Päivän lehti 5.3.2017
Valikko
Päivän lehti 5.3.2017

Nämä vaalit voivat vavisuttaa koko Eurooppaa – HS:n toimittajat arvioivat, miten Hollannille, Ranskalle ja Saksalle käy

HS:n toimittajat ja kirjeenvaihtatajat selittävät yhdessä tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoman kanssa, mistä Euroopan poikkeuksellisessa vaalivuodessa on kysymys.

Hollannista alkaa maaliskuun puolivälissä puolen vuoden vaalikimara, jolla voi olla syvällekäypiä vaikutuksia Eurooppaan.

Hollannin parlamenttivaalien jälkeen tulevat huhti–toukokuussa Ranskan presidentinvaalit ja kesäkuussa parlamenttivaalit, ja syyskuussa äänestää Saksa.

Oikeistopopulistien menestystä katsotaan silmä kovana. Se onkin merkittävää, mutta kuitenkin vain osa isommasta myllerryksestä, arvioi tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta.

”Populistipuolueiden esiinmarssi ei ole välttämättä syy vaan oire isommasta murroksesta, joka on ollut jo pidempään meneillään vakiintuneissa demokratioissa ja puoluejärjestelmissä”, sanoo Aunesluoma, joka johtaa Eurooppa-tutkimuksen verkostoa.

Murroksessa on tiiviisti ilmaisten kyse siitä, että nykymuotoinen edustuksellinen demokratia on syntynyt 1900-luvun olosuhteisiin, mutta maailma ympärillämme muuttuu rajusti.

Aunesluoma puhuu kaksoisvallankumouksesta.

”Euroopan paikka globaalissa taloudessa muuttuu dramaattisesti. Meillä eletään korkeassa elintasossa, mutta odotukset ovat alhaiset, että se paljon paranisi tästä.”

”Samaan aikaan taloudellinen muutos yhdistyy 2000-luvun nopeaan teknologiseen murrokseen, joka näkyy esimerkiksi viestinnässä ja työelämässä.”

Politiikassa murroksella on monenlaisia vaikutuksia, kuten juuri populismin ja nationalismin nousu. Euroopan vaalikimarassa Aunesluoma kiinnittää huomionsa erityisesti Ranskaan.

 

”Onko Trump-ilmiö mahdollinen Euroopassa?”

”Ranskasta saa mittauslukeman isosta EU-maasta: kuinka paljon ihmiset ovat valmiita äänestämään isoa oikeistopopulistista puoluetta? Onko Trump-ilmiö mahdollinen Euroopassa?”

Mutta populistiorganisaation vahvuus on vain yksi osa kuviota. ”Olennaista on, onko vakiintuneen vallan vastaiselle politiikalle muitakin vaihtoehtoja kuin populistien kannattaminen tai kotiinjääminen.”


Ranskan kohdalla Aunesluoma viittaa Emmanuel Macroniin, joka on vahva presidenttiehdokas ilman perinteisten puoluekoneistojen tukea. Keskustaliberaali Macron perusti En Marche -liikkeensä viime kesänä.

”Se on vähän uudenlainen ilmiö, tällainen pop up -puolue.”

Ilmiö on yleiseurooppalainen. ”Uusia puolueita on helpompi synnyttää, ja sekin kertoo, että isompi kuvio on pyörimässä.”

Puoluekentät sirpaloituvat monissa Euroopan maissa.

Yhtäältä äänestäjille tulee lisää vaihtoehtoja, Aunesluoma sanoo. Toisaalta: ”Hallituskoalitioiden muodostaminen ja työskentely vaikeutuu.”

Hollanti on Aunesluoman mukaan paraatiesimerkki. Siellä parlamentissa saattaa vaalien jälkeen olla puoli tusinaa jokseenkin tasavahvaa keskisuurta puoluetta – suurimpana ehkä Geert Wildersin Vapauspuolue.

Saksassa kenttää voi pirstaloittaa oikeistopopulistinen Vaihtoehto Saksalle, joka olisi liittovaltion tasolla uusi tulokas.

Lähikuukausien eurooppalaisilla vaaleilla on merkittävä vaikutus Suomeen.

Euroopassa, myös Suomessa, velloo kysymys kansallisvaltio-Euroopan ja unioni-Euroopan suhteesta. Tässäkin Aunesluoma näkee avainmaana Ranskan.

”Myönteisessä näkymässä Ranskaan tulee presidentti, joka haluaa edelleen tiivistä yhteistyötä Saksan ja Euroopan kanssa. Vaihtoehto on olennainen heikennys, jossa Ranska syystä tai toisesta menee jumiin.”

Uutinen jatkuu grafiikan jälkeen.


Kommentti: Ranskassa panoksina euro ja EU


Kun Suomen koivuihin ilmestyvät ensimmäiset hiirenkorvat, Ranskalla saattaa olla presidentti, joka haluaa Ranskan ulos eurosta ja kansanäänestyksen Euroopan unionista.

Oikeistopopulisti Marine Le Penin voitto huhti-toukokuun presidentinvaalissa on mahdollista. Ei todennäköistä, mutta mahdollista.

Ranskan lähtö olisi nykymuotoisen EU:n loppu. Erityisen vakavan pohdinnan paikka se olisi Suomen kaltaisille pienille maille, joiden talous nojaa Euroopan-kauppaan ja joiden ääni ei kansainvälisissä suhteissa kauas kanna ilman eurooppalaisten kumppanien tukea.

Kun haastattelin Le Peniä joulukuussa hänen työhuoneellaan Strasbourgissa, hänen matala äänensä kuulosti itsevarmalta. ”Maailma kääntää selkänsä tälle totaaliselle vapaakaupalle ja tälle villille globalisaatiolle”, hän sanoi.

Muslimimaista tulevan maahanmuuton haitoista puhuminen on se, mistä Le Pen tunnetaan. Se ei silti ole hänen ainoa valttinsa. Ulkomainen kilpailu, robotisaatio ja digitalisaatio ovat Ranskassakin viemässä elantoa monelta työläiseltä, pienyrittäjältä ja maanviljelijältä. Heille Le Pen lupaa paluuta vanhaan maailmaan.

Le Pen voittaa kyselyiden mukaan ensimmäisen kierroksen, mutta häviää vastustajalleen toisella kierroksella. Voittajaksi povataan yhä Emmanuel Macronia, joka on perustanut kokonaan uuden puolueen (Liikkeelle, En marche). Entinen talousministeri ei kuvaa itseään oikeistolaiseksi tai vasemmistolaiseksi vaan edistykselliseksi. Yhteisen Euroopan puolesta Macron puhuu palavammin kuin ehkä yksikään Ranskan aiemmista presidenttiehdokkaista. Le ­Penin kanssa hänellä on yhteistä ainoastaan esiintyminen kokonaan uutena, ”ulkopuolisena” vaihtoehtona.

Brexit-äänestys ja Yhdysvaltojen vaalit jakoivat britit ja amerikkalaiset kansainvälistymisen torjujiin ja syleilijöihin. Nyt Ranskan vaalit levittävät samaa railoa keskelle Eurooppaa.

Kommentti: Saksassa jyllää Schulz-ilmiö


Saksan politiikka on vaalivaihteella, vaikka vaaleihin on vielä seitsemän kuukautta. Juuri nyt huomion saa Schulz-ilmiö.

Europarlamentin entinen puhemies Martin Schulz on sosiaalidemokraattien kansleriehdokas. Hän on saanut nostettua demarien kannatuksen ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen samalle tasolle Angela Merkelin kristillisdemokraattien kanssa. Molempien kannatus on noin 30 prosenttia.

Liittokansleri Merkel sai Schulzista todellisen haastajan. Molemmilla on myös yhteinen haaste: oikeistopopulistinen Vaihtoehto Saksalle -puolue eli AfD. AfD:n johtajan Frauke Petryn asema on kuitenkin hankala. Puolue on jäänyt jumiin maahanmuuttoon ja sisäiseen riitelyyn. Osa kannattajista on kaikonnut, kun Petry on kaveerannut Hollannin ja Ranskan populistijohtajien Geert Wildersin ja Marine Le Penin kanssa.

Schulz-ilmiötä selittää moni seikka. Schulzin voi laskea uudeksi kasvoksi, vaikka takana on mittava EU-ura. Suurin asia on se, että Schulz on tarttunut demarien kipupisteeseen, Agenda 2010 -ohjelmaan. Schulz aikoo remontoida demarien oman luomuksen, joka vuonna 2003 mullisti perinpohjaisesti sosiaali- ja työttömyysturvan ja loi samalla Saksaan minipalkkaköyhälistön.

Kovin uho voi kuitenkin vielä laantua. Schulz ei voi viedä demareita kovin vasemmalle, sillä Saksassa vaalit voitetaan keskeltä. Sen Merkel tietää, vaikka joutuu kosiskelemaan CDU:n oikeistosiipeä pakolaispolitiikan kiristyksillä.

Johti Saksaa kumpi vain, Merkel tai Schulz, Saksan rooli Euroopassa ei muutu. Molemmille yhtenäinen Eurooppa on ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydintä. Saksan ja Ranskan suhteille on kuitenkin kova pala, jos Le Pen voittaa Ranskassa.

Voi hyvin olla, että Merkel ja Schulz päätyvät samaan hallitukseen. AfD:n kannatus ei tyystin haihdu, ja siksi SPD:n ja CDU:n on taas tukeuduttava toisiinsa, vaikka se on niille vaikeaa.

Kommentti: Huumoria, äärioikeaa tai samaa vanhaa


Hollantilaisilla äänestäjillä on 15. maaliskuuta pidettävissä vaaleissa mistä valita. Yhteensä 81 puoluetta yritti asettaa ehdokkaita vaaleihin ja lopulta 28 siinä onnistuikin.

Kirjavassa yhteiskunnassa on ehdolla humoristisiltakin kuulostavia vaihtoehtoja, kuten Niet stemmers. Puolue lupaa, että sen kansanedustajat eivät ikinä luovu periaatteistaan, taivu neuvotteluissa tai äänestä mistään lainsäädännöstä. Ei mistään.

”25 prosenttia äänestäjistä pysyy vaalipäivänä kotonaan, mutta parlamentin kaikki paikat jaetaan”, puolue perustelee verkkosivuillaan.

Jos aiot jättää äänestämättä ja saattaa äänesi täysin kuulumattomiin, Niet stemmers on sinun vaihtoehtosi! Eli äänestäpä hollantilainen sitten heitä (mikäli lähdet uurnille periaatteidesi vastaisesti)!

Suurempaa pohdintaa aiheuttava juttu Hollannin vaaleissa on se, että Geert Wildersin johtama Vapauspuolue on melko suurella todennäköisyydellä marssimassa vaalivoittoon. Puolue ei lupaa Niet stemmersin tavoin passiivisuutta, vaan muun muassa seuraavaa: Hollanti ulos Euroopan unionista, Koraanit ulos kirjastoista, poliisiteippiä moskeijoiden ympärille ja islamin usko ulos Hollannista.

Wilders koskettaa monien maahanmuuttoon ja integraatio-ongelmiin suuttuneiden hollantilaisten tuntemuksia. Vapauspuolue on pudonnut viime aikoina kyselyissä, mutta Britannian EU-eron ja Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen myös hollantilaiset epäilevät kyselyiden luotettavuutta.

Vanhan maailman ystäville Hollannin mahdollisesti shokeeraavissa – eli Wildersin voittoon johtavissa – vaaleissa on tarjolla hyvin todennäköisesti konservatiivinen lopputulema: Wildersistä ei tule pääministeriä ja Hollanti ei eroa EU:sta.

Jälkimmäinen on erittäin vaikeaa perustuslaillisista syistä sekä kansan enemmistön vastustuksen takia.

Vapauspuolue saanee noin viidenneksen parlamenttipaikoista, mikä saattaa antaa Wildersille hetken aikaa muodostaa hallitusta. Mutta hänen hallituksestaan ei tule ennakkotietojen mukaan mitään, koska muut puolueet eivät suostu yhteistyöhön.

Vaalien voittaja tai kakkonen on siten talousoikeistolaisen VVD-puolueen Mark Rutte, joka päässee kolmannelle kaudelleen Hollannin pääministerinä. Hän pystyy muutaman puolueen tuella saavuttamaan jotenkin toimivan hallituksen, joka linkuttaa Hollantia hetken eteenpäin.

Näin käydessä Wilders voisi jatkaa kannatuksensa kasvattamista Twitterissä ja soimata Hollantia epädemokraattisesta luonteestaan, kuten hän on tähänkin asti tehnyt.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • Vaalit
  • Saksa
  • Hollanti
  • Ranska

Sisällysluettelo

  1. Pääuutiset
    1. Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon, vain kolme ihmistä muutti ja kymmenet irtisanoutuivat – HS kertoo, kuinka poliitikot ajoivat viraston tuhon partaalle
    2. Hangosta keskeltä metsää paljastui natsi-Saksan armeijan valtava leiri – sotilaiden jäljiltä löytynyt jo 10 000 esinettä
    3. Nämä vaalit voivat vavisuttaa koko Eurooppaa – HS:n toimittajat arvioivat, miten Hollannille, Ranskalle ja Saksalle käy
    4. Naiset tienaavat yhä vähemmän kuin miehet, koska asiaa ei ole haluttu korjata, sanoo STTK:n lakimies – laskuri näyttää, kuinka iso palkkaero on alallasi
  2. Pääkirjoitus
    1. Kaupungit kirivät ilmastotoimissaan
    2. Ruoka on yhä useammin kuluttajan eettinen valinta
    3. Kunnalle jää paljon valtaa
    4. Suvaitsevainen liberaali joutuu ryhtiliikkeeseen
    5. Yle ansaitsee parempaa
    6. Karlsson
    7. Kannustinloukkuryhmä keskittyy leikkaamiseen
  3. Kotimaa
    1. Suomeen on tuotu vaivihkaa kaksi sotarikoksista tuomittua kenraalia – toinen heistä työskenteli suoraan ”Bosnian teurastajan” alaisuudessa
    2. Suojelupoliisin vastavakoilun päälliköksi yksitoista hakijaa
    3. Kokoomuksen suututtanut Sipilä puolustaa Harkimon nimitystä Veikkauksen hallitukseen: Nimitys kuului minulle
    4. Lastenpsykiatri Sinkkonen arvosteli pikkulasten varhaiskasvatusta, asiantuntijat rauhoittelevat: ”Vanhemmat ovat jo hyvin syyllistyneitä näiden kysymysten edessä”
    5. Petteri Orpo vertaa sote-uudistusta naisten ääni­oikeuteen: ”Ei tämä maa mennyt siitäkään sekaisin”
    6. Ohittava bussi törmäsi henkilöautoon Oulussa – Nelostiellä myös ketjukolari
    7. 13-vuotiaat autoilivat Kankaanpään yössä, poliisi tutkii useilla rikosnimikkeillä
  4. Kaupunki
    1. Helsingissä on aina vastustettu raitiolinjojen muutoksia – 32 vuotta sitten Töölöntorille tuotiin hautaseppele vitoslinjan muistoksi
    2. Kokoomus ja vihreät taistelevat verissä päin Helsingin vallasta – aseeksi otettiin vanha kunnon autoilukeskustelu
    3. Helsinki päättää erikoisluvasta: terveyskeskus­lääkärin ei tarvitse osata hyvin ruotsia
    4. Ritari iski raitiovaunussa: Tuntematonta nuorta naista syliinsä vongannut setä saikin polvelleen parikymppisen miehen
  5. Ulkomaat
    1. Trumpin odotetaan romuttavan Obamacaren – vaihtoehdot terveydenhuolto­uudistukselle ovat kuitenkin vähissä
    2. Obaman tiedottaja kiistää Trumpin salakuunteluväitteet: ”Presidentti Obama ei koskaan määrännyt kuuntelemaan ketään”
    3. Selvitys paljasti Medvedevin jättiomaisuuden: kartanot, viinitilat ja huvijahdit opiskelukavereiden ja serkun hallinnoimissa säätiöissä
    4. Kiina kasvattaa sotilasmenojaan seitsemän prosenttia – Lähde: ”Se on liian vähän, monet armeijassa eivät tule olemaan iloisia”
    5. Taiteilija perusti Betlehemiin hotellin, josta on ”maailman huonoin näköala”
    6. Malesia karkottaa Pohjois-Korean lähettilään
    7. Varapresidentti Pence käytti kuvernöörinä yksityissähkö­postiaan arkaluonteisten valtiollisten asioiden hoitoon – syytti samasta Hillary Clintonia
    8. Punainen Risti: Irakin Mosulissa on käytetty kemiallisia aseita
    9. Venäjällä tarkistetaan, rikkooko Disneyn Kaunotar ja Hirviö homopropagandalakeja
  6. Talous
    1. Hypo: Uudisasuntojen rakentamisessa rikotaan tänä vuonna vuosituhannen ennätys
    2. Uberin ryvettynyt maine koki jälleen uuden kolauksen: Yhtiö on käyttänyt vuosien ajan hämäysohjelmaa, jonka avulla se välttää poliiseja
  7. Urheilu
    1. Marit Bjørgen on aiempaa rennompi hiihtokuningatar – ”Koko paketti on todella hyvä”, sanoo puoliso
    2. Mestarihiihtäjä Helena Takalo seurasi kisat kotona, kun kisajärjestäjät eivät kutsuneet puolisoa – ”Olisi tarvittu kuskia”
    3. MM-hiihdoissa voi kohdata pelkkiin pyyhkeisiin verhoutuneita miehiä – ”Vielä kun saisi oluen viedä saunaan”
    4. Voitto Katajamäki, 81, on ollut kymmeniä kertoja talkoohommissa Salpausselällä – ”Olin jo nuorena perunannostotalkoissa”
    5. Puola vei joukkuemäen kullan, Suomi kohensi asemiaan toisella kierroksella
    6. Maastopyöräily auttoi Kusti Kittilän ulos hiihtäjän umpikujasta – lähtee nyt 35-vuotiaana ensikertalaisena MM-ladulle
    7. Mäkäräinen nousi toiseksi takaa-ajossa
    8. Kevin Lankinen IFK:n sankari – ”Kyllä tämän illan saa nauttia ja fiilistellä”
    9. 10 709 katsojaa näki TPS:n voiton
    10. Ilves tarrasi Raumalla kiinni kymppipaikkaan
    11. Jukurit pysyi pudotuspelitaistelussa mukana – ero kymmenenteen sijaan edelleen kolme pistettä
    12. JYP murskasi Sportin pudotuspelihaaveet
    13. KalPa nuiji SaiPan rumin lukemin
    14. Sakari Manninen teki HPK:lle voittomaalin Ässiä vastaan ajassa 58.41
    15. Patrik Laineen pisteputki poikki – Pulkkinen joutui katsomoon
    16. Mäkelä loikki hajonneilla piikkareilla EM-kisojen kahdeksanneksi
    17. Rukajärvi neljäs Vailissa – ”Ollut aika haastava viikko”
    18. Marcel Hirscherin valtakausi jatkuu – jo kuudes peräkkäinen voitto maailmancupin kokonaiskilpailussa
    19. Mikko Korhonen hyvistä asemista päätöspäivään
    20. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Sunnuntai
    1. Siperian vaarallisimmalla valtatiellä voi olla pakkasta 60 celsiusastetta – juuri siksi toimittaja Jussi Konttinen halusi matkustaa 2 000 kilometriä pitkän väylän
    2. Tältäkö Suomi näyttää vuonna 2030? Henkirikoksia tehdään enää harvoin, eikä viinakaan maistu
    3. Sänkymakkara, Piiloasukki, Tarzan, Mammanpoika – HS:n lukijat paljastivat, millä nimellä kutsuvat rakasta naapuriaan
    4. Moskovalaisesta naapuristani kuuluu vain se, kun ruiskurappaukset putoavat parvekkeen katosta
    5. Kanarialla lomailevat nyt myös älyköt ja hipsterit
    6. Ipa, iMan, Niska, Härkis – mikä sopisi Iivo Niskasen lempinimeksi?
    7. Ex-uusnatsijohtaja siirtyi äärioikeistosta oikealle – vihreisiin
    8. Miten voi korjata kanta.fi:n väärät tiedot?
  9. Kulttuuri
    1. Ajoiko aika ilkeyden ohi? Nykyään rakastetaan positiivisuutta, mutta Jyrki Lehtola pilkkaa satavuotisjuhlan kunniaksi koko Suomen
    2. Miksi Alvar Aalto puhui suomalaisista metsäapinoina ja miksei kuvataide pysynyt arkkitehtuurin vauhdissa? Modernisminäyttely herättää monta hyvää kysymystä
    3. Romanttisten kirjojen kuningatar Jojo Moyesin uusimmassa romaanissa lapset pelastavat rakkaustarinan
    4. Mikko Kamulan esikoisromaani vedonnee fantasian ystäviin: siinä 1400-luvun Savo on täynnä vihollisia, taikaa ja luonnon kauneutta
    5. Äänestys parhaasta Fingerpori-stripistä ratkesi: karhustrippi valittiin voittajaksi 3 575 äänellä
    6. Kulttuuritoimitus suosittelee tällä viikolla teinisarjaa, poliisisarjaa ja Oscareissa unohdettua elokuvahelmeä
    7. ”Hormonihuulinen pähkinäsilmä” Jimi Hendrix ja muut ”sexipojut”: 1967 oli Suomen kaikkien aikojen keikkavuosi
    8. Kimmo Pohjonen teki uuden aluevaltauksen: kamppailee nyt kirkkourkujen kanssa
    9. Jouni Kaipaisen sinfonia onnistuttiin kokoamaan hänen kuolemansa jälkeen: ”Hehkuu alusta loppuun”
    10. HKO:n konsertissa onnistui kaikki
    11. Kasmir joutui radioissakin soittokieltoon – ”Kun pöly on laskeutunut, katsotaan tilanne uudestaan”
  10. Mielipide
    1. Poliisin valvontaan tarvitaan riippumaton toimielin
    2. Vapaalla olleet poliisikollegat pyysivät kyytiä ravintolaan – eikä tullut kuuloonkaan, että olisin kannellut päällystölle
    3. Varhaiskasvatus tukee pientäkin lasta – rakkaudella
    4. Lapsi on asetettava etusijalle
    5. Yritin yhdistää kokoaikatyön ja pikkulapsiarjen – ajoin itkien töihin ja laskin minuutteja kotiinpaluuseen
    6. Moni nainen miettii, voiko palata töihin
    7. Häirintä liikennevälineissä on häpeäksi satavuotiaalle Suomelle
    8. Suomalaisuus ei ole syy nöyristelyyn muttei myöskään erityiseen ylpeyteen
    9. Sosiaalityön asiantuntijoita ei kuultu toimeentulotuen Kela-siirrossa
    10. Eliitti on unohtanut äänestäjien edun
    11. Identiteettivarkaus voitaisiin estää
    12. Missä oli Sipoon itsemääräämisoikeus?
  11. Tänään
    1. Suomen pitkäaikaisin naisministeri Sinikka Mönkäre oli ministerinä yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuotta
    2. Viljo Räkköläinen 1937–2017
    3. Kari Pylkkänen 1944–2017
    4. Juutalaisia lauluja
    5. Tapahtumia sunnuntaina 5. maaliskuuta
    6. Taiteilijat ja Mannerheim
    7. Kädentaitajia Katajanokalla
    8. Heureka tarjoaa tekemistä koko perheelle
  12. Radio ja TV
    1. Uuden ajan Kova laki -sarjalle pikkutarkkoine lakimiehineen on jo tilaus
    2. Teeman Clouzot-sarja alkaa kiintoisalla ensiesityksellä
    3. Sunnuntain elokuvia
  13. Koti
    1. Laura Liskin rahat riittivät hirveään pommiin – millaisen asunnon suosiotaan kasvattavalla asp-lainalla saa Helsingistä?
    2. Ryijy sopii trendikotiin, usko tai älä
    3. Pitääkö tomaatintaimien latvat katkoa jossakin vaiheessa?
  14. Ura
    1. Näin saat stressistä voimaa, neuvoo tutkija – Hyvää stressiä kannattaa jopa hankkia lisää
    2. Työmarkkinoillako valinnanvapaus? Heikko neuvotteluasema johtaa pakkoon – ja se on harvoin oma syy
    3. Sami Lappalainen lähti Australiaan cowboyksi, vaikkei ollut koskaan ratsastanut
    4. Ruuhkavuosia elävät vanhemmat kertovat, miten he järjestävät aikaa liikunnalle – ”Jos on aikaa katsoa telkkaria, on aikaa treenata”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      Tutkija: Republikaanien epäonnistuminen Obamacaren romuttamisessa vaikeuttaa muitakin uudistuksia – ”Tyssääminen on merkki syvistä vaikeuksista”

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    9. 9

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    10. 10

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    8. 8

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää