Päivän lehti 7.3.2017
Valikko
Päivän lehti 7.3.2017    |   Kirja-arvostelu

Jukka Vienon runokokoelma on niin tuhti, että lopulta tulee ähky

Tuore kokoelma tarjoaa sekä luettelomaista että vahvaa runoa.

Runot

Jukka Vieno: Ruttopuiston rakastavaiset. WSOY. 246 s.

Jukka Vienoa ei varmaankaan nosteta nykyrunouden korokkeille, mutta vahvaa jälkeä hän saa silti aikaan uusilla kokoelmillaan. Ne ovatkin tosi tuhteja: vuoden 2010 Stockan kulmassa oli 377 sivua, tällä kertaa selvitään kahdella ja puolella sadalla.

Näytelmä- ja käsikirjoittajana toiminut Vieno julkaisi runoja tätä ennen yli kolmekymmentä vuotta sitten. Runoilmaisu ei ole uudistunut, mutta elämänkokemusta on karttunut rutosti lisää, ja juuri siksi runot tarjoavat melkoisen kirjon.

Mutta tarvitaanko siihen todella näin monta sivua? Runokokoelmat tuppaavat yleensä olemaan ohuita kuin vihot, eikä voi sinänsä olla huono asia luoda laajempaa kaarta.

Runsaudesta erottuu kaksi asiaa, jotka tekevät vaikutuksen Ruttopuiston rakastavaisissa: kirjassa liikutaan rakkauden ja kuoleman lisäksi historiassa, kirpputorilla ja monituisessa muussa kolkassa. Sanasto ja kuvasto ei toden totta ole yksitoikkoinen, vaan kulman takaa paljastuu koko ajan uusia näkymiä.

Ja toiseksi kokoelmassa on jokunen todella vahva runo, kuten nimiruno, jossa humalaisten seurue väistyy muistojen ja majuri de Beshen hautakilven tieltä. Ja puhuja ilmoittaa, että ”käyn pitkäkseni, kuume yltyy, todellisuus sekoittuu / unen houreeseen, Dianan keihäs lentää korkealla / Helsingin kattojen yllä, Itämeren laivaston yllä, muuttaa / suuntaa takaisin Suomen rannikolle”.

Rakkaus ja kuolema saavat konkreettiset ilmauksensa, kun puhuja muistelee, miltä rakastetun ruumiin kosketus tuntuu ja miten tämä myöhemmin odottaa kuolemaa sairaalassa.

Vieno muuttaa fokusta alituiseen, suhteellistaa kaiken, eivätkä runot tunnu ahtailta, vaikka niiden tekniikka onkin vähän toisteinen. Laajuutensa puolesta Vienon kokoelmat rinnastuvat ruotsalaisen Göran Sonneviin hienoon runoelmaan Valtameri, mutta moni runo kaipaisi lisää muodon jäsennystä. Jälkipuoliskon ahdetut runot tuottavat jo ähkyn.

Osa runoista ei nouse luetteloinnin ja havaintoketjujen yli. Karsinta olisi sittenkin tehnyt hyvää. Mutta voi ajatella, että tavallisen runokokoelman hinnalla saa kolme, ja todella hyviä runoja on vähintään yhden tavallisen kokoelman verran.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Runous
  • Kirja-arvostelut
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Näin Sampo Terho koventaisi perussuomalaisten linjaa
    2. Veera Ahokannas pelkäsi lapsena demoneita ja jakoi Vartiotornia – nyt hän on perheen ja yhteisön hylkäämä
    3. Saastunut ympäristö tappaa pikkulapsia vuosittain enemmän kuin Helsingin seudulla on asukkaita
    4. Pankit ottavat käyttöön rahan siirron tililtä toiselle pelkällä puhelinnumerolla – ”Mobiili­maksaminen muuttaa maailmaa merkittävästi”
  2. Pääkirjoitus
    1. Soinin seuraaja valitaan kahdesta ehdokkaasta
    2. Kannustinloukkuja ei voida kokonaan purkaa
    3. IAU:lla on kallis valtakisa
    4. Jos tytöillä on toivoa, voi olla maailmallakin
    5. Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes: Politiikan valtataistelu näyttää ulospäin täysin järjettömältä
    6. Timo Soinin perintö joutuu pian tulikokeeseen
  3. Kotimaa
    1. Nuoret luottavat kyllä itseensä mutta muihin ihmisiin yhä vähemmän – nuorisotutkija pitää kehitystä huolestuttavana
    2. Veikkauksen nimityksestä yllättäen yhteisymmärrys – kokoomus perääntyi ja myöntää Sipilän olleen oikeassa Harry Harkimon nimityksestä
    3. Sähkö on halvempaa kuin luulit ja velkaa on vähemmän kuin Ruotsilla – tilastot paljastavat, että moni asia on Suomessa yllättävän hyvin
    4. Facebook haluaa puuttua naisten häirintään – ”Kasvatammeko nuoria miehiä jakamaan tietynlaista sisältöä ilman naisten suostumusta?”
    5. Yhdeksän hakijaa haluaa oikeuskansleriksi – joukossa sote-tietäjä Tuomas Pöysti
    6. Kirkoissa luetaan kohta ääneen turvapaikka­päätöksiä – ”Emme kommentoi, kerromme vain”
    7. Oikeusasiamies: Poliisi viivytteli aiheettomasti ministerin rikosepäilyn tutkinnassa – asia ehti vanhentua
    8. Alle 15-vuotiaan epäillään tunkeutuneen omakotitaloon ja puukottaneen naista Pyhtäällä
    9. Hevonen karkasi Venäjälle ja veti rekeä perässään
    10. Sundbylla on henkilökohtaisia arvokisamitaleja, mutta ei kultaista
  4. Kaupunki
    1. Museotaksia ajava yrittäjä joutui taksikuskien piinaamaksi – Taksiliitto: Käytös voi olla seuraus siitä, että ”poliisit ovat nostaneet kädet pystyyn”
    2. Helsingin pormestari­ehdokkaat HSTV:n suorassa tentissä juuri nyt – Miten Helsinki nousee pohjoiseksi suurkaupungiksi?
    3. Tältä näyttää Kelan kaaos työntekijän silmin: ”Usein meillä ei ole mitään hajua siitä, miten jokin asia pitäisi hoitaa”
    4. Vantaa uusii tukensa edustusjoukkueille – ongelmissa rypenyt seura olisi saanut vanhalla tukimallilla leijonanosan kaupungin tuesta
    5. Uutta tietoa Ullanlinnan ampumis­tapauksesta: nainen kuoli vammoihinsa, rikosta ei epäillä
  5. Ulkomaat
    1. Trumpilta uusi versio maahantulo­kiellosta: Mukana nyt kuusi maata, Irak pääsi pois listalta
    2. USA ei ole yhtä avoin kuin ennen
    3. Onko edessä EU:n sisäinen ”kylätappelu”? EU-parlamentin rooli Britannian eroneuvotteluissa jakaa suomalaismeppejä
    4. Korkean virkamiehen poikkeuksellinen vangitsemisoikeudenkäynti jatkuu Kiovassa – aktivistit piirittivät oikeustaloa koko yön
    5. Presidentti Hollande: Tehtäväni on estää äärioikeiston voitto Ranskassa
    6. Yksitoista otettu kiinni koulumellakasta Ruotsin Örebrossa – Media: poliisia ja television kuvausryhmää kivitettiin
    7. Syyttäjä vahvisti: Etelä-Korean presidentinkin epäillään juonineen lahjuksia
  6. Talous
    1. Peugeot-Citroën vahvisti Opelin oston – Ranskalaisyhtiö haastaa Volkswagenin Euroopassa
    2. Kun Omahan oraakkeli puhuu, isot ja pienet sijoittajat kuuntelevat – mutta uskooko Warren Buffet, 86, itsekään ennustukseensa?
    3. Bernerin tiemaksukohu aiheutti selvän notkahduksen autokauppaan tammikuussa
    4. Kiina alensi talouskasvuarviota, öljyn hinta laski heti
  7. Urheilu
    1. Timo Ritakallio yrittää kaivaa lisärahaa huippu-urheilulle: ”Liian moni asia lähti väärälle uralle vuoden 2001 joukkokärystä”
    2. Niin lähellä että polttaa – Veikkauksen ja Harkimon suhde on umpisolmussa
    3. Lumilautailusta Lahden kisojen uusi vetonaula?
    4. Päävalmentaja Kanerva pitää maajoukkueen oven auki Eremenkon paluulle
    5. Kaisa Mäkäräinen on seuratumpi kuin Kimi Räikkönen ja Patrik Laine
    6. Mikko Ilosen kymmenen vuoden valtakausi päättyi – Mikko Korhonen nousi suomalaisten golfykköseksi
    7. Riitainen Arsenal täysin mahdottomassa tilanteessa Mestarien liigassa, helppoa ei ole Napolillakaan
    8. Manageri huijasi Lontoon olympiavoittajalta yli 50 000 euroa uhkapeliongelman rahoittamiseen
    9. Granlund taas tehokkaana, nyt vuorossa pikkuveli Markus
    10. Maanantain urheilutuloksia ja rahapelejä ja tiistain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Voin ja margariinin taistelu koetteli Suomen sananvapautta
    2. Sensuuria on neljää lajia ennakkosensuurista itsesensuuriin
    3. Ville Valo yhdisti Tapio Rautavaaran ja AC/DC:n – näin HIM-yhtye valloitti erilaiset yleisöt ympäri maailmaa
    4. Tutkimus: Breitbart-sivusto muutti koko Yhdysvaltojen median agendaa presidentin­vaaleissa, internetiä teknologiana ei voi syyttää
    5. Kuukautiset ylpeyden ja erityisyyden aiheeksi nostava mainos nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi, koska häpeän murtamiselle on edelleen tarvetta
    6. Jukka Vienon runokokoelma on niin tuhti, että lopulta tulee ähky
    7. Homomman Suomen historia pääsee esiin itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi
    8. La La Landista konsertti Helsingissä
    9. Tanskan kulttuuriministeri tahtoo myydä Kööpenhaminan konserttitalon sekä lopettaa radion orkesterit ja kuorot
  9. Tiede
    1. Kaikki keinot zikaa vastaan käyttöön – Microsoft kehitti robottiloukun virusta levittäville hyttysille
    2. Varjossa viihtyvä sienisääski sai nimen Nightwishin Tuomas Holopaisen mukaan – esikuva ei loukkaantunut
    3. Dna-molekyyliin tallennettiin 50 dollarin lahjakortti, lyhytelokuva ja tietokonevirus
  10. Mielipide
    1. Perhevapaiden tasainen jakaminen on kaikkien etu
    2. ”Kodin toimitusjohtajalle” tulisi kerryttää eläkettä
    3. Viedäänkö perheiltä valinnanvapaus ideologisista syistä?
    4. EU ei ole vain tuolla jossain – EU olemme me
    5. Anoreksian hoidon laatu ei saa olla asuinpaikasta kiinni
    6. Läheisille tietoa syömishäiriöistä
    7. Keskustelu vaikeasti vammaisten kiistellystä terapiasta jatkuu – Nyt vastaa kirjan fasilitoinnilla kirjoittanut Tuomas Alatalo
    8. Kielitaitotarpeet ovat muuttuneet radikaalisti – ruotsin kielen pakollisuudesta pitää luopua
    9. Lasten syntymäpäivä­juhlista on tullut kilpavarustelua – ovatko suurelliset juhlat hyvän vanhemmuuden mittari?
    10. Turvakotipaikkoja on oltava riittävästi
    11. Sisäkäyttöön sopivia nastakenkiä on saatavilla
  11. Tänään
    1. Vesa-Pekka Jurvelin ja Kati Mansikkasalo-Jurvelin ovat valjakkourheilun huipulla – sitä ei vain Suomessa tiedä juuri kukaan
    2. Henry Tuderman 1926–2017
    3. Heimo Susi 1930–2017
    4. City-kortteli valmistumassa
    5. Tapahtumia tiistaina 7. maaliskuuta
    6. Puutarhailta Laajasalossa
    7. Jouko Lehtolan perintö
  12. Radio ja TV
    1. Polyamoria tekee tuloaan
    2. Januszczak on taiteen Attenborough
    3. Huh huijaa, mikä riemu: Rimis on ennallaan!
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    3. 3

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    4. 4

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    5. 5

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    6. 6

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    7. 7

      Nuoret palestiinalaisnaiset rikkovat rajoja pistämällä lenkkarit jalkaan: ”Joka kerta kun lähden juoksulenkille, joudun pelkäämään perään huutelua”

    8. 8

      Asuntooni on ilmestynyt hämähäkkejä, joudunko muuttamaan pois?

    9. 9

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    10. 10

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    9. 9

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    10. 10

      Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää