Päivän lehti 5.5.2017
Päivän lehti 5.5.2017    |   Muut lehdet

Lännen ja Venäjän suhteita lämmitellään varovaisesti

Turun Sanomat arvioi diplomaattisen toimeliaisuuden perusteella, että länsimaiden ja Venäjän välisiä suhteita yritetään nyt lämmitellä.

”Venäjän ja lännen suhteet ovat lukossa ennen muuta Ukrainan kriisin takia. Poliittisessa ja taloudellisessa kanssakäymisessä ei päästä eteenpäin ennen kuin Minskin rauhansopimus on pantu kokonaan täytäntöön. Se taas edellyttäisi Venäjältä voimakkaita otteita Ukrainan venäjänmielisten separatistien ruotuun panemiseksi.”

”Ukrainan kriisin ratkaisua helpottaisi, jos edistystä tapahtuisi jossakin muualla. Pieniä merkkejä siitä, että Yhdysvallat ja Venäjä voisivat lähentyä Syyrian kysymyksessä, on olemassa.”

”Donald Trumpin politiikan arvaamattomuus ei helpota liennytysurakkaa.”

Iltalehden mukaan Trump pärjää ­pa­remmin ulkopolitiikassa kuin kotirintamallaan Yhdysvalloissa.

”Tästä kiitos kuuluu pitkälti sille, että presidentti valitsi tiimiinsä arvostettuja ulko- ja puolustuspolitiikan osaajia, ­kuten puolustusministerinä toimivan ex-kenraali James Mattisin.”

”Mattis on painottanut hyviä suhteita Yhdysvaltain liittolaisiin. – – Hyvien liittolaissuhteiden jatkuminen on tärkeää sekä Euroopan että Suomen turvallisuusetujen kannalta.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muut lehdet
  • Länsimaat
  • Venäjä
  • Ukraina
  • Yhdysvallat
  • James Mattis
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Pääkaupunkiseudun konservatiivisin alue on keskellä Vantaan peltoja, liberaalein Helsingin Vallilassa – Katso HS:n kartasta, minne oma asuinalueesi sijoittuu
    2. Mihin puolueohjelmia tarvitaan? Miten estetään rikasta eliittiä viemästä valtaa? Porvoossa pelastettiin demokratiaa ja etsittiin uusia tapoja osallistua
    3. Ruotsin­suomalaisista osa on suomen­ruotsalaisia – ja nyt kiistellään siitä, pitäisikö heistäkin tehdä Ruotsin virallinen vähemmistö
    4. Osakkeisiin säästäneen opiskelijan tyttöystävältä evättiin toimeentulotuki – miksi avopuolison tulot vaikuttavat, vaikka lain mukaan elatus­velvollisuutta ei ole?
  2. Pääkirjoitus
    1. Kansanvalta kaipaa korjausta ja huoltoa
    2. Suhteissa Venäjään ei ole paluuta vanhaan normaaliin
    3. Piilokorruption kimppuun pitää käydä sekä pehmein että kovin keinoin
    4. Punkit tulivat jäädäkseen
    5. Arktinen neuvosto elää epävarmuuden aikaa
    6. Karlsson
    7. Lännen ja Venäjän suhteita lämmitellään varovaisesti
  3. Kotimaa
    1. Työajan lyhennys ja isovanhemmat helpottavat pienten lasten hoitoa, mutta päävastuussa on silti äiti – tuore tutkimus kertoo perheiden lastenhoitoratkaisuista
    2. Perussuomalaisilta yllätysveto: uudeksi ryhmänjohtajaksi Toimi Kankaanniemi
    3. Älä usko, jos lapsi vakuuttaa tarkenevansa jo ilman ulkovaatteita – Harva pukee lapselle liian paljon päälle, kertoo lääkäri
    4. KHO hylkäsi seitsemän valitusta Onnibusin reittiluvista, mutta kiista jatkuu yhä – ”Kun perustamme uuden vuoron tai siirrämme pysäkkiä, saamme heti valituksen”
    5. Kysely: Lapsiperheelliset innokkaita pyöräilijöitä – talvipyöräily on kovinta pakkaskaupungeissa
    6. Kaikki eivät ole vielä saaneet verottajan esitäytettyä veroilmoitusta – syynä on Postin työseisaus
    7. Lukiossa Hämeenlinnassa havaittu tartuttava tuberkuloosi – lääkehoidon tehoa odotetaan yleensä eristyksessä
    8. K.A. Fagerholmin etunimi on Karl-August
  4. Kaupunki
    1. Munkkiniemeläisen Pertti Ruosaaren kotitalon eteen ilmestyi telineellinen Alepa-fillareita – nyt hän pelkää, että ”tuollainen tellinki” laskee kiinteistön arvoa
    2. Helsinki päätti jyrätä Kallion Linjojen virastotalot – Kasvisravintola Silvopleen Satu Silvo järkyttyi: ”Sijoitimme remonttiin 400 000 euroa”
    3. Vakuutusyhtiö oli jättämässä pahoinpidellyn 15-vuotiaan sipoolaispojan ilman apua – OP Pohjolan mieli muuttui, kun asia oli tulossa julkisuuteen
    4. Roskikseen päätyneen postinipun arvoitus ratkesi Helsingissä: posteljooni heitti kirjeet menemään
    5. Merikylpylä Allas ei avaakaan oviaan vielä – päärakennuksen rakennustyöt ovat kesken
    6. Microsoftin Espoon-konttorin edustalle avataan kelluva vesiurheilukeskus toukokuun lopussa
    7. ”Komeusihanteiden vastainen” sorsa onnistui löytämään naaraan Töölönlahdella – ”Vaikuttavat olevan kimpassa”
    8. Matkustaja kuoli auton suistuttua tieltä aamuyöllä Järvenpäässä – kuljettaja oli humalassa
  5. Ulkomaat
    1. Venäjän ulkoministeri Lavrov: Trumpin ja Putinin tapaamisesta Suomessa ei ole suunnitelmia
    2. Trumpille tärkeä poliittinen voitto: republikaanit saivat Obamacaren purkamisen läpi edustajainhuoneessa
    3. Suomen nais­voimistelijoiden kädet nousivat Hitlerin edessä natsitervehdykseen – tällaiset olivat Hitlerin ja natsien olympialaiset
    4. Prinssi Philip, 95, jää syksyllä eläkkeelle
    5. Islamistinen sotaherra ”Kabulin teurastaja” solmi rauhan Afganistanin hallituksen kanssa – taivuttelee Talebanin ”veljiä” samaan
    6. Venezuelassa viikkoja jatkuneissa levottomuuksissa on kuollut ainakin 36 ihmistä – keskiviikon mellakoissa loukkaantui yli 300
    7. Antarktiksesta lohkeamassa jopa 15 Espoon kokoinen jäävuori
    8. Macron vei Le Penin kierrättämät veroparatiisi­väitteet oikeuteen
    9. BBC: Tiedustelupalvelu kertoo Syyrian tehtailevan yhä kemiallisia aseita
  6. Talous
    1. Ilkka Hämälästä tulee ensi vuonna Metsä Groupin pääjohtaja – yli kymmenen vuotta pääjohtajana ollut Kari Jordan jää eläkkeelle
    2. Nokia aloittaa yt-neuvottelut – saattavat johtaa noin 200 työpaikan vähentämiseen Suomessa
    3. Valtion tukemien asuntojen vuokrat nousivat muita asuntoja rivakammin
    4. Öljy halpeni torstaina alle 50 dollariin barrelilta – halvempaa kuin kertaakaan tänä vuonna
    5. Facebook huolestui palvelussaan julkaistujen videoiden väkivallasta – palkkaa 3 000 ihmistä tarkkailemaan sisältöä
    6. Outotecin osake romahti pörssissä
  7. Urheilu
    1. Edis Tatlin nyrkkeilyura katkesi välillä, kun murtunut nenä ei parantunut – ” Valitsin tämän tien, ja tässä olen”
    2. MM-kisat käyntiin: Leijonien ykkössentteri Valtteri Filppula pelasi NHL:ssä sokkikauden, mutta uhkuu pelihaluja MM-jäällä
    3. Leijonat taas kultajahdissa – mutta tällä kertaa ei voi paljoa odottaa
    4. Jääkiekkoliiga sai uuden mediakumppanin – sopimus Telian kanssa kattaa kaikki ottelut
    5. Liigan uusi mediasopimus ei ollut yllätys – jääkiekko voittaa mediapelissä aina
    6. Tampereen raitiovaunulinjan suunnittelija piti Suomea raiteilla käsipallon EM-karsinnoissa – paikka EM-lopputurnaukseen yhä omissa käsissä tappion jälkeenkin
    7. West Hamin manageri saa herkästi julkista palautetta aikuisviihteellä rikastuneilta seuran omistajilta – ”Pysyn viileänä”
    8. Shefki Kuqi kasaa lisää voimaa Interin hyökkäykseen – HJK:n Eurooppa-liigaan avittanut sankari teki sopimuksen
    9. Pittsburgh voittoon ilman Crosbya – Olli Määttä pisteille
    10. Kataja nappasi vakuuttavalla esityksellä toisenkin finaalin voiton – Joensuun taikurin saldona 24 pistettä ja yhdeksän syöttöä
    11. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Lasten uutiset
    1. Täällä puhdistetaan likavettä – Näin helsinkiläisten jätevedestä tehdään puhdasta
    2. Viemäristä löytyy puhelimia ja tekohampaita
    3. Trump ja Putin keskustelivat puhelimessa
    4. Jääkiekkoa, presidentinvaaleja ja kadonnutta postia
    5. Täällä likavedet puhdistetaan – koululaiset kunnioittivat veteraaneja laululla
    6. Uutisvisa: Miksi jääkarhujen määrän pelätään vähentyvän?
    7. Mikä on veteraani?
    8. Aku Ankka ja kumppanit: Toimii!
    9. Seuraatko jääkiekon MM-kisoja?
    10. Mielipide: Aleksanterin teatteri kuntoon
    11. Italialaiset toastit
  9. Kulttuuri
    1. Gallen-Kallelan mestariteos katosi 120 vuotta sitten ja löytyi nyt Sveitsistä – suomalainen taidehistorioitsija jäljitti teosta ympäri Eurooppaa ilman kuvaa maalauksesta
    2. Samaa rytmikuviota yli tunnin ajan, mutta aina uudella tavalla – kuuntele Steve Reichin minimalistinen klassikkoteos suorana Musiikkitalosta
    3. Käsityksesi muodista on vanhentunut, sanoo nuori kuraattori, joka toi newyorkilaismuseoon suomalaisia muodintekijöitä
    4. Neljän tähden kauhuelokuva Get out on yllätyshitti, joka ammentaa arkipäivän rasismista
    5. Telepaatti ja teinipaholainen eivät edes säikäytä manaajaelokuva Incarnaten kliseekimarassa
    6. Suosikkiräppäri joutuu säästämään törkypuheensa salaseuroihin – tai kappaleisiinsa
    7. Helsingin Sanomat sai useita palkintosijoja Paras juttu -kilpailussa: Lue jutut Aleppon ”lelusalakuljettajasta” ja Trump-valeuutisia tehtailevista Makedonian teineistä
    8. Gita Kadambista on tulossa uusi pääjohtaja Kansallisoopperaan ja -balettiin
    9. Cirko-festivaali esittelee taas uutta nykysirkusta
    10. Trumpin ja New York Timesin sodassa lehti on jäämässä voitolle – sai yli 300 000 uutta digitilaajaa
  10. Tiede
    1. Ruttoa ei voi täysin hävittää – ”Se odottaa vain sopivaa hetkeä”
    2. Tutkijat poistivat hiireltä hiv-tartunnan uudella geenitekniikalla
    3. Voiko avaruusromun kerätä pois?
    4. Mistä nälkä tulee?
    5. Mikä oli maailman ensimmäinen lippu?
    6. Voiko koiralla heilua hammas?
    7. Suuria tietokoneita USA:n puolustuksen palveluksessa
  11. Mielipide
    1. Psykoterapian kysyntä ylittää tarjonnan – tekijät eivät riitä
    2. Lehtisaaren asukkailla on suuri hätä kirkon ahneuden edessä
    3. Kirkko ajaa lehtisaarelaisia asuntoloukkuun
    4. Taksiautot pitää maalata niin, että ne tunnistetaan
    5. Miksi Stalinin ”lobbausmatkasta” Sdp:n kokoukseen vuonna 1917 on vaiettu?
    6. Anteeksipyyntö vuoden 1918 tapahtumista yhdistäisi kansaa
    7. Esitys liikennevirhemaksusta ei sisällä hurjasteluoikeutta
    8. Vuoden 1918 tapahtumiin johtaneet syyt on hyvä tietää
    9. Juhlaraha oli puolueellinen
    10. Avopuolisot ovat vain kämppiksiä, joilla sattuu olemaan romanttinen suhde
    11. Median ei tulisi hehkuttaa rahapelivoittoja
    12. Eläinlajina ihminen on kaikkiruokainen – luonnossa ei ole moraalista estettä tappaa ravinnokseen
    13. Sain elää onnellisen lapsuuden uskonnollisessa yhteisössä
  12. Tänään
    1. Erkki Kurenniemi 1941–2017
    2. Pekka Heikkinen 1938–2017
    3. HS ei ilmestynyt 5.5.1967
    4. Tapahtumia perjantaina 5. toukokuuta
    5. Kulttuuriväen siivoustalkoot
    6. Opiskelijoiden lyhytelokuvia
  13. Radio ja TV
    1. Dear White People tekee terävää satiiria rasismista
    2. Rodney Kingin tapauksesta syntyi monologiesitys
    3. Perjantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    5. 5

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    6. 6

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    9. 9

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    10. 10

      Puukkoisku järkytti turkulaisia – ”Ei tästä pelkoa synny, mutta huoli yleisestä väkivallan aallosta maailmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää