Päivän lehti 4.4.2017
Päivän lehti 4.4.2017    |   Draamasarja

Victoria ei pärjää The Crownille

Jenna Coleman on liian heppoinen kuningattaren rooliin ITV:n uudessa periodisarjassa.

Netflixin The Crown -sarja nosti periodisarjojen riman niin korkealle, että sen jälkeen moni korkealaatuinenkin draama vaikuttaa tavanomaiselta.

ITV:n uuteen Victoria-sarjaan se heijastuu erityisen paljon, sillä kahta kuningatarsarjaa tulee väistämättä verrattua toisiinsa.

Victoriasta näkee heti, mitä siitä puuttuu. Se ei aseta kuningatar Viktorian roolia suurempaan historialliseen tai yhteiskunnalliseen kontekstiin. Se ei pohdi brittiläistä monarkiaa yleisemmällä tasolla. Se ei onnistu edes luomaan Vikto­riasta elävää, aitoa henkilöhahmoa.

Se tarjoaa silmänruokaa ja ihmissuhteita mutta vähemmän ajateltavaa.

Victoriasta toivotaan varmasti paikkaajaa Downton Abbeyn jättämälle aukolle, ja siihen on valmistumassa toinenkin tuotantokausi. Se myös selvästi hyödyntää Downton Abbeyn aineksia kuvaamalla hovin ohella palvelusväen keskinäisiä ristiriitoja.

Viktorialla ja Elisabetilla oli sikäli samanlainen kohtalo – sukupuolen lisäksi –, että he nousivat kuningattariksi aivan liian nuorina. Viktoria oli vasta 18-vuotias, kun hän peri kruunun, mutta hän oli tiennyt asemastaan jo lapsesta saakka eli siinä mielessä hän ei joutunut asemaansa kylmiltään.

Tv-sarjassa vallan vaihtuminen ohitetaan kevyesti, ikään kuin sarjan tekijätkään eivät olisi sisäistäneet, miten merkittävä vaihe se oli sekä Britannialle että nuorelle perijättärelle.

Viktorian valta näyttää sarjan perusteella ulottuvan lähinnä vain hänen ilkeään äitiinsä ja tämän kelvottomaan avustajaan John Conroyhin.

Viktorian rooliin valittiin nukkemainen Jenna Coleman, joka luopui tämän takia roolistaan Doctor Who -sarjan Clarana.

Hän saattaa hyvinkin muistuttaa nuorta Viktoriaa, joka myös oli pieni kooltaan, mutta näyttelijänä hän on liian heppoinen.

Ainakin sarjan alussa hän näyttäytyy pikemminkin kiukuttelevana prinsessana kuin kuningattarena, jonka nimeä kantava valtakausi jätti lopulta historiaan imperiumin kokoisen jäljen.

Ennen kuin Albert astuu mukaan kuvioon Viktorian vastaparina toimii pääministeri, lordi Melbourne, jota näyttelee erinomainen Rufus Sewell. Sewell ei kuitenkaan pysty ihmeisiin, kun heidän suhteensa on kirjoitettu kovin pinnalliseksi. Sarjan käsikirjoittaja Daisy Goodwin on tätä ennen toiminut vain tuottajana.

Albertia näyttelee Tom Hughes, ja parin ensikohtaaminen on puhdasta romanttista viihdettä.

Victoria alkaa TV1:ssä klo 21.30. (K7)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • draamasarja
  • Britannian hovi
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Räjähdys tappoi ainakin neljätoista Pietarin metrossa – uutistoimiston lähteiden mukaan tekijän epäillään olleen itsemurhaiskijä
    2. Kolmen suuren puolueen välille tulossa täpärä kisa – nämä kolme seikkaa ratkaisevat kuntavaalit
    3. Stalinin salattu arkisto aukesi viimein ja paljasti sensaatiomaista tietoa Suomen historiasta – Neuvostoliitto suunnitteli tukikohdan laajentamista Hangosta Saloon
  2. Pääkirjoitus
    1. Vaalikikkailu sotkee sote-uudistusta
    2. Aika parantaa myös kilpailukykyhaavoja
    3. Nukkuvaa äänestäjää ei kalasteta
    4. Kun Paasikivi puhui Trumpista
    5. Nykyinen maailmanjärjestys saattaa olla pian historiaa – Trumpin sanat ja teot kertovat paljon
    6. Ruotsin palkankorotukset tuovat painetta Suomeen
  3. Kotimaa
    1. Ehdokkaiden rikossyytteiden listaus HS:ssa herätti kysymyksiä – myös toisenlaisella mittaustavalla perussuomalaiset pysyvät kärjessä
    2. Ennakkoäänestys jatkuu vilkkaana – asiantuntijoiden mukaan kuntavaalien äänestysaktiivisuus voi nousta 60 prosenttiin
    3. Turvapaikanhakijoiden palautuslento lähti, yli kaksisataa ihmistä osoitti mieltä lentoasemalla – tiistaiksi suunnitteilla mielenilmaus Rautatientorille
    4. Oleskelulupa pois terroristeilta ja lisää säilöönottopaikkoja – näillä keinoilla Suomi pyrkii kitkemään laitonta maassa oleskelua
    5. Perussuomalaisilta murhaava sote-lausunto: Puolueen mukaan valinnanvapauden aikataulu ”ei tule toteutumaan”
    6. Suomalaislapset liikkuvat liian vähän ja tuijottavat ruutuja liian paljon, kertoo tuore tutkimus
    7. Uusnatsit saivat syytteet vuoden 2015 mellakasta Jyväskylässä – syytteiden mukaan poliisia estettiin pääsemästä sisään tavarataloon kilven avulla
    8. Axl Smithin uhrien nimien julkaiseminen varmistui inhimilliseksi virheeksi
    9. Käräjäoikeus langetti kohusaarnaaja Pirkko Jalovaaralle ehdollista vankeutta rahankeräys­rikoksesta
    10. Perhevapaatutkimuksen prosenttiluvuissa oli virheitä
    11. Tuusniemi ei kuulu Kuopioon
    12. Kiasmassa on lähes kuuden tunnin edestä videotaidetta
    13. Helsingin kaupunginkirjastosta tehtiin yli 10 miljoonaa lainaa vuonna 2005
  4. Kaupunki
    1. Kun Laura Kärkkäinen kuoli, Jakomäki jäi ilman valtuutettua – Siitä on nyt 23 vuotta ja Helsingissä valta kasautuu edelleen rikkaille alueille
    2. ”Työväen” Kalliossa on nyt enemmän keskustan kuin Sdp:n kuntavaaliehdokkaita – löydä kotikulmiesi ehdokkaat HS:n hakukoneella
    3. Nainen suunnitteli surmaavansa ”mahdollisimman monta ihmistä” entisessä koulussaan, jäi syyn­takeettomana ilman rangaistusta
    4. Risteyksestä loukkaantuneena löydetty pyöräilijä kuoli Espoossa – ”Erittäin epäonninen onnettomuus”
    5. Kielitaidottomalla miehellä teetettiin 17-tuntisia työpäiviä ilman vapaapäiviä pitseriassa Vantaalla – hovioikeus kovensi tuomioita ihmiskauppajutussa
    6. Näin mieheltä huijattiin satatuhatta euroa Vantaalla: Naisen epäillään menneen miehen kanssa naimisiin lypsääkseen tältä sukunsa kanssa rahaa
    7. Kaivopuiston edustalla uiskenteli viikonloppuna hylje – ”Siinä se tuli tuhisemaan pintaan”
    8. Sisäilmaongelmaisia rakennuksia yritetään saada hengityskuntoon Vantaalla – neljässä ongelmakohteessa testataan uusia ilmanpuhdistimia
    9. Keräysautot noukkivat taas romua asukkaiden kotikulmilta Helsingin seudulla: Pysähdyspaikkoja lähes 300
    10. Murtovaras iski keskellä päivää Puistolassa – vei talosta omaisuutta ja häipyi lopuksi paikalta perheen katumaasturilla
  5. Ulkomaat
    1. Kiinan tyyli-ikoni Suomeen: Presidentin sopraanorouva vastaa sotilasarvoltaan kenraalia ja hänen lempinimensä on Pionikeiju
    2. Vegaaniruokaa pidetään Virossa vaarallisena lapsille – Vincent ei usko virallisia suosituksia
    3. Kysely: Selvä enemmistö kannattaisi Katalonian itsenäisyyttä Espanjan kieltämässä äänestyksessä
    4. Sotauho valtaa alaa Britanniassa, Gibraltar-kiista poikii viittauksia Falklandin sotaan – ”Voisimme polttaa Espanjan kuninkaan parran”
    5. Ovatko brexit-britit menneet sekaisin? Viisi esimerkkiä siitä, mitä sotaisat Gibraltar-puheet kertovat Britannian poliittisesta ilmapiiristä
    6. ”Selfie-apinoilla” on pahempiakin ongelmia kuin tekijänoikeudet – Indonesiassa niitä metsästetään lihan takia
    7. Liettua vetoaa Natoon: Venäjä voi iskeä vuorokauden varoitusajalla
  6. Talous
    1. Pianoja raahataan nyt jopa roskalavalle – HS selvitti, miten löydät hyvän pianon ja miten pääset tarpeettomasta eroon
    2. Käteinen pitää pintansa – 50 euron seteli uudistui tänään, automaateista sitä saa viimeistään loppuviikosta
    3. Toshiban kurssi syöksyi jälleen – Kone kertoo olevansa ”periaatteessa” kiinnostunut yhtiön hissibisneksen ostosta
    4. Euroalueen työttömyysaste vajosi 9,5 prosenttiin – paras tilanne lähes kahdeksaan vuoteen
    5. Kivihiilen kulutus kasvoi Suomessa viime vuonna roimasti – tässä syyt kiistellyn energialähteen käytön kasvuun
    6. Repputyöntekijät tulossa takaisin
  7. Urheilu
    1. Entinen mopoautoilija Roope Hintz on kasvanut HIFK:ssa johtavaksi keskushyökkääjäksi: ”Eikö sitä toivotakin, että kehitystä tapahtuisi?”
    2. HIFK:n uinuvien tähtien on aika pulpahtaa esiin
    3. KalPa luottaa vauhtikiekkoon – ”Kyllä on tempoa pelissä”, sanoo JYP-valmentaja
    4. Shefki Kuqin kanssa törmäyskurssille ajautunut José Riveiro on nyt HJK:n muutoksen­tekijä: ”Aggressiivisuus on pelaajien sisällä”
    5. Sonera-stadionista tuli nyt Telia 5G -areena – Mitä mieltä olet uudesta nimestä?
    6. Tarkkaavaisen tv-katsojan soitto ratkaisi golfin major-turnauksen voiton ja sai aikaan raivoisan tunneryöpyn
    7. ”Surullista”, toteaa suomalainen huipputuomari golfin kohurangaistuksesta ja puolustaa tv-kuvien perusteella annettuja tuomioita
    8. NHL-pelaajat jäävät pois ensi vuoden olympialaisista – näin Koivu ja Granlund kommentoivat tilannetta ennen päätöstä
    9. Fancy Bear -hakkerit hyökkäsivät urheilijoiden terveystietoihin – kohteena lääkinnälliset erivapaudet
    10. KOK kieltää Jamaikan pikajuoksijoiden dopingtulosten pimittämisen – perustelee saastuneella lihalla
    11. Tällaisella erolla Henri Kontinen teki historiaa ja nousi maailmanlistan ykköseksi
    12. Petteri Nummelin oli liikaa Kiekko-Vantaalle – veteraanikiekkoilija pitkitti Mestiksen välieräsarjaa
    13. Aprillipiloilla ei leikitä Saksassa – huippujalkapalloilija uhkaa viedä pilailijan oikeuteen
    14. Tuloksia, tv-urheilua ja rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Legendaaristen Roland-rumpukoneiden kehittäjä kuoli – ”Vaikea kuvitella elämää ilman niitä”, sanoo suomalais-dj Jori Hulkkonen
    2. Muumit ja Image-lehti sopivat riitansa Tom of Finland -henkisestä muumikuvasta lehden kannessa
    3. Teatteria taidemuseossa, katsoja istuu jakkaralle – Thomas Bernhardin romaanista tulee näytelmä Tennispalatsiin
    4. Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui
    5. Johanna Vuoksenmaan tv-sarja Ex-Onnelliset jatkuu toiselle kaudelle
    6. Suuret Harry Potter -elokuvakonsertit jatkuvat
    7. Asa esittää Punainen tiili -levyn Blockfestillä
  9. Tiede
    1. Ultima Thulen lintu luottaa taas ihmiseen – sotien jälkeen Yrjö Kokon piti pukeutua poroksi saadakseen joutsenen kuvaan
    2. Kroonista väsymystä ei enää vähätellä luulo­sairaudeksi – aiheuttajaksi epäillään nyt suoliston bakteereja
    3. Tutkimus: Kansanlääkinnässä käytetty vaahterasiirappi lisää tuntuvasti antibioottien tehoa
  10. Mielipide
    1. Tutkimus ja elinkeinoelämä tulee pitää tiiviisti yhdessä
    2. Puolueiden sisäiset vaaliliitot pitäisi sallia
    3. Äänestysprosentti ei ole itseisarvo
    4. Ihmisten lokeroiminen pultsareiksi on loukkaavaa
    5. Se, onko ihminen nettohyötyjä vai -maksaja, määräytyy veroasteen mukaan
    6. Perustoimeentulotukea myönnetään myös takuuvuokriin
    7. Vanhustenhoidon tila hävettää
    8. Suomalainen ei tervehdi vaan katsoo kenkiinsä
    9. Omaishoidon tuki ei riitä edes lasteni lääkekuluihin – Viranomaiset lupasivat auttaa, mutta pudottavat meidät tyhjän päälle
    10. Jääkiekkoilijat ja taitoluistelijat hyötyisivät yhteistyöstä
  11. Tänään
    1. ”Kukaan ei ole paha syntyessään” – Tiina Rantanen tuntee niin rikosten tekijät kuin uhritkin
    2. Jaakko Talvitie 1961–2017
    3. Helsingin keskus­taan uusi sairaus­vakuutustoimisto
    4. Tapahtumia tiistaina 4. huhtikuuta
    5. Rokkareiden satuseikkailut
    6. Kekonin vuosikymmenet
  12. Radio ja TV
    1. Victoria ei pärjää The Crownille
    2. Suomalaisuuden äärellä vähemmän provosoivasti
    3. Unohdetun mestarin jäljillä
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    7. 7

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    8. 8

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Laura Huhtasaari: Naiset ovat kansallis­mielisyyden ”sotureita”

    10. 10

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Perussuomalaisten Leena Meri vaatii hallitusta toimimaan sen puolesta, että Välimeri suljetaan laittomalta siirtolaisuudelta
    3. Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”
    4. Helsinkiläispari löysi asunnolleen ostajan, vaikka edessä oli kallis putkiremontti – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?
    5. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    6. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti vaikutti vähän ennalta arvattavalta, mutta oli käytännössä järisyttävä
    7. Neuvolat ovat auttaneet lapsia yli sata vuotta
    8. Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”
    9. Tekeytyikö runoilija Ezra Pound hulluksi välttyäkseen kuolemantuomiolta? Seurauksena oli 13 vuotta mielisairaalassa
    10. Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle
    11. Alastair Reynoldsin vetävä seikkailu tarjoaa avaruuspiraatteja, aurinkolaivoja ja vauhdikasta menoa
    12. Näytä lisää