Päivän lehti 4.1.2017
Päivän lehti 4.1.2017

Talvivaarasta tulee yrityssaneerauksessa liki velaton

Pörssiyhtiön velkataakka kutistuu 451 miljoonasta eurosta alle 10 miljoonaan euroon.

Tiistaina päättynyt osakeanti tekee pörssiyhtiö Talvivaarasta lähes velattoman.

Suunnatun osakeannin ja sitä seuraavan velkojen leikkaamisen seurauksena yhtiön velkataakka vähenee 451 miljoonasta eurosta 9,5 miljoonaan euroon.

”Tämä on erittäin merkittävä askel yhtiölle”, sanoo Talvivaaran yrityssaneerauksen selvittäjä, asianajaja Pekka Jaatinen.

Talvivaara omisti aikaisemmin suuren osan Talvivaara Sotkamosta, joka vastasi kaivostoiminnasta Kainuussa. Yhtiö hakeutui konkurssiin vuonna 2013.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kesällä 2015 valtionyhtiö Terrafame osti Talvivaara Sotkamon liiketoiminnan konkurssipesältä.

Suunnatussa osakeannissa yhtiön velkojat suostuivat muuttamaan 236,7 miljoonan euron arvosta velkoja yhtiön osakkeiksi. Noin kaksi miljoonaa uutta osaketta listataan Helsingin pörssiin myöhemmin tällä viikolla.

Kaikki velkojat eivät suostuneet velkojensa muuttamiseen uusiksi osakkeiksi: velkoja leikataan 204 miljoonan euron arvosta. Näiden velkojien saatavat leikataan prosenttiin alkuperäisestä velkasummasta.

Jos Espoon käräjäoikeus hyväksyy järjestelyn, yhtiölle jää velkaa 9,5 miljoonaa euroa. Velkojen takaisinmaksuun on aikaa kaksi vuotta.

Yhtiön tervehdyttäminen vaatisi myös sen, että yhtiö löytää uutta tuottavaa liiketoimintaa. Selvitykset eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta.

Yhtiöllä on yli 80 000 osakkeenomistajaa, josta valtaosa on suomalaisia piensijoittajia. Pörssiyhtiöllä ei ole enää mitään tekemistä Sotkamossa sijaitsevan kaivoksen kanssa.

Talvivaara aikoo todennäköisesti järjestää vielä uuden osakeannin hankkiakseen lisää pääomaa.

”Ei ole mitenkään mahdotonta, että yhtiö osallistuisi tulevaisuudessa myös Terrafamen kaivoksen rahoittamiseen jossakin muodossa”, sanoo Jaatinen.

Oikaisu 9.1.2017 klo 9:50: Osakeannin seurauksena Talvivaaran osakkeiden määrä kasvaa noin kahdella miljardilla, ei kahdella miljoonalla kuten jutussa aiemmin väitettiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • konkurssi
  • velkajärjestely
  • Yrityssaneeraus
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Yhä useampi tekee monta työtä – joukossa on supermenestyjiä ja nolla­sopimuksilla sinnittelijöitä
    2. Kokoomuksen Lasse Männistö jättää politiikan – ”Oli virhe hakea apulaiskaupungin­johtajaksi”
    3. Venäjällä asuu suuri joukko hiv-tartunnastaan tietämättömiä – THL suomalaismatkailijoille: ”Uhka on erittäin suuri”
  2. Pääkirjoitus
    1. Pelaaminen saa uuden valvojan
    2. Autojen darvinistisessa kisassa sähköauto voittaa
    3. Kuin ois syöty jugurttia
    4. Verota sitä, mikä ei pääse pakoon
    5. Eläkeiän nousu on maltillinen muutos
    6. Karlsson
    7. Timo Soini ei väisty Jussi Halla-ahon tieltä
  3. Kotimaa
    1. Soten valinnanvapautta kokeillaan viidellä paikkakunnalla jo keväällä – Pihlajalinnan Wirén: Jyväskylän kokeilu on tuhoon tuomittu jo etukäteen
    2. Kirje yllättää 2 000 suomalaista tällä viikolla – 560 euroa tilille ensi maanantaina
    3. Pölypunkit kuolevat, kun tekstiiliä pitää 18 asteen pakkasessa 24 tuntia – näin otat pakkasesta hyödyn ja ilon irti
    4. Suolistobakteerit auttavat pysymään hoikkana ja terveenä – kokosimme tutkimuksista vinkit, joiden avulla hellit suolistoasi
    5. Porvoon alueen veden epäillään saastuneen ulostebakteerista – kymmeniätuhansia kehotetaan keittämään juomavetensä
    6. Hovioikeus tuomitsi asianajaja Heikki Lampelalle ehdollista vankeutta pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta
    7. Koulupojan solisluu murtui pahoinpitelyssä, mutta poliisi unohti tutkia tapauksen – poika saa 13 000 euron korvaukset
    8. Hekan alueyhtiöillä on kuusi toimitusjohtajaa
    9. Myydyistä autoista 11,1 prosenttia oli Volkswageneita, 10,7 prosenttia Toyotoja
  4. Kaupunki
    1. Sakot suututtavat autokaupunki Espoossa – pysäköintikielto­merkintöjä yritetään nyt selkeyttää
    2. Helsingin keskustasta saatetaan poistaa kilometreittäin autokaistaa – kaupunki­suunnitteluvirasto aloittaa historiallisen selvityksen
    3. Helsinki valmistelee hyökkäystä rottia vastaan – Rautatientorille saatetaan levittää myrkkyä
    4. Uudellemaalle yksi Pohjoismaiden suurimmista pelastuslaitoksista – vain Tukholman läänissä isompi väkimäärä
    5. Sekava välikohtaus Vantaalla oli pariskunnan riita – iso poliisioperaatio käynnistyi, naisen epäiltiin olleen vankina
    6. Helsingille jättilasku: Uutenavuotena poltetut älyroskikset ja moolokit maksavat jopa 120 000 euroa
  5. Ulkomaat
    1. Suomi ei ole vieläkään antanut ohjustestien tuloksia MH17-lentotuhon tutkijoille
    2. Republikaanikongressi aikoi heti aluksi purkaa omaa eettistä valvontaansa, mutta luopui hankkeesta, kun Trump kyseenalaisti sen
    3. Berliinin terrori-isku kovensi Saksan paineita terrorismintorjunnassa – sisäministeri haluaa lisää valtaa liittovaltiolle
    4. Britannian EU-suurlähettiläs eroaa – ilmoitus aiheutti tyrmistystä brexit-neuvottelujen alla
    5. Turkkilaismedia julkaisi epäillyn yökerhoampujan selfievideon – ampuja oli tiettävästi hyvin perillä yökerhon poistumisteistä
    6. Kiina, Kuuba ja Saudi-Arabia vaalivat ihmisoikeuksia YK:n neuvostossa – ”Jäsenvalinnat ovat politiikkaa”
    7. Washington Post: Venäläishakkerit eivät näytä pyrkineen tunkeutumaan sähkölaitoksen tietokoneelle Yhdysvalloissa
  6. Talous
    1. Raha valuu katolta kukkaroon – yksityinen aurinkosähkö on Suomessa yhä kannattavampaa
    2. Näin kiky näkyy työpaikoilla: jotkut joutuvat loppiaisena töihin, toiset lähtevät lenkille, joillain mikään ei muutu
    3. Saksan työllisyys paranee myös tänä vuonna
    4. Talvivaarasta tulee yrityssaneerauksessa liki velaton
    5. Kesko ei saanut ostamiaan lähikauppoja kannattamaan riittävästi, osa myös myymättä – katso oman lähikauppasi tilanne
    6. Uusi yritys kannustaa kiertämään veneveroa – Viranomainen: Jos tempusta jää kiinni, lisävero on viisinkertainen
    7. Lento­liikenteestä yhä enemmän kuluttajariitoja – muista tämä, jos lentosi myöhästyy
    8. Raision pitkäaikainen toimitusjohtaja Matti Rihko jättää tehtävänsä välittömästi
    9. Teollisuustuotannon kasvu USA:ssa jatkuu
    10. Trump otti erävoiton taistelussa globalisaatiota vastaan – Ford perui Meksikon miljarditehtaan, investoi sen sijaan Yhdysvaltoihin
  7. Urheilu
    1. Heikkinen hiihti Sundbyn perässä väärälle reitille – katso kuvasarja dramaattisesta käänteestä: ”Ei se ota aivoon”
    2. Moni kokematon olisi sortunut
    3. Ässät jälleen ylittämätön este HIFK:lle Liigassa – Piste-ero porilaisten eduksi tyrmäävä 9–0
    4. Käykö Patrik Laineelle sittenkin niin kuin Saara Aallolle, kun ratkaistaan Vuoden tulokasta?
    5. NHL:n ulkoilmaottelut tulleet jäädäkseen ja keränneet miljoonayleisön: ”Yksi urani parhaista hetkistä”
    6. Huippuvalmentaja Guardiolalta yllätyspaljastus: ”Valmennusurani jäähyväisprosessi on jo alkanut”
    7. Kontisen vuosi alkoi karvaalla tappiolla – kaksinpelitaiturit yllättivät ennakkosuosikit
    8. Ampumahiihtäjä Mari Laukkanen sai villin kortin hiihdon maailmancupiin – pakkasen pelko muutti suunnitelmat
    9. Australialaisteini teki tennishistoriaa Serena Williamsin innoittamana: ”Enemmän poikien peliä”
    10. Kataja menetti kolmen pisteen taukojohtonsa Mestarien liigassa – Teemu Rannikko yksinäinen tehomies
    11. IAAF: Vain todistettavasti puhdas dopingnäyte päästää venäläiset yleisurheilijat kilpailemaan
    12. Jarkko Määtän ponnistus riitti Innsbruckin mäkikisaan – keskiviikkona vastassa kokenut Jakub Janda
    13. Tiistain tulospörssissä muun muassa hiihtoa, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. Intialaisohjaajan dokumentti näyttää, millaisessa helvetissä Zaran, Benettonin ja Marks & Spencerin vaatteita tehdään
    2. Docpointissa esitetään monta Oscar-suosikkia – HS listasi festivaalin mielenkiintoisimmat uutuudet
    3. Lemon Twigs -bändiä revitään nyt kaikkialle – sen perustaneet teini-ikäiset veljekset haluavat tehdä musikaalin ja elokuvan sekä soittaa sinfoniaorkesterin kanssa
    4. Alkoholismista selvinnyt ja esikoiskirjan kirjoittanut Kalle Lähde: ”Uusi alku vaatii umpirehellisyyttä itseä kohtaan”
    5. Keskustakirjaston saama nimi närkästyttää ruotsinkielisiä – Oodin rinnalle halutaan ruotsinkielinen tai ”neutraali” nimi, kaupunki ei lämpene
    6. Hannele Mikaela Taivassalon romaanissa tunnetaan vahvasti välitiloissa, liikkeessä ja lentokentillä
    7. Jouni Hynysen örvellysromaani on näppärää sekoiluhuumoria kapakkakiertueelta
    8. Korjaamon uusi johtaja haluaa herättää Töölön – ”Korttelikulttuuri puuttuu vielä”
    9. Vinyylilevyjen myynti kiihtyi maailmalla ja Suomessa – Suurin kotimainen ketju: ”Euromääräisesti vinyyli mennyt cd-levyjen ohi”
  9. Tiede
    1. Voiko eläimiä suojella tappamalla? Monet järjestöt ja tutkijat vastustavat huvimetsästyksen kieltoa Afrikassa
    2. Liikkuminen ei palkitse ylipainoista, arvioivat tutkijat
    3. Melu piilottaa lintujen varoitusäänet
    4. Japanin mönkijä menee Kuuhun intialaisella kantoraketilla
  10. Mielipide
    1. Leimautumisen pelko näkyy keskustelussa eurosta
    2. Miksi meille ei ole suotu viisautta?
    3. Kokeillaan kelluvaa rinnakkaisvaluuttaa
    4. Kuntia kannustetaan juhlimaan kansalaisuuden saaneita asukkaitaan
    5. Kirkkoherrat sooloilevat auttamistyössä
    6. Vain lääkäri voi arvioida eutanasiaa toivovan terveydentilan
    7. Vanhankaupunginkosken pato kuuluu Helsingin kaupunkikuvaan
    8. Haluan eutanasian rauhassa kotonani
    9. Hoitamisesta rangaistiin vuonna 1918
    10. Parkkiluolissa on jo tunnelin alku
    11. Tavoittelin tosirakkautta deittisivustolta – ja tapasin täyskympin!
    12. Eikö Tulli luota toisessa maassa tehtyyn tullausselvitykseen?
  11. Tänään
    1. Yksi kirje syksyllä 1970 muutti suunnan –Pekka Aarnion elämäntyöksi tuli musiikki
    2. Tony Atkinson 1944–2017
    3. Markus Ala-Heikkilä 1936–2016
    4. Tuntematon auto ehkä avain suomalaistytön murhajuttuun
    5. Uusi muoti suosii lyhyitä, lakkaamattomia kynsiä
    6. Tapahtumia keskiviikkona 4. tammikuuta
    7. Kaupunki kasvaa ylöspäin
  12. Radio ja TV
    1. Sairaalarealityt sytyttivät kipinän ammatinvaihtoon –Elossa 24 h -televisiosarjan pääkuvaaja Tapio Sovijärvi valmistuu pian ensihoitajaksi
    2. Syke aiheuttaa ahmimisreaktion
    3. Suhteeni sairaalasarjoihin on tuhoutunut pysyvästi
    4. Keskiviikon elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    6. 6

      Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    9. 9

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    10. 10

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää