Päivän lehti 3.12.2016
Päivän lehti 3.12.2016    |   Mielipide

Miksi vanhaa kutsutaan ikääntyneeksi?

Jokainen ihminen vanhenee. Tätä ei tulisi peitellä käyttämällä hämääviä kiertoilmauksia.

Mediassa ei enää näe ­sellaisia sanoja kuin vanheta, keski-ikäinen, vanha ja vanhus, vaan niiden ­tilalle ovat pesiytyneet sanat ikääntyvä ja ikääntynyt. Nämä sanat ovat kieli-ihmisen silmissä absurdeja. ”Ikääntyvä” viittaa siihen, että olisi olemassa ihmisiä, joille ei kerry ikää kuten muille. Todellisuudessahan jokainen lapsikin ikääntyy koko ajan. Ilmeisesti ”ikääntyvällä” tarkoitetaankin keski-ikäistä, mutta miksi sitä ei sanota suoraan? Sana ”ikääntynyt” vasta on absurdi: ihan kuin puheena oleva yksilö olisi saavuttanut jonkin päätepisteen – vertaa ­sanaan ”kuollut”.

Yhteiskunnassamme esiintyvää ikäsyrjintää yritetään peitellä tällaisilla kiertoilmauksilla. Se on turhaa, eikä asia muutu miksikään: jokainen vanhenee ja kuolee. Asioista voisi kirjoittaa niiden oikeilla nimillä sen sijaan, että omaksutaan hämääviä eufemismeja.

Eva Sundgren

keski-ikäinen suomen kielen opettaja

Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomen kieli
  • ikäsyrjintä
  • Vanhukset
  • Keski-ikäiset
  • Mielipide
  • Sanoma Pro
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa
    2. Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton
    3. Näin Ismo Leikola rakentaa uraa Hollywoodissa – HS seurasi koomikkoa keikalle ja kotiin
    4. Laura Merz tapasi suloisen kilipukin – ja siksi hän tekee nyt rukkasia helsinkiläisistä villikaneista
  2. Pääkirjoitus
    1. Italia ja Itävalta ovat protestivuorossa
    2. Alkoholilaki hiertää yhä hallituspuolueiden välillä
    3. Venäläiset saivat jälleen lupauksen talousuudistuksista
    4. Anna palautetta, pääset tolppaan
    5. Kuolleesta Fidel Castrosta tehdään pyhimystä
    6. Guggenheim kaatui, mutta taidetta pitäisi tukea
  3. Kotimaa
    1. Hävitysvimma pyyhki Suomesta puutaloalueita – Oulussa purettiin jopa salaa ja ”vahingossa”
    2. Puolustusministeri Jussi Niinistö: ”Lenin-setä ei lahjoittanut Suomelle itsenäisyyttä”
    3. Sdp:n kultapoika Antti Lindtman valmistui salaa valtiotieteiden kandiksi – HSTV testasi, oppiko hän yliopistolla mitään
    4. Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”
    5. Politiikan tutkijat: Sipilä on ollut yllättävän valmistautumaton julkisuuteen – ”Monille poliitikoille tämä on hankala paikka”
    6. Ravintoloissa hyssyttely vaihtui tunnelmalliseen hälyyn – mutta milloin hälinä muuttuu ärsyttäväksi meteliksi?
    7. Lintuinfluenssa levinnyt ensi kertaa Manner-Suomeen – tautia löydettiin kuolleista tukkasotkista Nauvossa
    8. Liikennevirasto tarkistaa 18 uudehkoa siltaa eri puolilla Suomea – huonolle betonille ei ole vielä löytynyt selvää syytä
    9. KHO: Ulkomaalainen voi elättää perheensä myös silpputöillä
    10. Itä- ja Pohjois-Suomessa hiihtämään pääsee jo maastossa, laskettelu onnistuu etelässäkin – pakkanen kiristyy lauantai-iltana
    11. Tutkimus: Suomalainen käyttää jouluun noin 500 euroa
    12. Nollasopimuksella työskentelevistä moni ei pärjää palkallaan, selvisi Pam-lehden kyselyssä
    13. IS: Timo Soinia ja Jussi Halla-ahoa uhkaillut mies teki itsemurhaiskun Irakissa
    14. Ensi elokuussa kertaluontoinen juhlaliputus Suomen luonnon kunniaksi
    15. Ylen kysely: Sdp suosituin puolue, kolmella suurella kireä kisa ykköspaikasta
    16. Paavo Väyrynen saamassa Kansalaispuolueensa puoluerekisteriin
    17. Mies puukotettiin kuoliaaksi Oulussa
    18. Umon ja Pave Maijasen konsertissa kuullaan vain joululauluja
  4. Kaupunki
    1. Sijoitusasuntojen rakentaminen uhkaa ylikuumentua – Vuokraturva: Kovan rahan asuntoja on jo tyhjillään
    2. Natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ”Ei nauti lain suojaa”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu
    3. Helsingin Asema-aukion pahoinpitelyn rikosepäily koveni: miestä epäillään törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta
    4. Riskienhallintayhtiöt antoivat matkustusvaroituksen Helsinkiin itsenäisyyspäivän ”kahakoiden” takia – ”Karta uusnatseja”
    5. Viidelle syytteet Herttoniemen hyppyrimäki­turmasta – nuoret laskivat päin rinteeseen viritettyä vaijeria
    6. ”Jeesus tulee” – länsimetro ajeli koeajoissa hämmentävä teksti keulanäytössään
    7. Joulumyyjäisiä lauantaina
  5. Ulkomaat
    1. Italialainen Francesco Farina opiskeli maisteriksi, mutta päätyi puhelinkeskukseen – tänään hän äänestää pääministeri Renziä vastaan
    2. Mitäs lähdit vieraan miehen matkaan – EU:ssa joka neljäs hyväksyy raiskauksen tietyissä olosuhteissa
    3. Malmöstä loppuivat murhatutkijat – tänä vuonna jo 10 väkivaltaista kuolemaa selvittämättä
    4. Vauraat lontoolaiset antoivat kitkerää brexit-palautetta, kun tuntematon kirjanpitäjä kampitti brexit-miehen täytevaaleissa
    5. Trump aloitti kiitoskiertueensa uhmakkaasti – ”Tästä lähtien Yhdysvallat tulee ensin, ok?”
    6. Trump soittanut jo Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan – Suomessa puhelua vielä odotellaan
    7. Gambian presidentti väistyy 22 vuoden valtakauden jälkeen – opposition Adama Barrow voitti vaalit
    8. Saksasta varastettu keskitysleirin ”Arbeit macht frei”-kyltti löytyi Norjasta
    9. Europol: Isis saattaa muuttaa toimintaansa Euroopassa – sieppaukset ja autopommit mahdollisia
    10. Neljä suurkaupunkia kieltää dieselautot vuoteen 2025 mennessä
    11. Iran: Yhdysvallat rikkoo ydinsopimusta
  6. Talous
    1. Suomen kasvu piristyy, Ruotsin hidastuu – Ruotsi pesee silti yhä Suomen selvästi talouden maaottelussa
    2. Ensin tekosaari Dubaihin, nyt kelluva luksushuvila – HS tutustui huippusalaiseen vientiprojektiin Raumalla
    3. Suomelle jää viennistä entistä vähemmän käteen – roolina on olla yhä enemmän muiden alihankkija
    4. Tesla-sijoittaja uskoo tietotekniikan mullistavan maailman ja haukkuu taloustieteilijät – ”Koko tiedekunta pitäisi tuhota”
    5. Työttömyys Yhdysvalloissa vähäisintä yli yhdeksään vuoteen
    6. Muovivartiset vanupuikot poistuvat Britannian suurimpien kauppaketjujen valikoimista
    7. Verottaja hävisi kiistan Fortumin 136 miljoonan euron jälkiveroista siirtohinnoittelussa – ”Päätös ei perustunut tosiasioille”
    8. Hakkerit iskivät Venäjän keskuspankkiin ja veivät kymmeniä miljoonia
  7. Urheilu
    1. Kiitos kaikesta, Nico – tuore maailmanmestari lopetti kilpauransa
    2. Bottas ostettavissa Mercedes-talliin
    3. Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi
    4. Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta
    5. HIFK:n Kevin Lankinen vahvassa torjuntavireessä – ”Haluan auttaa joukkueen mestaruuteen”
    6. Iivo Niskasen huippuvire näkyi myös nopeutena – tuloksena uran ylivoimaisesti paras sprinttisuoritus
    7. Pyöräily Gardajärvellä käänsi Mari Laukkasen pään – ”Olin kuusi tuntia päivässä pyörän selässä ja tajusin, että urheilu on tajuttoman hienoa”
    8. Suomi haastajan roolissa MM-salibandyssä – ”Suomen kullan todennäköisyys on 20–30 prosenttia”
    9. Adidas sanoi sopimuksensa irti Kansainvälisen yleisurheiluliiton kanssa – syynä dopingsotkut
    10. Mika Lehkosuo jatkaa HJK:n päävalmentajana – ulkomaisia vaihtoehtoja haastateltiin
    11. Vain yksi näyttöpaikka tarjolla – Kaisa Mäkäräisellä edessä kalenteriongelma matkalla Lahden MM-kisoihin: ”Pitää kohdata muut”
    12. El Clásico kruunaa hienon jalkapallo­viikonlopun – HS listaa kiinnostavimmat ottelut
    13. Suomen yhdistetyn joukkue venyi hienosti neljänneksi
    14. Tiger Woodsin paluusta tuli kaksijakoinen – hakkasi turhautuneena nurmea: ”Tein muutamia typeriä virheitä”
    15. Jyväskylän Toto 76 -vihjeet
    16. Perjantain tulospörssissä muun muassa hiihtoa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Huonoksi leimattu Arttu Wiskari menestyy tekemällä musiikkia perusduunarille – HS seurasi laulajaa risteilykeikalle
    2. Tässähän vallan liikuttuu – vaativa newyorkilaisyleisö juhli seisaallaan Kaija Saariahoa ja Susanna Mälkkiä
    3. Maria halusi muusikoksi ja muutti Tukholmaan, mutta vasta Magnuksena ovet aukesivat
    4. Betoniarkkitehtuurista voi löytää draamaa, proosaa ja runoutta – monien vihaama betonibrutalismi on hitti erityisesti internetissä
    5. Romaanin muotibloggaaja on kuin nykyajan Narkissos, oman tarinansa lumoissa
    6. Kuuntelemassa kaikkein kirkkaimpia laulajatähtiä kolmen euron housuissa
    7. Kaksituntinen rikoselokuva, joka kuvattiin yhdellä otolla
    8. Sunnuntaina alkava We Jazz -tapahtuma on kansainvälisempi kuin koskaan
    9. Nämä kannattaa kuunnella We Jazz -festivaalilla
    10. Kalifornian muotoiluhistoriaa nähdään ensi syksynä Designmuseossa
    11. Nuoret suomalaistaiteilijat etsivät Ruotsin Huddingessa yhteyksiä alueen suomalaiseen historiaan
    12. SWR-sinfoniaorkesteri ja sellisti Sol Gabetta vierailevat Tampereella toukokuussa
    13. Viikonlopun näyttelykierros tarjoaa hybriditaidetta, pehmosisälmyksiä ja joulun tunnelmaa
    14. Kiinan kansallisbaletti ihastutti Lontoossa
    15. Syyrian sisällissodan uhkaamia asiakirjoja tuotiin turvaan Suomen kansallisarkistoon
  9. Mielipide
    1. Uusi alkoholilakiesitys on suoranainen katastrofi
    2. Juopunutta ihmistä ei ole hauska tavata
    3. Alkoholipolitiikan suunta on oikea
    4. Hyvä johtaja kestää painetta
    5. Miksi vanhaa kutsutaan ikääntyneeksi?
    6. Perustetaan uusi Finnheim-elämysmuseo
    7. Nappaisiko Tallinna Guggenheimin?
    8. Feminismi ei pyri naisten ylivaltaan
    9. Kokeilkaa päihteettömiä pikkujouluja – juhlatunnelmaan ei tarvita viinaa
    10. Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta
  10. Tänään
    1. Helsinkiläispianistin uran erikoisin vaihe oli Union-huoltoasemaketjun mannekiinina – näkyvyys löi leiman pitkäksi aikaa
    2. Rauno Eskola 1929–2016
    3. Andrew Sachs 1930–2016
    4. Velho tulee huomenna
    5. Joululaulut vievät keskiaikaan
    6. Tapahtumia lauantaina 3. joulukuuta
    7. Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi
  11. Radio ja TV
    1. Kaija Saariaho ei voi säveltää ilman luonnonvaloa – Eri ympäristöt vaikuttavat sävellystyöhön eri tavoin, hän toteaa
    2. Lukitun huoneen mysteeri tuodaan nyt televisioon
    3. Rick and Morty on absurdia animaatiota aikuisille – suosittelen!
    4. Lauantain tv-elokuvia
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo
  13. Lauantai
    1. Runojen lukeminen tuo helpotusta stressiin ja arjen kiireeseen – ”Ilman runoja menettäisin muistutuksen, miten paljon hyvää maailmassa on”
    2. Buenos Aires on rähjäisen romanttinen metropoli, jossa tango huumaa ja kaupunkikulttuuri kukoistaa
    3. Joulutorilla tavataan – tällaisia ovat Helsingin, Tampereen, Turun ja Lahden joulutorit
    4. Nokian Renkaiden uusi palvelu skannaa renkaat parkkihallin ovella – rengasraportti kännykkään
    5. HS koeajoi: Toyota Proace on parempi auto kuin suuren suosion saanut edeltäjänsä Hiace
    6. Suomalaiset tööttäävät vain harvoin – torvea saisi lain mukaan käyttää liikenteessä enemmänkin
    7. Tesla-ilmiö: Model X saa ankaraa kritiikkiä, mutta omistajat ovat tyytyväisiä
    8. Pakkanen tulee taas – muista nämä vinkit, kun lähdet pakkasyön jälkeen autolla liikkeelle
  14. Kuukausiliite
    1. Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa
    2. Alexander Stubb oli sukupolvensa valovoimaisin poliitikko – miten ja miksi hänet syrjäytettiin huipulta?
    3. Uskollinen kansallislintumme laulujoutsen sinnittelee joulukuun pakkasissa silkasta isänmaanrakkaudesta
    4. Lelusalakuljettaja Rami Adhamin menneisyys maahanmuuttajana: metsurina Sallassa, sukeltajana Lohjalla ja esitanssijana juppiravintolassa
    5. Elossa on yhä satojatuhansia ihmisiä, jotka selvisivät keskitysleiriltä – Kuukausiliite kertoo natsien uhrien järkyttävistä kohtaloista
    6. Ranskalainen pastissi
    7. Tv-toimittaja Sanna Ukkola vastustaa äidin auktoriteettia, sillä äiti Tuulikki Ukkola on käskenyt häntä vastustamaan auktoriteetteja.
    8. Mitä joululahjaksi kummilapselle? Miten olisi perinteinen ristinolla-peli?
    9. Siperiaan muuttanut Konttisen perhe ei lähtenyt syyslomalle etelään Thaimaahan vaan pohjoiseen – kiehtovaan Sakkyryriin
    10. Kuukausiliitteen sielu ja ruumis sarjassa paljastaa sielunsa ja ruumiinsa kirjailija Antti Tuomainen
    11. Rakastettu ruokatoimittaja Mysi Lahtinen julkaisee keittokirjan ja palaa Kuukausiliitteeseen
    12. Öyhääminen, möyhääminen ja mouhaaminen ovat uudissanoja, joissa on poliittinen piiloviesti.
    13. Kun pyydät anteeksi, älä sorru epäanteeksipyyntöön
    14. Kansanedustajien vanhat salasanat kertoivat kehnosta tietoturvasta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    4. 4

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    5. 5

      Kiina ei enää halua opettaa pohjoiskorealaisille mitään, mistä saattaisi olla apua ydinpommin rakentamisessa –Yliopistojen fysiikan opiskelijat erityistarkkailussa

    6. 6

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Karhu puri ja raapi metsästäjää Suomussalmella

    10. 10

      Kallion seudun suosituille pussikaljakallioille sovitellaan 30 neliön koppia – ”Pömpeli on ongelma”, sanovat kaupunginosa-aktiivit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    9. 9

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    10. 10

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää