Päivän lehti 6.4.2017
Päivän lehti 6.4.2017

Pihapelit ja vapaa leikki riittävät pitämään lapset kunnossa

Koulumatkojen kulkeminen jalan, pihaleikit ja muu omatoiminen liikunta riittävät turvaamaan lapselle riittävän määrän liikuntaa päivässä. Ohjatut urheiluharrastukset eivät ole lapsen kunnossa pysymisen kannalta välttämättömiä, kertoo Itä-Suomen yliopiston tuore tutkimus, joka ilmestyi European Journal of Sport Sciencessa.

Huonompi uutinen oli se, että peräti puolet lapsista liikkuu vähemmän kuin suositusten mukaisen kaksi tuntia päivässä.

Tutkimus perustuu lähes viisisataa 6–8-vuotiasta tyttöä ja poikaa kattavaan, Kuopiossa tehtyyn kyselyyn. Tutkijat laskivat, paljonko lapset käyttivät aikaa liikkumiseen ja toisaalta liikkumattomaan harrastamiseen tai ruudun ääressä oleiluun. Kolme lasta neljästä kävi ohjatussa liikunnassa: tytöt useimmiten jumpassa ja tanssissa, pojat sählyssä, jalkapallossa ja jääkiekossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikunta
  • Lapset
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Vapaavuori on selvästi Sinnemäkeä suositumpi Helsingin pormestariksi – ratkaiseeko se kokoomuksen ja vihreiden tasaisen kamppailun?
    2. Suomikin oli tyhjentämässä Syyriaa kemiallisista aseista – myrkkyiskut jatkuvat, vaikka maailma on vuosikymmeniä pyrkinyt eroon tappokaasuista
    3. Tutkimus: Kunnat tekevät satojen miljoonien eurojen jouluostoksia – ”Jos kunnan hallinto ei käytä rahoja, se menettää ne”
  2. Pääkirjoitus
    1. EU:n vastatuuli tyyntyy Euroopassa
    2. Kiina lähetti viestejä Helsingistä itään ja länteen
    3. Ammatillisen koulutuksen säästöt näkyvät jo käytännössä
    4. Kohta hoidan itse itseni tekoälyn avulla
    5. Kutosen ja ysin koulut
    6. Pietarin terrori-isku teki syvät viillot
  3. Kotimaa
    1. Verottaja iskee alkoholin nettikauppaan – myös lakiuudistus kieltämässä nykyisenlaisen tilaamisen ulkomailta
    2. Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen on kuollut
    3. Ihmisen voi hakea vaikka sairaalasta tai koulusta – Näin turvapaikanhakija päätyy ”ilman aiheetonta viivytystä” suoritettavalle palautuslennolle
    4. Pandauutinen on ”unelma” ja ”huojentava tieto” lähes kaikille Ähtärissä – paikallisen eläkeläisen valitus pandalasta voi mutkistaa hankkeen rahoitusta
    5. Läheiset ovat tärkeämpi tietolähde vaaleissa kuin sosiaalinen media, vaalikoneiden merkitys on kasvussa
    6. Neuvoloiden avaaminen kilpailulle voi olla uhka rokotuksille, pelkäävät asiantuntijat
    7. Valtio: Anneli Auerille ei kuulu lisää korvauksia – 800 euron vuorokausikorvaus jo nyt ”suurin Suomessa koskaan maksettu”
    8. Hallitus sai luottamuksen sote-uudistusta koskeneessa välikysymyksessä äänin 104–63
    9. Nastoilla saa tänä keväänä ajaa harvinaisen pitkään, mutta rengasliikkeissä varaudutaan silti vaihtorumbaan
    10. Retkiluistelija kuoli railoon Hämeenlinnassa
    11. Palamaan sytytetty ilotulitereppu jätettiin vaalikojun taakse Lahdessa
    12. Iskun kohteeksi joutunut metrojuna kulki pohjoisesta etelään
    13. Lähikoulut tärkeitä Li Anderssonille
  4. Kaupunki
    1. Espoon asukkaat ja puolueet pitävät kiivasta kasvutahtia hyvänä –”Emme me voi sulkea kaupunkiin muuttajilta rajoja”
    2. ”Eissaa roskata!” – Lapset vetoavat toinen toistaan sympaattisemmilla kylteillä sotkijoihin Helsingin Pikku Huopalahdessa
    3. Yksivuotiasta lasta solvattiin rasistisesti ja äitiä uhkailtiin koiralla bussissa – HSL: Kuskin olisi pitänyt puuttua asiaan
    4. Vanha koulu, nuorisotalo ja päiväkodit puretaan – Jakomäkeen rakennetaan uusi suuri keskus lapsille ja nuorille 30 miljoonalla
    5. Espoossa ammuttiin rivitaloasunnon oven läpi – epäillyt pakenivat poliisia autolla pitkin kevyen liikenteen väyliä ladattu käsiase mukanaan
    6. Poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi – Kellarissa palaneet lastenvaunut aiheuttivat jopa 50 000 euron vahingot Espoossa
  5. Ulkomaat
    1. Kirjeenvaihtajien analyysi: Helsingissä Kiinan presidentti pääsi helpolla, tänään häntä odottaa suurempi haaste: Trumpin tapaaminen Floridassa
    2. Kiinan ylin johtaja toi mukanaan pönötyksen ja niukan tiedotustavan – video tiivistää oleellisen presidenttien tapaamisesta
    3. Kiinan ja Suomen presidenttien tiedotustilaisuus ei ollut vain huvittavan jäykkä, vaan myös pelottava
    4. Kiinan presidentin vierailulla allekirjoitettiin monta yrityssopimusta, jotka eivät välttämättä ole kovin sitovia – merkitys selviää vasta tulevaisuudessa
    5. Tutkija: Suomettuminen voi taas yleistyä pienten maiden pelastusrenkaana – Kekkosen ajan rähmällään ollut Suomi kaivettiin jälleen mullasta
    6. Kiistelty Stephen Bannon heitettiin ulos Trumpin turvallisuusneuvostosta
    7. Euroopan parlamentti lateli briteille tiukat reunaehdot brexit-neuvotteluihin – EU-kansalaisista ei saa tulla neuvotteluiden ”panttivankeja”
    8. Amerikkalainen F 16-hävittäjä putosi lähellä Washingtonia
    9. Kolumbian mutavyöryissä ainakin 290 kuolonuhria
  6. Talous
    1. Alibabasta irtautunut maksupalveluyhtiö yrittää tuhota käteisen ja luottokortit – Alipay rynnistää Suomen markkinoille turistibuumin vauhdittamana
    2. Nuoret ovat muita työntekijöitä valmiimpia edistämään uraansa epäeettisin keinoin, paljastaa tutkimus – Yritysjohtajista kolmasosa hyväksyisi lahjonnan
    3. Islanti on säätämässä ainutlaatuisen tasa-arvolain – määrää miehille ja naisille yhtä suuret palkat
    4. Suomen taloudella menee tänä vuonna paremmin kuin euroalueella, ennustaa Handelsbanken
    5. Verohallinto lähetti virheellisiä kehotuksia alv-ilmoituksesta ”tietokantahaasteen” takia – iäkkäät metsänomistajat säikähtivät
    6. Hallitusesitys Saksassa: Sosiaalisen median yhtiöiden poistettava vihapuhe ja valeuutiset – uhkana 50 miljoonan euron sakot
  7. Urheilu
    1. HJK:lla hyytävä alku: Viisi maalia VPS:n verkkoon, Morelos vilautti aluspaitaansa
    2. Klubi etenee kuin luotijuna kohti mestaruutta
    3. Seiväshyppytähti Paavo Nurmen kisojen kallein urheilija ensi kesänä – hinta ”kymmeniätuhansia” euroja
    4. Fyysisyydestä härnääminen pani KalPaan vauhtia ensimmäisessä välierässä –”Tämmöinen sytyttää joukkuetta”
    5. Arvostettu NHL-kiekkoilija Ilkka Sinisalo on kuollut
    6. Rap-musiikki auttoi golfin uutta tähteä puhumaan parempaa englantia: ”Aika jännän oloinen kaveri”
    7. Korsikan MM-ralli alkaa – edessä 10 000 mutkaa ja vaativa kisa asvaltilla
    8. Jokerit kehittämään Kiinan jääkiekkoa
    9. Yllätyskäänne salibandyliigan tuomarikohussa, hyllytyspäätös kumottiin: ”Ketä pitäisi hyllyttää ja ketä ei?”
    10. Patrik Laineen neljän ottelun kuiva kausi päättyi komeasti
    11. Suomi kohtaa MM-kisojen välierässä torstaina Kanadan
    12. Suomen olympiakomitean yt-neuvottelut ohi – kuuden työsuhde päättyi
    13. Tuloksia, rahapelejä ja torstain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Alex Lepajõe muistelee kirjassaan, kuinka pakeni 1980-luvulla Neuvostoliitosta kumiveneellä Suomeen – ”Minulta kähvellettiin Helsinki Klubilla kolme olutta”
    2. Viro ja Suomi juhlivat 100-vuotiasta Suomea kesällä jättikonsertilla – mukana muun muassa Vesa-Matti Loiri ja punkmuusikko Villu Tamme
    3. Suomi palauttaa saamelaisten aarteita Ylä-Lappiin – mukana erittäin arvokas lapsen kehto 1600-luvulta
    4. Dungen yhdisti musiikkinsa Tavastialla saksalaiseen animaatioon
    5. Lapissa aiotaan kuvata miljoonilla rikossarja – pääroolissa Iina Kuustonen, sarjamurhaajatarina on ruudussa ensi vuonna
    6. Sofi Oksasen Baby Jane -romaaniin perustuvan elokuvan ensi-ilta lykkääntyy vuodella
  9. Tiede
    1. Silmät kehittyivät jo ennen raajoja, ja niiden ansiosta nousimme merestä – katso kymmenen kuvaa kummista silmistä
  10. Mielipide
    1. Tuleviin sote-keskuksiin tarvitaan psykologeja
    2. Kaikkien psykoterapeuttien osaaminen käyttöön
    3. Viittomakielisten oikeudet sivuutetaan suunnittelussa
    4. Kaikki ansaitsevat turvallisen elämän
    5. Nimimerkki Työtön vuokra-asukas mielipidesivulla: Kelan maksusitoumus vaikeutti asunnon saamista
    6. Kuka poliitikko yhdistäisi meidät?
    7. Vaalilaki estää monen ehdokkuuden
    8. Aleksanterin teatteri kaipaa kipeästi remonttia
    9. Pihat ovat muuttuneet häikäisevien led-soihtujen mereksi
    10. Ruotsi pitäisi palauttaa pakolliseksi aineeksi ylioppilaskokeeseen
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Riittävän kokoinen parveke
    2. Kadut puhdistuvat jo vapuksi Helsingissä
    3. Tapahtumia torstaina 6. huhtikuuta
    4. Kissojen punk-kaverit
    5. Murha kamarioopperassa
  12. Torstai
    1. Poikien puhelimessa jopa 9-vuotiaat kysyvät raiskauksista, Joonas Kekkonen kuuntelee julmimmatkin jutut
    2. Ystävyys on kuin parisuhde, ja siitä voi myös erota – Mutta milloin ystävyyttä kannattaa hoitaa?
    3. Nuoret naiset vetoavat miehiin, mutta syynä ei ole vain kaunis iho tai energisyys
    4. Avaa grillikausi herkullisilla vartailla – kokeile kreikkalaisia, georgialaisia tai japanilaisia versioita
    5. Broilerinsydän-yakitorit ja tare-kastiketta
    6. Karitsasouvlaki
    7. Georgialaiset possuvartaat
    8. Vihreä adjikakastike
    9. Kuivamausteseos Hmeli suneli
    10. Jogurtti-kukkakaali-fetasalaatti
    11. Nämä viinit sopivat pääsiäisaterialle
    12. Tässä ovat kevään kolme kuuminta kakkutrendiä: överiä, kukkivaa ja kimaltavaa
    13. Helsingin olutfestareilla voi maistella hedelmäisiä harvinaisuuksia Unkarista
    14. Parhaat ideat pääsiäiseen
    15. Viehättävä ja harmoninen chardonnay
    16. Uppopaistoa ja possunposkea
    17. Oletko stressaantunut? Katsele ja kuuntele lintuja
    18. Tutkijan mukaan liidun kirskunta ja vauvan kiljunta inhottavat monia, mutta pahin on oksentamisen ääni
    19. Keskivartalolihavuus on vaarallisempaa kuin moni luulee, sanoo professori – mutta mitä vatsan pienentämiseksi voi oikeasti tehdä ennen kesää?
    20. Joka kymmenes kärsii piikkikammosta, näin sen kanssa pystyy elämään
    21. ”Nyt sinua kiukuttaa, koska olet väsynyt” – Sanoittaminen opettaa lapselle tunteiden hallintaa, mutta varo ylitulkitsemista, muistuttaa asiantuntija
    22. Pihapelit ja vapaa leikki riittävät pitämään lapset kunnossa
    23. Psyyken sairaus ei kasvata Alzheimerin riskiä
    24. Missä iässä olit onnettomin?
    25. Haluatko kesäkuntoon?
  13. Radio ja TV
    1. Bipolaarisuudesta kärsivien kirjo on laaja
    2. Silmät avaava vierailu Hebroniin
    3. Kaksitoista kuukautta Ukrainassa
    4. Torstain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    2. 2

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    3. 3

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    4. 4

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    5. 5

      Kabulissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistiin uusi video – varoittaa matkustamasta islamilaisiin maihin

    6. 6

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

    10. 10

      Hybridiautojen myynti kasvaa: Suomi-Mersu nousi tilaston yllättäjäksi – autoverossa huima ero dieseliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    2. 2

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    6. 6

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

    9. 9

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    10. 10

      Lihaksikas ihminen voikin olla huonossa kunnossa – Hyvä kunto tarkoittaa ennen kaikkea toimintakykyä, sanoo fysioterapeutti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää