Päivän lehti 5.3.2017
Valikko
Päivän lehti 5.3.2017

Helsingissä on aina vastustettu raitiolinjojen muutoksia – 32 vuotta sitten Töölöntorille tuotiin hautaseppele vitoslinjan muistoksi

Helsinkiläiset ovat tuohtuneet sekä raitiolinjojen rakentamisesta että lakkauttamisesta jo yli sadan vuoden ajan.

Luuletko, että muutosten vastustaminen on aikamme ilmiö? Ei todellakaan ole.

Kesäkuussa 1985 Töölöntorille oli tuotu hautaseppele. ”5 muistolle”, seppeleen nauhassa luki.

Raitiolinja 5, Töölöntori–Katajanokka, oli lakkautettu töölöläisten ankarasta vastustuksesta huolimatta. He keräsivät nimilistoja, järjestivät tempauksia ja tapasivat poliitikkoja.

”Liikenneuudistus hämäsi helsinkiläisiä, mummot olivat eksyä uusilla ratikkalinjoilla”, raportoi Ilta-Sanomat samoihin aikoihin.

Oli tapahtunut Helsingin raitioliikenteen isoin mullistus vuosikymmeniin tai niin kuin Helsingin Sanomat ennakoi pari vuotta aiemmin ”vuosituhannen lopun ratikkaratkaisu”. Mikään ei ollut enää ennallaan.

”Vuoden 1985 muutokset olivat dramaattisia”, vahvistaa tietokirjailija Tapio Tolmunen. Hän on kirjoittanut uuden historiakirjan Helsingin seudun joukkoliikenteestä.

Lähes yhtä suuri muutos on matkustajien mielestä edessä, jos HS:n saamaa palautetta on uskominen. Elokuussa Helsingin raitiolinjastoa rukataan jälleen.

Muutoksiin kuuluu Fredrikinkadun vain kahdeksan vuotta vanhojen kiskojen hylkääminen ainakin toistaiseksi. Historiallisessa vertailussa tämä uudistus kuitenkin kalpenee sille, mitä tapahtui 32 vuotta sitten.

Vuonna 1985 linjat 2, 2A ja Töölön linja 5 lakkautettiin kokonaan. Kolmosen ratikat hylkäsivät Ison Roobertinkadun ja alkoivat ajaa Bulevardilla sekä kiertää Töölön kautta. Tältä näytti Iso Roba ennen kävelykaduksi muuttamista:


Nelosen päätepysäkki siirtyi Katajanokalle ja kympin Ullanlinnaan. Seiskat alkoivat kiertää yhtenäistä lenkkiä eli ensimmäistä kertaa Itä- ja Länsi-Pasila yhdistyivät.

Kansalaisia muutokset eivät silloin vakuuttaneet. Sen tiesi HS:n pilapiirtäjä Kari Suomalainen, joka ajankohtaisessa piirroksessaan antoi raitiovaunulle numeroksi veikkausmerkit 1 X 2.


Raitioliikenteelle on tyypillistä, että kaikki muutokset herättävät valtavia intohimoja. Niin on tapahtunut siitä lähtien, kun säännöllinen liikenne hevosvetoisilla vaunuilla alkoi kesäkuussa vuonna 1891.

Tolmunen löytää muutamia historiallisia taitekohtia, jolloin muutokset olivat niin laajoja, että useimpien matkustajien hermot joutuivat koetukselle.

”Ennen vuotta 1985 edellinen selvä taitekohta oli vuonna 1959, kun raitioliikennettä supistettiin merkittävästi”, Tolmunen miettii.

Supistusten taustalla oli tuolloin vahva tulevaisuususko kumipyöräliikenteen ylivertaisuuteen. Vuoden 1959 karsinnoissa katosi muiden muassa 50-vuotinen kiskoyhteys Vanhan ylioppilastalon edestä Kalevankadun kautta Lapinlahdenkadulle.

”Se oli sellainen sairaalalinja, jolla kuljettiin Mariaan. Ei mikään ambulanssilinja kuitenkaan”, kertoo raitioliikenteen asiantuntija Ensio Virta, 84. Hän on pitkän raitiotieharrastuksensa aikana ennättänyt matkustaa tälläkin reitillä.


Punaisena linjana tunnettu raitioyhteys Marian sairaalalle oli rakennettu jo vuonna 1901. Se sai myöhemmin linjatunnuksen 6.

”Kalevankadulla oli pysäkki Ressun lukion kohdalla. Seuraava pysäkki oli sitten keskellä Annankatua. Siinä oli muistaakseni pieni koroke eikä mitään turvakaiteita”, Virta kertoo.

Hän oli 27-vuotias, kun tämä yhteys lopetettiin. Virta ei muista, että tapahtuma olisi herättänyt paljon porua, koska uusia bussiyhteyksiä kehitettiin koko ajan.

 

Ilman vastustusta kiskotyöt eivät 1920-luvullakaan sujuneet

Ennen 1960-luvun taitteen karsintoja raitioverkko Helsingissä oli kasvanut koko ajan, erityisesti 1920-luvulla.


Ilman vastustusta kiskotyöt eivät 1920-luvullakaan sujuneet. Mechelininkadun asukkaat eivät olisi millään hyväksyneet Ruoholahden ja Vallilan välistä linjaa kotikadulleen. HS:n pakinoitsija Tiitus eli Ilmari Kivinen epäili heidän kuvittelevan Mechelininkatua ”Pohjolan Champs-Elysées’ksi”.

Tänä talvena Mechelininkadulla on surtu katuremontin tieltä kaadettuja lehmuksia.

Eräs virstanpylväs ohitettiin vuonna 1928, kun säännöllinen raitioliikenne ulottui ensimmäistä kertaa Pasilaan. Helsingin Sanomat raportoi avajaisjuhlasta Pasilan torilla seuraavasti:

”Paikkakuntalaisten puolesta puhui rautatienvirkamies Matti Aalto huomauttaen hyvien kulkuneuvojen lisäytymisen aina merkitsevän sivistyksen ja taloudellisen edun lisäytymistä.”

Mutta jo seuraavana vuonna HS julkaisi yleisönosastollaan kirjoituksen, jossa nimimerkki Helsinkiläinen murehtii, miksi ”vielä vuonna 1929” kotikaupunki satsaa varoja vanhanaikaisiin, ”kylmiin ja jäykkiin raitiovaunuihin”, kun vaihtoehtona on ”siro ja käytännöllisen paksuilla ilmarenkailla varustettu punainen omnibus-vaunu.”

Lähteet: Tapio Tolmunen, Viisi minuuttia seuraavaan lähtöön (2016), Suomen Raitiotieseura/raitio.org, HS:n arkisto

Fakta

Eikä siinä vielä kaikki – elokuun 2017 uudistuksia


 Ensi elokuussa monille raitiolinjoille on luvassa muutoksia: linja 7 alkaa ajaa Jätkäsaareen, linja 1 kiertää Töölön kautta, linja 2 siirtyy Kampin kiskoilta Arkadiankadulle ja 9-ratikan päätepysäkiksi tulee Saukonpaasi.

 Kolmosten ikiaikainen kahdeksikon muotoinen reitti avataan siten, että reitin toinen pää on Mannerheimintien Kuusitien pysäkillä ja toinen Jätkäsaaressa Länsisatamassa.

 Lisäksi kakkosta, kolmosta ja seiskaa ajetaan samoilla vaunuilla siten, että linjatunnus ratikan edessä vaihtuu matkan aikana kahdesti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Raitioliikenne
  • Helsinki
  • Joukkoliikenne

Sisällysluettelo

  1. Pääuutiset
    1. Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon, vain kolme ihmistä muutti ja kymmenet irtisanoutuivat – HS kertoo, kuinka poliitikot ajoivat viraston tuhon partaalle
    2. Hangosta keskeltä metsää paljastui natsi-Saksan armeijan valtava leiri – sotilaiden jäljiltä löytynyt jo 10 000 esinettä
    3. Nämä vaalit voivat vavisuttaa koko Eurooppaa – HS:n toimittajat arvioivat, miten Hollannille, Ranskalle ja Saksalle käy
    4. Naiset tienaavat yhä vähemmän kuin miehet, koska asiaa ei ole haluttu korjata, sanoo STTK:n lakimies – laskuri näyttää, kuinka iso palkkaero on alallasi
  2. Pääkirjoitus
    1. Kaupungit kirivät ilmastotoimissaan
    2. Ruoka on yhä useammin kuluttajan eettinen valinta
    3. Kunnalle jää paljon valtaa
    4. Suvaitsevainen liberaali joutuu ryhtiliikkeeseen
    5. Yle ansaitsee parempaa
    6. Karlsson
    7. Kannustinloukkuryhmä keskittyy leikkaamiseen
  3. Kotimaa
    1. Suomeen on tuotu vaivihkaa kaksi sotarikoksista tuomittua kenraalia – toinen heistä työskenteli suoraan ”Bosnian teurastajan” alaisuudessa
    2. Suojelupoliisin vastavakoilun päälliköksi yksitoista hakijaa
    3. Kokoomuksen suututtanut Sipilä puolustaa Harkimon nimitystä Veikkauksen hallitukseen: Nimitys kuului minulle
    4. Lastenpsykiatri Sinkkonen arvosteli pikkulasten varhaiskasvatusta, asiantuntijat rauhoittelevat: ”Vanhemmat ovat jo hyvin syyllistyneitä näiden kysymysten edessä”
    5. Petteri Orpo vertaa sote-uudistusta naisten ääni­oikeuteen: ”Ei tämä maa mennyt siitäkään sekaisin”
    6. Ohittava bussi törmäsi henkilöautoon Oulussa – Nelostiellä myös ketjukolari
    7. 13-vuotiaat autoilivat Kankaanpään yössä, poliisi tutkii useilla rikosnimikkeillä
  4. Kaupunki
    1. Helsingissä on aina vastustettu raitiolinjojen muutoksia – 32 vuotta sitten Töölöntorille tuotiin hautaseppele vitoslinjan muistoksi
    2. Kokoomus ja vihreät taistelevat verissä päin Helsingin vallasta – aseeksi otettiin vanha kunnon autoilukeskustelu
    3. Helsinki päättää erikoisluvasta: terveyskeskus­lääkärin ei tarvitse osata hyvin ruotsia
    4. Ritari iski raitiovaunussa: Tuntematonta nuorta naista syliinsä vongannut setä saikin polvelleen parikymppisen miehen
  5. Ulkomaat
    1. Trumpin odotetaan romuttavan Obamacaren – vaihtoehdot terveydenhuolto­uudistukselle ovat kuitenkin vähissä
    2. Obaman tiedottaja kiistää Trumpin salakuunteluväitteet: ”Presidentti Obama ei koskaan määrännyt kuuntelemaan ketään”
    3. Selvitys paljasti Medvedevin jättiomaisuuden: kartanot, viinitilat ja huvijahdit opiskelukavereiden ja serkun hallinnoimissa säätiöissä
    4. Kiina kasvattaa sotilasmenojaan seitsemän prosenttia – Lähde: ”Se on liian vähän, monet armeijassa eivät tule olemaan iloisia”
    5. Taiteilija perusti Betlehemiin hotellin, josta on ”maailman huonoin näköala”
    6. Malesia karkottaa Pohjois-Korean lähettilään
    7. Varapresidentti Pence käytti kuvernöörinä yksityissähkö­postiaan arkaluonteisten valtiollisten asioiden hoitoon – syytti samasta Hillary Clintonia
    8. Punainen Risti: Irakin Mosulissa on käytetty kemiallisia aseita
    9. Venäjällä tarkistetaan, rikkooko Disneyn Kaunotar ja Hirviö homopropagandalakeja
  6. Talous
    1. Hypo: Uudisasuntojen rakentamisessa rikotaan tänä vuonna vuosituhannen ennätys
    2. Uberin ryvettynyt maine koki jälleen uuden kolauksen: Yhtiö on käyttänyt vuosien ajan hämäysohjelmaa, jonka avulla se välttää poliiseja
  7. Urheilu
    1. Marit Bjørgen on aiempaa rennompi hiihtokuningatar – ”Koko paketti on todella hyvä”, sanoo puoliso
    2. Mestarihiihtäjä Helena Takalo seurasi kisat kotona, kun kisajärjestäjät eivät kutsuneet puolisoa – ”Olisi tarvittu kuskia”
    3. MM-hiihdoissa voi kohdata pelkkiin pyyhkeisiin verhoutuneita miehiä – ”Vielä kun saisi oluen viedä saunaan”
    4. Voitto Katajamäki, 81, on ollut kymmeniä kertoja talkoohommissa Salpausselällä – ”Olin jo nuorena perunannostotalkoissa”
    5. Puola vei joukkuemäen kullan, Suomi kohensi asemiaan toisella kierroksella
    6. Maastopyöräily auttoi Kusti Kittilän ulos hiihtäjän umpikujasta – lähtee nyt 35-vuotiaana ensikertalaisena MM-ladulle
    7. Mäkäräinen nousi toiseksi takaa-ajossa
    8. Kevin Lankinen IFK:n sankari – ”Kyllä tämän illan saa nauttia ja fiilistellä”
    9. 10 709 katsojaa näki TPS:n voiton
    10. Ilves tarrasi Raumalla kiinni kymppipaikkaan
    11. Jukurit pysyi pudotuspelitaistelussa mukana – ero kymmenenteen sijaan edelleen kolme pistettä
    12. JYP murskasi Sportin pudotuspelihaaveet
    13. KalPa nuiji SaiPan rumin lukemin
    14. Sakari Manninen teki HPK:lle voittomaalin Ässiä vastaan ajassa 58.41
    15. Patrik Laineen pisteputki poikki – Pulkkinen joutui katsomoon
    16. Mäkelä loikki hajonneilla piikkareilla EM-kisojen kahdeksanneksi
    17. Rukajärvi neljäs Vailissa – ”Ollut aika haastava viikko”
    18. Marcel Hirscherin valtakausi jatkuu – jo kuudes peräkkäinen voitto maailmancupin kokonaiskilpailussa
    19. Mikko Korhonen hyvistä asemista päätöspäivään
    20. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Sunnuntai
    1. Siperian vaarallisimmalla valtatiellä voi olla pakkasta 60 celsiusastetta – juuri siksi toimittaja Jussi Konttinen halusi matkustaa 2 000 kilometriä pitkän väylän
    2. Tältäkö Suomi näyttää vuonna 2030? Henkirikoksia tehdään enää harvoin, eikä viinakaan maistu
    3. Sänkymakkara, Piiloasukki, Tarzan, Mammanpoika – HS:n lukijat paljastivat, millä nimellä kutsuvat rakasta naapuriaan
    4. Moskovalaisesta naapuristani kuuluu vain se, kun ruiskurappaukset putoavat parvekkeen katosta
    5. Kanarialla lomailevat nyt myös älyköt ja hipsterit
    6. Ipa, iMan, Niska, Härkis – mikä sopisi Iivo Niskasen lempinimeksi?
    7. Ex-uusnatsijohtaja siirtyi äärioikeistosta oikealle – vihreisiin
    8. Miten voi korjata kanta.fi:n väärät tiedot?
  9. Kulttuuri
    1. Ajoiko aika ilkeyden ohi? Nykyään rakastetaan positiivisuutta, mutta Jyrki Lehtola pilkkaa satavuotisjuhlan kunniaksi koko Suomen
    2. Miksi Alvar Aalto puhui suomalaisista metsäapinoina ja miksei kuvataide pysynyt arkkitehtuurin vauhdissa? Modernisminäyttely herättää monta hyvää kysymystä
    3. Romanttisten kirjojen kuningatar Jojo Moyesin uusimmassa romaanissa lapset pelastavat rakkaustarinan
    4. Mikko Kamulan esikoisromaani vedonnee fantasian ystäviin: siinä 1400-luvun Savo on täynnä vihollisia, taikaa ja luonnon kauneutta
    5. Äänestys parhaasta Fingerpori-stripistä ratkesi: karhustrippi valittiin voittajaksi 3 575 äänellä
    6. Kulttuuritoimitus suosittelee tällä viikolla teinisarjaa, poliisisarjaa ja Oscareissa unohdettua elokuvahelmeä
    7. ”Hormonihuulinen pähkinäsilmä” Jimi Hendrix ja muut ”sexipojut”: 1967 oli Suomen kaikkien aikojen keikkavuosi
    8. Kimmo Pohjonen teki uuden aluevaltauksen: kamppailee nyt kirkkourkujen kanssa
    9. Jouni Kaipaisen sinfonia onnistuttiin kokoamaan hänen kuolemansa jälkeen: ”Hehkuu alusta loppuun”
    10. HKO:n konsertissa onnistui kaikki
    11. Kasmir joutui radioissakin soittokieltoon – ”Kun pöly on laskeutunut, katsotaan tilanne uudestaan”
  10. Mielipide
    1. Poliisin valvontaan tarvitaan riippumaton toimielin
    2. Vapaalla olleet poliisikollegat pyysivät kyytiä ravintolaan – eikä tullut kuuloonkaan, että olisin kannellut päällystölle
    3. Varhaiskasvatus tukee pientäkin lasta – rakkaudella
    4. Lapsi on asetettava etusijalle
    5. Yritin yhdistää kokoaikatyön ja pikkulapsiarjen – ajoin itkien töihin ja laskin minuutteja kotiinpaluuseen
    6. Moni nainen miettii, voiko palata töihin
    7. Häirintä liikennevälineissä on häpeäksi satavuotiaalle Suomelle
    8. Suomalaisuus ei ole syy nöyristelyyn muttei myöskään erityiseen ylpeyteen
    9. Sosiaalityön asiantuntijoita ei kuultu toimeentulotuen Kela-siirrossa
    10. Eliitti on unohtanut äänestäjien edun
    11. Identiteettivarkaus voitaisiin estää
    12. Missä oli Sipoon itsemääräämisoikeus?
  11. Tänään
    1. Suomen pitkäaikaisin naisministeri Sinikka Mönkäre oli ministerinä yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuotta
    2. Viljo Räkköläinen 1937–2017
    3. Kari Pylkkänen 1944–2017
    4. Juutalaisia lauluja
    5. Tapahtumia sunnuntaina 5. maaliskuuta
    6. Taiteilijat ja Mannerheim
    7. Kädentaitajia Katajanokalla
    8. Heureka tarjoaa tekemistä koko perheelle
  12. Radio ja TV
    1. Uuden ajan Kova laki -sarjalle pikkutarkkoine lakimiehineen on jo tilaus
    2. Teeman Clouzot-sarja alkaa kiintoisalla ensiesityksellä
    3. Sunnuntain elokuvia
  13. Koti
    1. Laura Liskin rahat riittivät hirveään pommiin – millaisen asunnon suosiotaan kasvattavalla asp-lainalla saa Helsingistä?
    2. Ryijy sopii trendikotiin, usko tai älä
    3. Pitääkö tomaatintaimien latvat katkoa jossakin vaiheessa?
  14. Ura
    1. Näin saat stressistä voimaa, neuvoo tutkija – Hyvää stressiä kannattaa jopa hankkia lisää
    2. Työmarkkinoillako valinnanvapaus? Heikko neuvotteluasema johtaa pakkoon – ja se on harvoin oma syy
    3. Sami Lappalainen lähti Australiaan cowboyksi, vaikkei ollut koskaan ratsastanut
    4. Ruuhkavuosia elävät vanhemmat kertovat, miten he järjestävät aikaa liikunnalle – ”Jos on aikaa katsoa telkkaria, on aikaa treenata”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    6. 6

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström pitää poikkeuksellisen juhlapuheen eduskunnassa – Suora lähetys noin kello 14

    9. 9

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    10. 10

      Hurja takaa-ajo Espoossa viime kesänä – moottoripyöräpoliisin toimia ei tutkita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    8. 8

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää