Päivän lehti 8.1.2017
Päivän lehti 8.1.2017

Luokanopettaja listaa tärkeimmät työvälineensä: oma persoona ja läppäri

Opettaja kasvattaa, jakaa arjen oppilaidensa kanssa ja etsii lapsen vahvuuksia, sanoo opettamisen monitoiminainen.

Mikä on työfilosofiasi?”Arvomaailmaani kuuluu hyvin vahvasti tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Olen luokanopettaja, ja minulle jokainen lapsi on arvokas. Se ei liity siihen, mistä lapsi tulee tai millainen hän on. Pyrin myös olemaan yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kehitän opettajille täydennyskoulutusohjelmaa, joka toteutuisi samanlaisena eri puolilla Suomea.”

Mitä työnkuvaasi kuuluu?”Päätyöni on opettaminen. Se on paljolti kasvattamista, arjen jakamista oppilaiden kanssa ja lapsen vahvuuksien löytämistä. Työpaikallani Viikin normaalikoulussa harjoittelee koko ajan opettajaopiskelijoita, ja työhöni kuuluu myös heidän ohjaamisensa ja tukemisensa.

Vararehtorina esimerkiksi osallistun sidosryhmäyhteistyöhön ja teen valvontalistoja välitunneille. Lisäksi kehitän täydennyskoulutusta koulussamme ja luennoin uudesta opetussuunnitelmasta.”

Mitä ammatissasi voisi tehdä paremmin?”On hienoa, jos kouluista tulee oppivia yhteisöjä, joissa eri ikäiset jakavat omaa osaamistaan. Se vaatii yhteistyötä opettajien kesken ja hyvää johtajuutta. Koulun muuttuminen oppivaksi yhteisöksi ei tarkoita, että oppilaat saavat päättää kaiken. Opettaja suunnittelee edelleen oppitunnit, mutta ottaa oppilaat siihen mukaan. Nyt kun esimerkiksi alamme nelosluokkani kanssa opiskella Eurooppaa, kysyn ensimmäiseksi, mitä oppilaat jo tietävät ja mistä he ovat kiinnostuneita. Sen jälkeen luomme yhteiset tavoitteet.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Miten olet muokannut työtäsi?”Olen muokannut opetusta oman näköisekseni. Käytän yhä enemmän oppilaskeskeisiä työtapoja, kuten draamaa. Keväällä 2014 sain reiluksi vuodeksi luokalleni lainaan 14 läppäriä, ja työskentelimme oppilaiden kanssa Google-ympäristössä. Huomasin, että oppilaat pystyvät yllättävän moneen.”

Mikä on tärkein työvälineesi?”Eniten käytössä on läppäri. Sillä esimerkiksi kirjoitan viestit kotiin, suunnittelen tunnit ja etsin tietoa. Mutta jos mietin, millä selviän, tärkeitä ovat persoona, ääni ja fysiikka. En voi opettaa vaikkapa liikuntaa, jos en ole hyvässä kunnossa.”

Miten kehität itseäsi ammatissasi?”Seuraan muita aloja. Siitä saa kiinnostavaa materiaalia opetukseen. Teen myös oppikirjoja. Työssä on mukana eri alojen ammattilaisia, ja kaikki jakavat omaa osaamistaan.”

Palstalle haastatellaan eri alojen ammattilaisia, jotka raottavat ammattitaitonsa salaisuutta.

Kuka?

Ulla Ilomäki-Keisala, 52


 Työskentelee Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa luokanopettajana, opettajankouluttajana ja 1.–9. luokkien vararehtorina.

 Tekee oppikirjoja, luennoi perusopetuksen opetussuunnitelmasta ja kehittää täydennyskoulutusta.

 Valmistunut 30 vuotta sitten luokanopettajaksi Oulun yliopistosta.

 Asuu Espoossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työelämä
  • Perusopetus
  • Uusi opetussuunnitelma
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”Paratiisi naisille”, ”Oppilaille opetetaan elämää”, ”Arabimaat voivat selvitä sodista kuten Suomi” – Näin suuri arabimedia esittelee Suomea
    2. Kahdeksan lukua Suomen synnystä – HS listaa Suomen historian käännekohdat
    3. Helsingissä asuu nyt nainen, jonka sukunimi on Helsinki – ensimmäisenä koko Suomessa
    4. Kyllä, 1,4 neliön saunassakin saa kunnon löylyt – Virpi Illman rakensi sellaisen keskelle olohuonetta
  2. Pääkirjoitus
    1. Odotettavissa lisää odottamatonta
    2. Ruotsista on vähitellen tullut yksityinen kieli
    3. Tuleeko käräjäoikeuden Teuvo Hakkaraiselle antamasta tuomiosta jopa ansio?
    4. Sharia, Putin ja muut vapauden viholliset
    5. Syrjäytymiselle on keksitty monta nimeä, mutta lopulta kyse voi olla koulumatkasta
    6. Karlsson
    7. Sote-uudistuksen säästöt vielä täysi arvoitus
  3. Kotimaa
    1. Jyväskylään rakennetaan suurta liikunnan ja hyvinvoinnin keskittymää – Asiantuntija: Liikunta kannattaa tehdä ihmisille helpoksi
    2. Afrikkalaismiesten pakkosterilointia ehdottanut Olli Sademies aikoo hakea puheilleen tukea ihmisoikeus­tuomioistuimesta – aiemmin isä-Le Pen sai siellä kylmää kyytiä
    3. Puolueet haalivat nyt isoja nimiä – tällaiset ovat ministerien aikeet kuntavaaleissa
    4. Sdp:n puheenjohtajakiertue käynnistyi, Harakka ja Tuppurainen haastoivat Rinnettä Kuopiossa
    5. Seitsemän loukkaantui kahden auton kolarissa Juuassa
    6. Lahdesta löytyi nuolella lävistetty joutsen – toipuminen jatkuu lintutarhassa
    7. Mies tunkeutui asuntoon aamuyöllä Kuopiossa – ”Molemmat paikallaolijat säikkyivät”
    8. Jackie-elokuvan käsikirjoittaja on Noah Oppenheim
  4. Kaupunki
    1. ”Unettomia öitä” – Järkytys ei jätä asukkaita rauhaan, kun Helsinki visioi rakkaiden kotitalojen purkamisia
    2. Kärkipoliitikot lopettavat Espoon valtuustossa – ”Sitä on elämässä niin paljon kaikkea muutakin”
    3. Perhe heräsi yöllä pamahdukseen – Omakotitalo tuhoutui tulipalossa täysin Espoossa
    4. Espoon Muuralassa paloi omakotitalon autotalli
  5. Ulkomaat
    1. Maailman suurin keskiluokka ryhtyi koiraihmisiksi – 1980-luvulla Pekingissä ei ollut lainkaan lemmikkikoiria, nyt jopa viisi miljoonaa
    2. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut: Putin määräsi vaikuttamiskampanjan auttaakseen Donald Trumpin presidentiksi
    3. Donald Trumpin on mahdoton aloittaa Yhdysvaltojen ja Venäjän suhdetta puhtaalta pöydältä
    4. Thaimaan kaatosateissa 12 kuollutta – suomalaisia ei tiettävästi ole joutunut vaaraan
    5. Heikki Aittokosken essee: Syyrian Aleppon väestöryhmien kesken vallitsi vuosisatojen ajan herkkä tasapaino – vuoteen 2012 asti
    6. Merkelin kannatus vahvistui Berliinin terrori-iskun jälkeen
    7. Vapiskaa tanskalaiset – Britannian sotasankari Churchill osasi hyggeilyn jo 1940-luvulla
    8. Floridan ammuskelusta epäilty menetti aseensa mielentilatutkimusten vuoksi marraskuussa – sitten viranomaiset palauttivat aseen
    9. Kymmeniä kuoli säiliöauton räjähdyksessä Syyriassa
  6. Urheilu
    1. Kaikki on mahdollista Tourin kärkitaistelussa
    2. Puolustus takaa Seagullsin menestyksen – HS listasi viisi syytä, miksi helsinkiläisjoukkue on Korisliigan kärjessä
    3. Heikko ammunta taas Mäkäräisen ongelmana – asema maailmancupissa parani silti
    4. Hannu Manninen palasi tositoimiin hurjalla hiihtovauhdilla – Eero Hirvonen upeasti kakkoseksi
    5. Jokerit sulkeutui ovien taakse lilliputin tyrmäyksen jälkeen: ”Kuljemme kovaa polkua”
    6. HIFK ravisteli pisteautomaatistaan vihdoin voiton: ”Pieni lepsuilu pakotti jatkoajalle”
    7. Vuoden urheilukuvat 2016 – Patrik Laineen riemua ja murhetta, voltteja Rion olympialaisissa
    8. Wayne Rooney iski historiallisen ManU-maalin – viemässä ennätyksen seuralegendalta
    9. Emmi Peltonen luisteli voittoon Abu Dhabissa
    10. Samu Torstille uran paras sijoitus Adelbodenin suurpujottelussa – joutui keskeyttämään avauslaskunsa
    11. Mika Poutala luisteli kuudenneksi EM-jäillä: ”Vain tämän päivän tonni tuntui helpolta”
    12. Kontiolahti sai Venäjän luovuttaman ampumahiihdon maailmancupkisan
    13. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  7. Sunnuntai
    1. Syntynyt 1917 – HS:n Kaisa Rautaheimo valokuvasi sata vuotta täyttäviä suomalaisia ja kysyi heidän kallisarvoisinta muistoaan
    2. HS:n valokuvaajat ikuistavat satavuotiasta Suomea
    3. Algoritmi ajaa autoa ja käy pörssikauppaa – nyt kerromme, mikä se algoritmi on
    4. Kansanedustaja Jaana Pelkosen mielestä viinan on virrattava vapaasti – mutta onko ihmisellä oikeus juoda itsensä hengiltä?
    5. Oletko elossa Omran? Verisestä 5-vuotiaasta tuli Syyrian sodan symboli – Mitä hänelle sen jälkeen tapahtui?
    6. Kallio alkoi pöhistä vuosikymmenen alussa, mutta mihin se pöhinä on kadonnut?
    7. Tytöistä kannattaa kasvattaa kuningattaria
    8. HS raportoi jo vuonna 1938, että yli 50-vuotiaat rouvat eivät työllisty
    9. Laskussa tupakka, nousussa jazz-tupakka
    10. Paljonko kaunoluistimet maksoivat vuonna 1966?
  8. Ura
    1. Pelialalla pomoista tuli innostajia, ja sieltä ilmiö leviää muualle – ”On ymmärretty, että tieto, osaaminen ja älykkyys eivät sijaitse ensisijaisesti johtoportaassa”
    2. Työelämä muuttuu, lisää pitäisi oppia – jatkokoulutuksesta saa hyviä verkostoja, kertoo tutkija
    3. Luokanopettaja listaa tärkeimmät työvälineensä: oma persoona ja läppäri
    4. Mietitkö työasioita vielä yölläkin? Näin pidät työhuolet poissa makuuhuoneesta ja nukut kaikin puolin paremmin
    5. Kun poliitikko sanoo, että hän ottaa täyden poliittisen vastuun, hänelle nauretaan – syystäkin
  9. Talous
    1. Anne Bernerin suunnitelma teiden yhtiöittämiseksi kiehtoo yrityksiä
    2. S-ryhmä tarjoaa porkkanaa terveystalkoisiin: sadan kasviksen hinnat halpenevat
  10. Kulttuuri
    1. Suomessa kirjoitetaan vuosittain satojatuhansia sivuja kaunokirjallisuutta, jota kukaan ei suostu julkaisemaan – Tiina Lifländer odotti unelmansa toteutumista 25 vuotta
    2. Helsingin festivaalikesästä tulee vilkkain vuosikymmeniin
    3. Hannu Raittila kirjoittaa Suomesta, jossa metsä on enää teollisuuden avovarasto
    4. Jukka Rislakkin novellien Suomessa vakoillaan ja eletään kommunismissa
    5. Kirottu lapsi oli Pohjois-Amerikan myydyin kirja – ruotsalaisen Fredrik Backmanin teos nousi viidenneksi myydyimpien listalla
  11. Mielipide
    1. Humanistisista tieteistä apu näköalattomuuteen
    2. Päiväkodissa on myös hyvä olla
    3. Huonolla käytöksellä ei todellakaan pitäisi ylpeillä
    4. Sähköautoilu on tehty lähes mahdottomaksi
    5. Helsinki on asutettu tuhlailevasti
    6. Mistä dösä tulee?
    7. Tullimaksut turvaavat tervettä kilpailua
    8. Oodi tuo mieleen vihan
    9. Oodi tuo mieleen ilon
    10. Miksi Keskustakirjasto ei kelpaa nimeksi?
    11. Miksi pakkaslunta hiekoitetaan?
    12. Taudit leviävät piittaamattomuuden takia
    13. Sterilisaatio on aidosti luomuehkäisyä
    14. Kulttuurimme opettaa tytöt nirsoiksi kumppania etsittäessä – miehen rooli on tulla torjutuksi
    15. Todellisuudesta vieraantuneet päättäjät: Katsokaa Easy Rider
  12. Tänään
    1. Seppo Hilakari 1944–2016
    2. Heikki Hongisto 1924–2016
    3. Pohjolan kovin pakkanen -273,14°C Otaniemessä
    4. Tapahtumia sunnuntaina 8. tammikuuta
    5. Antiikkimessut Kaapelitehtaalla
    6. Sirkustaiteilijoiden elämää
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Velho
    5. Jäätävä Spede
  14. Radio ja TV
    1. Komisario Maigret tekee paluun uudessa brittisarjassa
    2. Outo indieyhtiö Stones Throw Records on perustajansa näköinen
    3. Nuori aviopari ajautuu kriisiin
    4. Sunnuntain elokuvia
  15. Koti
    1. Riitta ja Jari Bergström muuttivat sattumalta älyasuntoon, eivätkä enää palaisi ”tyhmään” kotiin
    2. Älä lämmitä tulisijaa liikaa pakkasella – saatat aiheuttaa tulipalon
    3. Onko parvekelasien asennus uudistusta vai kunnossapitoa?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Helsingissä kadonnut 26-vuotias intialainen löytyi kuolleena merestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    10. 10

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Annikki Tähden Suomen ensimmäisten kultalevyjen kokoelma päätymässä valtiolle ja voi hajota – ”Jos valtio huutokauppaa ne, saattaa saada muutaman tonnin”
    3. Sipilä vie kikyn ilosanomaa Ranskaan, jossa Macronin uudistukset herättävät raivoa ay-liikkeessä – maiden johtajat tapaavat tänään
    4. Poliisi nimesi Lontoon metron pommi-iskusta epäillyn
    5. Helsingin barokkiorkesteri viettää 20-vuotisjuhliaan laajentamalla romantiikan ajan ohjelmistoon
    6. Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa
    7. Pianotaiteilija Maria João Pires konsertoi Suomessa ja lanseeraa samalla pianonsoiton mobiilisovelluksen
    8. Suora lähetys noin kello 16.15: Brexit-nurkkaan ajettu Theresa May pitää linjapuheen Firenzessä – puheen pitäisi miellyttää niin EU:ta kuin brexit-intoilijoita, mikä voi olla mahdotonta
    9. Suomalainen Tero Kivisaari pääepäilty maailman suurimpiin kuuluvassa korruptiotapauksessa – Telian entisille johtajille syytteet törkeästä lahjonnasta Uzbekistanissa
    10. Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”
    11. Rempseät loimaalaisrouvat Hansu ja Pirre saatiin viimein teatterilavalle – Hahmot lumoavat suoralla yleisökontaktilla ja roisilla puheella
    12. Näytä lisää