Päivän lehti 9.1.2017
Päivän lehti 9.1.2017    |   Mielipide

Miksi hakemukseemme Suomi 100 -ohjelmaan ei ole vastattu?

Pienyrityksellemme Suomi 100 -ohjelmaan valitsematta jättäminen oli pettymys – tai oikeammin petyimme siihen, ettei asiasta ilmoitettu lainkaan.

Eri mediat tiesivät jo syksyllä kertoa pienten ja keskisuurten yritysten harmitelleen niitä kriteereitä, joilla Suomi 100 vuotta -kampanjan yhteistyöyrityksiä on valittu. Monelle pienelle yritykselle on ollut mahdotonta päästä viralliseksi yhteistyökumppaniksi kampanjan kanssa liian kalliin hinnan takia.

Pienyrityksellemme Suomi 100 -ohjelmaan valitsematta jättäminen oli pettymys – tai ­oikeammin petyimme siihen, ettei asiasta ilmoitettu lainkaan. Yrityksemme järjestää opastettuja teemakierroksia Suomen ­sisällissotaan ja vuoden 1918 Helsinkiin liittyen. Ohjelmaan pääseminen olisi ollut tärkeää, jotta olisimme ehtineet hakea apurahaa kierroksen toteuttamiseen.

Lokakuussa valtioneuvoston kansliaan sähköisesti jätettyyn, hyvin perusteltuun ja pitkähköön hakemukseen ei tähän päivään mennessä ole vastattu mitään. Muutamia päiviä myöhemmin lähetettyyn lisätiedusteluummekaan ei ole tullut ­vastausta – ei edes vahvistusta siitä, että joku olisi lukenut ­viestin.

Jos valitsematta jättämisessä kyse on siitä, että perimme kierrosten järjestämisestä maksun, tämä on ymmärrettävää. Kierroksia olisi tosin voitu apurahan turvin järjestää myös kokonaan maksutta.

Sen sijaan on vaikeaa ymmärtää, miksi hakemukseemme ei ole reagoitu lainkaan.

Tässäkin asiassa näyttää siltä, että perisuomalainen ”itse tekeminen” on parasta lääkettä. Helsinki 1918 -kierroksilla on ­onneksi riittänyt kiinnostuneita kansalaisia myös ilman kor­keampien tahojen siunausta.

Mikael Penttilä

Green Cap Tours, Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomi 100 vuotta
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”Halusin tänne, maksoi mitä maksoi”, sanoo eiralaisnainen – katso, kuinka paljon rahaa kotikatusi asunnoista pyydetään
    2. Sähköyhtiöt haluavat ohjata pientalojen sähkönkäyttöä – ”Lämminvesivaraajat osallistuvat säätöön ihan tasavertaisesti voimaloiden rinnalla”
    3. Löfven varoittaa vaikutusyrityksistä myös Ruotsin tulevissa vaaleissa
    4. Olympiastadionin remontti kallistuu yli 50 miljoonalla – Hankkeen hinta on kahdessa vuodessa noussut yli neljänneksellä alkuperäisestä
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomella on osa yhteistä perintöä
    2. Inflaatio-odotukset alkavat myllertää markkinoita
    3. Espoo aikoo ratkaista lumiongelmaa sulattamalla
    4. Julkisuus on luovutettu hyvän­näköisille – voisiko olla toisin?
    5. Palveluväylä kietoo Suomea ja Viroa toisiinsa
    6. Sopuisa keskustelu sopii Antti Rinteelle
  3. Kotimaa
    1. Arvoitukselliset sotalaivat ovat yhä Kaliningradissa – Venäjä saattaa olla vahvistamassa Itämeren laivastoaan ohjuskorveteilla
    2. Pääministeri Sipilä etsii rahaa armeijan hävittäjäostoihin – esillä ollut jopa puolustusvero Suomen satavuotisen itsenäisyyden nimissä
    3. Julkistetut asiakirjat paljastavat: Karjala-kysymys hiersi vuonna 1992, kun YYA-sopimus korvattiin uudella
    4. Pohjanmaalla ollaan onnellisempia kuin idässä ja pohjoisessa – katso, paljonko kotikunnassasi syödään masennuslääkkeitä
    5. Poliisi uskoo Tesoman pahoinpitelyn selviävän – kuva epäillyistä saatiin henkirikostutkinnan kautta
    6. Lumipeite hupenee alkuviikon loskassa – leuto ja kostea säätyyppi valtaa alaa
    7. Vasemmistonuoret vaatii Carunan kansallistamista
  4. Kaupunki
    1. Vihreiden sisäinen taisto on kuntavaalien alkusoitto – lue tästä, miten puolueet muuttaisivat Helsinkiä
    2. Eihän vaaleja voiteta jos siellä pelätään
    3. Miten saada lisää päteviä työntekijöitä lastensuojeluun? Tutkija vastaa
    4. Vantaalaismies heitti televisionsa ja muun irtaimen ikkunoista pihalle – kirjattiin ensin räjähdykseksi
    5. Tulipalo tuhosi paritalon Vantaalla – kymmenkunta ihmistä evakuoitiin
  5. Ulkomaat
    1. Googlen hakutulosten järjestys muokkaa maailmaa – miksi esimerkiksi natsipropaganda nousee hakutuloksissa korkealle?
    2. ”Vuoden naurut!” – Venäläiset irvailevat Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden raportille Putinin vaikuttamiskampanjasta
    3. Räyhän lähettiläs Israeliin – Kovan linjan Friedman vastustaa palestiinalaisvaltion syntyä
    4. Kuorma-auto ajoi jalankulkijoiden päälle Jerusalemissa: Ainakin neljä kuollut, 15 loukkaantunut – poliisipäällikön mukaan tekijä voinut ottaa mallia Berliinin iskusta
    5. Puolen metrin tulvavesi valtasi suomalaisen yrittäjän ravintolan Thaimaassa – ”Tämä on jo kolmas kerta, mutta kaikkein pahin”
    6. Kylmyys tappanut ainakin 23 ihmistä Euroopassa – jopa Istanbul peittyi lumeen
    7. Bagdadissa taas kaksi tuhoisaa itsemurhaiskua – räjähdykset tappoivat ainakin 20 ihmistä
    8. Iranin entinen presidentti Rafsanjani on kuollut
  6. Talous
    1. Suomalaisyhtiö julkaisee ensimmäisen Nokia-nimeä kantavan älypuhelimensa alkuvuonna Kiinassa
    2. Kiinan talous kasvoi viime vuonna 6,7 prosenttia
    3. Meksiko korotti bensan hintaa jopa 20 prosenttia – yli 1 500 ihmistä pidätetty väkivaltaisissa mielenosoituksissa
  7. Urheilu
    1. Krista Pärmäkoski löysi oikean taistelutahdon – palkintona Tourin kakkosija ja muhkea tili: ”Arvosana on ysi puoli”
    2. Matti Heikkisen mukana ”rehellisessä kartellissa”, mutta voimavarat eivät riittäneet: ”Ei jäänyt mitään seliteltävää tai jossiteltavaa”
    3. Suomalaishiihtäjien perustaso riittää vihdoin MM-mitaliin – ihmeitä ei enää tarvita
    4. Neurokirurgian dosentti: ”Jos Laine on kävellyt bussiin, tulee hänestä vielä peli- ja pistemies”
    5. Iivo Niskanen otti voitolla tuntumaa Lahden MM-latuihin: ”Ei ollut viimeisen päälle”
    6. Kailialan maalit pelastivat, Happee pääsi hengästyttävän lähelle
    7. Jaksaisitko polkea kilometrin putkessa 300 kierrosta? – ”Tämä on yllättävän ei-tylsää”
    8. Mäkäräinen kiersi ahkerasti sakkokierrosta, yhteislähtökisa romuttui heti alussa
    9. Karhu mursi Seagullsin kotitaian
    10. Yhdistetyn maailmancupin hiihdot ilman Hannu Mannista, saksalaiset pöllyttivät muita
    11. Pikkuseuran omistajasielu myi jopa huvilansa – Chelsea ei antanut armoa Englannin cupissa
    12. Pelaajaprotesti juuri Afrikan cupin kynnyksellä, riitaa voittobonuksista
    13. Jokerit jatkaa uusien sopimusten tekemistä, nyt vuorossa Marko Anttila
    14. Ammattilaiskentille palaava Heliövaara joutui kovaa testiin tenniksen liigaottelussa
    15. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa, jalkapalloa ja tuhti tulospaketti Tour de Ski -kiertueelta
  8. Kulttuuri
    1. Naiset on ajettu takariviin Unkarissa – hallituksessa ei ole yhtään naisministeriä, naisten kirjoittamat kirjat sivuutetaan
    2. Taiteessa kuningatar Elisabet on haluttu esittää enemmän ihmisenä ja naisena kuin hallitsijana
    3. Suomessa asuva valokuvaaja oli tallentamassa Nepalin käsityöläisten elämää, kun maanjäristys alkoi – studiot romahtivat, moni menetti perheenjäseniään
  9. Tiede
    1. Ikääntymisen vaivoja yritetään hillitä usean lääkkeen yhdistelmällä
    2. Ei nimi kärpästä pahenna
    3. Kolmiulotteisen grafeenin resepti löytyi
  10. Mielipide
    1. Itsensä työllistäjille tarvitaan parempi työttömyysturva
    2. Te-toimisto tutkii aktiivisuuttani tehdä pieniä keikkatöitä kuin olisin tehnyt jonkin rikoksen
    3. Suomessa ei liene kolkkaa, jossa juoppo jäisi kuivin suin
    4. Ajavatko ylevät eettiset periaatteet ihmisen kärsimyksen edelle?
    5. Haluaisin tehdä eutanasiatahdon
    6. Sähköautojen latauspaikkojen asentamisessa on omat haasteensa
    7. Miksi hakemukseemme Suomi 100 -ohjelmaan ei ole vastattu?
    8. Matematiikasta ja fysiikasta ei saa tinkiä
    9. Voisiko dösällä olla juuret idässä?
    10. Paloheinän latuhuollossa ei ole kehumista
    11. Nainen haluaa kunnollisen ja luotettavan miehen – onko se mieheltä liikaa pyydetty?
    12. Kumppanin valinta on nykyään hankalampaa, koska meillä on vapaus valita
  11. Tänään
    1. Eikö Suomi hyökännytkään Neuvostoliittoon? Näin nuori puolalaistutkija kyseenalaisti kommunistisen historiankirjoituksen
    2. Einari Kilpelä 1937–2016
    3. Hanna Keisala 1939–2016
    4. Iltapukuna smoking
    5. Tapahtumia maanantaina 9. tammikuuta
    6. Fordin toinen tuleminen
  12. Radio ja TV
    1. ”Ei haudata sankarihautaan” – kotimainen dokumenttielokuva purkaa sodan sankarimyyttiä ja tekee mielenterveysongelmat näkyviksi
    2. Meidän maamme -sarja esittelee Suomea lintuperspektiivistä
    3. Setäviihdettä sotavuosista
    4. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    3. 3

      NYT ja Reuters: Trump erotti päästrateginsa Steve Bannonin

    4. 4

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    5. 5

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Sisäministeri Risikko: Ei ole tietoa siitä, että Turun puukotuksissa olisi kyse terroriteosta

    8. 8

      Barcelonassa ihmisten päälle ajanut pakettiauton kuski kuoli poliisin luoteihin – iskujen oli määrä olla tuhoisampia, arvioi poliisi

    9. 9

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    10. 10

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää