Päivän lehti 7.2.2017
Valikko
Päivän lehti 7.2.2017    |   HS 50 vuotta sitten tiistaina 7.2.1967

Agenttielokuvan sankari viihtyy hyvin Suomessa

Kanadalaisen tuottajan Harry Saltzmanin uusimman agenttielokuvan ”Miljoonan dollarin aivojen” sankari Michael Caine saapui Suomeen myöhään sunnuntai-iltana ja filmasi jo koko maanantaipäivän ahkerasti, mm. Sofiankadulla.

Alkajaisiksi Michael Caine keskittyi ihailemaan talvista Helsinkiä, meikäläistä lumen runsautta ja mm. huurteisia puita yöaikaan.

Hän näytti aivan toden teolla pystyvänkin ihailemaan näitä asioita: "Mutta katsokaa nyt toki, nehän ovat suurenmoisia!

– Nuo tuolla puistossa! Tuollaisia en ole nähnytkään eikä kukaan ole osannut selittää, miten kauniita ne ovat."

Ja agenttisankari ystävällisine valoisine kasvoineen, herkkine hymyineen ja lempeine silmineen nousee tuon tuostakin ”esittelemään Helsingin kauneutta täkäläiselle isäntäväelleenkin”.

United Artists'in täkäläisen edustuksen johtaja Kurt Dahl on näinä päivinä tiheään noutanut lentokentältä englantilaisen filmausryhmän jäseniä, yhteensä heitä on nyt täällä 70 henkeä ja rouva Dottie Dahl taisi tervetulokukkineen myös joutua antamaan ensimmäisen suukon sankarille meikäläisellä maaperällä.

Viinanmyyjän ilta-ansio voi olla tuhatkin markkaa

Alkoholia myydään laittomasti kaikkialla Uudellamaalla ja paikoin keitetään kotitekoistakin.

Vilkkaimmat myyntipisteet ovat asutuskeskusten liepeillä, mutta joskus pullo haetaan hyvinkin kaukaa maaseudulta, eikä 100–150 markan taksilasku retkillä laittoman alkoholin perässä ole mitenkään harvinainen.

Myyjän ansio yhdessä illassa on eräissä liikkuvan poliisin suorittamissa pidätyksissä todettu nousseen noin 1.000 markkaan.

Poliisin ”viinaryhmä” sanoi voivansa osoittaa vilkkaina iltoina Helsingin rautatieasemalta viitisenkymmentä enemmän tai vähemmän ammatikseen alkoholin myyntiä harjoittavaa ja koko läänin alueella poliisin kortistojen mukaan on noin 2.000 alkoholin salakauppiasta.

– Tämä on sellaista kissa ja hiiri-peliä. Me tunnemme myyjät ja myyjät tuntevat meidät, vaikka liikummekin siviilipuvuissa, sanoivat liikkuvan poliisin viinaryhmän miehet kiikaroidessaan kirskuvassa pakkasessa varhain sunnuntaiaamuna ensimmäisten viinanetsijöiden saapumista Järvenpään linja-autoasemalle.

Pääjohtaja Eino S. Repo: Väkivaltaisten rikosfilmien osuutta vähennetään tv:ssä

– Väkivaltaisten filmien osuutta ryhdytään vähentämään televisiossa.

Hallintoneuvosto on käsitellyt asiaa ja antanut siitä uudet ohjeet yhtiön ”sensorin” virkaa hoitavalle kolmimiehiselle toimikunnalle.

Vaikeutena on nyt sopivan materiaalin hankkiminen rikosfilmien tilalle, sanoo yleisradion pääjohtaja Eino S. Repo.

Pääjohtaja Repo on myös henkilökohtaisena kantanaan ilmoittanut, ettei hän suosi nk. ”pyssylinjaa”.

– Rikosfilmien osuus tulee nyt tuntuvasti pienenemään ja laatu muuttumaan.

Jonkin verran jännitysohjelmia tulee tietenkin aina kuulumaan television ohjelmistoon, hän sanoo.

Kiinan presidentti Liu erotettu viroistaan

Kiinan presidentti Liu Shao-tshi ja kommunistipuolueen pääsihteeri Teng Hsiao-ping on erotettu ”kaikista keskeisistä viroistaan”, ilmoitettiin maanantaina Tokiossa julkaistussa tiedossa.

Japanilaisen kirjeenvaihtajan saamien tietojen mukaan tämä ilmeisesti merkitsee Liun ja Tengin eroa kaikista sekä valtion että puolueen viroista. Tieto oli saatu Pekingin diplomaattilähteistä.

Maanantaina ilmoitettiin, että Kiinan suurimmassa satamakaupungissa Shanghaissa on perustettu maolainen ”kansankommuuni”, joka on ottanut kaupungin haltuunsa.

Kantonista tulleet seinäjulistetiedot osoittavat, että uusi Maon vastaisten ainesten puhdistus on odotettavissa kaupungissa.

Kweitshoun maakunnan sotilasjohto on puolestaan ilmoittanut Mao Tse-tungille, että hänen kannattajansa ovat ottaneet maakunnan haltuunsa.
HS

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kokoomuksen Vapaavuori lähtee pormestarikisaan – ”Järki sanoi, että ei kannata lähteä”
    2. Näin suojaat laitteesi verkko­hyökkäyksiltä – maksullisesta it-avusta saa myös kotitalous­vähennyksen
    3. Ruotsi palkkaa nyt opettajia Suomesta – Lahtelais­opettaja sai ”muumi­ruotsillaan” oppilailta lämpimän vastaanoton
    4. Kaivopuiston kirkkoherra koki pappiskutsumuksen 17-vuotiaana ja jätti bändin, urheilun ja perheen – ”Velvollisuuteni ovat raskaita, en saa palkkaa ja elän selibaatissa”
  2. Pääkirjoitus
    1. Naisten tukeminen vastauksena Trumpin päätökselle on Suomelta oikea ratkaisu
    2. Helsingin talous voi hyvin, mutta eriarvoisuus kasvaa
    3. Heikko hallitus porskuttaa Espanjassa
    4. Pakkasesta kohti mökin lämpöä
    5. Pikkuveli antaa, mutta isoveli ei osaa ottaa – miksi Suomi jättää käyttämättä virolaisten huipputeknisen lahjan?
    6. Yhdysvaltain esimerkkiä ei pidä seurata joka asiassa
  3. Kotimaa
    1. Vanhasta tietokoneesta pääsee nyt eroon turvallisesti – uusi palvelu kertoo, kun tiedot on tuhottu
    2. Rikesakkojen korotus näyttää vähentäneen suomalaisten kaahailua, kertoo tuore tutkimus
    3. Politiikan kevät käynnistyy: hallitus yrittää saada rivit ojennukseen, kokoomuksessa seurataan huolestuneena keskustan ja Sdp:n kuhertelua
    4. Hallitus jatkaa vielä tiistaina poikkeuksellista maratonistuntoa – ”Pääministeri halusi ilmeisesti korostaa palaverin dramaattista luonnetta”
    5. Irc, matopeli ja maalattavat kuoret – HS:n lukijat kertovat muistoistaan kännyköiden ja netin alkuajoilta
    6. Syyttäjät vaativat tuntuvia korotuksia Talvivaaran entisen johdon rangaistuksiin ympäristörikoksista
    7. Oletko kiirehtinyt hakemaan lastasi päiväkodista taksilla? – Kerro HS:lle, kuinka onnistut yhdistämään työn ja päivähoidon
    8. Hylätystä t-paidastasi voisi tehdä uuden vaatteen – mutta miksi se on niin hankalaa?
    9. Kai Haarma ei ole enää Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja
    10. Viking Grace ajaa Turku–Tukholma-väliä
  4. Kaupunki
    1. Pitääkö Helsingistä Tallinnaan louhia 9–13 miljardin junayhteys? Kyllä, sanovat pääkaupunkiseudun asukkaat
    2. Kartta näyttää, missäpäin Helsinkiä kannattaa asua, jos haluaa baarista vikkelästi kotiin valomerkin jälkeen
    3. Pakko se on uskoa, kun itse näkee: Mechelininkadun kaadetut lehmukset olivat lahoja puuvanhuksia
    4. Lapin hiihtokeskuksista tuttu hotelliketju saapuu Helsingin Bulevardille – luvassa ”hienostunutta lappilaisuutta”
    5. Varkaat yrittävät rahdata veneitä ja perämoottoreita Helsingistä ulkomaille – 8 vinkkiä, joilla vaikeutat varkaiden puuhia
    6. Syyttäjä vaatii Skanskalle yhteisösakkoa osana laajaa lahjusvyyhtiä
  5. Ulkomaat
    1. Trump perusteli maahantulo­rajoituksia Euroopan terrori-iskuilla: ”Epärehellinen media” ei enää edes kerro niistä
    2. Kiihtyvän Trump-hysterian keskellä kannattaa pitää pää kylmänä
    3. Turkki-sopimus lopetti pakolaisten tulon Kreikkaan lähes täysin – nyt Eurooppa yrittää samaa kaoottisen Libyan kanssa
    4. Fillon pyysi Ranskalta anteeksi ”virhettään” mutta ei luopunut presidenttiehdokkuudesta
    5. Romanialaiset jatkavat mielenosoituksia – hallitus kieltäytyi eroamasta
    6. Romanian mielenosoitukset ovat suurimpia lähes 30 vuoteen – nämä kuvat nousivat joulun 1989 verisen vallankumouksen symboleiksi
    7. Maailman pisin kaupallinen lento laskeutui Uuteen-Seelantiin – Qatar Airwaysin kone lensi tauotta yli 16 tunnin aikana lähes 15 000 kilometriä
    8. Buddhalaismunkin kotitemppelistä löytyi yli neljä miljoonaa pilleriä metamfetamiinia
    9. Poliisipäällikön auto räjäytettiin Tukholmassa
  6. Talous
    1. HS listasi osinko-osakkeet – vertaa laskurista eri yhtiöiden ennustettuja osinkotuottoja
    2. Autokaupan kiihtyminen näkyi tammikuun rekisteröintiluvuissa – Bernerin kohualoitteen vaikutus näkyy luvuissa vasta myöhemmin
    3. Suosittujen tv-kanavien näkyvyys vaakalaudalla – tekijänoikeusjärjestöt vaativat miljoonien korvauksia kaapelioperaattoreilta
    4. Rajusti laajentunut Onnibus vähentää jopa 80 työntekijää – ”Nyt voimme katsoa toimintaamme valtakunnallisesti puhtaalta pöydältä”
    5. EKP arvostelee Yhdysvaltojen toimia
  7. Urheilu
    1. Henrik Dettman näki Amerikassa Suomen koripallon tulevaisuuden: ”Ellet ymmärrä, miten ihminen elää, et voi ymmärtää, miten hän ajattelee”
    2. Patriots nousi historialliselta takamatkalta jenkkifutiksen mestariksi – pelin jälkeen sankari Brady ei löytänyt paitaansa: ”Se on varmaan eBayssa”
    3. 1,3 miljardia kanansiipeä ja yli miljardi litraa olutta
    4. IAAF latoi Venäjälle ehdot yleisurheilijoiden paluulle – Pihlakoski: ”En usko, että Venäjä on Lontoon MM-kisoissa mukana”
    5. Kansainvälinen yleisurheiluliitto jäädytti kansalaisuuden vaihdot – ”Järjestelmä on haavoittuvainen”
    6. Alppitähti Lindsey Vonn kärsi ulkonäköpaineista
    7. Jokerit jää selvästi yleisötavoitteestaan
    8. Viikon ottelu: HIFK tosipaikan edessä Mikkelissä
    9. Aho ja Granlund NHL:n viime viikon parhaat pelaajat
    10. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Säveltäjä Jaakko Kuusisto johtaa kulttuuritukien uusjakoa – Menettävätkö orkesterit, saako nykysirkus lisää?
    2. Ylen suuri draamasatsaus Presidentti oli paha pettymys heti alkuun, ja tästä se johtuu
    3. Sarjakuvataiteilija Ville Ranta piirtää ritareita – ja nyt Ranskan presidentti tekee hänestä ranskalaisen ritarin
    4. G Livelabin konsertti tarjosi teoksen, jota ei voi koskaan levyttää
    5. Lapsipornon levityksestä syytetty virolaiskirjailija Kaur Kender palasi oikeuteen
    6. Ensimmäinen Runeberg Junior -palkinto jaettiin kahden lastenkirjan kesken
  9. Tiede
    1. Sykkivät revontulet ovat yhä arvoitus – huippunopeat kamerat tallentavat ”aamukuoroja”, joita ihmissilmä ei näe
    2. Kodin pintoihin pinttynyt tupakansavu voi vaarantaa terveyden
  10. Mielipide
    1. Käräjäoikeudessa tulee voida asioida omalla kielellään
    2. Haluamme solidaarisuutta ay-liikkeeseen
    3. Myös vammaisten ihmisten on voitava käyttää verkkopankkia
    4. Toisen puolesta asioiminen tulee tehdä helpoksi
    5. Paavo Väyrynen mielipidesivulla: Suomen puolueettomuus säilyi Euroopan unioniin liittymisen jälkeenkin
    6. Suomalaisen lihan välttäminen ei ratkaise Itämeren ongelmia
    7. Muovijätteen kerääminen ei nyt suju
    8. Liikenteenvalvonta on hyväksyttävää seurantaa
    9. Miksi lapsi ei saa kiivetä päiväkodissa puuhun?
    10. Uuden työpaikan hankkiminen on kuin ostaisi sian säkissä
    11. Moni konflikti liittyy ympäristömuutoksiin
    12. Asiakaspalvelu on asennekysymys
  11. Tänään
    1. Ilpo Martikainen 1947–2017
    2. Eira Toukola 1950–2017
    3. Agenttielokuvan sankari viihtyy hyvin Suomessa
    4. Tapahtumia tiistaina 7. helmikuuta
    5. Tanssin sivuaskeleet
    6. Vivica Bandler 100 vuotta
  12. Radio ja TV
    1. Norjalaissarja Nobel on taitava poliittinen trilleri ja sotadraama pohjoismaisesta näkökulmasta
    2. Puhelinkontaktiohjelmassa ei trollata
    3. Norjalainen menestyssarja Skam muistutti, että nuoruus on ikuista
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Egyptiläinen ravintola tuhoutui tulipalossa Helsingin Käpylässä

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Uusi käänne Espoon pitseriapalossa: Mieskaksikon epäillään heittäneen polttopullon myös toiseen ravintolaan

    4. 4

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    5. 5

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    6. 6

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    9. 9

      Kohdun hyvänlaatuisista kasvaimista ei juuri puhuta, vaikka niitä arvellaan olevan jopa 75 prosentilla naisista

    10. 10

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    8. 8

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    9. 9

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää