Päivän lehti 5.1.2017
Päivän lehti 5.1.2017

Päivystyspoliklinikat kriisissä influenssan vuoksi – Helsingissä sairastuneiden määrä kuusinkertainen verrattuna viime vuoteen

Vaikka influenssarokotetta on otettu aiempaa innokkaammin, viime kautta heikommaksi jäänyt rokotteen teho on lisännyt sairastuneiden määrää.

Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa (Hyks) influenssaepidemian aiheuttamat ruuhkat ovat ylilääkäri Veli-Pekka Harjolan mukaan pahentuneet päivä päivältä. Tehohoitoon on joutunut 16 helsinkiläistä, joista neljännes oli rokotettuja.

”Epidemia on näkynyt toiminnassa vahvasti viime viikot. Päivystyksissä sisään tulevien määrä on kasvanut esimerkiksi Peijaksessa ja Jorvissa jopa niin paljon, että ambulansseilla on joskus ollut mahdotonta luovuttaa potilaita sairaalaan vapaiden sänkyjen puuttuessa”, hän kuvailee tilannetta.

Potilaita onkin sijoitettu ylipaikoille sekä päivystyspoliklinikoilla että osastoilla.

”Koska osastot vetävät huonosti, päivystyksessä voi aamulla olla jatkohoitoa odottamassa noin 30 potilasta, kun heitä ­tavallisesti on noin 15”, Harjola sanoo.

Harjolan mukaan kriisiytynyt tilanne koskee koko pääkaupunkiseudun ja sen ympäristön yhteis­päivystyksiä.

”Yritämme kaikin keinoin hyödyntää sairaaloiden hoitopaikkamäärää. Esimerkiksi potilaita, jotka eivät vaadi tietyn osaston hoitoa, siirretään naapuriosastoille. Lisäksi kotiutamme potilaita mahdollisimman nopeasti.”

Ruuhkaa on purettu myös terveyskeskusten vuodeosastoille.

”Paikoissa, joissa muulloinkin hoidetaan paljon iäkkäitä potilaita, tilanne on pahin”, Harjola kertoo.

Poikkeuksellisen vaikeaa ­tilannetta pahentaa Harjolan mukaan sairaaloissa se, että myös henkilökuntaa on sairastunut.

”Pahaksi onneksi epidemia iski nyt tavallista aiemmin eli yleiseen loma-aikaan, mikä on vaikeuttanut vuorojen uudelleen järjestelyjä.”

Hänen mukaansa kotihoidolla pärjäävän sairastuneen ei nyt pidä tulla päivystykseen istumaan tuntikausiksi pelkästään sairauslomatodistuksen saadakseen.

”Tämä on nykyisessä tilanteessa erittäin tärkeätä huomioida. Päivystykseen kannattaa hakeutua vain niiden, jotka eivät sairauden kotihoidolla ­pärjää.”

Vaikka influenssarokotetta on otettu aiempaa innokkaammin, viime kautta heikommaksi jäänyt rokotteen teho on lisännyt sairastuneiden määrää.

Pelkästään Helsingissä A-influenssaan loka-joulukuussa sairastuneiden määrä on kuusinkertainen verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan.

Ikääntyneille influenssarokote on antanut tällä kaudella toistaiseksi vain 30-prosenttisen suojan valtaviruksena kiertävää, A(H3N2)-viruksen aiheuttamaa tautia vastaan, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Viime vuonna ikääntyneillä ­suoja A-virusta vastaan oli 54 prosenttia. Kyse on laboratoriossa varmistetuista tapauksista.

Tavallista ärhäkämpi influenssa­epidemia ei Hyksin Harjolan arvion mukaan ole ­vielä lähelläkään talttumista.

”Pelkään, että joudumme elämään kriisitilanteessa vielä jonkin aikaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Influenssa
  • Hyks
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Sadat HS:n kyselyyn vastanneet kertovat ahdistuksesta päiväkodeissa – ”Kaikki energia menee siihen, että saan lapset pysymään hengissä”
    2. Perustajat juhlivat jo Helsingin suurmoskeijan etenemistä – Supo selvittää mahdollisia kytkyjä ääri-islamiin
    3. HS tapasi Suomen vanhimman ihmisen – Helvi Kärki, 110, selvisi espanjantaudista ja piilotteli sisällissodan aikaan kotitalonsa alla
  2. Pääkirjoitus
    1. Kun Venäjä uhkaa Tanskaa ydinaseilla, on syytä huoleen – ja uuden pelottavan kierteen ydinuhoon tuo nyt Donald Trump
    2. Lastensuojelun ongelmista pitää voida puhua
    3. Puolueita ja niiden puheenjohtajia odottaa rankka vaaliputki
    4. Aion perustaa hyvin kannattavan sote-keskuksen, joka ei hoida ketään
    5. Poliittinen väkivalta lisääntyy maailmalla
    6. Lintilä ajaa vaaliasemiin turhan toiveikkaana
  3. Kotimaa
    1. Väisteleekö Sipilä yhtä kysymystä vastauksessaan oikeusasiamiehelle? – Tästä Terrafame-kohussa on kyse
    2. Oma ehdokas tulee, jyrähtää Soini Halla-aholle – HS esittelee Sauli Niinistön mahdolliset haastajat
    3. C-vitamiini ei ehkäise flunssaa eikä vauva humallu juopuneen äidin maidosta – tutkijat kumoavat sitkeimmät terveysmyytit
    4. Demareiden johtoon pyrkivä Tytti Tuppurainen: Sdp:n ei pidä lähteä huutokilpailuun eikä flirttailemaan populistien kanssa
    5. Rekkakuski käräjöi peltipoliisia vastaan onnistuneesti kaksi kertaa – ”Hyvin harvinaista”
    6. Maantiesilloista löytyneet heikkoudet ovat ”valitettava herätys”, sanoo Liikennevirasto – jopa purkaminen mahdollista betoniongelmien vuoksi
    7. Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen tuomittiin 20 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – ei aio valittaa tuomiosta
    8. Helsinkiläispoliitikko Olli Sademies kiisti kiihottamissyytteet – idea afrikkalaismiesten steriloinnista oli ”vain ehdotus”
    9. Kokopäiväraha nousee euron – Ulkomaan päivärahoissa roimia korotuksia, mutta myös pudotuksia
    10. AL: Miestä epäillään 10-vuotiaan tytön raiskauksesta Pirkanmaalla
    11. Miehiä epäillään alaikäisten tyttöjen raiskauksesta ja hyväksikäytöstä uudenvuodenyönä Oulussa
    12. Porvoon vesijohtovedestä otetut näytteet puhtaita – sairastumisia ei tiedossa
    13. Kiky-tunteina tehdyistä arkipyhistä ei yleensä makseta pyhäkorvauksia
    14. Tampereen sote-kokeilusta kerrottiin vuosihinnat
  4. Kaupunki
    1. Päivystyspoliklinikat kriisissä influenssan vuoksi – Helsingissä sairastuneiden määrä kuusinkertainen verrattuna viime vuoteen
    2. Näin pysyt lämpimänä kovillakin pakkasilla – ammattilaiset näyttävät videolla, mitä heillä on ulkovaatteiden alla
    3. Piispoja pyydetään apuun Helsingin Lehtisaaressa – tontinvuokrien korotusehdotus on ”täysin käsittämätön”
    4. Salamat löivät yöllä Espoossa ja Porkkalassa – ”Erittäin kova pamaus”
  5. Ulkomaat
    1. Kun vanhempia näkee kerran vuodessa – Kiinassa kymmenet miljoonat maaseudun lapset elävät arkeaan ilman äitiä ja isää
    2. Turkkilainen toimittaja Canan Coşkun mainitsi jutussaan väärän laulun ja sai heti syytteet – ”Ei tällaista tapahdu kuin diktatuureissa”
    3. Suomeen perheenyhdistämistä odottava irakilainen toimittaja vapautettu
    4. Kuningatar Silvian mukaan Drottningholmin linnassa kummittelee – Voisiko haamu olla Kustaa III tai mopoileva varas?
    5. Miksei aina voi olla Moskovan tammikuu?
    6. Pääministeri Netanjahu armahtaisi Israelin sotilaan, joka tuomittiin taltutetun palestiinalaisen veitsimiehen tappamisesta
    7. Hitlerin Taisteluni-kirjan kriittisestä versiosta tuli Saksassa yllätyshitti – jo 85 000 kappaletta myyty
    8. Pride-paraatista kieltäytynyttä sotilasta ei rangaistu Ruotsissa: ”Periaatteellisesti tärkeä päätös”
    9. Yli 2 000 ihmistä päivässä pakenee Mosulista Irakissa
    10. Trump riemuitsi republikaanien keskuudessa vihatun Wikileaksin perustajan väitteistä –”14-vuotias olisi voinut hakkeroida demokraatti­puolueen”
    11. Saksa pidätti tunisialaisen miehen Berliinin iskuun liittyen
    12. Avustusjärjestöt: Ei kehitysapurahoja pakolaisapuun
  6. Talous
    1. Nollasta miljooniin ennätysajassa – näin Facebookin imu nosti suomalaisyrityksen maailman huipulle
    2. Facebookin uskotuksi kumppaniksi pääsee hakkeriasenteella
    3. Etkö ehdi liikkua vapaa-ajalla? – HS kertoo 15 vinkkiä, joilla lisäät liikettä työpäivääsi
    4. Työpisteellä seisomista voi vielä tehostaa aktiivilaudan avulla
    5. Verottaja tehnyt jättivirheen – sadoissatuhansissa verokorteissa todennäköisesti väärät tiedot
    6. Tarkista verokorttisi tänä vuonna huolellisesti – kilpailukykysopimus vaikuttaa veroprosenttiin
    7. Euroalueen inflaatio kiihtyi voimakkaasti joulukuussa ja lähestyy hiljalleen EKP:n tavoitetta
    8. Kysely: Yrityksistä karkaa tiedostoja vääriin käsiin
    9. Wall Streetin asianajaja markkinoiden valvojaksi
    10. Stuk: Suomalaisista ydinvoimaloista ei löytynyt Arevan ongelmaosia
  7. Urheilu
    1. Kerttu Niskasen jalat olleet eri vireessä –”Suorastaan näköjään jalkojani yököttää”
    2. Krista Pärmäkoski odottaa ”kauhulla” Tourin seuraavaa kisaa – perustelut ontuivat
    3. Matti Heikkinen oli taas takaa-ajon vauhtiveikko – edellisen päivän hölmöilylle tuli nopeimmalla osuusajalla paikko
    4. Pärmäkosken ja Heikkisen ei pidä muistella vuoden takaisia kauhulla
    5. Noriaki Kasaille 100 mäkiviikkokisaa täyteen – Jarkko Määttä yllätti Innsbruckissa ja oli 14:s
    6. Kultaleijonien perintö valui hukkaan Kanadan MM-jäällä
    7. Patrik Laine tykitti kauden 20. maalinsa ja kuittasi muhkean bonuksen – Aho virittelee maaliputkea
    8. Jesse Joensuu odottaa huippupeliä – vastassa torstaina Pietarin SKA
    9. Jokerien Kohonen ei säikähtäisi kiinalaisomistusta: ”Meillä ei ole mitään sitä vastaan. Ei me sitä murehdita”
    10. Jokereille tarjottu KHL:n All Star -ottelua
    11. Teemu Selänne isännöi jälleen Supertähtiä – Matti Nykänen mukana Las Vegasin humussa
    12. Maailman paras kymmenottelija sai tarpeekseen urheilusta –”Nyt saa riittää”
    13. Chelsean voittoputki katkesi tylysti – Tottenham jyräsi voittoon Dele Allin maaleilla
    14. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Suomen tunnetuin kauhukirjailija Marko Hautala oli nuorena töissä Vaasan mielisairaalassa – kokemus vaikuttaa romaaneihin yhä edelleen
    2. Vielä ehdit nähdä nämä näyttelyt – Moni puhuttu loppuu sunnuntaina: Alec Soth, Emma, Paola Suhonen
    3. Provinssi haluaa rajoittaa artistiensa esiintymisiä Seinäjoen seudulla, muut kritisoivat: ”Saksasta tullaan sanomaan, mitä Pohjanmaalla saadaan tehdä ja mitä ei”
    4. Viro juhlii näyttävästi 100-vuotiasta naapuria: Postimees kertoo koko vuoden Suomi-uutisia, kesällä Tallinnassa suuri yhteiskonsertti
    5. Seela Sella on karvapuvussaan mahdottoman söpö ja muutenkin täydellinen viiden tähden viihdyttäjä
    6. Museokortteja pian yli 100 000
    7. George Michaelin levymyynti kasvoi yli 2 000 prosentilla Yhdysvalloissa
    8. Keskustakirjaston nimikiista kiihtyy: Kieliasiantuntijat suosittelevat Oodi-nimen ruotsintamista, kirjastonjohtaja tyrmää
  9. Tiede
    1. Mitättömän kokoiset planktoneliöt ovat elämän perusta – jos ne sairastuvat saasteista, kaikki voivat huonosti
    2. Lennokit vievät Ruandassa veripusseja hankaliin paikkoihin
    3. Tutkimus: Änkytys voi liittyä huonoon verenvirtaukseen aivojen puhealueella
  10. Mielipide
    1. Verotuksella voidaan ohjata syömään terveellisemmin
    2. Hurmaannuin rengasliikkeen asiakaspalvelusta – palvelu pelasi, vaikka sanaakaan ei vaihdettu
    3. Mieluummin yksin kuin ilman älykästä keskustelua
    4. Vasta julkisuus on purrut lastensuojelun ongelmiin Vantaalla
    5. Moottoripyörä on hedonistin hölmö turhake, joka metelöi ja tappaa – toivottavasti vero vie ne kaduilta
    6. Lainvalmistelun laatu riippuu arviointikriteereistä
    7. Ei ihme ettei Anne Bernerin liikennesuunnitelma houkuttele: siitä tehdään pakkoa ilman etuja
    8. Taloyhtiöllemme pakkomyytiin pysäköintioikeuksia Jätkäsaaressa
    9. Sivistysvaltiossa toisen omaa ei saa ottaa
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Porttikonki oli hiljainen
    2. Kotimaisia moottorikelkkoja sarjatyönä
    3. Tapahtumia torstaina 5. tammikuuta
    4. Kokeellista lyhytelokuvaa
    5. Loppiaisaatto Straussin seurassa
  12. Torstai
    1. Suomalainen teologi pohtii ihmisen merkitystä Nasan laskuun – Nyt hän kertoo, miksi hyveisiin keskittyminen tekisi jokaisen elämästä parempaa
    2. Uupumus todisti, miten tärkeää on harrastaa – ”Jos omistautuu vain työlle ja vapaa-aika on tyhjää täynnä, tasapaino puuttuu”
    3. Kaipaatko vaihtelua uimahallitreeniin? Katso uudet harjoitukset niin kuntoilijalle kuin himouimarillekin
    4. Sydämen ääntä ei aina kannata kuunnella – se tarjoaa usein vain hetken mielihyvää
    5. Kevennä ruokailua, mutta älä tingi mausta – katso tästä hyvät reseptit
    6. Maistuisiko tilkka etikkaa?
    7. Hyvää vastinetta rahalle
    8. Pöhköt porkkananakit yllättivät iloisesti
    9. Roolipelaaminen kannattaa, jos haluaa vaihtaa näkökulmaa
    10. Tutkija: Niiauksen ja kumarruksen voisi korvata nyökkäyksellä
    11. Päiväunet ovat luksusta, josta on myös hyötyä – tutkija yllättyi, kuinka sitkeästi syyllisyys liittyy yhä nokosiin Suomessa
    12. Optimistinainen saattaa elää pidempään
    13. Pitkän matkan juoksu kehittää aivoja
    14. Höyrytettyä lohta ja rapeaa nuudeli­salaattia
    15. Paahdettuja uunikasviksia, broilerin sisäfileetä ja caesarjogurtti­kastiketta
    16. Tulinen siikakeitto
  13. Radio ja TV
    1. Isäni oli Star Trekin Spock – Adam Nimoy teki huumorintajuisen ja rehellisen dokumentin isästään Leonardista
    2. Asiaa alkoholista tipattoman tammikuun kunniaksi
    3. Onhan meillä Luottamus
    4. Torstain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    3. 3

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    4. 4

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    5. 5

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    6. 6

      Missä on Saksan pakolaisdebatti?

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    9. 9

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    10. 10

      Lähes 2 000 ihmistä saattoi altistua tuhkarokolle kesällä – taudin Suomeen tuonut mies matkusti täysissä junissa ja Tallinnan-lautalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää