Päivän lehti 7.12.2016
Päivän lehti 7.12.2016

Eläkekeskustelusta unohtuvat verot ja perinnöt

Eläkejärjestelmän kestävyydestä ja oikeudenmukaisuudesta on keskusteltu sangen yksipuolisesti. Eläkkeistä maksettavat välittömät ja välilliset verot ja niiden vaikutus julkisen sektorin tuloihin jätetään huomiotta. Samoin unohtuu eläkkeiden lisäys kotimaiseen kulutukseen.

Vuonna 2013 65–74-vuotiaiden kotitalouksien keskimääräinen nettovarallisuus oli 175 000 euroa. Aikanaan eläkeläisten kuollessa maksettavat perintöverot ja perintöjen vaikutus jälkeläisten kulutukseen tulevat olemaan merkittäviä. Kyseessä ei ole toki ikiliikkuja.

Kuitenkin verotulojen, kulutuksen ja perintöjen vaikutuksen kokonaisuus tulisi ottaa huomioon. Voisiko joku taloustieteilijä valaista asiaa?

Jukka Raustia

opinto-ohjaaja, filosofian maisteri, Oulu

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläkkeet
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Tanssi vahvalle Suomelle – Linnan juhlien teemana oli se, että Suomi on monessa vertailussa maailman huipulla
    2. Upeita laahuksia, hehkuvia värejä – valitsimme Linnan juhlien kymmenen näyttävintä pukua
    3. Aino Venna teki joululevyn, jolla lauletaan muun muassa portugalilaisista kermaleivoksista
    4. Pisa-tulokset tulivat: Suomella ei syytä häpeään mutta alueelliset erot huolestuttavat – pääkaupunki­seudun koululaiset rynnivät muiden ohi
  2. Pääkirjoitus
    1. Ranskan oikeisto silittelee työväkeä
    2. Improvisointi on vaarallinen keino suurvaltapolitiikassa
    3. Paavo Väyrysen puoluehanke etenee
    4. Pölyttäjät kunniaan
    5. Suomi tarvitsee tekoälystrategian
    6. Karlsson
    7. Mikä selittäisi Imatran surmatragedian?
  3. Kotimaa
    1. Kuvakooste: Linnan juhlat täyttyivät kultaisen ja hopean kimalluksesta
    2. Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”
    3. Robinin asulla säväyttänyt muoti­suunnittelija: ”Jenni pukeutuu liian hillitysti” – Linnan jatkoilla päiviteltiin juhlien asuja ja boolin vahvuutta
    4. Erikoisia materiaaleja, jännittäviä kenkiä
    5. Tuhannet osoittivat mieltä Helsingissä
    6. Antti Rinne yrittää rakentaa itselleen uudenlaista imagoa
    7. Lestadiolaisuuden sydänmailla valittiin Suomen ainoa naistuomiorovasti – ”Pohjois-Suomessa ateistikin on lestadiolainen”
    8. Normien purku etenee – hallitus helpottaa suur­myymälöiden rakentamista
    9. Itsenäisyyspäivän paraatissa marssittiin ”talvisodan hengessä” Kajaanissa – mukana 1 300 sotilasta
    10. Luistelijat viilettivät olemattomalla meren jäällä Helsingissä – ”Malttaisivat nyt hiukan odottaa”
    11. ”Sairauslomaan liittyvä lentokielto” esti Timo Soinin Nato-matkan – ulkoministeri osallistui Linnan juhliin
    12. ”Miksi tällaista tapahtuu?” – Imatran kriisiavussa puhuttiin pelosta
    13. Arlin sai perusteettomasta irtisanomisesta noin 13 000 euron korvauksen
  4. Kaupunki
    1. Sallan ”pieni pintaremontti” Punavuoressa muuttui täydeksi painajaiseksi – näin tilaat remontin turvallisesti
    2. ”Remonttimiehet söivät jääkaapista makaronilaatikon ja joivat vissyn päälle” – HS:n lukijat avautuvat remonttikokemuksistaan
    3. Espoolaispappi järjesti kymmeniä pyhiinvaellus­matkoja Italiaan laittomasti
    4. Miestä silmään Kannelmäessä puukottanut viideksi vuodeksi vankeuteen – sama tekijä murhasi asunnottoman makasiineilla vuonna 2000
    5. Toimistoja ei pitäisi muuttaa asunnoiksi, Helsingin virkamiehet esittävät – syynä pelko työpaikkojen karkaamisesta
  5. Ulkomaat
    1. Kolme Maastrichtin yliopiston nuorta arvioi HS:lle Euroopan tilaa – ”On nautinnollista katsoa, kuinka ihmiset väittävät maailman loppuvan”
    2. Merkel puolue­kokouksessa: Aleppo on lännen häpeä – ”Viimevuotinen pakolaiskriisi ei tule toistumaan”
    3. Oaklandin tulipalon uhrien joukossa myös suomalainen – kuolleita löytynyt jo 36
    4. Naton ministerikokouksesta tuli ”psykoterapiaa” Trump-traumaan
    5. Poliisia ammuttiin päähän poliisilaitoksella Kööpenhaminan esikaupungissa
    6. Sisäministeri Bernard Cazeneuve nousi Ranskan uudeksi pääministeriksi
    7. Saudi-Arabia tuomitsi 15 kuolemaan vakoilusta Iranin hyväksi
    8. Ainakin 14 kuollut Thaimaan tulvissa, myös turistialueet kärsineet kaatosateista
    9. Kreikkalaisoikeus: Kolme vallankaappaukseen osallistumisesta epäiltyä sotilasta voidaan palauttaa Turkkiin
  6. Talous
    1. Sosnovyi Borin uusi ydinvoimala on lähes valmis – samanlainen aiotaan rakentaa myös Hanhikiveen
    2. Vastaveto ruuan halpuutukselle: Kauppias maksaa maidosta lisähintaa tuottajalle
    3. Pian lukot aukeavat myös kännykällä – oululaisyritys kehitti lukon, jossa kännykkä toimii sekä avaimena että virtalähteenä
    4. Sammon paperiosakkeen kuoletukset tukkivat käräjäoikeuden
    5. Amazon aikoo haastaa ruokakaupat – kassattomista kivijalkakaupoista kävellään suoraan ulos
    6. Kiinalaiset ostivat brittipubin, jossa Cameron ja Xi pistäytyivät juomassa tuopin
    7. Aasian osakkeissa suurin päivänousu kahteen viikkoon, euro vakaana
  7. Urheilu
    1. Psyykkinen valmennus yleistyy urheilussa – ”Voin tehdä mielikuva­harjoituksia missä vain”, sanoo olympiapurjehtija Tuula Tenkanen
    2. Tukkiko Norjan olympiakomitea työntekijöidensä suut tapaus Johaugista? – ”Tässä on ehdottomasti kyse sananvapauden rajoittamisesta”
    3. TASS: Uefa lähetti perustelut kilpailukiellosta Roman Eremenkon seuralle – TsSKA:lla kolme päivää aikaa valittaa
    4. Jenna Laukkanen sivusi SE-tulostaan
    5. Autosport: Jari-Matti Latvala ajaa ensi kaudella Toyotan tallissa
    6. Brittifutaajan poika osui Jokereille
    7. Asianajaja: Väitteiden mukaan useat Britannian jalkapalloseurat maksoivat hyväksikäytön uhreja hiljaisiksi
    8. Suklaan ja pipon avulla EM-kilpailuihin – ”Jos voisin keskittyä vain urheiluun, tasoni olisi aivan toinen”
    9. Klay Thompson teki ensimmäisenä NBA-pelaajana 60 pistettä alle 30 minuutissa
    10. Tiistain tulospörssissä muun muassa jalkapallon Mestarien liigan alkulohkon päätösotteluiden tulokset
  8. Kulttuuri
    1. Swallow the Sun -yhtyeen Juha Raivio menetti keväällä rakastettunsa ja bändikaverinsa: ”Kuolemankaipuulla mässäilevät sanoitukset ovat onnellisten ihmisten etuoikeus”
    2. Puola ei luovuta 13-vuotiaan tytön raiskauksesta tuomittua Roman Polanskia Yhdysvaltoihin
    3. Jokainen laulu on tarinan arvoinen – joulunakin
    4. Helen Marten voitti arvostetun ja kiistellyn Turner-palkinnon – entinen opetusministeri ilmoitti palkinnon olevan ”muodikasta roskaa”
    5. The Killers tuo joulun ilosanomaa Las Vegasista
    6. Harkitun perinteistä äänellä kilvoittelua Teemu Roivaiselta
    7. Laura Pausinin joululevyllä kuullaan swingillä terästettyä big band -meininkiä
    8. Lauluyhtye Luminos hoitaa toisella albumillaan sielua valolla
    9. Gergijev orkestereineen lentää joululevyllä kylmiltään
    10. Kuulas kuorosointi rauhoittaa joulun Jyväskylän Naislaulajien levyllä
    11. Pohjoismainen taiteilijaryhmä loi taideversion Heurekasta
    12. Taiteilijaryhmä muutti gallerian työpajaksi
    13. Maija Luutosen maalaukset vertautuvat ihmisenä olemiseen
    14. Vaitelias saksofonisti Mark Turner sorvasi omia kappaleitaan Helsingin-keikallaan
    15. Tv-koomikko Jimmy Kimmel juontamaan Oscar-juhlaa
    16. Poptähti Lady Gaga vieraili kodittomien nuorten luona ja kertoi kärsivänsä mielenterveysongelmista
  9. Tiede
    1. Seksuaalisen väkivallan maa: Papua-Uuden-Guinean miehistä yli puolet on osallistunut joukkoraiskaukseen
    2. Luolamiesten ruokavalio ei ollutkaan niin proteiinipainotteista kuin on luultu
    3. Tutkimus: Muiden juttelu häiritsee työntekoa eniten
  10. Mielipide
    1. Suomen korkeakouluissa digikriisi vain syvenee
    2. Paperittomuus johtuu turvapaikkapolitiikasta
    3. Sotilaiden uhrautuva taistelu varjeli siviiliväestöä
    4. Yhä useampi kaupunkilainen haluaa ottaa rennosti
    5. Kulttuuriperinnössämme olisi esiteltävää monenkin museon verran
    6. Lisää kulttuurien kohtaamista!
    7. Vantaalaiset ovat tyytyväisiä terveyspalveluihin
    8. Haimme turhaan apua poikamme raivokohtauksiin – pakkohoidon kynnys on aivan liian korkea
    9. Limuviinojen myynnin salliminen ruokakaupoissa olisi vastuutonta
    10. Arkkitehtuurimuseolle nykyaikaiset tilat
    11. Vanhuudessa ei ole mitään hävettävää
    12. Eläkekeskustelusta unohtuvat verot ja perinnöt
    13. Sepelitön kaistale ilahduttaisi pyöräilijää
  11. Tänään
    1. ”Olen itse tehnyt kaikenlaista” – Kyösti Kakkonen on tyytyväinen oman onnensa seppä
    2. Tapahtumia keskiviikkona 7. joulukuuta
    3. Moderni himmeli valmistuu pilleistä
    4. Tiernapojat tuovat valoa Espooseen
  12. Radio ja TV
    1. Westernelokuva Monte Walsh kuuluttaa villin lännen kuolemaa
    2. Amerikkalaissarjassa laihdutaan lihottamalla – hullua
    3. SuomiLOVE teki sen taas
    4. Keskiviikon tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Viivi ja Wagner
    2. Fingerpori
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    3. 3

      Vanhan piian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    4. 4

      Kone aloittaa säästöohjelman ja aikoo karsia 1 000 työpaikkaa

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    9. 9

      THL möhli: 6 000 suomalaisen henkilötietoja ja laboratoriotuloksia vuoti verkkoon

    10. 10

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    5. 5

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    6. 6

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää