteerisesti Kari Tikan Luther-oopperassa
    10. Tuhannet valehtelevat olleensa Manchesterin terrori-iskuun päättyneessä konsertissa – Kinuavat väitteellä ilmaislippuja muistokonserttiin
    11. ”Trump on täydellinen esimerkki amerikkalaiseen unelmaan sisältyvästä ahneudesta” – Roger Waters kritisoi presidenttiä tänään ilmestyneellä levyllään
    12. Carrie Fisherin ja Debbie Reynoldsin koti on myynnissä – Ihmemaa Oz -rubiinikengät ja Star Wars -ohjaajantuoli huutokaupattavien tavaroiden joukossa
    13. Studio Ghibli avaa Totoro-puiston Japanissa
  9. Mielipide
    1. Toisen asteen koulutuksen tulee olla aidosti maksutonta
    2. Välivuosi kannattaa käyttää viisaasti
    3. Suomalaiselle koulutukselle pitäisi saada oma liputuspäivä
    4. Koulutus ei saa olla epätasa-arvon rakentaja
    5. Älkää kaventako äidinkielen hallintaa
    6. Jokainen voi hillitä ilmastonmuutosta
    7. Kaikkien turvattomuuteen pitää puuttua
    8. Perustaitojen opetuksesta ei saa lipsua
    9. Työkyvyn edistäminen on hyvä asia
    10. Pakkopalautukset Afganistaniin on lopetettava
    11. Alkoholiin kuolleille muistomerkki
    12. Auton kosketusnäytöt ovat riski
  10. Tänään
    1. Elektronisen musiikin pioneeri koodaa musiikkia vaikka hi-viruksen dna:sta – nyt hän säveltää puiden kasvukäyriä
    2. Matti K. Mäkinen 1932–2017
    3. Pentti Perttuli 1916−2017
    4. Karhun voimin johtopaikka etappiajossa
    5. Tapahtumia lauantaina 3. kesäkuuta
    6. Alkuperäisiä eläinkuvituksia
    7. Suvivirsi kajahtaa Töölöntorilla
  11. Lauantai
    1. Armoton sairaus tappoi vauvoja 40-luvulla, mysteeri selvisi kirkonkirjojen avulla – perinnöllisyys­tutkija tekee nyt elokuvaa suomalaisesta geeniperimästä
    2. Maratonien konkari Seppo Lyytinen nauttii juoksemisesta, mutta joka kerta uusi maraton jännittää
    3. Teimme tuhannen kilometrin road tripin Italiassa ja löysimme neljä syytä, miksi auto on paras matkantekoväline
    4. Berliinin ”epävirallinen hymni” Heroes täyttää 40 vuotta – HS seurasi David Bowien jälkiä Kreuzbergissä ja Schönebergissä
    5. Voiko tätä autoa enää kutsua Miniksi? Koeajoimme Minin uuden katumaasturin
    6. Tässä on tiettävästi maailman kallein uusi auto – Pullollisen omistajan synnyinvuoden vuosikertasamppanjaa saa napista painamalla
  12. Kuukausiliite
    1. Jäähyväishaastattelu: Timo Soini pelkää kristillisyyden jäävän perussuomalaisissa sivuun – "Näiden uusien kavereiden puheet eivät aina ole edes jälkikristillisiä, ne ovat antikristillisiä"
    2. Timo Soini vastasi 61 kysymykseen perussuomalaisista, populismista, ulkoministerin työstä, uskonnosta, taiteesta ja ruuasta
    3. Mannerheim vietti joulut yksin ja söi kotona kinkkua ja torttuja, kertoo hänen palvelijansa
    4. Mannerheimin Kaivopuiston-kodista paljastuu yhä yllätyksiä – ullakolla on jopa sota-aikana pakattuja matka-arkkuja
    5. Saimaalta löytyi jättiläisnorppa, joka painaa peräti 124 kiloa, eikä siinä kaikki: Se on ehkä myös gay – videolla Viljo köllöttelee koiraan kanssa auringossa
    6. Somalian kaduilla kuulee nykyään suomea – vantaalaisesta taksikuskista tuli parlamentin varapuhemies ja lohjalainen koripallovalmentaja johtaa Mogadishun puhtaanapitolaitosta
    7. Paula Koivuniemi täyttää 70 vuotta ja ura jatkuu, mutta vähitellen hän aikoo siirtyä tennikseen
    8. Rippikoulukuvissa näkyvät nuoret ovat kokeneita poseeraajia
    9. Mysin keittiössä: Lipstikkaa tarvitaan sopassa ja rakkaudessa
    10. Aurinkoiset porkkanat
    11. Mysi Lahtisen lipstikkakeitto
    12. Kurkkuahvenet
    13. Sinivalkoinen salaatti
    14. Mansikkajäädyke
    15. Puhaltajaveljekset Verneri ja Ilmari Pohjola kertovat, kuinka rankkaa oli elämä ”Suomen parhaan basistin” ja alkoholisti-isän poikana – Ultra Bran pasunisti romahti kaksikymppisenä totaalisesti
    16. Tv-kokin pitää nyt olla mies, sanoo entinen tv-kokki Maija Silvennoinen
    17. Toimittaja Jussi Konttinen muutti Siperiaan, ja nyt häntä epäillään vakoojaksi
    18. Kaksi kokemusta yhdistää tämän kevään ylioppilaat heidän vanhempiinsa – vertailussa lukiosta valmistuneet vuosilta 1987 ja 2017
    19. Lääkäri ja tv-kasvo Emilia Vuorisalmi riisui vaatteensa ja kertoo, mitä niiden alta löytyy
    20. Juomatölkin uusi aika – 360-tölkki avautuu tuopiksi ja datatölkki vie pariutumispalveluun
    21. Pakinoitsija Kuukautinen kunnioittaa veteraanien antamaa suunnatonta uhria isänmaamme puolesta
  13. Radio ja TV
    1. Ornette Coleman loistaa Ylen pitkän saksofoni-illan kiintotähtenä
    2. Vihdoin 15 kertoo, miten latinokulttuurissa juhlistetaan nuorten tyttöjen aikuistumista
    3. Suomen vahvin nainen -kisa on kaukana fitnessistä
    4. Lauantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      New York Times: Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    5. 5

      Ulkomailla opiskelu saattaa viedä valtion harjoittelupaikan – Lontoossa opiskeleva Ville olisi tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi

    6. 6

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    7. 7

      Härkäpapua viljellään jo yhtä paljon kuin perunaa, mutta kesä on vähentänyt Härkiksen ja Nyhtökauran menekkiä – nyt niitä voi löytää jo kaupan alelaareistakin

    8. 8

      Äärioikeistolaisnuoret yrittävät estää siirtolaisten pääsyn Italiaan jo kansainvälisillä vesillä – ”Yrittävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä”, sanoo Catanian pormestari

    9. 9

      Pankit kaikkoavat Lontoosta brexitin takia – Bank of America siirtää toimintojaan Dubliniin

    10. 10

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    7. 7

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    10. 10

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää