Päivän lehti 7.2.2017
Valikko
Päivän lehti 7.2.2017

Fillon pyysi Ranskalta anteeksi ”virhettään” mutta ei luopunut presidenttiehdokkuudesta

Anteeksipyynnöstä huolimatta Fillon esiintyi hyökkäävästi, eikä aio maksaa vaimonsa palkkarahoja takaisin.

Ranskan maltillisen oikeiston presidenttiehdokas François Fillon ilmoitti maanantaina jatkavansa kisaa huolimatta toista viikkoa velloneesta korruptioskandaalista.

”Pyydän anteeksi Ranskan kansalta”, entinen pääministeri Fillon sanoi tiedotustilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Fillon sanoi katuvansa ”syvästi” tekemäänsä ”virhearviota”, mutta jatkavansa presidenttikampanjaansa.

Satiirilehti Le Canard enchaîné paljasti toissa viikolla, että kansanedustajana Fillon palkkasi vaimonsa Penelopen avustajakseen.

Anteeksipyynnöstään huolimatta Fillon esiintyi maanantaina hyökkäävästi varsinkin mediaa kohtaan.

”Vaimollani oli tärkeä rooli virkani hoitamisessa”, Fillon sanoi. ”Kenelläkään ei ole oikeutta määritellä, mistä avustajan työ koostuu, paitsi kansanedustajalla itsellään.”

Sukulaisten palkkaaminen poliittisiksi avustajiksi on Ranskassa laillista. Fillon on kuitenkin esiintynyt nimenomaan rehellisenä, korruptoimattomana poliitikkona.

Penelope Fillon ei ilmeisesti käynytkään työpaikallaan noin 3 700 euron kuukausipalkkaansa vastaan. Palkasta kertyi 16 avustajavuoden aikana noin 830 000 euron summa.

Fillon sanoi maanantaina, ettei rahoja ole syytä maksaa takaisin. ”Se oli täydellisen oikeutettu palkka”, Fillon sanoi ja viittasi Penelopen juristinkoulutukseen.

Ranskan presidentinvaalit käydään huhti-toukokuussa. ”Penelopegaten” tultua ilmi Fillon on menettänyt ykköspaikkansa mielipidemittauksissa Emmanuel Macronille, ja äärioikeiston Marine Le Pen on vahvistanut asemiaan.

Fillonia on arvosteltu myös hänen omassa puolueessaan.

”Uusi kampanja alkaa tänä iltana”, Fillon sanoi maanantaina. ”Minä olen ainoa ehdokas, joka voi yhdistää kansan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ranska
  • François Fillon
  • Korruptio
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kokoomuksen Vapaavuori lähtee pormestarikisaan – ”Järki sanoi, että ei kannata lähteä”
    2. Näin suojaat laitteesi verkko­hyökkäyksiltä – maksullisesta it-avusta saa myös kotitalous­vähennyksen
    3. Ruotsi palkkaa nyt opettajia Suomesta – Lahtelais­opettaja sai ”muumi­ruotsillaan” oppilailta lämpimän vastaanoton
    4. Kaivopuiston kirkkoherra koki pappiskutsumuksen 17-vuotiaana ja jätti bändin, urheilun ja perheen – ”Velvollisuuteni ovat raskaita, en saa palkkaa ja elän selibaatissa”
  2. Pääkirjoitus
    1. Naisten tukeminen vastauksena Trumpin päätökselle on Suomelta oikea ratkaisu
    2. Helsingin talous voi hyvin, mutta eriarvoisuus kasvaa
    3. Heikko hallitus porskuttaa Espanjassa
    4. Pakkasesta kohti mökin lämpöä
    5. Pikkuveli antaa, mutta isoveli ei osaa ottaa – miksi Suomi jättää käyttämättä virolaisten huipputeknisen lahjan?
    6. Yhdysvaltain esimerkkiä ei pidä seurata joka asiassa
  3. Kotimaa
    1. Vanhasta tietokoneesta pääsee nyt eroon turvallisesti – uusi palvelu kertoo, kun tiedot on tuhottu
    2. Rikesakkojen korotus näyttää vähentäneen suomalaisten kaahailua, kertoo tuore tutkimus
    3. Politiikan kevät käynnistyy: hallitus yrittää saada rivit ojennukseen, kokoomuksessa seurataan huolestuneena keskustan ja Sdp:n kuhertelua
    4. Hallitus jatkaa vielä tiistaina poikkeuksellista maratonistuntoa – ”Pääministeri halusi ilmeisesti korostaa palaverin dramaattista luonnetta”
    5. Irc, matopeli ja maalattavat kuoret – HS:n lukijat kertovat muistoistaan kännyköiden ja netin alkuajoilta
    6. Syyttäjät vaativat tuntuvia korotuksia Talvivaaran entisen johdon rangaistuksiin ympäristörikoksista
    7. Oletko kiirehtinyt hakemaan lastasi päiväkodista taksilla? – Kerro HS:lle, kuinka onnistut yhdistämään työn ja päivähoidon
    8. Hylätystä t-paidastasi voisi tehdä uuden vaatteen – mutta miksi se on niin hankalaa?
    9. Kai Haarma ei ole enää Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja
    10. Viking Grace ajaa Turku–Tukholma-väliä
  4. Kaupunki
    1. Pitääkö Helsingistä Tallinnaan louhia 9–13 miljardin junayhteys? Kyllä, sanovat pääkaupunkiseudun asukkaat
    2. Kartta näyttää, missäpäin Helsinkiä kannattaa asua, jos haluaa baarista vikkelästi kotiin valomerkin jälkeen
    3. Pakko se on uskoa, kun itse näkee: Mechelininkadun kaadetut lehmukset olivat lahoja puuvanhuksia
    4. Lapin hiihtokeskuksista tuttu hotelliketju saapuu Helsingin Bulevardille – luvassa ”hienostunutta lappilaisuutta”
    5. Varkaat yrittävät rahdata veneitä ja perämoottoreita Helsingistä ulkomaille – 8 vinkkiä, joilla vaikeutat varkaiden puuhia
    6. Syyttäjä vaatii Skanskalle yhteisösakkoa osana laajaa lahjusvyyhtiä
  5. Ulkomaat
    1. Trump perusteli maahantulo­rajoituksia Euroopan terrori-iskuilla: ”Epärehellinen media” ei enää edes kerro niistä
    2. Kiihtyvän Trump-hysterian keskellä kannattaa pitää pää kylmänä
    3. Turkki-sopimus lopetti pakolaisten tulon Kreikkaan lähes täysin – nyt Eurooppa yrittää samaa kaoottisen Libyan kanssa
    4. Fillon pyysi Ranskalta anteeksi ”virhettään” mutta ei luopunut presidenttiehdokkuudesta
    5. Romanialaiset jatkavat mielenosoituksia – hallitus kieltäytyi eroamasta
    6. Romanian mielenosoitukset ovat suurimpia lähes 30 vuoteen – nämä kuvat nousivat joulun 1989 verisen vallankumouksen symboleiksi
    7. Maailman pisin kaupallinen lento laskeutui Uuteen-Seelantiin – Qatar Airwaysin kone lensi tauotta yli 16 tunnin aikana lähes 15 000 kilometriä
    8. Buddhalaismunkin kotitemppelistä löytyi yli neljä miljoonaa pilleriä metamfetamiinia
    9. Poliisipäällikön auto räjäytettiin Tukholmassa
  6. Talous
    1. HS listasi osinko-osakkeet – vertaa laskurista eri yhtiöiden ennustettuja osinkotuottoja
    2. Autokaupan kiihtyminen näkyi tammikuun rekisteröintiluvuissa – Bernerin kohualoitteen vaikutus näkyy luvuissa vasta myöhemmin
    3. Suosittujen tv-kanavien näkyvyys vaakalaudalla – tekijänoikeusjärjestöt vaativat miljoonien korvauksia kaapelioperaattoreilta
    4. Rajusti laajentunut Onnibus vähentää jopa 80 työntekijää – ”Nyt voimme katsoa toimintaamme valtakunnallisesti puhtaalta pöydältä”
    5. EKP arvostelee Yhdysvaltojen toimia
  7. Urheilu
    1. Henrik Dettman näki Amerikassa Suomen koripallon tulevaisuuden: ”Ellet ymmärrä, miten ihminen elää, et voi ymmärtää, miten hän ajattelee”
    2. Patriots nousi historialliselta takamatkalta jenkkifutiksen mestariksi – pelin jälkeen sankari Brady ei löytänyt paitaansa: ”Se on varmaan eBayssa”
    3. 1,3 miljardia kanansiipeä ja yli miljardi litraa olutta
    4. IAAF latoi Venäjälle ehdot yleisurheilijoiden paluulle – Pihlakoski: ”En usko, että Venäjä on Lontoon MM-kisoissa mukana”
    5. Kansainvälinen yleisurheiluliitto jäädytti kansalaisuuden vaihdot – ”Järjestelmä on haavoittuvainen”
    6. Alppitähti Lindsey Vonn kärsi ulkonäköpaineista
    7. Jokerit jää selvästi yleisötavoitteestaan
    8. Viikon ottelu: HIFK tosipaikan edessä Mikkelissä
    9. Aho ja Granlund NHL:n viime viikon parhaat pelaajat
    10. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Säveltäjä Jaakko Kuusisto johtaa kulttuuritukien uusjakoa – Menettävätkö orkesterit, saako nykysirkus lisää?
    2. Ylen suuri draamasatsaus Presidentti oli paha pettymys heti alkuun, ja tästä se johtuu
    3. Sarjakuvataiteilija Ville Ranta piirtää ritareita – ja nyt Ranskan presidentti tekee hänestä ranskalaisen ritarin
    4. G Livelabin konsertti tarjosi teoksen, jota ei voi koskaan levyttää
    5. Lapsipornon levityksestä syytetty virolaiskirjailija Kaur Kender palasi oikeuteen
    6. Ensimmäinen Runeberg Junior -palkinto jaettiin kahden lastenkirjan kesken
  9. Tiede
    1. Sykkivät revontulet ovat yhä arvoitus – huippunopeat kamerat tallentavat ”aamukuoroja”, joita ihmissilmä ei näe
    2. Kodin pintoihin pinttynyt tupakansavu voi vaarantaa terveyden
  10. Mielipide
    1. Käräjäoikeudessa tulee voida asioida omalla kielellään
    2. Haluamme solidaarisuutta ay-liikkeeseen
    3. Myös vammaisten ihmisten on voitava käyttää verkkopankkia
    4. Toisen puolesta asioiminen tulee tehdä helpoksi
    5. Paavo Väyrynen mielipidesivulla: Suomen puolueettomuus säilyi Euroopan unioniin liittymisen jälkeenkin
    6. Suomalaisen lihan välttäminen ei ratkaise Itämeren ongelmia
    7. Muovijätteen kerääminen ei nyt suju
    8. Liikenteenvalvonta on hyväksyttävää seurantaa
    9. Miksi lapsi ei saa kiivetä päiväkodissa puuhun?
    10. Uuden työpaikan hankkiminen on kuin ostaisi sian säkissä
    11. Moni konflikti liittyy ympäristömuutoksiin
    12. Asiakaspalvelu on asennekysymys
  11. Tänään
    1. Ilpo Martikainen 1947–2017
    2. Eira Toukola 1950–2017
    3. Agenttielokuvan sankari viihtyy hyvin Suomessa
    4. Tapahtumia tiistaina 7. helmikuuta
    5. Tanssin sivuaskeleet
    6. Vivica Bandler 100 vuotta
  12. Radio ja TV
    1. Norjalaissarja Nobel on taitava poliittinen trilleri ja sotadraama pohjoismaisesta näkökulmasta
    2. Puhelinkontaktiohjelmassa ei trollata
    3. Norjalainen menestyssarja Skam muistutti, että nuoruus on ikuista
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    3. 3

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    4. 4

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    5. 5

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    6. 6

      Tutkimus: Neuvostoliitto oli riippuvainen Suomesta ja lännestä tuodusta teknologiasta

    7. 7

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    8. 8

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    9. 9

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    10. 10

      Nuorten ei-toivottuja raskauksia voidaan vähentää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    3. 3

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    4. 4

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    5. 5

      Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

    6. 6

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    7. 7

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    8. 8

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    9. 9

      Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

    10. 10

      2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    3. 3

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää