Päivän lehti 7.3.2017
Päivän lehti 7.3.2017    |   Mielipide

Perhevapaiden tasainen jakaminen on kaikkien etu

Perhevapaalla olo on ollut elämäni ihaninta ja opettavaisinta aikaa, ja tämä mahdollisuus ­tulisi suoda molemmille vanhemmille.

Uudistettaessa perhevapaamallia tulisi huomioida kaksi seikkaa. Vapaiden tulisi jakaantua tasaisesti vanhempien välillä, ja järjestelmän ­tulisi mahdollistaa joustava perheen ja työn ­yhteensovittaminen jo perhe­vapaan aikana. ­Uudistuksessa tulisi katsoa mallia Ruotsista, jossa ollaan Suomea pidem­mällä molemmissa.

Entistä suurempi osa vanhempainvapaista tulisi asenne- ja kulttuurimuutoksen aikaansaamiseksi kiintiöidä siirtymä­ajaksi isien käytettäväksi. Vapaiden tasainen jakaminen on ­nykyjärjestelmässä teoriassa mahdollista, mutta THL:n mukaan vain muutama prosentti isistä käyttää vanhempain­vapaata tai kotihoidon tukea korkeintaan yhdeksän ­viikon isyysvapaan lisäksi.

Yksittäisen perheen näkö­kulmasta naisen on usein helpompaa jäädä kotiin. Tähän vaikuttavat mahdollisten taloudellisten syiden lisäksi vallit­sevat asenteet, jotka tekevät miehelle vaikeaksi jäädä kotiin mutta myös naisille vaikeaksi palata töihin. Lisäksi asiaan vaikuttavat miesten ”kulman takana olevat” uramahdollisuudet – joista naiset usein kieltäytyvät lapsen syntymän lähestyessä – sekä töistä irtautumisen vaikeus. Naiselle on jo kerran hankittu tarvittavat sijaiset sekä ­delegoitu vastuut eteenpäin.

Miksi sitten olisi tärkeää saada vastuu jaettua entistä tasaisemmin?

Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja syvän kiintymyssuhteen rakentamiseen kummankin kanssa. Omat vanhempani ovat molemmat tehneet hienon uran mutta myös jakaneet perhevapaita, mikä 30 vuotta sitten oli harvinaista. ­Uskaltaisin väittää, että tämän ansiosta suhteeni isääni on paljon keskimääräistä läheisempi.

Myös lastenpsykiatri ja THL:n erityisasiantuntija Jukka Mäkelä totesi (HS 5.3.), että lapsi tar­vitsee useampia aikuisia, ja on mahdoton tehtävä jättää lapsen tarpeiden täyttäminen yhdelle aikuiselle.

Naisilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet panostaa uraan. Pitkät poissaolot työ­elämästä hidastavat ura- ja ­palkkakehitystä. Suomen tulevaisuuden kannalta on tärkeää ­parantaa naisten työllisyyttä ja tasa-arvoa sekä vähentää nuorten naisten syrjintää työelä­mässä.

Miehellä tulisi olla oikeus viettää aikaa lapsensa kanssa. Perhevapaalla olo on ollut elämäni ihaninta ja opettavaisinta aikaa, ja tämä mahdollisuus ­tulisi suoda molemmille vanhemmille.

Vapaiden tasaisen jakamisen ­lisäksi olisi tärkeää luoda joustava järjestelmä, joka mahdollistaisi työelämässä kiinni pysymisen vanhempainvapaiden ­aikana sitä haluaville. Nyky­mallissa töitä voi tehdä kannattavasti vain sunnuntaisin, mikä asettaa eri ammatit epätasa-arvoiseen asemaan. Vastedes työnteon tulisi olla kaikissa ­tilanteissa kannattavaa.

Vanhemmuus ei lopu vanhempainvapaajakson päättyessä, minkä vuoksi myöskään työnteon ei tulisi rakentua on–off-periaatteelle. Työ ja perhe-elämä tulisi pystyä sovittamaan joustavasti yhteen kaikissa elämänvaiheissa.

Perhevapaiden uudistus voidaan toteuttaa siten, että siitä hyötyvät lapset, äidit ja isät sekä koko yhteiskunta. Rakenteet tulee ensin uudistaa, jotta asennemuutos saadaan aikaiseksi.

Hanna Hovi

äiti ja liikkeenjohdon konsultti

Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Perhevapaat
  • Perhe
  • Lastenhoito
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Näin Sampo Terho koventaisi perussuomalaisten linjaa
    2. Veera Ahokannas pelkäsi lapsena demoneita ja jakoi Vartiotornia – nyt hän on perheen ja yhteisön hylkäämä
    3. Saastunut ympäristö tappaa pikkulapsia vuosittain enemmän kuin Helsingin seudulla on asukkaita
    4. Pankit ottavat käyttöön rahan siirron tililtä toiselle pelkällä puhelinnumerolla – ”Mobiili­maksaminen muuttaa maailmaa merkittävästi”
  2. Pääkirjoitus
    1. Soinin seuraaja valitaan kahdesta ehdokkaasta
    2. Kannustinloukkuja ei voida kokonaan purkaa
    3. IAU:lla on kallis valtakisa
    4. Jos tytöillä on toivoa, voi olla maailmallakin
    5. Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes: Politiikan valtataistelu näyttää ulospäin täysin järjettömältä
    6. Timo Soinin perintö joutuu pian tulikokeeseen
  3. Kotimaa
    1. Nuoret luottavat kyllä itseensä mutta muihin ihmisiin yhä vähemmän – nuorisotutkija pitää kehitystä huolestuttavana
    2. Veikkauksen nimityksestä yllättäen yhteisymmärrys – kokoomus perääntyi ja myöntää Sipilän olleen oikeassa Harry Harkimon nimityksestä
    3. Sähkö on halvempaa kuin luulit ja velkaa on vähemmän kuin Ruotsilla – tilastot paljastavat, että moni asia on Suomessa yllättävän hyvin
    4. Facebook haluaa puuttua naisten häirintään – ”Kasvatammeko nuoria miehiä jakamaan tietynlaista sisältöä ilman naisten suostumusta?”
    5. Yhdeksän hakijaa haluaa oikeuskansleriksi – joukossa sote-tietäjä Tuomas Pöysti
    6. Kirkoissa luetaan kohta ääneen turvapaikka­päätöksiä – ”Emme kommentoi, kerromme vain”
    7. Oikeusasiamies: Poliisi viivytteli aiheettomasti ministerin rikosepäilyn tutkinnassa – asia ehti vanhentua
    8. Alle 15-vuotiaan epäillään tunkeutuneen omakotitaloon ja puukottaneen naista Pyhtäällä
    9. Hevonen karkasi Venäjälle ja veti rekeä perässään
    10. Sundbylla on henkilökohtaisia arvokisamitaleja, mutta ei kultaista
  4. Kaupunki
    1. Museotaksia ajava yrittäjä joutui taksikuskien piinaamaksi – Taksiliitto: Käytös voi olla seuraus siitä, että ”poliisit ovat nostaneet kädet pystyyn”
    2. Helsingin pormestari­ehdokkaat HSTV:n suorassa tentissä juuri nyt – Miten Helsinki nousee pohjoiseksi suurkaupungiksi?
    3. Tältä näyttää Kelan kaaos työntekijän silmin: ”Usein meillä ei ole mitään hajua siitä, miten jokin asia pitäisi hoitaa”
    4. Vantaa uusii tukensa edustusjoukkueille – ongelmissa rypenyt seura olisi saanut vanhalla tukimallilla leijonanosan kaupungin tuesta
    5. Uutta tietoa Ullanlinnan ampumis­tapauksesta: nainen kuoli vammoihinsa, rikosta ei epäillä
  5. Ulkomaat
    1. Trumpilta uusi versio maahantulo­kiellosta: Mukana nyt kuusi maata, Irak pääsi pois listalta
    2. USA ei ole yhtä avoin kuin ennen
    3. Onko edessä EU:n sisäinen ”kylätappelu”? EU-parlamentin rooli Britannian eroneuvotteluissa jakaa suomalaismeppejä
    4. Korkean virkamiehen poikkeuksellinen vangitsemisoikeudenkäynti jatkuu Kiovassa – aktivistit piirittivät oikeustaloa koko yön
    5. Presidentti Hollande: Tehtäväni on estää äärioikeiston voitto Ranskassa
    6. Yksitoista otettu kiinni koulumellakasta Ruotsin Örebrossa – Media: poliisia ja television kuvausryhmää kivitettiin
    7. Syyttäjä vahvisti: Etelä-Korean presidentinkin epäillään juonineen lahjuksia
  6. Talous
    1. Peugeot-Citroën vahvisti Opelin oston – Ranskalaisyhtiö haastaa Volkswagenin Euroopassa
    2. Kun Omahan oraakkeli puhuu, isot ja pienet sijoittajat kuuntelevat – mutta uskooko Warren Buffet, 86, itsekään ennustukseensa?
    3. Bernerin tiemaksukohu aiheutti selvän notkahduksen autokauppaan tammikuussa
    4. Kiina alensi talouskasvuarviota, öljyn hinta laski heti
  7. Urheilu
    1. Timo Ritakallio yrittää kaivaa lisärahaa huippu-urheilulle: ”Liian moni asia lähti väärälle uralle vuoden 2001 joukkokärystä”
    2. Niin lähellä että polttaa – Veikkauksen ja Harkimon suhde on umpisolmussa
    3. Lumilautailusta Lahden kisojen uusi vetonaula?
    4. Päävalmentaja Kanerva pitää maajoukkueen oven auki Eremenkon paluulle
    5. Kaisa Mäkäräinen on seuratumpi kuin Kimi Räikkönen ja Patrik Laine
    6. Mikko Ilosen kymmenen vuoden valtakausi päättyi – Mikko Korhonen nousi suomalaisten golfykköseksi
    7. Riitainen Arsenal täysin mahdottomassa tilanteessa Mestarien liigassa, helppoa ei ole Napolillakaan
    8. Manageri huijasi Lontoon olympiavoittajalta yli 50 000 euroa uhkapeliongelman rahoittamiseen
    9. Granlund taas tehokkaana, nyt vuorossa pikkuveli Markus
    10. Maanantain urheilutuloksia ja rahapelejä ja tiistain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Voin ja margariinin taistelu koetteli Suomen sananvapautta
    2. Sensuuria on neljää lajia ennakkosensuurista itsesensuuriin
    3. Ville Valo yhdisti Tapio Rautavaaran ja AC/DC:n – näin HIM-yhtye valloitti erilaiset yleisöt ympäri maailmaa
    4. Tutkimus: Breitbart-sivusto muutti koko Yhdysvaltojen median agendaa presidentin­vaaleissa, internetiä teknologiana ei voi syyttää
    5. Kuukautiset ylpeyden ja erityisyyden aiheeksi nostava mainos nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi, koska häpeän murtamiselle on edelleen tarvetta
    6. Jukka Vienon runokokoelma on niin tuhti, että lopulta tulee ähky
    7. Homomman Suomen historia pääsee esiin itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi
    8. La La Landista konsertti Helsingissä
    9. Tanskan kulttuuriministeri tahtoo myydä Kööpenhaminan konserttitalon sekä lopettaa radion orkesterit ja kuorot
  9. Tiede
    1. Kaikki keinot zikaa vastaan käyttöön – Microsoft kehitti robottiloukun virusta levittäville hyttysille
    2. Varjossa viihtyvä sienisääski sai nimen Nightwishin Tuomas Holopaisen mukaan – esikuva ei loukkaantunut
    3. Dna-molekyyliin tallennettiin 50 dollarin lahjakortti, lyhytelokuva ja tietokonevirus
  10. Mielipide
    1. Perhevapaiden tasainen jakaminen on kaikkien etu
    2. ”Kodin toimitusjohtajalle” tulisi kerryttää eläkettä
    3. Viedäänkö perheiltä valinnanvapaus ideologisista syistä?
    4. EU ei ole vain tuolla jossain – EU olemme me
    5. Anoreksian hoidon laatu ei saa olla asuinpaikasta kiinni
    6. Läheisille tietoa syömishäiriöistä
    7. Keskustelu vaikeasti vammaisten kiistellystä terapiasta jatkuu – Nyt vastaa kirjan fasilitoinnilla kirjoittanut Tuomas Alatalo
    8. Kielitaitotarpeet ovat muuttuneet radikaalisti – ruotsin kielen pakollisuudesta pitää luopua
    9. Lasten syntymäpäivä­juhlista on tullut kilpavarustelua – ovatko suurelliset juhlat hyvän vanhemmuuden mittari?
    10. Turvakotipaikkoja on oltava riittävästi
    11. Sisäkäyttöön sopivia nastakenkiä on saatavilla
  11. Tänään
    1. Vesa-Pekka Jurvelin ja Kati Mansikkasalo-Jurvelin ovat valjakkourheilun huipulla – sitä ei vain Suomessa tiedä juuri kukaan
    2. Henry Tuderman 1926–2017
    3. Heimo Susi 1930–2017
    4. City-kortteli valmistumassa
    5. Tapahtumia tiistaina 7. maaliskuuta
    6. Puutarhailta Laajasalossa
    7. Jouko Lehtolan perintö
  12. Radio ja TV
    1. Polyamoria tekee tuloaan
    2. Januszczak on taiteen Attenborough
    3. Huh huijaa, mikä riemu: Rimis on ennallaan!
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    5. 5

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    6. 6

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    7. 7

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    10. 10

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää