Päivän lehti 4.5.2017
Päivän lehti 4.5.2017    |   Hyvä uutinen

Suomalaiset saivat 20 elinvuotta lisää

Suomalaiset ovat saaneet sodan jälkeen peräti 20 elinvuotta lisää ja 1970-luvulta laskettunakin 10 lisävuotta.

Suomalaiset ovat saaneet sodan jälkeen peräti 20 elinvuotta lisää ja 1970-luvulta laskettunakin 10 lisävuotta. Mikä parasta, nämä vuodet ovat pääsääntöisesti terveitä ja toimintakykyisiä, kertoo professori Erkki Vartiainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Mutta vielä voidaan tehdä paljon. Sitä edellyttää jo Maailman terveysjärjestön WHO:n tarttumattomien sairauksien ehkäisyä koskeva toimintaohjelma, johon Suomi on sitoutunut. Vartiainen listaa kolme tärkeintä keinoa:

1. Sydän- ja verisuonitaudit kuriin. Tehokkain keino on laskea kolesterolitasoa, mikä onnistuu syömällä enemmän kasviöljyä ja vähemmän tyydyttyneitä rasvoja. Verenpaineiden saattamiseksi kohdilleen suomalaiset tarvitsevat sekä elintarviketeollisuuden että lääkäreiden apua. Verenpainetta nostavasta suolasta 80 prosenttia tulee valmisruuasta. Lisäksi liian monen verenpainepotilaan lääkitys on liian vähäinen tai puuttuu kokonaan.

2. Tupakointia tulisi vähentää edelleen. Lopettamisen tukeminen pitäisi järjestää nykyistä paremmin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

3. Liikkeelle aina kun mahdollista. Aikuisten lihominen näyttää pysähtyneen, mutta lasten ja nuorten ei. Siihen auttaa arkiliikunta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elinajanodote
  • Terveys
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Homesairaita kyykytetään, sanoo infektiolääkäri: Tuhansia on sairauseläkkeellä masennuksen takia, vaikka todellinen syy on home
    2. Työttömyysturvaan tulossa suuri muutos: Työttömän olisi jatkossa pakko hakea vähintään 12:ta työpaikkaa – muuten hän menettäisi tukensa 60 päiväksi
    3. Venäjän ulkoministeri Lavrov tapaa tänään Soinin ja Niinistön – parasta olisi, jos he keskittyisivät ihan muuhun kuin mitä ennakkoon on kerrottu
    4. Näin säästät helposti satoja euroja veroissa, paljastaa lakimies – Osa veroilmoituksista pitää jättää jo huomenna
  2. Pääkirjoitus
    1. Pieni tyyntyminen ei lopeta maailmanpolitiikan myrskyvaroitusta
    2. Kulutusluottomarkkinoilla oli tilaa ketterille
    3. Kaukolämpö saattaa saada kilpailijan mutkan kautta
    4. Demarit ovat tylsiä kuin vanha samettisohva – ja juuri niin on hyvä
    5. Kompromissi ja kompromissi: Nämä politiikan kaksi ongelmaa panevat nyt vähän kaikkialla valtarakennelmat sekaisin
    6. Hallintarekisteri saattaa edistää rikollisuutta
  3. Kotimaa
    1. Petteri Orpo: Talous kasvaa, mutta talkoohengen ja uudistustahdon lopahtaminen on iso riski – Rinne: Työllisyysriihestä tuli tussahdus
    2. Demokratian takaavat julkisuuslait pitää päivittää nyt – ennen uusia salailukohuja
    3. Piilokorruptiokysely suomalaisille toi paljastusten vyöryn
    4. Viranomaisten pelko voi luoda Suomeen paperittomien pimeät vuokramarkkinat, sanovat asiantuntijat – Haitham ja Furat nukkuvat hätäsuojissa ja milloin missäkin
    5. Kaksi miljoonaa verinäytettä siirtyy valtavaan biopankkiin – 1980-luvun alussa perustettu äitiysneuvoloiden verikokoelma on tutkijoille aarreaitta
    6. ”Sun elämäs päättyy nyt” – Turkulaismies riiteli tyttöystävänsä kanssa ja päätti tappaa ensimmäisen vastaantulijan
    7. Lihayrityksen toimitusjohtajalle sakkoja – myi ulkomaista sianlihaa kotimaisena
    8. Autoliikenteen työnantajat lähtevät EK:sta – viime vuonna työnantajien keskusjärjestön riveistä lähti metsäteollisuus
    9. Valtion leikkaukset purevat Oulussa: Yliopiston yt-neuvottelut johtivat 116 työsuhteen loppumiseen
    10. Lauantaiesseessä siteerattiin Yrjö Sepänmaata
    11. Herraskansaa-kirja suomennettiin jo 1962
  4. Kaupunki
    1. Raportti: Alkopuomeilla saisi laivoilta purkautuvat rattijuopot kuriin – Helsingissä suhtaudutaan epäileväisesti järjestelmän toimivuuteen
    2. Nasima Razmyarin asema demareiden apulaispormestariehdokkaana on käynyt tukalaksi – tuntematon Johanna Laisaari oli päihittää puolue-eliitin suosikin
    3. Helsingissä liikkuville autoilijoille satojen eurojen lisälasku? Ympäristölautakunta käsittelee ruuhkamaksuja ajavaa lakialoitetta
    4. Vallilaa odottaa suuri muutos – suunnitteilla uusi urheiluhalli, asuntoja 1 400 ihmiselle ja uintikeskuksen laajennus
    5. Epäily Helsingin yliopistolla: kaksi opiskelijaa huumattiin bileissä
    6. Töölön ja Meilahden seurakunnat suunnittelevat yhdistymistä – kirkkoherra lupaa tunnettujen kirkkojen pysyvän auki
    7. Poliisi julkaisi kuvia Kaivopuiston epäillyistä vessanpolttajista – näitkö tämän kolmikon vapunpäivän vastaisena yönä?
  5. Ulkomaat
    1. Trump yrittää onnistua siinä, missä edeltäjät epäonnistuivat – Tapaa ensimmäistä kertaa palestiinalaisten presidentin ja tavoittelee rauhaa Lähi-itään
    2. Trump pitää itseään mestarineuvottelijana – siksi hän pitää Lähi-idän rauhaa itselleen sopivana tavoitteena
    3. Korruptiosta viis, espanjalaiset luottavat konservatiiveihin – oikeistoa suojaa maan kahtiajako ja vasemmiston sirpaloituminen
    4. Kaksi ja puoli tuntia piikittelyä: Ranskan presidentti­ehdokkaat Le Pen ja Macron kohtasivat viimeisessä tv-väittelyssä
    5. Le Pen muuttaisi Ranskan vaalitapaa – Kansallinen rintama on 25 prosentin kannatuksella mitätön puolue
    6. Kiina haastaa Wikipedian valtiollisella tietosana­kirjalla – ”Ei kirja vaan kulttuurin Kiinan muuri”
    7. Äärioikeistolaisen sotilaan suunnittelema terrori-isku vei Saksan puolustusvoimat keskelle johtamiskriisiä – Katsotaanko äärioikeistokytköksiä sormien läpi?
    8. Pääministeri Theresa Mayn yllätyshyökkäys – syyttää EU:ta brittivaaleihin sekaantumisesta ja uhkailusta
    9. Ilmastonmuutos lisää tutkimuksen mukaan yllättäviä ilmakuoppia – ”Pahimmillaan voi käydä niin, että matkustaja on äkkiä katossa”
    10. Britannia: Emme maksa 100 miljardin euron erorahaa – Rahariidat brexitistä alkavat kuumentua
    11. Ainakin 21 kaivosmiestä kuoli räjähdyksessä Iranissa – kymmeniä jäi loukkuun
    12. Borneolta löytyi erittäin harvinainen albiino-oranki
    13. Tuomioistuin esti Navalnyin presidenttiehdokkuuden – valitukset vielä mahdollisia
    14. Syyrian kapinalliset ilmoittivat keskeyttävänsä rauhankeskustelut
  6. Talous
    1. Keskuspankkiirin mukaan puutteellinen ymmärrys pankeista voi vaarantaa koko finanssijärjestelmän: ”Pankit voivat lisätä lainoitustaan silmänräpäyksessä”
    2. Metso vaihtaa toimitusjohtajaansa – Matti Kähkösen korvaa belgialainen Nico Delvaux
    3. HK Scan vähentää 160 työntekijää – alkuvuosi taas tappiolla
    4. Euroalueen talous kasvoi tukevasti alkuvuonna ja siitä pitäisi olla hyötyä Suomelle
    5. Yhdysvaltojen keskuspankki piti odotetusti rahapolitiikan ennallaan ja arvioi talouskasvun hidastumisen olevan tilapäistä
  7. Urheilu
    1. Jääkiekko ja ravit lyövät kättä – 12 liigajoukkuetta rakentaa jokainen tuhannen omistajan hevoskimpan
    2. Painonnostaja löysi tasapainon elämään – diplomi-insinööri Anni Vuohijoki opiskelee lääkäriksi ja tekee yhä kaiken urheilulle, ”mutta urheilu ei ole enää kaikki”
    3. Monzan F1-radalla yritetään alittaa maratonin kahden tunnin haamuraja – SM-kultamitalisti ei usko kikkailunkaan tuovan tulosta: ”Ihan ei patit riitä”
    4. Juventuksen timanttinen puolustuspeli nollasi Monacon – hyökkääjä Higuaínin kaksi maalia toivat arvokkaan vierasvoiton
    5. Jumppa Niskasen show ratkaisi pronssit Seagullsille – Helsinkiläisseura voitti historiansa ensimmäisen Korisliiga-mitalin
    6. Jan Železnýn hirmuinen kiskaisu 98,48 voi jäädä historialliseksi jäänteeksi – tilastokakkonen Aki Parviainenkaan ei saisi ME:tä nimiinsä
    7. Pekka Rinne jälleen maagisessa vireessä – Nashville voiton päässä konferenssifinaaleista
    8. Yleisurheilun venäläinen olympiavoittaja tunnusti dopingin
    9. Tuloksia, rahapelejä ja TV-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Ukrainassa Pride-kulkueen menestys mitataan yhä metreissä ja mustelmissa – Seksuaalivähemmistöjen asema paranee hitaasti Euroviisuja odottavassa Kiovassa
    2. Homoviha ja pääsylippujen puute pitävät monet viisufanit poissa Kiovasta
    3. ”Ricky Gervais fanittaa, toimittajat äänestivät parhaaksi, esillä mediassa” – Näin Suomea on hehkutettu Euroviisujen alla viime vuosina, myös Norma John on nyt ennakkosuosikki
    4. Sisällissodan jälkeen naisille jaettiin kuolemantuomioita pelkästä ”housukaartiin” kuulumisesta – sukupuoliroolien uhmaaminen herätti vihaa
    5. Sankarit sukkahousuissa – Miesbalettiryhmä hyökkäsi balettiklassikoiden kimppuun Savoyssa parhaalla mahdollisella huonolla maulla
    6. Eagles haastaa Hotel Californian oikeuteen
    7. Laulajatähti Charli XCX Ruisrockiin
    8. Suomessa vietetään ensi viikolla ensimmäistä kansanmusiikin päivää – tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja vähentää nationalistista painolastia
    9. Uusi kotimaisen elokuvan festivaali tulee Hyvinkäälle
  9. Tiede
    1. Ihmeellisen puvun ansiosta linnut lentävät, uivat ja pysyvät lämpiminä – Tältä näyttävät tuttujen lajien sulat
  10. Mielipide
    1. Muovittomista valinnoista on tehtävä helppoja
    2. Mökit hoitavat jäteasiansa kuntoon, kaupunki ei
    3. Kotisynnytystä ei pidä romantisoida
    4. Neuvolat voisivat olla vieläkin parempia
    5. Työllistymisestä palkitseminen ei uhkaa yliopistojen sivistys- ja palvelutehtävää
    6. Eri väyliä tohtoriopintoihin tarvitaan
    7. Lääkärinä en voi tuottaa kuolemaa
    8. On absurdia, että minun tulisi käyttää säästämäni rahat tyttöystäväni elättämiseen – sitä ennen toimeentulotukea ei tipu
    9. Minua syytettiin vieraannuttamisesta, kun en luovuttanut lapsiani päihtyneelle isälle
    10. Autoilija, säilytä maltti moottoritiellä
  11. Tänään
    1. Arkkitehti Samuli Miettinen: ”Suunnittelu ei ole vain kustannuserä”
    2. Kuva-arvoitus: Tehtaan varjossa, mokan tuoksussa
    3. Diorille uskollinen Sophia
    4. Tapahtumia torstaina 4. toukokuuta
    5. Verotoimisto viettää verojen yötä
    6. Uutta hengellistä musiikkia
  12. Sarjakuvat
    1. Wumo
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Rip Kirby
  13. Radio ja TV
    1. ”Ulkolinjan perustamisen taustalla oli poliittista peliä” – Ylen Ulkolinja täyttää 40 vuotta
    2. Suru on jäänyt varjoon – tieto Akira Kurosawan veljestä tekee samuraitarinasta viiltävän
    3. Merisää-tiedotus on muuttunut!
    4. Torstain elokuvia
  14. Torstai
    1. Älä sorru suomalaisia riivaaviin mokiin elekielessäsi – asiantuntija kertoo, miten pienillä asioilla voi saada ihmeitä aikaan tapaamisissa
    2. Jenni Heikkinen oli hiljattain eronnut, kun lääkäri ilmoitti: ”Lapsi on tehtävä nyt tai ei koskaan” – Heikkisen piti tehdä nopea ratkaisu yksin
    3. Näin saat venyttelystä oikeasti hyötyä – Toiminnallisessa venyttelyssä lihas sekä venyy että vahvistuu
    4. Näin ei-saamelaisen kannattaa kommentoida saamelaisten pukuja
    5. Piirakka kuuluu kevään juhlapöytään – Paista se vaihteeksi valurautapannussa tai täytä raikkaalla salaatilla vasta kypsänä
    6. Herkuttelijan roseeviini sopii salaatin seuraksi
    7. Siitepölyallergiaa pitää hoitaa kunnolla – ”Sitä ei voi siedättää omatoimisesti”, professori muistuttaa
    8. Suurpiirteisyys on valttia puutarhanhoidossa – Täydellisen siisti piha ei ole kaikkein virkistävin
    9. Tiesitkö tätä? Vaaleanpunainen on historiallisesti miehinen väri
    10. Suomalaiset saivat 20 elinvuotta lisää
    11. Rapea savukalasalaattipiirakka
    12. Kreetalainen munakoisopiirakka
    13. Suklaa-limettipiirakka ja chilihedelmiä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Surkuhupaisa karhumatka toisensa perään – Näin Pohjois-Korea puhalsi Suomelta kymmenien miljoonien paperitehtaan

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      ”Lihaton vaihtoehto ei ole kasvavalle lapselle ravitsemuksellisesti riittävä” – Kerava uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat

    6. 6

      Iso, puinen ABC-asema tärveltyi tulipalossa Hyvinkäällä: Katto paloi kokonaan, vesi pilasi sisätilat, eikä polttoainettakaan voi enää ostaa

    7. 7

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    8. 8

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi uudella vetypommilla, diktaattori haukkui Trumpin mielenvikaiseksi

    10. 10

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    8. 8

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    9. 9

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Nico Rosberg tarttui tyylillä Cristiano Ronaldon heittämään haasteeseen ja panee Barack Obaman tiukkaan paikkaan – onnistuisiko sinulta?
    3. Sohva syttyi yöllä palamaan Helsingin Mellunkylässä –palovammoja yhdelle
    4. HS:n digi- ja näköislehdessä teknisiä ongelmia – lehti luettavissa sovelluksen tai suoran linkin kautta
    5. Brexit-nurkkaan ajettu Theresa May pitää linjapuheen Firenzessä – puheen pitäisi miellyttää niin EU:ta kuin brexit-intoilijoita, mikä voi olla mahdotonta
    6. Iso, puinen ABC-asema tärveltyi tulipalossa Hyvinkäällä: Katto paloi kokonaan, vesi pilasi sisätilat, eikä polttoainettakaan voi enää ostaa
    7. KokoTeatteriin tuotu Jutun loppu on tyylikäs, mutta herättää kysymyksen: miksi tämä tarina esitetään juuri nyt?
    8. Näin paimiolainen Marko Yrjövuori sai Tony Halmeen itkemään – NBA:n supertähden Kobe Bryantin luottomies kertoo kirjassaan myös ajastaan Jere Karalahden talonmiehenä
    9. Varhainen Hindemith tekee yhä vaikutuksen oopperoillaan – Nunnan himot heräävät ja murhattu nainen palaa tekemään aviorikoksen Ville Saukkosen ohjauksessa
    10. Lastenteatteri oli pitkään teatterin halvin homma, mutta nyt se nousee suurille näyttämöille – Katso HS:n lastenteatteritärpit
    11. ”Lihaton vaihtoehto ei ole kasvavalle lapselle ravitsemuksellisesti riittävä” – Kerava uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat
    12. Näytä lisää