Päivän lehti 4.2.2017
Päivän lehti 4.2.2017

Helsingin kantakaupungin katutöille ei näy loppua – taas uusi katu revitään auki Mannerheimintien läheltä

Mannerheimintien, Vauhtitien ja Mechelininkadun urakat eivät anna armoa liikkujille.

Liikennesumppu Mannerheimintien eteläpäässä ei ole helpottamassa, vaikka Pohjoisen Rautatiekadun risteys on palautunut liki normaalikäyttöön. Autoilijat voivat silti edelleen varautua jonotukseen ja bussimatkustajat viiveisiin.

Bussiliikenne Kampin linja-autoasemalle on ollut loppiaisesta lähtien ahdingossa, koska putkikaivanto Pohjoisella Rautatiekadulla on syönyt yhtä kaistaa lukuun ottamatta kaiken tilan risteyksessä. Kaukoliikenteen bussit ovat myöhästelleet, kun kaistalle ovat tungeksineet bussien lisäksi henkilöautot. Perjantaina kaivanto oli EKT-Infran työmaapäällikön Ville Piirosen mukaan määrä sulkea.

Urakoitsijan näkökulmasta vanhojen vesiputkien sanee­raus­urakka on osoittautunut poikkeuksellisen vaikeaksi. Lähtötiedot ovat olleet monin tavoin puutteellisia, ja todellisuus on yllättänyt niin tilaajan kuin urakoitsijankin.

Putket eivät ole kulkeneet siellä, missä niiden olisi pitänyt kulkea. Kalliota on jouduttu räjäyttelemään paikoissa, joissa kalliota ei olisi pitänyt olla.

”Pohjoisen Rautatiekadun kaivantoakin olemme joutuneet kiilaamaan urakalla”, Piironen listaa.

Jo viime syksynä ilmeni, että Mannerheimintien sillan rakenne oli hankala. Pyörätie Baanan ylittävässä sillassa on jouduttu piikkaamaan irti vanhoja johtovetoja, joten siltakantta päästään leventämään vasta parin viikon päästä. Levennys tarvitaan uusia pyöräkaistoja varten.

Baanan kulkijat ovat joutuneet kiertämään Pikkuparlamentin takaa samaan ruuhkaiseen Arkadiankadun ja Mannerheimintien risteykseen, mitä Kampin terminaaliin pyrkivät kaukoliikenteen bussit ovat käyttäneet.

”Me olemme sillan alla näkymättömissä tehneet töitä, jotta siltakantta päästään valamaan. Parin viikon päästä nousevat puiset tukirakenteet kannen valua varten”, Piironen sanoo.

Kun tukirakenteet ovat valmiit, Baana avautuu jälleen pyöräilijöille. Vain siltakannen valamispäiväksi liikenne Baanalla katkaistaan.

Vaikka silta rauhoittuu betonin kuivumisajaksi, Pohjoisen Rautatiekadun liikenne menee kokonaan poikki Mannerheimintien risteyksessä vesiputkien kytkemistä varten.

”Meillä on vastassa kymmenen metriä syvä vanha kuilu, luultavasti taas kalliota ja putkilinja, joka kulkee pari metriä syvemmällä kuin piti. Ei tätä pysty tekemään yötyönä”, Piironen listaa.

Putkiurakan on määrä päättyä toukokuun lopussa, jolloin pyöräkaistoja päästään viimeistelemään Mannerheimintiellä.

Mutta Mannerheimintien lisäksi keskustassa liikkujat saavat varautua jonoihin ja viiveisiin sekä Töölönlahden pohjoispuolella että Mechelininkadulla.

Viime kesänä alkanut Vauhtitien hulevesiviemärin uusiminen jatkuu koko tämän vuoden ajan. Urakoitsija GRK Oy sai viime vuoden puolella valmiiksi eniten liikennettä häirinneet urakat Vauhtitien molemmissa päissä Helsinginkadulla ja Nordenskiöldinkadulla.

Tämän vuoden aikana 160-senttiset hulevesiputket upotetaan maan sisään Vauhtitiellä. Töölönlahden päähän rakentuu kosteikkoalue.

Mechelininkadulla kahden vuoden peruskorjausurakka on vasta alkamassa. Kaupungin rakentamispalvelu Stara on tuonut ensimmäiset työkoneet Mechelininkadun puoliväliin Sibeliuksen puiston tuntumaan.

Toinen kaivanto avautuu Mechelininkadun eteläpäässä lähiviikkoina. Kesän aikana työmaita on yhtä aikaa auki jopa neljä parin kilometrin pituisella urakka-alueella.

Eteläpäästä poistettiin kaadettujen lehmusten kantoja torstaina.

Siisteistä kannoistaan huolimatta lähes kaikissa juurakoissa on puuasiantuntija Juha Rai­sion mukaan havaittu vaurioita.

”Muuten kirkkaassa kannossa on ollut tummia laikkuja. Niihin kun on painanut peukalonsa, syntyy reikä”, Raisio sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Katutyöt
  • Mannerheimintie
  • Mechelininkatu
  • Helsinki
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Armando Lopez saa koskettaa vaimoaan vain kuusimetrisen raja-aidan läpi – HS:n reportaasi rajalta, jonka Trump haluaa muurata umpeen
    2. Jonna Kalavainen sairastui munasarjasyöpään ja selvisi – häiden jälkeen löytyi seitsemän uutta kasvainta
    3. Pankkien korkomarginaalit laskussa – vanhat lainat kannattaa kilpailuttaa, jos marginaali on yli prosentin
    4. Leeni Ojaniemi sairasti malarian ja päätti tehdä jotakin – nyt hän myy Ghanassa koruja, joiden tuotoilla ostetaan hyttysverkkoja
  2. Pääkirjoitus
    1. Tilanne on vakava, mutta Donald Trumpin herättämä tunneaalto on sekin vaarallinen
    2. Kaikki hyötyvät, kun nuori avustaa mummua
    3. Luontoa kannattaa juhlia
    4. Vähälle huomiolle jäänyt uusi eläkemuoto voi olla hittituote
    5. Tsaarinaikainen rikoslaki kaipaa hölskyttelyä
    6. Presidentin puhe antaa eväitä monille tulkinnoille
  3. Kotimaa
    1. Oikaisu: Suomalaiset luottavat EU:hun enemmän kuin vuonna 2005
    2. Suomi luovutti malesialaiskoneen turman tutkijoille tiedot Buk-ohjuksista – Krp: ”He saivat kaiken, mitä halusivat”
    3. Jos järvien jäät hupenevat kuin tähän asti, 150 vuoden päästä ei välttämättä enää luistella
    4. Eduskuntatyöhön palannut Jutta Urpilainen: ”Hiekkalaatikolta kotimaan politiikka näytti sekavalta ohipuhumiselta”
    5. Kymmenen minuutin myyntipuhe: Demareiden puheenjohtajakampanja huipentui ehdokkaiden pitämiin puheisiin
    6. Sdp:n johtajavalinnan ääntenlaskenta käynnissä – Seuraa HSTV:n suoraa lähetystä
    7. Soini Trumpin rukousaamiaisen jälkeen: ”Ei ole syytä räksyttää ja esiintyä sormi pystyssä”
    8. Kuinka valtio varmistaa työnhakijoiden taustat? – järeimmässä selvityksessä tutkitaan jopa pankkitilit ja läheisten taustat
    9. Astrid Thorsia kohdeltiin kaltoin tasa-arvovaltuutetun virantäytössä – hallitus on selityksen velkaa
    10. Valtion virkanimityksistäkin voisi vastedes valittaa
    11. Yle Puolustusvoimille: Kaksoiskansalaisuuteen liittyvässä uutisoinnissa ei ole oikaistavaa
    12. Maahanmuuttoviraston Vuorio oikeuskanslerin moitteista: ”Minulla meni harkinta pieleen”
    13. Yle aloittaa taas uudet yt-neuvottelut – koskevat yli sataa ihmistä
    14. Yliopistoista irtisanotuille ei tukea EU:sta – Suomi veti hakemuksensa pois ja järjestää rahat omin päin
    15. Nainen kuoli parvekkeen petettyä – Onnettomuustutkinta: Vanha sementtikaide voi hajota herkemmin kuin lasi
    16. Neljää hoitajaa epäillään vanhusten pahoinpitelyistä suljetulla osastolla – Poliisi: Mieshoitaja löi sängyssä makaavaa
    17. John Nurmisen Säätiön rahoitusosuus puuttui
    18. Posti on perustettu vuonna 1638
    19. Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä perustettiin 2009
  4. Kaupunki
    1. Miljoonan kotisirkan farmi muhii keskellä Espoota – Perttu Karjalainen aikoo lyödä miljooniksi syöttämällä ihmisille hyönteisiä
    2. Helsingin kantakaupungin katutöille ei näy loppua – taas uusi katu revitään auki Mannerheimintien läheltä
    3. Tämä talo ei pala – vesisumun pitäisi suojata Helsingin Sofiankadun arvotaloa syttymiseltä
    4. Myyrmäen urheilupuiston päätöksenteon puutteet paljastuivat käräjäoikeudessa
    5. Uskomaton takaa-ajo pitkin teitä ja takapihoja tallentui videolle – poliisi jahtasi moottoripyöräilijää halki Espoon ja Helsingin
    6. Peltomäki-vyyhdissä taas uusi lahjussyyte – Caverionin edustajaa syytetään hevosurheilurahan antamisesta HOK-Elannon entiselle johtajalle
    7. Espoossa puhkesi rahariita: Kaupunginvaltuutettu Kurt Byman ja Espoon Sitoutumattomat ry syyttävät toisiaan
  5. Ulkomaat
    1. Pystyykö Trump rakentamaan muurinsa lupaamallaan hinnalla? Aalto-yliopiston professorit vastaavat
    2. EU haluaa ”rikkoa ihmis­salakuljettajien bisnesmallin” Välimerellä – valtiojohtajat päättivät tukea Libyaa
    3. Sotilas ampui terrori-iskua yrittänyttä Pariisissa
    4. Fukushiman ydinvoimalan raunioissa mitattiin säteilymäärä, jota ei robottikaan kestä
    5. Yhdysvalloilta tuoreita pakotteita Iranille: ”Selkeä uhka alueellisesti, Yhdysvalloille ja kumppaneillemme maailmanlaajuisesti”
    6. Trumpin rukousaamiaiselle mennyttä Norjan entistä pääministeriä tentattiin tunti rajalla – syynä Iranin passileima
    7. YK: Myanmarin armeija tappaa ja raiskaa – ”kyseessä todennäköisesti rikos ihmisyyttä vastaan”
    8. Kaapatuksi epäillyn kiinalaismiljonäärin nimissä julkaistiin etusivun ilmoitus: ”Tehdään tämä nyt selväksi – minua ei ole kaapattu”
  6. Talous
    1. Snapchatin listautuminen varmistui – Yhtiö lupaa vähän ja satsaa kaiken yhden kortin varaan
    2. Maakunta­uudistuksen pelätään vaikeuttavan työvoiman liikkumista
    3. Trump sai perinnöksi vahvan talouden –Yhdysvaltojen työllisyys kasvoi ennakoitua voimakkaammin
    4. Sellun halpeneminen ja vaikeudet Kiinassa heikensivät Stora Enson tulosta – osakekurssi lähti merkittävään laskuun
    5. Orava-asuntorahasto antoi tulosvaroituksen – osakekurssi putoaa
    6. OP-ryhmä sai Euroopan keskuspankilta vakavan näpäytyksen – riskimallit laitettava kuntoon
  7. Urheilu
    1. Sunnuntain Super Bowl lähes vaikenee Donald Trumpista – ”En kannata heppua, joka on Valkoisessa talossa”
    2. Suomen mestari Anne Kyllönen ei halua Lahden MM-sprinttiin – eikä kukaan muukaan kärkinaisista
    3. Salibandyn maailmanmestareilla erikoinen juhlapeli – päävalmentaja töissä suullisella sopimuksella
    4. Suomalaiset voiteluasiantuntijat purkittavat olympialumia tieteellisiä tutkimuksia varten
    5. Tappioputki orastaa – Seagulls hävisi nyt Katajalle
    6. Lauri Markkanen on ehdolla yliopistokoripallon parhaaksi laitahyökkääjäksi
    7. HIFK:n pelistä on kadonnut ylpeys
    8. Jokereille tärkeä vierasvoitto – tiukensi otettaan pudotuspelipaikasta
    9. HIFK-toppari Juho Pirttijoki siirtyy Ruotsiin kolmivuotisella sopimuksella: ”Unohtumattomimmat hetket kentällä ovat olleet Kingien ansiota”
    10. Patrik Laineen pisteputki jatkuu
    11. Mixu Paatelainen täytti 50 vuotta ja sai maajoukkuetähdeltä kovat kehut: ”Paras suomalainen valmentaja, joka minulla on ollut”
    12. Tuloksia, tv-urheilua ja rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Kotimainen Presidentti-tv-sarja haastaa Vallan linnakkeen ja West Wingin
    2. Ohjaajan ja lavastajan kirjeenvaihto paljastaa Kaurismäen ja hänen alaisensa tulehtuneet välit
    3. Eliel Saarisen pojanpojasta tuli arkkitehtisukunsa perintöä tutkiva elokuvantekijä – dokumentti Eero-isästä esitetään tänään Kansallismuseossa
    4. Näyttelykierros vie tänä viikonloppuna tropiikin vehreyteen ja elegantin mustavalkoisiin tunnelmiin
    5. Tällainen on odotettu Kirka-musikaali: HS:n kriitikko oli tikahtua nauruun ja arvosti laulusuorituksia
    6. Merenrannan pojat viedään sairaalaan mystisessä ranskalaiselokuvassa
    7. Homojen käräyttäminen poliisille oli sodanjälkeisessä Suomessa joillekin kunnia-asia
    8. Hurriganes palasi isosti ja ilkeästi – Michael Monroe piiskasi comeback-keikan punkahtavaan päätökseen
    9. Järisyttävä alttaritaulu tiivistää surun
    10. Lennart Nilsson omisti koko elämänsä valokuvaukselle
    11. Ilkka Remeksen ensimmäinen näytelmä syksyllä ensi-iltaan Tampereella
    12. Taike: Rahat eivät riitä uusille ryhmille
    13. Sibelius-Akatemian dekaaniksi nimitettiin Kaarlo Hildén
    14. Wagner-seuran stipendit saivat laulaja Anu Ontronen ja pianisti Laura Kivikoski
    15. Aalto-yliopiston opiskelija voitti Pohjoismaiden merkittävimmän muotikilpailun
    16. Asia-yhtyeen John Wetton on kuollut
  9. Mielipide
    1. Tulevaisuuden kunnissa tarvitaan sivistyspäättäjiä
    2. Valtuutettujen on pidettävä kuntalaisten puolta
    3. Kaksoiskansalaisuudesta ei pidä tehdä uutta mörköä
    4. Suomen kansalaisuusko takaa luotettavuuden?
    5. Verkkopankkitunnukset ovat identiteetin jatke
    6. Lainsäädäntö voi asettaa vain raamit palveluille
    7. Jäykät Ara-ehdot asettavat vanhukset eriarvoiseen asemaan
    8. Arktis kaipaa ratkaisijoita – ei vanhan maailman visiottomuutta
    9. Arkkitehtuuri- ja designmuseo sopii Etelärannan parkkipaikalle
    10. Pelkää henkesi edestä Kustaa Vaasan tiellä
    11. Valinnanvapaus ei estä lasten ennalta ehkäisevää hammashoitoa
  10. Tänään
    1. Ilpo Kallio, 80, on Suomen toiseksi kuulluin rumpali – ”En osannut muuta”
    2. Aito Mäkinen 1927–2017
    3. Lennart Nilsson 1922–2017
    4. Sibelius- monumentin esityö Montrealiin
    5. Tapahtumia lauantaina 4. helmikuuta
    6. Taidot riittivät tähän
    7. Luonto kutsuu
  11. Radio ja TV
    1. Vähän ennen tähden kuolemaa – uusi dokumentti osoittaa David Bowien viimeisten vuosien luomisvimman sekä pelon lopun edessä
    2. Solsidan-tähden uusi Bonusperhe-draamakomedia pureutuu uusioperheen arkeen
    3. Taksi alle ja riita päälle
    4. Lauantain elokuvia
  12. Lauantai
    1. Anu Merenlahti piirsi vuoden ajan joka päivä yhden kuvan arjestaan – stressi ja unettomuus helpottivat, ja nyt hän suosittelee piirtämistä kaikille
    2. Pieni Malta yllättää monipuolisuudellaan – tässä ovat parhaat kohteet aitoa maltalaisuutta etsiville
    3. Tämän kevään euroviisuisäntä Kiova on vehreä ja edullinen suurkaupunki
    4. Kambodžan valtio varasti rantatonttini ja möi sen miljardöörille
    5. Kreeta, Kanaria ja Kroatia ovat lapsiperheiden suosikkeja – HS:n lukijat suosittelevat lomakohteita
    6. HS koeajoi: Toyotan uusi hybridi on niin nuorekas, että sitä ei uskoisi Toyotaksi
    7. Soinin sutkautus suututti motoristit – veronkorotus puhuttaa moottoripyörämessuilla
    8. Mitä se maksaa ja viisi muuta kysymystä kaasuautoista
    9. Auto oli pakko hankkia, joten Lea-Elina Nikkilä osti harvinaisuuden – näin sujui vuosi kaasuauton ratissa
  13. Kuukausiliite
    1. Hitsaaja Lempäälästä paljastui huippurikolliseksi, jonka käsistä syntyi miljoonien eurojen valhe – nyt jäljellä on ulosotto ja keuhkosyöpä
    2. Patrik Laine on maailman paras eikä häpeile lahjojaan – ”Kyllä mä tiedän itte, kuinka hyvä mä oon”
    3. Vuosi sitten Alma oli Itä-Helsingissä kasvanut koulupudokas, nyt hän on Suomen kansainvälisesti menestynein poplaulaja ikinä
    4. HS helmikuussa 2017: Presidentti Mauno Koivisto teki tasan 25 vuotta sitten päätöksen, jonka kanssa me kaikki elämme yhä
    5. Tom of Finland piti miesystävänsä salassa sukulaisiltaan ja valtiolta 28 vuoden ajan – tämä on heidän rakkaustarinansa
    6. Lahden MM-kisat oli suomalaisen urheilun häpeäpilkku ja murheenkryyni
    7. Lämmin henkäys talvisäässä: elohopea kohoaa 26 pakkasasteeseen – Siperiassa asuvan toimittajan Jussi Konttisen pukeutumisvinkit pakkaskeleille
    8. Kaikki pelasivat squashia 1990-luvun alussa ja Sami Elopuro oli maailman huipulla – ja sitten tapahtui jotain
    9. Laulaja Isac Elliot on maailman­tähti, jonka kuukausi­raha on 50 euroa – tytöillä ehdoton kielto takahuoneeseen, sanoo 38-vuotias isä
    10. Teatteriohjaaja Juha Hurme kertoo sielustaan ja ruumiistaan
    11. Fingerpori täyttää 10 vuotta - mikä on piirtäjä Pertti Jarlan oma suosikki?
    12. Syö terveellisesti ja unohda salaatit – ne ovat tyhjää täynnä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    4. 4

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    5. 5

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    6. 6

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    7. 7

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    8. 8

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    9. 9

      Poliisi haluaa avukseen uudenlaisen reservijoukon – osa joukosta rekrytoitaisiin puolustusvoimien reserviläisistä

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää