Päivän lehti 5.12.2016
Päivän lehti 5.12.2016

Etelä-Koreassa koulu venyy yöhön

13-vuotias Kim Tae-hwan pääsee koulusta kotiin usein vasta illalla kello 22.

Soul

Kello on kahdeksan perjantai-iltana, ja Bundungin lähiössä Soulin eteläpuolella sataa vettä.

On jo pilkkopimeää, mutta 13-vuotiaan Kim Tae-hwanin koulupäivä päättyy vasta nyt. Tänään se on kestänyt yksitoista tuntia.

Ensin kuuden tunnin koulupäivä yläasteella yhdeksästä kolmeen. Sitten no­peasti kotiin syömään ja koulubussilla illaksi yksityiskouluun.

Kim opiskelee iltakoulussa matematiikkaa ja englantia. Niinä iltoina, kun on englantia, koulupäivä päättyy kello 22.

Pitkä jono koulubusseja odottaa parin korttelin päässä kadulla. Kim etsii omansa. Ajomatka kotiin ankaran näköiseen kerrostalolähiöön kestää 20 minuuttia.

”Bussimatka on tärkeää aikaa Tae-hwanille”, sanoo hänen äitinsä Kang In-yeong. ”Silloin hän voi seurustella kaveriensa kanssa.”

Muuten siihen on kovin vähän aikaa. Etelä-Koreassa kolme neljäsosaa koululaisista käy tavallisen koulun lisäksi yksityiskoulua eli hagwonia. Kahdeksasluokkalainen Kim Tae-hwan aloitti sen ala-asteen viidennellä luokalla.

Kotona Kim – perheen ainoa lapsi – purkaa suuren reppunsa, syö illalliseksi riisirullia ja alkaa tunnollisesti tehdä läksyjä.

Tällaisia hänen päivänsä ovat. Aikaa muuhun kuin opiskeluun on niukasti.


Etelä-Korea on ollut yksi kärkimaista, kun 15-vuotiaiden koululaisten osaamista on mitattu Pisa-tutkimuksissa. Vuoden 2012 Pisa-kokeissa eteläkorealaiset olivat suomalaisia parempia matematiikassa ja lukemisessa mutta eivät luonnontieteissä.

Koulujärjestelmä on samankaltainen kuin Suomessa: kouluun mennään seitsenvuotiaana, ja peruskoulu on yhdeksänvuotinen. Lukioon jatkaa suurempi osa ikäluokasta kuin Suomessa.

Yksityiskoulujen takia koulupäivät ovat kuitenkin huomattavasti pitempiä kuin suomalaiskoululaisilla. Hagwonit kiellettiin epätasa-arvoisina vuonna 1980, mutta osa jatkoi toimintaansa laittomasti, ja vuonna 2000 kielto kumottiin.

Soulin alueella yksityiskoulujen pitäisi sulkea ovensa kello 22, mutta määräystä rikotaan. Viranomaisten partiot etsivät luokkia, joissa päntätään salaa pimennysverhojen takana.

Kun Kim Tae-hwanin isä kävi koulua 35 vuotta sitten, yksityiskouluja oli vähän. Sitten kilpailu yliopistopaikoista koveni.

”Kun Etelä-Korea vaurastui, yhä useammat tahtoivat lapsensa yliopistoon”, sanoo Nokialla johtajana työskentelevä insinööri Kim Hong-gil. ”He olivat valmiita maksamaan siitä.”

Kovan kilpailun takia yliopistoon on nyt käytännössä mahdoton päästä ilman yksityiskoulua.

Toinen syy hagwonien yleistymiseen on peruskoulu- ja lukio-opetuksen huono taso. Yksityiskoulut houkuttelevat parhaat opettajat paremmilla palkoilla.

Kimin vanhemmat ovat kehityksestä huolissaan. Heistä koulupäivät ovat liian pitkiä, ja he yrittävät pitää Kimin oppituntien määrän kohtuullisena. Mutta kun valtaosa luokkatovereista käy iltaisin yksityiskoulua, on vaikea jättäytyä kokonaan järjestelmän ulkopuolelle.


Helsingin Sanomat olisi halunnut vierailla Soulissa peruskoulussa ja hagwonissa. Joka paikassa tunnettiin suomalaiskoulujen maine, eikä missään haluttu vieraaksi suomalaista lehteä.

Kim Tae-hwan tekee matematiikan tehtäviä omassa huoneessaan. Hyllyillä on Legoja, autoja ja karttapallo, sängyssä pehmoleluja. Seinällä riippuu todistus mustasta vyöstä taekwondossa.

”Yläasteella siihen ei ole enää aikaa”, Kim sanoo. Hänellä ei ole älypuhelinta. Vanhempien mielestä se häiritsisi opiskelua.

Kim haluaisi biologiksi.

”Koulusta annetut läksyt ovat helppoja, mutta hagwonin tehtävät ovat vaikeampia, ja niitä on paljon enemmän”, hän sanoo.

Englannin läksyihin menee usein kaksi tuntia. Kun Kim viimein pääsee nukkumaan, kello on yli puolenyön. Monet 13-vuotiaat luokkakaverit tekevät läksyjä vieläkin myöhempään.


Äskettäin Kimin koulun alkamisaika siirrettiin kello yhdeksään, jotta öisin opiskelevat teinit voisivat nukkua pitempään. Silti monet nukahtelevat pulpettiin. Kaupoissa myydään pieniä tyynyjä, jotka voi piilottaa hihaan päänaluseksi.

”Hagwonit antavat niin paljon läksyjä, että nuoret ovat uupuneita”, Kang In-yeong sanoo. Ystäväperheen 13-vuo­tiaan tytön yksityiskoulu päättyy kello kaksi yöllä, ja sen jälkeen tytöllä on tunnin matka kotiin.

Soulissa kerrotaan teinitytöistä, jotka pistelevät neuloja kynsien alle pysyäkseen hereillä.

Syksyllä isä-Kim kävi ensimmäisellä työmatkallaan Oulussa. ”Yllätyin, kun kello tuli neljä ja kaikki lähtivät töistä kotiin.”

Kangin mielestä osa ongelmaa ovat kunnianhimoiset äidit. He soittelevat kouluihin ja vaativat lisää läksyjä. Kun oma poika siirtyi yläasteelle, Kang alkoi hermoilla, miten tämä pärjää. Hän on ammatiltaan joogaopettaja ja yrittää nyt suhtautua poikansa arvosanoihin rennommin.

Eteläkorealaisessa kulttuurissa on tärkeää menestyminen. Sitä mitataan yliopistotutkinnoilla ja työpaikoilla arvostetuissa suuryrityksissä, kuten Samsungilla.

Järjestelmän juuret ovat keisariajan virkamiestutkinnossa, joka toi perheelle arvostusta ja elannon. Lapset ovat vanhemmilleen välineitä so­siaaliseen nousuun. Usein perheissä ei kuunnella lapsen mielipiteitä vaan vanhemmat päättävät lapsen tulevaisuudesta.

Arvostelijoitakin on. He sanovat, että kilpailu sairastuttaa lapset. Lukiolaisten on arvioitu nukkuvan keskimäärin vain viisi ja puoli tuntia vuorokaudessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulutus
  • Etelä-Korea
  • Pisa-tutkimus
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kolmoissurman jälkeen pieni Imatran kaupunki ihmettelee julmuutta: ”Tämä on niin turhaa”
    2. HS selvitti suurten suomalaisten vientiyritysten kansainvälisyyttä – kärjessä Nokia
    3. Suomen Pisa-ihme hiipuu hiljalleen – professori kritisoi vertailun ”ylikansallista indikaattoripolitiikkaa” ja numeroilla hallitsemista
  2. Pääkirjoitus
    1. Arvaamattomuus on Trumpin leima
    2. Autoliikenteeseen syntyi uusi sopimus vaivihkaa
    3. Pormestarikisa alkoi Helsingissä
    4. Maine meni, suosio ehkä ei
    5. Isänmaallisuutta tarvitaan arvotyhjiön täyttäjäksi
    6. Italian vaalitulos voi johtaa uuteen eurokriisiin
  3. Kotimaa
    1. Pääministeri Sipilä ja sisäministeri Risikko Imatran surmatyöstä: Hallitus valmis selvittämään, miten vastaavia tapauksia voidaan ehkäistä
    2. Etelä-Koreassa koulu venyy yöhön
    3. Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”
    4. Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”
    5. Suomalaistutkijat muuttivat murteet numeroiksi biologian menetelmillä – nyt he voivat pohtia, kuinka murteet liittyvät geneettisiin eroihin
    6. Reserviläisliitto haluaa lisää paikallispataljoonia
    7. Perussuomalaisten puoluehallitus ei erottanut Terhi Kiemunkia – odottaa hovioikeuden päätöstä panettelevaksi tuomitusta blogista
    8. Enontekiön puukottaja vangitaan
    9. Poika puraisi isänsä sormesta palan autossa Vierumäellä
    10. Alkon hallintoneuvoston puheenjohtaja on Vesa-Matti Saarakkala
    11. International Union of Studentsia oli perustamassa myös muita kuin sosialistisia maita
  4. Kaupunki
    1. Mannerheimin hevostenhoitaja sai mieluisan vieraan – ”Hevonen on ihmisen paras kaveri, luotettava ja uskollinen”
    2. Viime sodissa palveli kymmeniätuhansia hevosia – joka neljäs jäi sille tielleen
    3. Traktorimiesten baari oli vastalause Helsingin hienostelulle – Zetor täyttää 25 vuotta
    4. Lentoparkkiyrittäjä on ahdingossa Vantaalla: ”Peltomäki-vyyhdissä syytetty kostaa tuhoamalla firmani”
    5. Helsingin Ruoholahden kanavasta bongattiin hylje – ”Näin sen keittiön ikkunasta”
    6. Lars Sonckin suunnittelema Honkalinna tuhoutui tulipalossa Sipoossa: ”Siellä ei ollut enää kuin kasa kekäleitä ja piippu pystyssä”
    7. Tulipalo tuhosi huoneiston Helsingin Kumpulassa
    8. Pahoinpitelyt työllistivät poliisia
  5. Ulkomaat
    1. ”Bosnian teurastaja” saa viimeisen sanansa – Ratko Mladić odottaa tuomiota pelaten šakkia kansanmurhasta tuomittua Radovan Karadžićia vastaan
    2. Italia syöksyi poliittiseen kriisiin – pääministeri Renzi kärsi kirvelevän tappion kansanäänestyksessä ja ilmoitti eroavansa
    3. Oikeistopopulisti Hoferille tuntuva tappio Itävallan presidentinvaaleissa – vihreiden Van der Bellen voitti
    4. Oaklandin tulipalon uhrien joukossa myös suomalainen – kuolleita löytynyt jo 36
    5. Fidel Castron tuhkat haudattiin – ”Ei ollut puheita, se oli hyvin korutonta”
    6. FSB kertoo surmanneensa Pohjois-Kaukasian Isisin johtajan
    7. Havaijin vuorenrinteille on satanut kymmeniä senttejä lunta – metri luvassa
    8. Uzbekistanin vaalitulos oli selvillä jo ennen vaaleja – Mirziyoyevista presidentti
  6. Talous
    1. Euroopan alkoholilobbari Paul Skehan vapauttaisi väkevätkin marketiin – ”Suomessa on yhä vallalla lapsenvahtikulttuuri”
    2. Viimeinen hetki pelastaa Sammon paperiosake – osakkeen hukanneella on reilu viikko aikaa lunastaa 840 euroa
    3. Volkswagenin johtajilta peritään etuja takaisin
  7. Urheilu
    1. Suomalaishiihtäjillä oli vahva esitys takaa-ajossa
    2. Vihdoin kovia tuloksia heti kauden alussa – Suomen miehille avautumassa MM-viestimitalia enteilevä näkymä
    3. Kaisa Mäkäräinen oli jo kiinni takaa-ajokisan voitossa: ”Niin paljon tarjottiin ja ihan totaalisesti sössin”
    4. Mäkäräinen osaa rakentaa kuntonsa
    5. Joensuun otsaan karun näköinen vekki, Jokereille voitto ja päävalmentaja Jaloselle kiireinen itsenäisyyspäivä
    6. Hyvä hiihto nosti Eero Hirvosen seitsemänneksi – ”Uskoisin, että oli uran paras hiihto”
    7. Sinivalkoinen Marigold Iceunity vei voiton
    8. Teemu Pukki viimeisteli Brøndbyn tasoitusmaalin
    9. Koripallokomeetta Seagulls puolusti ryhdikkäästi
    10. Ilotulitteet, soihdut, tupakansytyttimet ja olutlasit lentelivät Belgian liigassa – ottelu keskeytettiin
    11. Suomi matkalla lohkovoittoon salibandyn MM-kisoissa
    12. Suomalaiset edelleen mäkihypyssä kaukana maailman kärjestä
    13. Mehmet Hetemaj teki pitkän jatkosopimuksen SJK:n kanssa – ”Olen tuntenut itseni täällä tärkeäksi”
    14. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa hiihtourheilua, jääkiekkoa, keskeisimpiä rahapelejä ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. Näyttelijä Noora Dadu teki näytelmän Palestiinasta ja muuttui Suomen viralliseksi arabiksi
    2. Linnan juhlissa soittavan Kaartin soittokunnan työnkuvaan kuuluvat niin Sibelius, Jukka Poika kuin Cooperin testikin
    3. Saara Aalto eteni Britannian X Factorin finaaliin – kertoo esiintyvänsä Helsingissä maanantaina
    4. RSO esittää suomalaisen musiikin teosharvinaisuuden - säveltäjä Helvi Leiviskä sai kamppailla ennakkoluuloja vastaan koko uransa ajan
    5. Einar Englund astuu pois Sibeliuksen varjosta
    6. Madonna möi Miamissa taideteoksia ja hääkuviaan Malawin lasten hyväksi
    7. Kansallisbaletin uuden johtajan haku käynnistyi
    8. Harry Potter -elokuva saa orkesterisäestyksen Hartwall-areenassa
  9. Tiede
    1. Opettajille voisi helposti opettaa auktoriteettia – miksi sitä ei tehdä?
    2. Suoli nousuun – kolibakteeri ansaitsisi kunniamerkin
    3. Perimä ja vauva-ajan ympäristö muovaavat suoliston mikrobistoa
  10. Mielipide
    1. Lihavuuden ennaltaehkäisy on tärkeä osa terveydenhuoltoa
    2. Päättäjillekin voisi sallia elämän
    3. Sidonnaisuuksista kannattaisi luoda rekisteri
    4. Lapseni on taas oma iloinen itsensä – ja kiusaajakin pääsi irti roolistaan
    5. Hylkiöksi joutumisen pelko teki minusta kiusaajan
    6. Koulupäivistä tehdään liikunnallisia
    7. Sivarien työpanos on hyödyksi kouluissa
    8. Koulutusputkia suunnitellaan menestyjien mittareilla
    9. Etelä-Pohjanmaan soita odottaa täystuho
    10. Aikataulunäyttöihin ei voi luottaa
  11. Tänään
    1. Suomalaisyrittäjät saavat ison tilipussin Berliinin joulumarkkinoilta – sotkamolainen mustaherukkaviini ja ylivieskalainen salmiakkihunaja kelpaavat saksalaisille
    2. Verivanukasta ja patakukkoa
    3. Maailman hauskinta huumoria
    4. Tapahtumia maanantaina 5. joulukuuta
  12. Radio ja TV
    1. Nuoresta romanialaisvoimistelijasta Nadia Comanecista tuli työn sankari
    2. Kuuluisa surrealisti on vain juontajan peili
    3. Kateus pilaa kaiken
    4. Maanantain tv-elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää –viisi pidätetty ja yksi etsintäkuulutettu

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Näin keskusrikospoliisin tiedotustilaisuus eteni: Hyökkääjä mahdollisesti valikoi naisia uhreiksi, tuli suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana

    4. 4

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      Mies puukotti kahdeksaa vastaantulijaa Siperiassa Venäjällä

    9. 9

      Hallitus kokoontui Turun terrorismi­tutkinnan takia – Sipilä: ”Nyt on pidettävä yhtä, vihaan ei vastata vihalla”

    10. 10

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Turun terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää –viisi pidätetty ja yksi etsintäkuulutettu

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää