Päivän lehti 5.12.2016
Päivän lehti 5.12.2016

Kolmoissurman jälkeen pieni Imatran kaupunki ihmettelee julmuutta: ”Tämä on niin turhaa”

Kolme naista kuoli ammuskelussa Imatran keskustassa sunnuntain vastaisena yönä. Teon motiivista ei vielä sunnuntaina ollut tietoa. 23-vuotiasta imatralaismiestä epäillään kolmesta murhasta.

Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen (sd) menetti henkensä ammuskelussa sunnuntaina.

Ammuskelu tapahtui sunnuntain vastaisena yönä ravintolan edustalla Imatrankoskella. Kaksi muuta uhria olivat toimittajia. Heidän syntymävuotensa olivat 1964 ja 1980.

Toimittajat olivat lauantai-iltana toimittajien yhteisellä teatterimatkalla Helsingissä. Teatteriseurue saapui Imatralle noin kello 23. Sen jälkeen kaksikko liittyi Wilén-Jäppisen seuraan Imatrankoskella.

Yhdessä he olivat siirtyneet ravintola Vuoksenvahtiin, jonka edustalla kaikki kolme surmattiin puoliltaöin. Alus­tavien tietojen mukaan he valikoituivat uhreiksi sattumalta.

Tiina Wilén-Jäppinen oli syntynyt Imatralla vuonna 1963 ja oli kaupunginvaltuustossa vuodesta 2001 lähtien. Hän oli naimisissa ja kahden lapsen äiti.


Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo tunteneensa Wilén-Jäppisen hyvin.

”Tiina oli minulle tärkeä ja ­läheinen ihminen, ja olen todella surullinen tapauksesta. Osanottoni kaikkien uhrien läheisille, ystäville ja omaisille”, Rinne sanoo HS:lle.

”Olen todella järkyttynyt, että Suomessa tapahtuu tällaista. Nyt on tarkkaan selvitettävä teon motiivit, ja olivat ne mitä tahansa, pitää löytää keinoja siihen, että tällaisten tapausten riski saadaan mahdollisimman pieneksi.”

Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen oli sunnuntaina miltei sanaton.

”Tiina oli läheinen työtoverina ja poliittisena vaikuttajana. Hän oli pidetty, mukava ja valoisa ihminen. Tämä on todella ­järkyttävää”, Lintunen sanoi ja kuvaili ampumistapausta kau­heaksi.

”On vaikea ymmärtää, mitä ihmisen päässä liikkuu, kun lähdetään vaan ihmisiä ampumaan. Uhrien omaisille ja läheisille tämä on järkyttävä asia.”

Lintunen kertoi tunteneensa kuolleet toimittajatkin työnsä kautta.

Toimittajat työskentelivät Etelä-Saimaan ja Uutisvuoksen yhteisessä Imatran-toimituksessa.

”Tämä on suuri suru työyhteisöllemme, ennen kaikkea ajatuksemme ovat omaisten rinnalla”, kertoi Etelä-Saimaan päätoimittaja Eeva Sederholm lehden verkkosivuilla sunnuntaina.

Lehtiä julkaisevan Kaakon Viestinnän toimitusjohtaja Jarmo Koskinen kertoi olevansa erittäin järkyttynyt Imatran tapahtumista. Hän esitti surun­valittelunsa uhrien omaisille.

Poliisi otti rikospaikalta kiinni 23-vuotiaan imatralaismiehen, jota epäillään kolmesta murhasta. Tutkinnanjohtaja Saku Tielisen mukaan tutkintanimikkeeseen vaikuttavat sekä rikoksen epäilty suunnitelmallisuus että sen tekotapa.

”Ei kukaan tule viikonloppuyönä sattumalta keskustaan metsästysaseen kanssa”, Tielinen sanoo.


Poliisi saapui rikospaikalle puolilta öin saatuaan ilmoituksen aseistautuneesta henkilöstä ravintolan edustalla. Paikalla olleet ihmiset osoittivat epäillyn poliisipartiolle.

Tapahtumapaikalta löytyivät myös uhrit, jotka kuolivat poliisin mukaan heti ampumisen jälkeen.

Tekijä ampui poliisin käsityksen mukaan neljästä viiteen laukausta.

Epäilty ei tehnyt vastarintaa tai yrittänyt karata vaan totteli poliisin käskytystä. Tielisen mukaan mies ei puhunut kiinniottotilanteessa juuri mitään.

Puhalluskokeen perusteella mies ei ollut humalassa.

”Verikoe on otettu, ja siitä selviää aikanaan, oliko hän jonkin muun kuin alkoholin vaikutuksen alaisena”, Tielinen sanoo.

Tielisen mukaan mikään ei alkutietojen perusteella viittaa siihen, että teon motiivi olisi poliittinen tai liittyisi ääriajatteluun.

Poliisin mukaan mies vaikuttaa toimineen yksin. Esitutkinnassa selvitetään kuitenkin, keiden kanssa epäilty on liikkunut ennen ammuskelua ja tiesikö ­joku hänen suunnitelmistaan.

Epäillyllä on aiempaa rikostaustaa väkivalta- ja omaisuus­rikoksista.

Hän oli saapunut rikospaikalle autolla, jonka takakontista löytyi tekovälineeksi epäilty luvallinen metsästyskivääri. Epäillyllä itsellään ei kuitenkaan ollut lupaa aseeseen.

Tielisen mukaan poliisilla on käsitys siitä, miten mies on saanut aseen haltuunsa, mutta siitä ei voida vielä kertoa julkisuuteen tässä vaiheessa tutkintaa.

Epäillyn hallusta tai hänen autostaan ei löytynyt muita aseita.

Poliisi jatkaa esitutkintaa muun muassa todistajien kertomusten ja valvontakameramateriaalin avulla. Tielisen mukaan poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi alkuviikosta.

Imatran ampuminen nousi ­sunnuntaina uutiseksi myös kansainvälisessä mediassa. Tapauksesta kertoivat muun muassa CNN ja BBC.


Pieni kaupunki järkyttyi

Jouluvalot palavat Imatran kävelykadulla, mutta ravintola Vuoksenvahdin edessä palavat surun kynttilät. Sunnuntai-iltana ravintolan eteen on sytytetty kymmenittäin kynttilöitä ravintolan edessä edellisyönä surmattujen kolmen naisen muistoksi.

Yhä illalla paikalle saapuu paljon ihmisiä. Osa sytyttää lisää kynttilöitä, osa vain hiljenee hetkeksi niiden edessä.

Ihmiset ovat järkyttyneitä ja surullisia edellisyön tapahtumista. Monen on vaikea yhä uskoa sitä todeksi.

Surmatut naiset olivat pienessä kaupungissa monille tuttuja. Myös imatralainen Jaana Lapakko tunsi heidät. Hän kävi illalla tuomassa kynttilän surmapaikalle yhdessä miehensä Jari Lapakon kanssa.

Jaana Lapakko tunsi etenkin yhden surmatuista, kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Wilén-Jäppisen, joka työskenteli Lapakon kanssa samalla työpaikalla. Lapakko oli hänen kanssaan tekemisissä myös luottamustoimien kautta.

Sunnuntai-iltana Lapakon mie­lessä päällimmäisenä oli järkytys ja suru. ”Ja se julmuus. Tämä on niin turhaa”, Lapakko sanoo. ”Tämä kertoo kai ihmisten huonovointisuudesta, mistä se sitten johtuukaan.”

Vielä illalla keskustelu järkyttävistä tapahtumista jatkui perheen kotona, sillä lasten kanssa oli puhuttava. Yksi surmatuista on Lapakon lapsen kaverin äiti.

”Asiasta puhutaan varmasti myös maanantaina koulussa. Lasten itsenäisyyspäivän juhla on peruttu”, Jaana ja Jari Lapakko kertovat.

Kynttilöitä sytyttävät Lia Afteniy ja Tanja Stepanova olivat lauantaiyönä itsekin viettämässä pikkujoulua ravintolassa surmapaikan viereisessä korttelissa.

Juuri surmahetken aikaan kaksikon seurue oli lähdössä toiseen ravintolaan, mutta he odottivat Afteniyan karaokekappaleen loppua. Kun laulu loppui, seurue siirtyi kävelykadulle. Silloin ravintolan edessä makasi jo kolme ruumista ja poliisiauto oli paikalla.

”Olimme paikalla ihan heti sen jälkeen. Jos emme olisi odottaneet minun kappaletta, olisimme voineet olla tässä. Ystävä oli kuullut ampumisen ääniä. mutta luuli niitä ilotulituksiksi”, Afteniy ja Stepanova kertovat.

”Järkyttävää. Ei kenenkään tarvitse kuolla näin. Ne naiset olivat varmasti viettämässä pikkujoulua kuten mekin. Ei tällaista pidä tapahtua missään eikä varsinkaan tällaisessa pienessä kaupungissa.”

Asiantuntijat: Surmat hyvin poikkeuksellisia


Rikosoikeuden professorit pitävät Imatran ampumistapausta hyvin poikkeuksellisena.

Itä-Suomen yliopiston rikos­oikeuden professori Matti Tolvanen ei muista kuin muutaman vastaavan tapauksen monikymmenvuotisella urallaan syyttä­jänä ja professorina. Myös Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorit Sakari Melander ja Kimmo Nuotio pitävät tapausta harvinaisena.

Poliisin mukaan uhrit vaikuttavat tulleen valituiksi sattumanvaraisesti. Näin käy vain noin joka viidennessä henkirikoksessa. Lisäksi ampuminen tapahtui ulkona, siinä käytettiin metsästys­asetta ja uhreja oli useita.

Vain alle 17 prosenttia henkirikoksista tehdään ampuma-aseella ja niistäkin puolet käsiaseella. Yli 70 prosenttia henkirikoksista tapahtuu yksityisasunnoissa.

Melanderin mukaan henki­rikokset ovat usein alkoholi­ongelmaisten miesten välisiä tekoja, joissa käytetään veistä tai kuristetaan.

”Se, että metsästysaseella surmataan useita ulkopuolisia julkisella paikalla, on tilastojen valossa erittäin harvinaista”, Tolvanen kertoo.

Nuotion mielestä Imatran ampumistapaus kuulostaa ”hyvin epätyypilliseltä”.

Hyvinkäällä mies tappoi kiväärillä vuonna 2012 kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää. Porvoossa mies tappoi kolme ihmistä pikaruokaravintolan autokaistalla ampumalla vuonna 2010. Vuonna 1994 mies ampui kolme ihmistä Kotkassa lähdettyään varuskunnasta mukanaan rynnäkkökivääri.

”Onhan meillä ollut tapauksia, että pikaistuksissa McDonald’sin autokaistalla tapahtuu jotain, ja Hyvinkäällä mies ampui katolta poliiseja ja muita ihmisiä. Mutta yleensä niissä on tavallaan jokin logiikka – tässä on nopeasti ajateltuna vaikea nähdä sitä”, Nuotio sanoo.

”Se, että mennään baarin eteen ja ruvetaan ampumaan sattumanvaraisesti sivullisia, on aika epätavallista. Jos kyse on henkilöstä, joka ei ole mielisairas, hänen käyttäytymisessään on yleensä jotain logiikkaa.”

Hallitus valmis selvittämään, miten vastaavia tapauksia voidaan ehkäistä


Pääministeri Juha Sipilä (kesk) esittää surunvalittelunsa hallituksen puolesta Imatran ampumistapauksen uhrien omaisille.

”Kolmen ihmisen elämä päättyy äkillisesti silmittömän väkivallan seurauksena. Ei tätä voi millään hyväksyä, järkyttävää.”

Sisäministeri Paula Risikon (kok) mukaan nyt on tärkeää pitää huolta suomalaisten perusturvallisuudentunteesta.

”Tämä järkyttää sitä, mutta nyt pitää tehdä kaikki sen eteen, että ihmisillä säilyy turvallisuudentunne. Miten tällaista voi estää, kun ihmisen mieli järkkyy noin pahoin?” Risikko kysyy.

Sipilä ja Risikko ovat keskustelleet asiasta tiiviisti. Heistä ampumistapausta ja vastaavien tapauksien ehkäisemistä on tarkasteltava perinpohjaisesti kokonaisuutena. Risikon mukaan tapaus on toistaiseksi pelkästään Imatran poliisin käsittelyssä.

”Kun saamme lisätietoa, ar­vioimme tilanteen. Paljon vaikuttaa se, mitä esitutkinnassa saadaan selville. Tässä vaiheessa näyttää siltä, ettei motiivi ole poliittinen”, Risikko sanoo.

”Kaikki pitää katsoa, mutta ei mennä asioiden edelle”, Risikko vastaa siihen, mihin toimiin tapauksen johdosta ryhdytään.

Sipilä sanoo Suomen olevan yksi maailman turvallisimmista maista.

”Mutta totta kai jokaisen tällaisen tapauksen jälkeen tulee vakava harkinta, voimmeko tehdä enemmän ennalta ehkäisemiseksi”, Sipilä sanoo. Hän kertoo, että muun muassa aselait ja lisäpanostukset mielenterveyspalveluihin ovat olleet esillä keskusteluissa Risikon kanssa.

”Tässä vaiheessa kaikki on kuitenkin auki. Odotamme rauhassa poliisitutkintaa, ja kun sen pohjalta saadaan lisätietoa, punnitsemme, aiheuttaako se jatkotoimia hallitukselle.”

Sipilä sanoo, että hänen on hyvin vaikea uskoa ampujan toimineen poliittisin motiivein.

”Kävin Imatralla kaksi viikkoa sitten ja tapasin toisen kerran [Tiina] Wilén-Jäppisen. Hän oli erittäin energinen, elämänmyönteinen ja valoisa ihminen. Vaikea kuvitella, että tässä voisi olla mitään häntä, saati sitten toimittajia vastaan. Mutta poliisi tutkii tietenkin kaikki mahdollisuudet.”

 
HS-työryhmä:Anu-Elina Ervasti, Minna Passi, Minna Pölkki, Paavo Teittinen

 

Tästä on kyse

Kolme kuoli ammuskelussa


 Kolme ihmistä kuoli ammuskelussa Imatrankoskella sunnuntain vastaisena yönä.

 Alustavien tietojen mukaan tekijä valikoi uhrit satunnaisesti.


 Yksi kuolleista oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Kaksi muuta uhria olivat ammatiltaan toimittajia.

 Poliisi otti epäillyn kiinni tekopaikalla. 23-vuotiasta imatralaismiestä epäillään kolmesta murhasta.

 Epäilty on aiemmin tuomittu väkivalta- ja omaisuusrikoksista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Imatran joukkosurma
  • Rikokset
  • Henkirikokset
  • Joukkosurmat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kolmoissurman jälkeen pieni Imatran kaupunki ihmettelee julmuutta: ”Tämä on niin turhaa”
    2. HS selvitti suurten suomalaisten vientiyritysten kansainvälisyyttä – kärjessä Nokia
    3. Suomen Pisa-ihme hiipuu hiljalleen – professori kritisoi vertailun ”ylikansallista indikaattoripolitiikkaa” ja numeroilla hallitsemista
  2. Pääkirjoitus
    1. Arvaamattomuus on Trumpin leima
    2. Autoliikenteeseen syntyi uusi sopimus vaivihkaa
    3. Pormestarikisa alkoi Helsingissä
    4. Maine meni, suosio ehkä ei
    5. Isänmaallisuutta tarvitaan arvotyhjiön täyttäjäksi
    6. Italian vaalitulos voi johtaa uuteen eurokriisiin
  3. Kotimaa
    1. Pääministeri Sipilä ja sisäministeri Risikko Imatran surmatyöstä: Hallitus valmis selvittämään, miten vastaavia tapauksia voidaan ehkäistä
    2. Etelä-Koreassa koulu venyy yöhön
    3. Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”
    4. Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”
    5. Suomalaistutkijat muuttivat murteet numeroiksi biologian menetelmillä – nyt he voivat pohtia, kuinka murteet liittyvät geneettisiin eroihin
    6. Reserviläisliitto haluaa lisää paikallispataljoonia
    7. Perussuomalaisten puoluehallitus ei erottanut Terhi Kiemunkia – odottaa hovioikeuden päätöstä panettelevaksi tuomitusta blogista
    8. Enontekiön puukottaja vangitaan
    9. Poika puraisi isänsä sormesta palan autossa Vierumäellä
    10. Alkon hallintoneuvoston puheenjohtaja on Vesa-Matti Saarakkala
    11. International Union of Studentsia oli perustamassa myös muita kuin sosialistisia maita
  4. Kaupunki
    1. Mannerheimin hevostenhoitaja sai mieluisan vieraan – ”Hevonen on ihmisen paras kaveri, luotettava ja uskollinen”
    2. Viime sodissa palveli kymmeniätuhansia hevosia – joka neljäs jäi sille tielleen
    3. Traktorimiesten baari oli vastalause Helsingin hienostelulle – Zetor täyttää 25 vuotta
    4. Lentoparkkiyrittäjä on ahdingossa Vantaalla: ”Peltomäki-vyyhdissä syytetty kostaa tuhoamalla firmani”
    5. Helsingin Ruoholahden kanavasta bongattiin hylje – ”Näin sen keittiön ikkunasta”
    6. Lars Sonckin suunnittelema Honkalinna tuhoutui tulipalossa Sipoossa: ”Siellä ei ollut enää kuin kasa kekäleitä ja piippu pystyssä”
    7. Tulipalo tuhosi huoneiston Helsingin Kumpulassa
    8. Pahoinpitelyt työllistivät poliisia
  5. Ulkomaat
    1. ”Bosnian teurastaja” saa viimeisen sanansa – Ratko Mladić odottaa tuomiota pelaten šakkia kansanmurhasta tuomittua Radovan Karadžićia vastaan
    2. Italia syöksyi poliittiseen kriisiin – pääministeri Renzi kärsi kirvelevän tappion kansanäänestyksessä ja ilmoitti eroavansa
    3. Oikeistopopulisti Hoferille tuntuva tappio Itävallan presidentinvaaleissa – vihreiden Van der Bellen voitti
    4. Oaklandin tulipalon uhrien joukossa myös suomalainen – kuolleita löytynyt jo 36
    5. Fidel Castron tuhkat haudattiin – ”Ei ollut puheita, se oli hyvin korutonta”
    6. FSB kertoo surmanneensa Pohjois-Kaukasian Isisin johtajan
    7. Havaijin vuorenrinteille on satanut kymmeniä senttejä lunta – metri luvassa
    8. Uzbekistanin vaalitulos oli selvillä jo ennen vaaleja – Mirziyoyevista presidentti
  6. Talous
    1. Euroopan alkoholilobbari Paul Skehan vapauttaisi väkevätkin marketiin – ”Suomessa on yhä vallalla lapsenvahtikulttuuri”
    2. Viimeinen hetki pelastaa Sammon paperiosake – osakkeen hukanneella on reilu viikko aikaa lunastaa 840 euroa
    3. Volkswagenin johtajilta peritään etuja takaisin
  7. Urheilu
    1. Suomalaishiihtäjillä oli vahva esitys takaa-ajossa
    2. Vihdoin kovia tuloksia heti kauden alussa – Suomen miehille avautumassa MM-viestimitalia enteilevä näkymä
    3. Kaisa Mäkäräinen oli jo kiinni takaa-ajokisan voitossa: ”Niin paljon tarjottiin ja ihan totaalisesti sössin”
    4. Mäkäräinen osaa rakentaa kuntonsa
    5. Joensuun otsaan karun näköinen vekki, Jokereille voitto ja päävalmentaja Jaloselle kiireinen itsenäisyyspäivä
    6. Hyvä hiihto nosti Eero Hirvosen seitsemänneksi – ”Uskoisin, että oli uran paras hiihto”
    7. Sinivalkoinen Marigold Iceunity vei voiton
    8. Teemu Pukki viimeisteli Brøndbyn tasoitusmaalin
    9. Koripallokomeetta Seagulls puolusti ryhdikkäästi
    10. Ilotulitteet, soihdut, tupakansytyttimet ja olutlasit lentelivät Belgian liigassa – ottelu keskeytettiin
    11. Suomi matkalla lohkovoittoon salibandyn MM-kisoissa
    12. Suomalaiset edelleen mäkihypyssä kaukana maailman kärjestä
    13. Mehmet Hetemaj teki pitkän jatkosopimuksen SJK:n kanssa – ”Olen tuntenut itseni täällä tärkeäksi”
    14. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa hiihtourheilua, jääkiekkoa, keskeisimpiä rahapelejä ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. Näyttelijä Noora Dadu teki näytelmän Palestiinasta ja muuttui Suomen viralliseksi arabiksi
    2. Linnan juhlissa soittavan Kaartin soittokunnan työnkuvaan kuuluvat niin Sibelius, Jukka Poika kuin Cooperin testikin
    3. Saara Aalto eteni Britannian X Factorin finaaliin – kertoo esiintyvänsä Helsingissä maanantaina
    4. RSO esittää suomalaisen musiikin teosharvinaisuuden - säveltäjä Helvi Leiviskä sai kamppailla ennakkoluuloja vastaan koko uransa ajan
    5. Einar Englund astuu pois Sibeliuksen varjosta
    6. Madonna möi Miamissa taideteoksia ja hääkuviaan Malawin lasten hyväksi
    7. Kansallisbaletin uuden johtajan haku käynnistyi
    8. Harry Potter -elokuva saa orkesterisäestyksen Hartwall-areenassa
  9. Tiede
    1. Opettajille voisi helposti opettaa auktoriteettia – miksi sitä ei tehdä?
    2. Suoli nousuun – kolibakteeri ansaitsisi kunniamerkin
    3. Perimä ja vauva-ajan ympäristö muovaavat suoliston mikrobistoa
  10. Mielipide
    1. Lihavuuden ennaltaehkäisy on tärkeä osa terveydenhuoltoa
    2. Päättäjillekin voisi sallia elämän
    3. Sidonnaisuuksista kannattaisi luoda rekisteri
    4. Lapseni on taas oma iloinen itsensä – ja kiusaajakin pääsi irti roolistaan
    5. Hylkiöksi joutumisen pelko teki minusta kiusaajan
    6. Koulupäivistä tehdään liikunnallisia
    7. Sivarien työpanos on hyödyksi kouluissa
    8. Koulutusputkia suunnitellaan menestyjien mittareilla
    9. Etelä-Pohjanmaan soita odottaa täystuho
    10. Aikataulunäyttöihin ei voi luottaa
  11. Tänään
    1. Suomalaisyrittäjät saavat ison tilipussin Berliinin joulumarkkinoilta – sotkamolainen mustaherukkaviini ja ylivieskalainen salmiakkihunaja kelpaavat saksalaisille
    2. Verivanukasta ja patakukkoa
    3. Maailman hauskinta huumoria
    4. Tapahtumia maanantaina 5. joulukuuta
  12. Radio ja TV
    1. Nuoresta romanialaisvoimistelijasta Nadia Comanecista tuli työn sankari
    2. Kuuluisa surrealisti on vain juontajan peili
    3. Kateus pilaa kaiken
    4. Maanantain tv-elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Presidentti Niinistö: ”Jos Viro ja Venäjä joutuvat sotaan, syttyy maailmansota – mutta ei sellaista voi tapahtua”

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Töölön namusetää kutsuttiin ”ihmispedoksi”, ja hänen teoistaan kirjoitettiin lehdissä laajasti

    10. 10

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Törkyinen, ällöttävä, riemastuttava ja koskettava – The Greasy Strangler on ehkä oudoin elokuva, jota Suomen valkokankaille on koskaan tuotu
    3. Tämän hetken hittipelissä yksinhuoltajaisä deittailee muita isiä ja kasvattaa tytärtään – tällainen on Dream Daddy, joka uusii pelimaailman normeja
    4. Helsingin hiippakunta ripotteli piispanvaalituloksia julki kesken äänestyksen – ”Meidän vaalisysteemimme on outo”
    5. Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”
    6. Epäily: Lahtelaisapteekille maksettu useita satojatuhansia euroja aiheettomia lääkekorvauksia – tapaus etenee syyttäjälle
    7. FT: Yhä useampi yhdysvaltalais­yritys kieltää palvelunsa äärioikeistolaisilta ryhmiltä ja verkkosivuilta – eivät myönnä rajoitusten johtuvan poliittisista mielipiteistä
    8. Uusi kiinalainen automerkki tuo katumaasturinsa Eurooppaan – Kiinan autoteollisuus tunnetaan kopiointiskandaaleista
    9. Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan
    10. Pianokilpailun suomalaiskuopus nosti oman nimensä arvonnassa ja joutuu aloittajaksi – ”nyt tulee kavereilta kuraa ja minulle kiire”
    11. Iäkkään miehen epäillään ampuneen vaimonsa ja itsensä Ruissalossa – ampujalla ei ollut lupaa aseeseen
    12. Näytä lisää