Päivän lehti 7.2.2017
Valikko
Päivän lehti 7.2.2017    |   HS-gallup

Pitääkö Helsingistä Tallinnaan louhia 9–13 miljardin junayhteys? Kyllä, sanovat pääkaupunkiseudun asukkaat

Miltei puolet pääkaupunki­seudun asukkaista kannattaa Tallinna-junatunnelin rakentamista, paljastaa HS-gallup. Väylä maksaisi 9–13 miljardia euroa.

Jos Helsingistä voisi kulkea Tallinnaan junalla, ainakin 17-vuotias Lenita Boullenger vierailisi Tallinnassa useammin. Arkipäivän muutosta meren alla kulkeva juna ei toisi Boullengerille, mutta päiväretki ystävien kanssa Tallinnaan helpottuisi.

”Kävisin varmaan useammin Tallinnassa. Siellä voisi käydä vaikka shoppailemassa kaverin kanssa, mutta se riippuu siitä, mitä juna maksaisi”, hän kertoo.

Suomi ja Viro selvittävät parhaillaan, olisiko meren alla kulkevan rautatietunnelin rakentaminen maiden välille mahdollista ja järkevää. Noin 85 kilometrin pituisen reitin alustava hinta-arvio on 9–13 miljardia euroa. Junamatka Helsingistä Tallinnaan kestäisi arviolta puoli tuntia, ja reitti voisi valmistua 2030-luvulla.


Pasilalaisen Boullengerin lisäksi moni muukin näkee tunnelissa myönteisiä puolia.

Junatunnelin rakentaminen Helsingin ja Tallinnan välille saa tuntuvasti kannatusta pääkaupunkiseutulaisilta, selviää tuoreesta HS-gallupista, jonka teki Kantar TNS.

Pääkaupunkiseutulaisista helsinkiläiset suhtautuvat tunnelihankkeeseen myönteisimmin. Heistä puolet kannattaa ratatietä Tallinnaan. Vantaalaisista 47 prosenttia kannattaa tunnelia. Espoossa asiaan suhtaudutaan nuivimmin. Espoolaisista 41 prosenttia toivoo junareitin toteutuvan.

Mielipiteet jakautuvat myös jonkin verran sen mukaan, mitä puoluetta vastaajat äänestävät. Rkp:tä kannattavat suhtautuvat ajatukseen junayhteydestä Tallinnaan keskimääräistä myönteisemmin. Heistä 72 prosenttia kannattaa Tallinna-tunnelia. Rkp:n jälkeen ajatusta kannattavat eniten vihreiden äänestäjät.

Perussuomalaisia ja keskustaa äänestävät vastustavat tunnelia eniten. Keskustalaisista 46 prosenttia ei halua tunnelia Tallinnaan. Perussuomalaisten kannattajista 48 prosenttia vastustaa tunnelin rakentamista. Perussuomalaisten äänestäjät eivät silti ole kovin yksimielisiä, sillä heistä 47 prosenttia kannattaa tunnelin rakentamista.

Helsingin ja Tallinnan välinen rautatietunneli on ollut Helsingin johtajien mielessä jo useamman vuoden. Vuonna 2015 tunneliyhteydestä julkaistiin ensimmäinen selvitys, jolloin Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr) kertoivat tahtovansa, että tunnelin suunnittelua jatketaan. HS kertoi aiheesta helmikuussa 2015.

Silloin Sauri perusteli tunnelin tarpeellisuutta sillä, että se parantaisi kulkuyhteyksiä Keski-Eurooppaan.

Vuonna 2016 HS kertoi, että tunneli muuttui entistä vakavammin otettavaksi suunnitelmaksi, koska Viro ja Suomi allekirjoittivat muistion liikenneyhteistyöstä ja rautatietunnelin edellytysten selvittämiseen myönnettiin EU-rahaa miltei miljoonan euron verran.

Tämän lisäksi Baltian maiden pääministerit allekirjoittivat viikko sitten sopimuksen Rail Baltic -radasta eli 700 kilometrin radasta Tallinnasta Puolaan. Tätä on pidetty edellytyksenä Tallinnan ja Helsingin väliselle junatunnelille.

Varmuutta tunnelin tulosta ei ole.

EU-rahan avulla Viron ja Suomen tulee selvittää, kannattaako yhdystunneli ylipäätään rakentaa meren ali maiden välille. Ennen tarkempien suunnitelmien tekemistä maiden pitää selvittää, onko tunnelin rakentaminen teknisesti mahdollista ja miten tunneli vaikuttaisi ympäristöön. Lisäksi Viron ja Suomen on arvioitava tunnelin hyötyjä ja verrata vaihtoehtoa nykyisen lauttaliikenteen kehittämiseen.

Uudenmaan liitosta arvioitiin viime vuonna, että EU-rahalla tehdyn selvityksen tulosten pitäisi olla valmiina helmikuussa 2018.

HS-kysely

Näin selvitys tehtiin


 Kantar TNS kokosi tutkimusaineiston Gallup Forum -internetpaneelissa 16.–28.12.2016, missä tutkijat haastattelivat 1 059 pääkaupunkiseudun asukasta. Tutkimustulosten virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.

 Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten, espoolaisten ja vantaalaisten suhtautumista erilaisiin pääkaupunkiseutua koskeviin kysymyksiin.

 Tutkimukseen osallistuneet ovat 15–74-vuotiaita helsinkiläisiä, espoolaisia tai vantaalaisia.

 Kantar TNS tunnettiin ennen nimellä TNS Gallup Oy. Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten, espoolaisten ja vantaalaisten suhtautumista erilaisiin pääkaupunkiseutua koskeviin kysymyksiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Raideliikenne
  • Tallinna
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kokoomuksen Vapaavuori lähtee pormestarikisaan – ”Järki sanoi, että ei kannata lähteä”
    2. Näin suojaat laitteesi verkko­hyökkäyksiltä – maksullisesta it-avusta saa myös kotitalous­vähennyksen
    3. Ruotsi palkkaa nyt opettajia Suomesta – Lahtelais­opettaja sai ”muumi­ruotsillaan” oppilailta lämpimän vastaanoton
    4. Kaivopuiston kirkkoherra koki pappiskutsumuksen 17-vuotiaana ja jätti bändin, urheilun ja perheen – ”Velvollisuuteni ovat raskaita, en saa palkkaa ja elän selibaatissa”
  2. Pääkirjoitus
    1. Naisten tukeminen vastauksena Trumpin päätökselle on Suomelta oikea ratkaisu
    2. Helsingin talous voi hyvin, mutta eriarvoisuus kasvaa
    3. Heikko hallitus porskuttaa Espanjassa
    4. Pakkasesta kohti mökin lämpöä
    5. Pikkuveli antaa, mutta isoveli ei osaa ottaa – miksi Suomi jättää käyttämättä virolaisten huipputeknisen lahjan?
    6. Yhdysvaltain esimerkkiä ei pidä seurata joka asiassa
  3. Kotimaa
    1. Vanhasta tietokoneesta pääsee nyt eroon turvallisesti – uusi palvelu kertoo, kun tiedot on tuhottu
    2. Rikesakkojen korotus näyttää vähentäneen suomalaisten kaahailua, kertoo tuore tutkimus
    3. Politiikan kevät käynnistyy: hallitus yrittää saada rivit ojennukseen, kokoomuksessa seurataan huolestuneena keskustan ja Sdp:n kuhertelua
    4. Hallitus jatkaa vielä tiistaina poikkeuksellista maratonistuntoa – ”Pääministeri halusi ilmeisesti korostaa palaverin dramaattista luonnetta”
    5. Irc, matopeli ja maalattavat kuoret – HS:n lukijat kertovat muistoistaan kännyköiden ja netin alkuajoilta
    6. Syyttäjät vaativat tuntuvia korotuksia Talvivaaran entisen johdon rangaistuksiin ympäristörikoksista
    7. Oletko kiirehtinyt hakemaan lastasi päiväkodista taksilla? – Kerro HS:lle, kuinka onnistut yhdistämään työn ja päivähoidon
    8. Hylätystä t-paidastasi voisi tehdä uuden vaatteen – mutta miksi se on niin hankalaa?
    9. Kai Haarma ei ole enää Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja
    10. Viking Grace ajaa Turku–Tukholma-väliä
  4. Kaupunki
    1. Pitääkö Helsingistä Tallinnaan louhia 9–13 miljardin junayhteys? Kyllä, sanovat pääkaupunkiseudun asukkaat
    2. Kartta näyttää, missäpäin Helsinkiä kannattaa asua, jos haluaa baarista vikkelästi kotiin valomerkin jälkeen
    3. Pakko se on uskoa, kun itse näkee: Mechelininkadun kaadetut lehmukset olivat lahoja puuvanhuksia
    4. Lapin hiihtokeskuksista tuttu hotelliketju saapuu Helsingin Bulevardille – luvassa ”hienostunutta lappilaisuutta”
    5. Varkaat yrittävät rahdata veneitä ja perämoottoreita Helsingistä ulkomaille – 8 vinkkiä, joilla vaikeutat varkaiden puuhia
    6. Syyttäjä vaatii Skanskalle yhteisösakkoa osana laajaa lahjusvyyhtiä
  5. Ulkomaat
    1. Trump perusteli maahantulo­rajoituksia Euroopan terrori-iskuilla: ”Epärehellinen media” ei enää edes kerro niistä
    2. Kiihtyvän Trump-hysterian keskellä kannattaa pitää pää kylmänä
    3. Turkki-sopimus lopetti pakolaisten tulon Kreikkaan lähes täysin – nyt Eurooppa yrittää samaa kaoottisen Libyan kanssa
    4. Fillon pyysi Ranskalta anteeksi ”virhettään” mutta ei luopunut presidenttiehdokkuudesta
    5. Romanialaiset jatkavat mielenosoituksia – hallitus kieltäytyi eroamasta
    6. Romanian mielenosoitukset ovat suurimpia lähes 30 vuoteen – nämä kuvat nousivat joulun 1989 verisen vallankumouksen symboleiksi
    7. Maailman pisin kaupallinen lento laskeutui Uuteen-Seelantiin – Qatar Airwaysin kone lensi tauotta yli 16 tunnin aikana lähes 15 000 kilometriä
    8. Buddhalaismunkin kotitemppelistä löytyi yli neljä miljoonaa pilleriä metamfetamiinia
    9. Poliisipäällikön auto räjäytettiin Tukholmassa
  6. Talous
    1. HS listasi osinko-osakkeet – vertaa laskurista eri yhtiöiden ennustettuja osinkotuottoja
    2. Autokaupan kiihtyminen näkyi tammikuun rekisteröintiluvuissa – Bernerin kohualoitteen vaikutus näkyy luvuissa vasta myöhemmin
    3. Suosittujen tv-kanavien näkyvyys vaakalaudalla – tekijänoikeusjärjestöt vaativat miljoonien korvauksia kaapelioperaattoreilta
    4. Rajusti laajentunut Onnibus vähentää jopa 80 työntekijää – ”Nyt voimme katsoa toimintaamme valtakunnallisesti puhtaalta pöydältä”
    5. EKP arvostelee Yhdysvaltojen toimia
  7. Urheilu
    1. Henrik Dettman näki Amerikassa Suomen koripallon tulevaisuuden: ”Ellet ymmärrä, miten ihminen elää, et voi ymmärtää, miten hän ajattelee”
    2. Patriots nousi historialliselta takamatkalta jenkkifutiksen mestariksi – pelin jälkeen sankari Brady ei löytänyt paitaansa: ”Se on varmaan eBayssa”
    3. 1,3 miljardia kanansiipeä ja yli miljardi litraa olutta
    4. IAAF latoi Venäjälle ehdot yleisurheilijoiden paluulle – Pihlakoski: ”En usko, että Venäjä on Lontoon MM-kisoissa mukana”
    5. Kansainvälinen yleisurheiluliitto jäädytti kansalaisuuden vaihdot – ”Järjestelmä on haavoittuvainen”
    6. Alppitähti Lindsey Vonn kärsi ulkonäköpaineista
    7. Jokerit jää selvästi yleisötavoitteestaan
    8. Viikon ottelu: HIFK tosipaikan edessä Mikkelissä
    9. Aho ja Granlund NHL:n viime viikon parhaat pelaajat
    10. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Säveltäjä Jaakko Kuusisto johtaa kulttuuritukien uusjakoa – Menettävätkö orkesterit, saako nykysirkus lisää?
    2. Ylen suuri draamasatsaus Presidentti oli paha pettymys heti alkuun, ja tästä se johtuu
    3. Sarjakuvataiteilija Ville Ranta piirtää ritareita – ja nyt Ranskan presidentti tekee hänestä ranskalaisen ritarin
    4. G Livelabin konsertti tarjosi teoksen, jota ei voi koskaan levyttää
    5. Lapsipornon levityksestä syytetty virolaiskirjailija Kaur Kender palasi oikeuteen
    6. Ensimmäinen Runeberg Junior -palkinto jaettiin kahden lastenkirjan kesken
  9. Tiede
    1. Sykkivät revontulet ovat yhä arvoitus – huippunopeat kamerat tallentavat ”aamukuoroja”, joita ihmissilmä ei näe
    2. Kodin pintoihin pinttynyt tupakansavu voi vaarantaa terveyden
  10. Mielipide
    1. Käräjäoikeudessa tulee voida asioida omalla kielellään
    2. Haluamme solidaarisuutta ay-liikkeeseen
    3. Myös vammaisten ihmisten on voitava käyttää verkkopankkia
    4. Toisen puolesta asioiminen tulee tehdä helpoksi
    5. Paavo Väyrynen mielipidesivulla: Suomen puolueettomuus säilyi Euroopan unioniin liittymisen jälkeenkin
    6. Suomalaisen lihan välttäminen ei ratkaise Itämeren ongelmia
    7. Muovijätteen kerääminen ei nyt suju
    8. Liikenteenvalvonta on hyväksyttävää seurantaa
    9. Miksi lapsi ei saa kiivetä päiväkodissa puuhun?
    10. Uuden työpaikan hankkiminen on kuin ostaisi sian säkissä
    11. Moni konflikti liittyy ympäristömuutoksiin
    12. Asiakaspalvelu on asennekysymys
  11. Tänään
    1. Ilpo Martikainen 1947–2017
    2. Eira Toukola 1950–2017
    3. Agenttielokuvan sankari viihtyy hyvin Suomessa
    4. Tapahtumia tiistaina 7. helmikuuta
    5. Tanssin sivuaskeleet
    6. Vivica Bandler 100 vuotta
  12. Radio ja TV
    1. Norjalaissarja Nobel on taitava poliittinen trilleri ja sotadraama pohjoismaisesta näkökulmasta
    2. Puhelinkontaktiohjelmassa ei trollata
    3. Norjalainen menestyssarja Skam muistutti, että nuoruus on ikuista
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    2. 2

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    3. 3

      Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

    4. 4

      Paavi: Korean sota tuhoaisi suuren osan ihmiskuntaa – ehdottaa Norjaa sovittelijaksi

    5. 5

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    6. 6

      145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

    7. 7

      Lempi, parinhaku ja taiat kuuluivat satojen vuosien takaiseen vappuun – ”Nuoriso juoksenteli pakanallisen hekuman vallassa”

    8. 8

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    9. 9

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    10. 10

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    6. 6

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    7. 7

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    8. 8

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    9. 9

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja ja ylellisyystuotteita, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    10. 10

      Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää