Päivän lehti 5.4.2017
Päivän lehti 5.4.2017    |   Mielipide

Ihmisiä ei tule palauttaa turvattomiin oloihin

Afganistan on yksi maailman turvattomimpia maita. Pari vuotta sitten nämäkin ihmiset olisivat suurimmaksi osaksi saaneet turvapaikan.

Olin maanantaina 3. huhtikuuta lentokentällä, kun Suomesta karkotettiin ihmisiä Afganistaniin. Keskustelin paikalla olleen poliisin kanssa. Hän totesi: ”Teen vain työni. Jos minä en tätä tee, joku muu tekee. Perhe on elätettävä.”

Lentokentällä näin kansalaisrohkeutta ja tavallisten, työssä käyvien ihmisten vastustavan palautuksia. Suomen turvapaikkapolitiikkaa on tarkistettava. Palautukset kriisialueille ovat hölmöläisten valonkantoa. Tarvitaan uutta ajattelua ja luovuutta tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoiden määrä on ihan toista kuin silloin, kun nykyisiä prosesseja luotiin.

Vanhoja toimintamalleja on vain yritetty kiristää, mutta mitään todellista uutta ja kestävää ratkaisua ei ole yritetty tehdä. Määräaikaiset oleskelu­luvat heikoimmassa tilanteessa oleville olisi yksi sellainen.

Nyt Suomi palauttaa ihmisiä olosuhteisiin, joihin kukaan ei haluaisi läheisensä joutuvan. Afganistan on yksi maailman turvattomimpia maita. Pari vuotta sitten nämäkin ihmiset olisivat suurimmaksi osaksi saaneet turvapaikan. Nyt olemme sitä mieltä, että he eivät sitä tarvitse. Selityksiä riittää – ”koska meillä ei ole rahaa” ja ”meidän pitää poistaa vetovoima­tekijät”. Todellinen syy on se, että me vain edelleen totte­lemme mielettömiä käskyjä.

Eija Sellmer

Vantaa

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Turvapaikanhakijat
  • Afganistan
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Arvot ja maksut jakoivat eniten puoluejohtajia HS:n vaalitentissä
    2. Poliitikot pantiin koville HS:n kuntavaalitentissä – näin puheenjohtajat onnistuivat ja epäonnistuivat
    3. Syyrian hallitusta epäillään tuhoisasta kaasuhyökkäyksestä – avustusjärjestön mukaan jo ainakin sata on kuollut, YK:n turvallisuusneuvosto pitää hätäkokouksen
    4. Keskiluokka supistuu, mutta kisa huippu­osaajista kuumenee – Näitä ammattilaisia yritykset nyt himoitsevat
  2. Pääkirjoitus
    1. Pietarin verityöllä voi olla laajat vaikutukset
    2. Xi raivaa Kiinalle maailmalla uutta tilaa suurvaltana
    3. Kannattaa katsoa lähelle, jos haluaa rohkaista äänestämään
    4. Poukkoileva ilmastopolitiikka ruokkii epävarmuutta
    5. Sekava valinnanvapaus uhkaa perhepalveluja
    6. Karlsson
    7. Xin vierailua ei välttämättä häiritä ihmisoikeusasioilla
  3. Kotimaa
    1. Perhekuvilla kiristämistä ja jopa varastettuja varmuuskopioita –kiristysohjelmat leviävät yhä tehokkaammin, mutta rikollisia jää myös kiinni
    2. Hallitus taipui antamaan maakunnille lisäaikaa – soten valinnanvapauden saa aloittaa reilun vuoden päästä
    3. Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi vilkkaana: Reilu neljännes äänesti ennakkoon
    4. Jos et muuten, niin äänestä edes säälistä – ehdokaspolot virittävät itsensä loppumetreillä äärimmilleen
    5. Onko Afganistan turvallinen maa, lähettääkö Suomi ihmisiä kuolemaan? Tämän takia palautuslennot nousivat puheenaiheeksi
    6. ”Suomi ei tunnu omalta maalta”– mielenosoittajat vastustivat turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia Helsingin Kansalaistorilla
    7. Kysely: Ammattikoulut ahdingossa säästöjen takia, työpaikkoja on kadonnut vuodessa 1 600
    8. Yli 1 500 ihmistä solminut jo tasa-arvoisen avioliiton
    9. Käräjäoikeus hylkäsi turvapaikanhakijoiden asuntolaan tehdyn polttopulloiskun syytteet Pohjois-Pohjanmaalla – ”kelvoton yritys”
    10. Eero Lehden kaahailusakot jäävät voimaan – Lehti ilmoitti tyytymättömyytensä liian myöhään
    11. Puuta kaatanut mies kuoli tapaturmaisesti Kokkolassa
    12. Kolmevuotias tyttö katosi Mikkelissä – eläkeläismies löysi kadonneen ja toi kotipihaan
    13. Nikita Htruštšov kuoli vuonna 1971
    14. Eurofins Viljavuuspalvelun perustutkimus maksaa 43,40 euroa
  4. Kaupunki
    1. Rajuja rasistisia solvauksia on tullut kuntavaalien ehdokkaille yölläkin – ”Soittajat eivät ole humalassa vaan haluavat uhkailla”
    2. Muistisairas ja sekava vanhus avustettiin äänestämään palvelukodissa –”Olemme pyytäneet pistämään sormen siihen puolueen jonkun ehdokkaan kohdalle”
    3. Kerrostalo Helsingin Elielinaukiolle? Ydinkeskustan arvopaikka halutaan myllätä täysin uusiksi
    4. Sen piti olla lämmin ja perusteellinen vastaanotto – Merisotakoulun komentajakapteenien välikohtaus johti niskoittelutuomioon oikeudessa
    5. Hernesaaren­rannassa Löylyn saunassa syttyi tulipalo
    6. Omaishoitajat hermostuivat lopullisesti kaupungin toimintaan – Helsingistä kantelu oikeusasiamiehelle
  5. Ulkomaat
    1. Syyrian hallitusta epäillään tuhoisasta kaasuhyökkäyksestä – avustusjärjestön mukaan jo ainakin sata on kuollut, YK:n turvallisuusneuvosto pitää hätäkokouksen
    2. Viimeksi Xi istahti hölkkäävän poron kyytiin, ja kiinalaiset turvamiehet rämpivät perässä kesäkengissä umpihangessa
    3. Metropommi järkytti erityisesti nuoria: ”Pietarissa ei aiemmin ole tällaista koettu”
    4. Pietarin terrori-iskun varjolla Venäjän vallanpitäjät voivat koventaa kuria, mutta Vladimir Putinille isku saattaa olla ongelma
    5. EU yrittää paikata vuosien saamattomuuttaan Syyriassa – uusi strategia, lisää rahaa ja neuvotteluita naapurimaiden kanssa
    6. Ruotsin Wallström: Pohjoismaissa olisi luovuttava uskosta siihen, ettei Trump toteuta vaalilupauksiaan
    7. Unkari pyrkii sulkemaan maineikkaan kansainvälisen yliopiston – rahoittaja George Soros on oikeistohallituksen vihan kohteena
    8. Brasilia saattaa panna presidentin viralta jo toisen kerran vuoden aikana
  6. Talous
    1. Latvian pahamaineisen pankkisektorin kurinpalautus alkaa näkyä – hämärät pankkitalletukset vähentyneet selvästi
    2. PT liittyi kasvuennustettaan nostaviin tutkimuslaitoksiin – varoittaa samalla poliittisista riskeistä
    3. PTT: Ruuan hinta lähtee loppuvuodesta nousuun
    4. Komissio hyväksyy teollisuuden päästökauppatuen
    5. Terveysteknologian vienti kasvoi yli kahteen miljardiin euroon
  7. Urheilu
    1. HJK lyhensi vuodella päävalmentajansa Mika Lehkosuon sopimusta – vaihtoehtona oli potkut
    2. Töölöön tuli nimihirviö, mutta paikka jää elämään
    3. Tehoton IFK aloitti välierät, Kai Kantolan raju taklaus nostatti tunteita
    4. HIFK ei ole kiillottamassa tilastoja
    5. Kalervo Kummola tylyttää KOK:ta NHL-pelaajien jäämisestä pois olympialaisista: ”KOK suorastaan kylpee rahassa, mutta lähtivät sitten tälle linjalle”
    6. Lehkonen tykitti Montrealin divisioonavoittoon – Matthews karkaa Laineelta kohti Vuoden tulokkaan titteliä
    7. Enää kolme ehdolla Olympiakomitean toimitusjohtajaksi – nämä henkilöt tavoittelevat urheilun huippupestiä
    8. EräViikingit siirtyi välieräsarjassa SPV:tä vastaan 2–1-johtoon
    9. Hämähäkkimies ja Batman saivat seuraajan – Bundesliigan maalitykki sai 50 000 euron sakot maalijuhlinnasta
    10. Barcelonan kakkosjoukkueen ennätyksellinen 12–0-voitto johti ottelumanipulaatio­tutkintaan – ”Tiedän, keitä he ovat”
    11. IFK:sta lähtenyt Henrik Borgström pelaa USA:n yliopisto­mestaruudesta
    12. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Ohjaaja François Ozon haluaa näyttelijät alasti elokuviinsa – ”Ei se tarkoita, että olisi seksiä kaikkien kanssa”
    2. Wagnerin oopperasta riita Kansallisoopperassa – ohjaaja Kari Heiskanen sai yllättäen lähteä, näkemys ei kelvannut johdolle
    3. Tove Janssonin unohdettuja novelleja julkaistaan kirjana – mutta Jansson itse ei halunnut niitä julki: ”On ikuinen kysymys, löytyisikö Tovelta vielä jotain uutta”
    4. Led Zeppelinin basisti soittaa klassisen musiikin tähtien kanssa Helsingissä – John Paul Jones on säveltänyt myös oopperan sekä lauluja luuttusäestyksellä
    5. Hipsteriaika loppui täydellisen brooklyniläisparin eroon – ”Haluan taiteelta totuutta, sinä kuuluisuutta”
    6. Flow-festivaalille saapuva Goldfrapp teki täysin elektronisen levyn
    7. Jamiroquain diskopötkö iskee paikoin napakasti
    8. Suomalaisten suosikki Future Islands ei uskaltaudu venyttämään rajojaan
    9. Suomen taideakatemian palkinnosta kilpailevat Outi Pieski, Jani Ruscica ja Emma Rönnholm
    10. Saksalainen kuvittaja sai lastenkirjallisuuden jättipalkinnon
    11. Maailma kylässä -festivaali soi tänä vuonna latinalaisrytmejä
    12. Elias Lönnrotin laaja kirjeenvaihto tulee julki verkossa
  9. Tiede
    1. Suomalaisessa kalliossa on aarre, jonka hinta räjähtää – maailma janoaa nyt litiumia akkuihin
    2. Kahden apinan sukimishetki 15 miljoonan vuoden takaa tallentui meripihkaan
    3. ”Brexit, jonka puolesta kukaan ei äänestänyt” – näin Britannia irtosi aikoinaan Euroopan mantereesta
  10. Mielipide
    1. Räystäiden rakentaminen ehkäisisi homeongelmia
    2. Lääkeostosten lisäsääntely kuormittaa Kelaa
    3. Ihmisiä ei tule palauttaa turvattomiin oloihin
    4. Puoliksi ulkomaalaista lapsenlastani solvattiin ja uhattiin koiralla bussissa – edes kuljettaja ei auttanut, eikä hänen HSL:n mukaan pitänytkään
    5. En ole tasavertainen muiden matkustajien kanssa – Helsingin matkapalvelu ei sovi sokealle freelancerille
    6. Mikä on uhanalaisten lajien oikea määrä?
    7. Lajikato on suhteellista
    8. Metsänhakkuissa sanat eivät vastaa tekoja
    9. Taiteilijat polkevat oravanpyörässään
    10. Suurkaupungeissa on tapana säilyttää yksityisyys – maalla ja pienissä kaupungeissa suomalaisetkin tervehtivät toisiaan
    11. Haluamme terveysasemallamme auttaa entistä nopeammin
  11. Tänään
    1. Puoli vuosisataa yhtä huutoa – Ari Peltoselle radiojuontaminen on kuin urheilusuoritus
    2. Eero Karvonen 1948–2017
    3. Gösta Ekman 1939–2017
    4. ”Helsingin asuntojen keskiala yli sata neliötä vuonna 1990”
    5. Tapahtumia keskiviikkona 5. huhtikuuta
    6. Uteliaisuus vie yli rajojen
    7. Töölön kulttuuri­koti eläimellisenä
  12. Sarjakuvat
    1. Viivi ja Wagner
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Rip Kirby
  13. Radio ja TV
    1. 2000-luvun toimintahittisarja Pako herätettiin henkiin
    2. Yrjöttävien antimien ilta
    3. Aikoinaan tein työhaastattelussa vaikutuksen intoilemalla tosi-tv:stä – sitten suhteemme kriisiytyi
    4. Keskiviikon elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    5. 5

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    6. 6

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    7. 7

      Mitä uusi talouden tutkimusyksikkö oikein merkitsee – havahtuiko ”kaiken maailman dosenteista” sanaillut Sipilä tieteellisen tiedon tärkeyteen?

    8. 8

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    9. 9

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    10. 10

      Lapsi tunnusti murhan 16 vuotta sitten Ruotsissa mutta kiistää nyt – syyttäjä selvittää, pitäisikö tapaus tutkia uudelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    9. 9

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    10. 10

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää