Päivän lehti 7.2.2017
Valikko
Päivän lehti 7.2.2017

Ruotsi palkkaa nyt opettajia Suomesta – Lahtelais­opettaja sai ”muumi­ruotsillaan” oppilailta lämpimän vastaanoton

Monia Ruotsin kuntia vaivaa paha opettajapula. Siksi esimerkiksi Eskilstuna, Örebro ja Malmö koettavat nyt rekrytoida osaajia Suomesta. Jutta Turunen lähti Ruotsiin muun muassa verraten pitkän työsuhteen perässä.

Eskilstuna

”Jännitti tietenkin aluksi. Eivät lapset, mutta kollegat”, huokaa Jutta Turunen.

27-vuotias lahtelaisopettaja ohjaa pieneen huoneeseen ruotsalaisella Skogstorpsskolanin koululla, hiukan Eskilstunan ulkopuolella. Takana on toinen työpäivä uudella työpaikalla, ja kaikki on vielä vähän ihmeellistä ja uutta.

Kuten se, että kaikilla on koulun maksamat iPadit toisin kuin oli edellisellä työpaikalla Suomessa. Ja se, että lapset ovat niin kohteliaita ja sanavalmiita.

Englantia yläasteella opettava Turunen rahtasi muuttokuormansa Eskilstunaan, puolisentoista tuntia Tukholmasta länteen, viikko sitten lauantaina.

Samalla hänestä tuli yhdenlainen kunnan pelastaja: Eskilstuna kärsii kovasta opettajapulasta, kuten niin moni muukin paikkakunta nykyään Ruotsissa.

Siksi kunta on alkanut määrätietoisesti rekrytoida opettajia Suomesta. Turunen on Eskilstunassa nyt ensimmäinen tulijoista. ”Haluamme palkata niin monta kuin mahdollista”, sanoo kunnan rekrytointia hoitanut henkilöstökehittäjä Ewa Kälvehed.

Eskilstunassa luokat saatiin täytettyä lukuvuoden alussa vain kovalla työllä. Nyt noin sadalla noin kahdeksastasadasta perus- ja esikouluopettajasta ei ole tehtävään vaadittavaa virallista pätevyyttä.

Siksi kunta ryhtyi toimeen ja kävi rekrytointimatkalla Turussa jo ennen vuodenvaihdetta. Se poiki 30–35 hakemusta Suomesta. Kevätlukukaudelle on palkattu Turusen lisäksi myös yksi toinen opettaja ja neljä muuta on tulossa tutustumaan lähiaikoina.

Loput hakeneista yli kolmestakymmenestä voidaan Kälvehedin toiveiden mukaan palkata syyslukukauden alusta.

Eskilstuna ei ole lainkaan ainoa ruotsalaiskunta suomalaisopettajien perässä. Liikkeellä ovat myös muun muassa Malmö, Örebro ja Haaparanta.

Örebro, Malmö ja Eskilstuna suunnittelevat paraikaa yhteistä rekrytointimatkaa Vaasaan maaliskuussa. Haaparanta rekrytoi niin ikään Oulussa ja Vaasassa.

Malmössä kaupungin kouluista puuttuu lähivuosina noin 500–800 opettajaa vuosittain, kertoo koulujen henkilöstöhuoltoa työkseen hoitava Daniel Lindbladh. Tällä hetkellä peruskoulun noin 2 500 opettajanpaikasta 400 on jouduttu täyttämään epäpätevillä opettajilla, hän kertoo.

Vuoden alussa Malmö keksi, että opettajia voisi hakea Suomesta, kun työvoimatoimistolla vinkattiin, että naapurissa voisi olla ylimääräisiä osaajia. Suomalaisten maine oli bonusta.

”Suomalaisilla opettajilla on erittäin hyvä maine ja suomalaisella koululla ylipäätään. Kun seuraamme Pisa-raportteja ja vastaavia, sijoittuu Suomen koulu aina erittäin hyvin”, Lindbladh sanoo.

Ruotsin opettajapulaa on selitetty monilla syillä.

Opettajan ammatin arvostus on ollut pitkään heikompaa kuin esimerkiksi Suomessa. Koulujen keskinkertaisista oppimistuloksista Pisa-mittauksissa ja eriarvoistumisesta on puhuttu laajasti julkisuudessa.

Lisäksi alan palkkataso oli ennen viime aikojen isoja panostuksia pitkään verraten alhainen, mikä on voinut heikentää ammatin houkuttelevuutta.

Pulaa on ruokkinut niin ikään viime vuosien suuri turvapaikanhakijoiden määrä ja eläköityminen, sanovat HS:n haastattelemat kuntien edustajat.

Ruotsiin on tullut yksin viime vuosina kymmeniätuhansia turvapaikanhakijalapsia ja -nuoria, mikä on lisännyt myös opettajien tarvetta.

Ruotsin yliopiston kansleriviraston (UKÄ) mukaan opettajan koulutuksen aloittavia pitäisi olla vuosittain liki kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna, jotta tulevaisuuden tarpeet saataisiin täytettyä.

Opetusministeriö puolestaan laski viime vuonna, että valmistuvia opettajia tarvittaisiin vuoteen 2019 mennessä noin 60 000 enemmän kuin tätä edeltävinä viitenä vuotena.

Suomessa tilanne on sen sijaan toinen. Opettajien työttömyys on työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan yleistynyt viime vuosina ja avoimista paikoista on paikoin tiukkaa kilpailua.

Ruotsiin lähtijöitä voikin hyvin löytyä, arvellaan esimerkiksi Vaasasta, minne ruotsalaisten katseet ovat kääntyneet.

Kaupungin omiin opettajan tehtäviin on tavan takaa paljon hakijoita, kertoo koulutoimenjohtaja Juha-Pekka Lehmus.

”Suomenkielisellä puolella sekä virkoihin että määräaikaisiin tehtäviin on ollut hyvin hakijoita. Ruotsinkielisellä puolella tilanne on ollut työnantajan kannalta vielä parempi. Siellä on todella runsaasti hakijoita erityisesti vakituisiin tehtäviin”, hän sanoo.

Eskilstunaan muuttanut opettaja Jutta Turunen toteaa, että erityisesti vakituisten virkojen saaminen on Suomessa vaikeaa.

”Kaikki valmistuvat tietävät, että kilpailu on todella kovaa.”

Hän itse työskenteli valmistumisen jälkeen puolitoista vuotta eri pätkätöissä Lahdessa, ja vastedeskin tarjolla olisi ollut vain lyhyempiä sopimuksia.


Se oli yksi syistä hakea paikkaa Eskilstunasta, kun työ osui silmiin työvoimatoimiston sivuilla.

Kun elämäntilanne oli lisäksi sopiva ja sukuakin Ruotsissa, ei mikään pitänyt Suomessa.

Turunen oli toki lukenut mediasta juttuja Ruotsin koulun viime vuosien ongelmista.

Plussaa oli silti, että tarjolla oli verraten pitkä työsopimus, puolitoista vuotta ja mahdollisuus jatkoon tämänkin jälkeen.

”Kyllä se houkuttaa, ettei koko ajan olisi jotakin puolen vuoden pätkiä. Että olisi jotain vakautta elämässä.”

Ruotsin sujuminen mietitytti hiukan suomenkielistä Turusta. Samoin se, olisiko Ruotsin koulun arki kovin erilaista. Nyt huolet ovat jo vähäisiä.

”Etukäteen lukemani perusteella ajattelin, että meininki voi olla aika hurjaa. Mutta kun tulin ysiluokkaan, niin vastassa oli joukko, joka kyseli innokkaasti kaikkea ja sanoi tosi ystävällisesti, että sinähän puhut ihanaa muumiruotsia. Siitä tuli todella hyvä mieli.”

OAJ: ”Erikoista, että Suomi kouluttaisin Ruotsin tarpeisiin.”

Suomessa opettajien työttömyys on yleistynyt viime vuosina. Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan Suomessa oli joulukuussa 2016 noin 6 500 työtöntä ja työtä hakevaa peruskoulun ja lukion opettajaa.


Määrä on kasvanut vajaalla 400:lla edellisvuoden vastaavasta ajasta ja yli parilla tuhannella viiden vuoden takaisesta.

Osaavia tekijöitä voikin siis olla tarjolla, kun Ruotsi haluaa paikata opettajapulaansa.

Ruotsin rekrytointi-into ei silti saa vain kiitosta Suomessa.

”Onhan se nyt erikoista, että Suomi kouluttaisi valtion varoin opettajia Ruotsin tarpeisiin”, sanoo Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

”Suomen kannalta tämä ei silti alkuun vaikuta mihinkään, koska meillä on niin paljon ylimääräisiä opettajia työtä vailla”, hän sanoo.

OAJ:ssa Ruotsin huolet, kuten liian vähäiset koulutusmäärät ja opettajan ammatin huono arvostus verrattuna Suomeen ovat hyvin tiedossa.

Siksi Luukkainen ymmärtää pohjimmiltaan halua palkata naapurista.

Hän pahoittelee silti esimerkiksi Suomen koulutusleikkauksia, jotka ovat hänen mukaansa osittain vauhdittaneet opettajien työttömyyttä. Ruotsalaiskuntien rekrytointi kertoo hänen mielestään myös Suomen tilanteesta. ”Meillä on osaavia opettajia, joilla on ei ole töitä ja kelpoisia opettajia.”

Luukkaisen toteaa, että tilanne eroaa silti alueellisesti myös Suomessa. Haja-asutusalueella voi olla paikoin vähän hakijoita avoimiin opetusalan tehtäviin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Suomi
  • Opettajat
  • Koulutus
  • Elina Kervinen
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kokoomuksen Vapaavuori lähtee pormestarikisaan – ”Järki sanoi, että ei kannata lähteä”
    2. Näin suojaat laitteesi verkko­hyökkäyksiltä – maksullisesta it-avusta saa myös kotitalous­vähennyksen
    3. Ruotsi palkkaa nyt opettajia Suomesta – Lahtelais­opettaja sai ”muumi­ruotsillaan” oppilailta lämpimän vastaanoton
    4. Kaivopuiston kirkkoherra koki pappiskutsumuksen 17-vuotiaana ja jätti bändin, urheilun ja perheen – ”Velvollisuuteni ovat raskaita, en saa palkkaa ja elän selibaatissa”
  2. Pääkirjoitus
    1. Naisten tukeminen vastauksena Trumpin päätökselle on Suomelta oikea ratkaisu
    2. Helsingin talous voi hyvin, mutta eriarvoisuus kasvaa
    3. Heikko hallitus porskuttaa Espanjassa
    4. Pakkasesta kohti mökin lämpöä
    5. Pikkuveli antaa, mutta isoveli ei osaa ottaa – miksi Suomi jättää käyttämättä virolaisten huipputeknisen lahjan?
    6. Yhdysvaltain esimerkkiä ei pidä seurata joka asiassa
  3. Kotimaa
    1. Vanhasta tietokoneesta pääsee nyt eroon turvallisesti – uusi palvelu kertoo, kun tiedot on tuhottu
    2. Rikesakkojen korotus näyttää vähentäneen suomalaisten kaahailua, kertoo tuore tutkimus
    3. Politiikan kevät käynnistyy: hallitus yrittää saada rivit ojennukseen, kokoomuksessa seurataan huolestuneena keskustan ja Sdp:n kuhertelua
    4. Hallitus jatkaa vielä tiistaina poikkeuksellista maratonistuntoa – ”Pääministeri halusi ilmeisesti korostaa palaverin dramaattista luonnetta”
    5. Irc, matopeli ja maalattavat kuoret – HS:n lukijat kertovat muistoistaan kännyköiden ja netin alkuajoilta
    6. Syyttäjät vaativat tuntuvia korotuksia Talvivaaran entisen johdon rangaistuksiin ympäristörikoksista
    7. Oletko kiirehtinyt hakemaan lastasi päiväkodista taksilla? – Kerro HS:lle, kuinka onnistut yhdistämään työn ja päivähoidon
    8. Hylätystä t-paidastasi voisi tehdä uuden vaatteen – mutta miksi se on niin hankalaa?
    9. Kai Haarma ei ole enää Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja
    10. Viking Grace ajaa Turku–Tukholma-väliä
  4. Kaupunki
    1. Pitääkö Helsingistä Tallinnaan louhia 9–13 miljardin junayhteys? Kyllä, sanovat pääkaupunkiseudun asukkaat
    2. Kartta näyttää, missäpäin Helsinkiä kannattaa asua, jos haluaa baarista vikkelästi kotiin valomerkin jälkeen
    3. Pakko se on uskoa, kun itse näkee: Mechelininkadun kaadetut lehmukset olivat lahoja puuvanhuksia
    4. Lapin hiihtokeskuksista tuttu hotelliketju saapuu Helsingin Bulevardille – luvassa ”hienostunutta lappilaisuutta”
    5. Varkaat yrittävät rahdata veneitä ja perämoottoreita Helsingistä ulkomaille – 8 vinkkiä, joilla vaikeutat varkaiden puuhia
    6. Syyttäjä vaatii Skanskalle yhteisösakkoa osana laajaa lahjusvyyhtiä
  5. Ulkomaat
    1. Trump perusteli maahantulo­rajoituksia Euroopan terrori-iskuilla: ”Epärehellinen media” ei enää edes kerro niistä
    2. Kiihtyvän Trump-hysterian keskellä kannattaa pitää pää kylmänä
    3. Turkki-sopimus lopetti pakolaisten tulon Kreikkaan lähes täysin – nyt Eurooppa yrittää samaa kaoottisen Libyan kanssa
    4. Fillon pyysi Ranskalta anteeksi ”virhettään” mutta ei luopunut presidenttiehdokkuudesta
    5. Romanialaiset jatkavat mielenosoituksia – hallitus kieltäytyi eroamasta
    6. Romanian mielenosoitukset ovat suurimpia lähes 30 vuoteen – nämä kuvat nousivat joulun 1989 verisen vallankumouksen symboleiksi
    7. Maailman pisin kaupallinen lento laskeutui Uuteen-Seelantiin – Qatar Airwaysin kone lensi tauotta yli 16 tunnin aikana lähes 15 000 kilometriä
    8. Buddhalaismunkin kotitemppelistä löytyi yli neljä miljoonaa pilleriä metamfetamiinia
    9. Poliisipäällikön auto räjäytettiin Tukholmassa
  6. Talous
    1. HS listasi osinko-osakkeet – vertaa laskurista eri yhtiöiden ennustettuja osinkotuottoja
    2. Autokaupan kiihtyminen näkyi tammikuun rekisteröintiluvuissa – Bernerin kohualoitteen vaikutus näkyy luvuissa vasta myöhemmin
    3. Suosittujen tv-kanavien näkyvyys vaakalaudalla – tekijänoikeusjärjestöt vaativat miljoonien korvauksia kaapelioperaattoreilta
    4. Rajusti laajentunut Onnibus vähentää jopa 80 työntekijää – ”Nyt voimme katsoa toimintaamme valtakunnallisesti puhtaalta pöydältä”
    5. EKP arvostelee Yhdysvaltojen toimia
  7. Urheilu
    1. Henrik Dettman näki Amerikassa Suomen koripallon tulevaisuuden: ”Ellet ymmärrä, miten ihminen elää, et voi ymmärtää, miten hän ajattelee”
    2. Patriots nousi historialliselta takamatkalta jenkkifutiksen mestariksi – pelin jälkeen sankari Brady ei löytänyt paitaansa: ”Se on varmaan eBayssa”
    3. 1,3 miljardia kanansiipeä ja yli miljardi litraa olutta
    4. IAAF latoi Venäjälle ehdot yleisurheilijoiden paluulle – Pihlakoski: ”En usko, että Venäjä on Lontoon MM-kisoissa mukana”
    5. Kansainvälinen yleisurheiluliitto jäädytti kansalaisuuden vaihdot – ”Järjestelmä on haavoittuvainen”
    6. Alppitähti Lindsey Vonn kärsi ulkonäköpaineista
    7. Jokerit jää selvästi yleisötavoitteestaan
    8. Viikon ottelu: HIFK tosipaikan edessä Mikkelissä
    9. Aho ja Granlund NHL:n viime viikon parhaat pelaajat
    10. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Säveltäjä Jaakko Kuusisto johtaa kulttuuritukien uusjakoa – Menettävätkö orkesterit, saako nykysirkus lisää?
    2. Ylen suuri draamasatsaus Presidentti oli paha pettymys heti alkuun, ja tästä se johtuu
    3. Sarjakuvataiteilija Ville Ranta piirtää ritareita – ja nyt Ranskan presidentti tekee hänestä ranskalaisen ritarin
    4. G Livelabin konsertti tarjosi teoksen, jota ei voi koskaan levyttää
    5. Lapsipornon levityksestä syytetty virolaiskirjailija Kaur Kender palasi oikeuteen
    6. Ensimmäinen Runeberg Junior -palkinto jaettiin kahden lastenkirjan kesken
  9. Tiede
    1. Sykkivät revontulet ovat yhä arvoitus – huippunopeat kamerat tallentavat ”aamukuoroja”, joita ihmissilmä ei näe
    2. Kodin pintoihin pinttynyt tupakansavu voi vaarantaa terveyden
  10. Mielipide
    1. Käräjäoikeudessa tulee voida asioida omalla kielellään
    2. Haluamme solidaarisuutta ay-liikkeeseen
    3. Myös vammaisten ihmisten on voitava käyttää verkkopankkia
    4. Toisen puolesta asioiminen tulee tehdä helpoksi
    5. Paavo Väyrynen mielipidesivulla: Suomen puolueettomuus säilyi Euroopan unioniin liittymisen jälkeenkin
    6. Suomalaisen lihan välttäminen ei ratkaise Itämeren ongelmia
    7. Muovijätteen kerääminen ei nyt suju
    8. Liikenteenvalvonta on hyväksyttävää seurantaa
    9. Miksi lapsi ei saa kiivetä päiväkodissa puuhun?
    10. Uuden työpaikan hankkiminen on kuin ostaisi sian säkissä
    11. Moni konflikti liittyy ympäristömuutoksiin
    12. Asiakaspalvelu on asennekysymys
  11. Tänään
    1. Ilpo Martikainen 1947–2017
    2. Eira Toukola 1950–2017
    3. Agenttielokuvan sankari viihtyy hyvin Suomessa
    4. Tapahtumia tiistaina 7. helmikuuta
    5. Tanssin sivuaskeleet
    6. Vivica Bandler 100 vuotta
  12. Radio ja TV
    1. Norjalaissarja Nobel on taitava poliittinen trilleri ja sotadraama pohjoismaisesta näkökulmasta
    2. Puhelinkontaktiohjelmassa ei trollata
    3. Norjalainen menestyssarja Skam muistutti, että nuoruus on ikuista
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Egyptiläinen ravintola tuhoutui tulipalossa Helsingin Käpylässä

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Uusi käänne Espoon pitseriapalossa: Mieskaksikon epäillään heittäneen polttopullon myös toiseen ravintolaan

    4. 4

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    5. 5

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    6. 6

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    9. 9

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    10. 10

      Kohdun hyvänlaatuisista kasvaimista ei juuri puhuta, vaikka niitä arvellaan olevan jopa 75 prosentilla naisista – pahimmillaan aiheuttavat lapsettomuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    8. 8

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    9. 9

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää