Päivän lehti 6.3.2017
Päivän lehti 6.3.2017

Suomen kotikisat päättyivät komeasti viidenteen mitaliin – Matti Heikkinen sai äärimmäisen palkitsevan MM-pronssin

Kaikkien aikojen nopeimman 50 kilometrin hiihdon kolmonen, Matti Heikkinen, aikoi sanoa 6-vuotiaalle pojalleen, että nyt tuli Sundby voitettua.

Matti Heikkinen sanoisi ehkä itse, että kaksi vuotta sitten hän oli ”aivan seipäässä” Falunin MM-kisojen 50 km:n (p) maalissa.

Joka tapauksessa Heikkinen oli silloin niin uupunut, sekaisin ja katse sumeana, ettei hän valmentajansa Toni Roposen mukaan tunnistanut edes paikalla ollutta tasavallan presidentti Sauli Niinistöä.

Sunnuntaina Lahden MM-stadionilla kaikki oli päinvastoin.

Heikkinen, 33, karjui ja tuuletti poikkeuksellisen rajusti ylittäessään 50 km:n (v) maalilinjan pronssimitalistina.

Suomen viides mitali MM-kotikisoissa oli lopulta yllättävin, sillä Heikkisen kisat olivat tähän asti sujuneet alle odotusten.

Heikkinen on aina halunnut pitää perheensä poissa julkisuudesta ja venkoilee, jos toimittajat kysyvät häneltä jotain perheeseen liittyvää.

Nyt Heikkisen mielen myllerryksestä kertoi joitain se, että hän sanoi oma-aloitteisesti Ylen ensimmäisessä haastattelussa, mitä voi nyt kertoa 6-vuotiaalle pojalleen.

”Voin sanoa, että Sundby tuli voitettua, kun sitä on paljon kyselty”, Heikkinen sanoi Ylelle.

Loppusuoran alussa Heikkinen ohitti erinomaisesti luistaneilla suksillaan ulkokautta ratkaisevalla hetkellä horjahtaneen Martin Johnsrud Sundbyn, joka on edelleen ilman henkilökohtaista arvokisojen kultamitalia.

Falunin kisojen epäonnistumisten jälkeen Heikkinen päätti, ettei halua silloiseen 50 km:n jälkeiseen tilanteeseen ja olotilaan enää koskaan.

”Se oli herätys.”

Roposen avustuksella Heikkinen teki ”ison korjausliikkeen” ja muutti harjoitteluaan niin, että pääsisi irti ”kestävyysvajeesta”.

Uran kolmas henkilökohtainen mitali 15 km:n (p) MM-kullan (2011) ja -pronssin (2009) jatkoksi oli jälleen todiste siitä, että kestävyysvaje on taakse jäänyttä elämää.

”Tämä oli työvoitto”, Heikkinen toisteli. ”Nyt menestyminen perustuu perustasoon eikä itsensä ylittämiseen. Siksi tämä oli äärimmäisen palkitsevaa.”

Heikkinen muistutti, että aikaisemmissa mitalihiihdoissa kaiken on pitänyt osua äärimmäisellä tavalla kohdalleen ja hänen on pitänyt ylittää itsensä.

”Nyt sitä ei välttämättä tarvitse tehdä. Kaikki mitä tällä kaudella on tapahtunut, se perustason nosto, on määrätietoisen ja pitkäjänteisen työn tulosta. Se on se juttu.”

Heikkinen seuraa aktiivisesti pörssikursseja ja harrastaa sijoittamista.

”Tämä on vähän kuin se, että yritys tekee vuodesta toiseen hyvää osinkoa ja sen arvo kasvaa. Se menee hyvin eteenpäin, eikä se perustu pelkkään ilmaan ja hetken huumaan.”

MM-kisojen päätöskilpailu oli erittäin luistavan kelin ansiosta arvokisahistorian nopein viisikymppinen, kun aiemmin pääasiassa sprintissä MM-mitaleita saavuttanut Kanadan Alex Harvey kiri voittoon ajassa 1.46.29.

Hopeaa sai Lahden hiihtokuningas, Venäjän Sergei Ustjugov, joka keräsi viidessä startissaan viisi mitalia. Kultaa tuli 30 km:llä ja sprinttiviestissä.

Kansainvälisessä haastattelussa Heikkistä pyydettiin sanomaan viisi adjektiivia, jotka sillä hetkellä tulivat päällimmäisenä mieleen.

Niitä irtosi vain kolme: ”Helpottunut, rutinoitunut, onnellinen.”

Vasta myöhemmin Heikkinen sanoi analysoivansa huolella, miksi hän kadotti parhaan kuntonsa tammikuussa Tour de Skin jälkeen. Sen seurauksena MM-kisojen alku sujui tasapaksusti.

”Tourin jälkeen tehtiin jotain sillä tavalla, että Matti ei päässyt huippukuntoon oikeaan aikaan”, helpottunut ja onnellinen Roponen totesi.

”Matti oli kuitenkin koko ajan niin lähellä, että uskoimme hänen voivan nousta näitten aikaisempien kilpailujen kautta vielä huippukuntoon. Mutta vasta 50 metriä ennen maalia uskoin, että mitali tulee”, Roponen sanoi.

Heikkinen tunnusti, että hänellä tunteet tulevat usein viiveellä, sekä menestyksen että epäonnistumisen jälkeen.

”Nyt täytyy vain nauttia. Nämä tunteet ovat sellaisia, ettei niitä oikeastaan saa mistään. Kun pitkä työ tuottaa onnistumisen, se on hieno hetki. Lähimpien ihmiset reaktiot on kaikista tärkeimpiä.”

Korjaus: Sundbyllä ei ole henkilökohtaista arvokisojen kultamitalia.


    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • MM-Lahti 2017
  • Hiihto
  • Urheilu
  • Jussi-Pekka Reponen
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja joutuu erikoiseen tilanteeseen – jääkö Soini taustalle varjohallitsijaksi?
    2. Onko Helsingin keskusta Kampissa, rautatieasemalla vai muualla? Kerro mielipiteesi kartalla
    3. Kambodžalaisen kylän elämä muuttui, kun ilmoja ei enää voi ennustaa ravuista – ilmastonmuutos vaikuttaa monien elämään
    4. Uusi tutkimus: Ihmiskunta ei muutukaan koko ajan välkymmäksi – äly uhkaa hiipua, kun koulutetut saavat muita vähemmän lapsia
  2. Pääkirjoitus
    1. Nälänhätä tulee, koska sitä ei estetä
    2. Vennamolaisuuden perinne vaihtuu Soinin jälkeen epävarmuudeksi
    3. Balkan ei ole hallinnassa
    4. Kiitos autoilijoille, kiitos peltipoliiseille, kiitos pyöräiljöille!
    5. Uudenlainen toiminta täyttää syrjäseutuja
    6. Unionin puolustajat heräävät vihdoin
  3. Kotimaa
    1. Bromman lentokenttä on Tukholman Malmi – Suomi ei ole yksin ikiriitoineen
    2. Krasnyi Borin altaisiin on kipattu ongelmajätettä vuosikymmeniä – Moskovassa kiinnostuttiin vihdoin Suomenlahtea uhkaavan myrkkykaatopaikan hoidosta
    3. Finnair peruu maanantaina parikymmentä lentoa – Lakon vaikutukset ovat entistä laajemmat
    4. Alkuviikon upea valo vaihtuu pian sateisiin – osassa Suomea saadaan taas lunta
    5. Jokinen kiistää Sipilän Veikkaus-väitteet Iltalehdelle: pääministeri keksi ehdottaa Harkimoa itse
    6. Henkilöauton kuljettaja kuoli nokkakolarissa Luumäellä
    7. Yksi kuoli junan ja auton törmättyä tasoristeyksessä Iisalmessa
    8. Ainakin kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Sonkajärvellä
    9. Koirille heitettiin Porissa ongen­koukkuja ja mahdollisesti rotanmyrkkyä sisältäviä nakkeja – motiivina ehkä koirankakkaraivo
  4. Kaupunki
    1. Vierasta kieltä päiväkoteihin ja ekaluokalle – helsinkiläispoliitikot haluavat aikaistaa kielten oppimista
    2. Poliisi selvittää Helsingin Ullanlinnan ampumistapausta
    3. Pääkaupunki­seudulla rakenteilla huikea määrä liiketilaa
    4. Helsinki tarjoaa taas ensi kesänä lapsille ilmaiset lounaat – katso onko lähileikkipuistosi kiinni kesällä
    5. Henkilökunta evakuoi hoivakodin asukkaita Espoossa
    6. Lahdenväylää ja Kehä I:stä ajeli mies 3,68 promillen humalassa ja kokaiinia veressään
  5. Ulkomaat
    1. Kummallinen tarina Trumpin terroristijahdista johti leskirouvan kyyneliin ja kongressin taputuksiin
    2. Yhdysvalloissa on käynnissä vallan­kaappausyritys, noitavaino sekä sala­kuuntelua poliisi­valtiossa – trumpilaisen maailman mukaan
    3. Turkin presidentti vertasi Saksan toimintaa natsiaikoihin – ”Teillä ei ole mitään suhdetta demokratiaan”
    4. Kiina jyrähti: Taiwanin ja Hongkongin itsenäisyys on poissuljettu
    5. Irak hyökkäsi neljälle Isisin alueelle Länsi-Mosulissa – Jo 45 000 paennut taisteluja
  6. Talous
    1. Markkinat hullaantuivat Trumpista, mutta onko nousu historiallinen? HS selvitti Yhdysvaltain presidenttien saaman vastaanoton pörssissä Kennedystä lähtien
    2. Tapiolan uusi ostoskeidas sekoittaa kilpailupakan – kunhan vain länsimetro valmistuisi
  7. Urheilu
    1. Suomen kotikisat päättyivät komeasti viidenteen mitaliin – Matti Heikkinen sai äärimmäisen palkitsevan MM-pronssin
    2. Lahden MM-kisat avasivat mainiot näkymät olympialaisiin
    3. HS arvio: Hiihtäjien suksi kulki, mutta yhdistettyyn ja mäkeen jäi paljon parannettavaa
    4. Iivo Niskanen sytytti Lahden hurmioon ja loppusuoralla kolaroitiin – näistä kymmenestä asiasta Lahden MM-kisat muistetaan
    5. Lahden MM-kisoista tulee voittoa, muttei Hiihtoliitolle
    6. Henri Kontinen yrittää unohtaa ATP-sijoitukset mutta myöntää, että ”olisihan se siistiä olla ykkönen”
    7. Lipsanen loikki halli-SE:n – samalla ylittyi MM-raja
    8. Mikko Korhonen golfasi toiseksi Euroopan-kiertueella – kauden palkintorahat yli tuplaantuivat
    9. Tottenhamin Harry Kane loisti jälleen – Everton sai oppia
    10. Patrik Laine nousi NHL:n maalipörssin toiselle sijalle – ja samalla Jari Kurrin rinnalle
    11. Benedek Oláh voitti pöytätenniksen Suomen mestaruuden – hävisi kolme erää 47-vuotiaalle lajilegendalle välierässä
    12. Urheilutuloksia sunnuntailta, rahapelejä ja maanantain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Kuukautisveri taiteen materiaalina saattaa ällöttää, mutta omaa kehoa ei kannata ällötä, sanoo kuukautisista kirjan kirjoittanut Rosa Meriläinen
    2. Love-metallin luonut HIM-yhtye lopettaa 26-vuotisen uransa – katso kuvakooste huikean uran varrelta
    3. Meksikolaistähti muutti viikoksi Turun Varissuolle – ”Suomalaiset muuttuvat humalassa kuubalaisiksi”
    4. Laulaja kuin romanttinen komedia: Näin Ed Sheeran kasvoi Spotifyn kuninkaaksi
    5. Dome Karukoski matkalla Hollywoodiin – Tapaaminen pilven­piirtäjässä sai Keanu Reevesin vakuuttumaan suomalais­ohjaajasta
    6. Totuudenjälkeinen aika alkoi jo natsi-Saksassa: Myös Goebbels käytti propagandassaan totuutena tarjoiltua valhetta
    7. Kukkamaalauksetko pois muodista? Gustav Klimtin maalaus myytiin ennätyshintaan
    8. Happy Valley -sarjan käsikirjoittajan uutuutta kuvataan ensi vuonna – BBC-sarjan päähenkilö kertoo ”modernin ajan ensimmäisestä lesbosta”
    9. Michael Jacksonin piilopaikka Neverland on nyt alennusmyynnissä
  9. Tiede
    1. Ihminen on synnyttänyt maapallolle jo 208 uutta mineraalia
    2. Kameleontti on salakatselijoiden keisari
  10. Mielipide
    1. Kasvisruoan syöminen ei pelasta Itämerta
    2. Ravinnekuormitus kuriin suorakylvömenetelmällä
    3. Kainuun luonnonvarasuunnittelussa kaikki oli saneltu ennalta valmiiksi
    4. Aurinkosähkö omaan käyttöön
    5. Yliopistojen rekrytoinneissa on todellisia ongelmia
    6. Naisten tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa on lastenkin etu
    7. Herättyäni vihasin matkustajia – siihen on syy, jos linja-autonkuljettaja ei aina jaksa tervehtiä
    8. Kanarialla on myös kulttuuritarjontaa
    9. Valtio voisi tukea asuntokaupan häviäjiä
    10. Tarvitsemme tarkempaa tietoa EU:sta
  11. Tänään
    1. Saksalainen Karin Friemel oppi simultaanitulkkaamaan suomea kahdessa vuodessa – edes savoksi höpisty EU-jargoni ei tuota tuskaa
    2. Raimo Taivalkoski 1940–2017
    3. Risto Venäläinen 1937–2017
    4. Lentokoneiden käyttö yleistynyt nopeasti metsien lannoituksessa
    5. Tapahtumia maanantaina 6. maaliskuuta
    6. Uutta ja vanhaa puusta
  12. Radio ja TV
    1. Yhden vitsin mies Jethro on 2010-luvun tunnetuin tv-sketsihahmo
    2. Arkirealismia suomalaisesta köyhyydestä
    3. Radiohartaus viettää 85-vuotispäivää
    4. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    7. 7

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    8. 8

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    10. 10

      HS:n tuotannossa oli ongelmia lauantaina – sunnuntain näköislehti luettavissa maksutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää