Päivän lehti 9.1.2017
Päivän lehti 9.1.2017

Puolen metrin tulvavesi valtasi suomalaisen yrittäjän ravintolan Thaimaassa – ”Tämä on jo kolmas kerta, mutta kaikkein pahin”

Thaimaassa 18 ihmistä tappaneiden myrskyjen odotetaan lähipäivinä siirtyvän pohjoiseen kohti Myanmaria. Maan ilmatieteen laitos kuitenkin varoittaa yhä kaatosateista maan eteläisissä provinsseissa.

Paikalliset kääntävät jo katseitaan kohti Thaimaata koetelleiden rankkasateiden ja tulvien jälkeistä aikaa.

Sunnuntaina Khanomin kaupungin kaduilla on vielä paikoin vettä, mutta käytännössä tulvat ovat hellittäneet. Vielä eilen poliisi kuljetti ihmisiä kumiveneellä kauppoihin, paikallinen suomalaisyrittäjä Mikko Vuori kertoo HS:lle.

Pahimmillaan tiet pieneen kaupunkiin olivat poikki, ja Vuoren mukaan ihmisiä vietiin lentoasemalle armeijan kuorma-autoilla. Turisteja siirtyi säitä pakoon esimerkiksi Phuketiin.

”Koko keskusta tulvi jossain kohtaa. Vesi on laskenut vasta tänään. Sisällä ei ole onneksi ole enää mitään, mutta tiellä on paikoin vielä 20 senttiä vettä.”

Vuoren omistamassa Dusty Gecko -ravintolassa vesi nousi jopa puolen metrin korkeudelle. Pakastimia ja jääkaappeja nostettiin turvaan veden yläpuolelle tiiliskivien ja kakkosnelosten avulla.

”Nyt yritämme katsoa, mitkä ovat vahingot. Aika hyvin saimme kaikki kamat nostettua pöydillä, mutta nyt tarvitsemme vähän uutta kaapistoa, maalausta, kuivausta ja fiksausta.”

Khanom sijaitsee Siaminlahdella maan itärannikolla Nakhom Si Thammaratin provinssissa, jota myrskyt riepottelivat pitkin viikkoa.

Thaimaassa 18 ihmistä tappaneiden myrskyjen odotetaan lähipäivinä siirtyvän pohjoiseen kohti Myanmaria. Maan ilmatieteen laitos kuitenkin varoittaa yhä kaatosateista maan eteläisissä provinsseissa.

Khanomissa on vielä sunnuntaina tullut sadekuuroja, mutta pahin on Vuoren käsityksen mukaan nyt takana päin. Paikalliset ovat hänen mukaansa ”muurahaisia ahertamaan”, joten sateiden taukoamisen jälkeen elämä palannee normaaliksi nopeasti, hän uskoo.

”Tässä on aika väsyneet fiilikset vielä, kun ei ole moneen päivään oikeastaan nukkunut ollenkaan. Loppuviikosta jos saisi ravintolan auki, niin olisimme sitten back to business”, Vuori sanoo.

Kuluneen viikon tulvat eivät olleet ensimmäisiä, jotka Vuori on nähnyt.

Hän kertoo olleensa Khanomissa ravintolayrittäjänä seitsemän vuotta, ja sitä ennen hänellä oli Sibeliuksen nimeä kantava ravintola pohjoisessa sijaitsevalla Koh Samuin saarella.

”Tämä on Khanomissa jo kolmas kerta, kun ravintolaan on tulvinut. Mutta tämä oli kaikkein pahin. Ekalla kerralla ravintolaan tuli viisi senttiä vettä, sitten 20 senttiä ja nyt jo puoli metriä.”

”Äiti luonto näyttää kyntensä aina välillä. Se on otettava vastaan ja suojauduttava parhaan mukaan, ja sitten nuolla haavat ja laittaa paikat kondikseen.”

Kaatosateet ovat väistyneet myös pohjoisessa muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla Koh Samuilla, kertoo paikallinen suomalaisyrittäjä Ilari Listokorpi. Sää on vielä pilvinen, mutta ihmisiä liikuskelee jo Chaweng Beachin teillä ja rannoilla.

”Ihmiset kävelevät rannoilla, mutta vielä ei auringonpalvominen onnistu. Mopoilla ajellaan ympäri ja tehdään mitä pystytään, liikenne on palautunut normaaliksi”, Listokorpi kertoo.

Hänen arvionsa mukaan teillä oli rankkasateiden aikaan jopa 30 senttiä vettä.

Sateiden ja tulvien aikana turistit pysyttelivät pitkälti sisätiloissa, mikä Listokorven mukaan näkyi hotellin ravintolamyynnin kasvuna.

”Toiset hyötyvät tilanteesta, toiset häviävät. Suurin häviäjä on yöelämä, kun eivät turistit lähde ulos huonolla säällä vaan jäävät hotellille.”

Uutistoimisto AFP:n mukaan tulvat valtasivat paikoin jopa tuhansia kyliä eri puolilla Thaimaata. Vedenpinta nousi paikoin jopa kattojen tasalla.

Armeija on auttanut evakuoinneissa, jakanut hätäapua ja tarjonnut tilapäismajoitusta.

Kaatosateiden ennustetaan paikoin vielä jatkuvan, ja ihmisiä kehotetaan seuraamaan säätiedotuksia.

Ulkoministeriölle ei ole ilmoitettu tapauksista, joissa suomalaisia olisi loukkaantunut tai joutunut vakavaan vaaraan. Tulva-alueilla sijaitsee matkustusilmoitusten perusteella arviolta 100–200 suomalaista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Thaimaan tulvat
  • Thaimaa
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”Halusin tänne, maksoi mitä maksoi”, sanoo eiralaisnainen – katso, kuinka paljon rahaa kotikatusi asunnoista pyydetään
    2. Sähköyhtiöt haluavat ohjata pientalojen sähkönkäyttöä – ”Lämminvesivaraajat osallistuvat säätöön ihan tasavertaisesti voimaloiden rinnalla”
    3. Löfven varoittaa vaikutusyrityksistä myös Ruotsin tulevissa vaaleissa
    4. Olympiastadionin remontti kallistuu yli 50 miljoonalla – Hankkeen hinta on kahdessa vuodessa noussut yli neljänneksellä alkuperäisestä
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomella on osa yhteistä perintöä
    2. Inflaatio-odotukset alkavat myllertää markkinoita
    3. Espoo aikoo ratkaista lumiongelmaa sulattamalla
    4. Julkisuus on luovutettu hyvän­näköisille – voisiko olla toisin?
    5. Palveluväylä kietoo Suomea ja Viroa toisiinsa
    6. Sopuisa keskustelu sopii Antti Rinteelle
  3. Kotimaa
    1. Arvoitukselliset sotalaivat ovat yhä Kaliningradissa – Venäjä saattaa olla vahvistamassa Itämeren laivastoaan ohjuskorveteilla
    2. Pääministeri Sipilä etsii rahaa armeijan hävittäjäostoihin – esillä ollut jopa puolustusvero Suomen satavuotisen itsenäisyyden nimissä
    3. Julkistetut asiakirjat paljastavat: Karjala-kysymys hiersi vuonna 1992, kun YYA-sopimus korvattiin uudella
    4. Pohjanmaalla ollaan onnellisempia kuin idässä ja pohjoisessa – katso, paljonko kotikunnassasi syödään masennuslääkkeitä
    5. Poliisi uskoo Tesoman pahoinpitelyn selviävän – kuva epäillyistä saatiin henkirikostutkinnan kautta
    6. Lumipeite hupenee alkuviikon loskassa – leuto ja kostea säätyyppi valtaa alaa
    7. Vasemmistonuoret vaatii Carunan kansallistamista
  4. Kaupunki
    1. Vihreiden sisäinen taisto on kuntavaalien alkusoitto – lue tästä, miten puolueet muuttaisivat Helsinkiä
    2. Eihän vaaleja voiteta jos siellä pelätään
    3. Miten saada lisää päteviä työntekijöitä lastensuojeluun? Tutkija vastaa
    4. Vantaalaismies heitti televisionsa ja muun irtaimen ikkunoista pihalle – kirjattiin ensin räjähdykseksi
    5. Tulipalo tuhosi paritalon Vantaalla – kymmenkunta ihmistä evakuoitiin
  5. Ulkomaat
    1. Googlen hakutulosten järjestys muokkaa maailmaa – miksi esimerkiksi natsipropaganda nousee hakutuloksissa korkealle?
    2. ”Vuoden naurut!” – Venäläiset irvailevat Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden raportille Putinin vaikuttamiskampanjasta
    3. Räyhän lähettiläs Israeliin – Kovan linjan Friedman vastustaa palestiinalaisvaltion syntyä
    4. Kuorma-auto ajoi jalankulkijoiden päälle Jerusalemissa: Ainakin neljä kuollut, 15 loukkaantunut – poliisipäällikön mukaan tekijä voinut ottaa mallia Berliinin iskusta
    5. Puolen metrin tulvavesi valtasi suomalaisen yrittäjän ravintolan Thaimaassa – ”Tämä on jo kolmas kerta, mutta kaikkein pahin”
    6. Kylmyys tappanut ainakin 23 ihmistä Euroopassa – jopa Istanbul peittyi lumeen
    7. Bagdadissa taas kaksi tuhoisaa itsemurhaiskua – räjähdykset tappoivat ainakin 20 ihmistä
    8. Iranin entinen presidentti Rafsanjani on kuollut
  6. Talous
    1. Suomalaisyhtiö julkaisee ensimmäisen Nokia-nimeä kantavan älypuhelimensa alkuvuonna Kiinassa
    2. Kiinan talous kasvoi viime vuonna 6,7 prosenttia
    3. Meksiko korotti bensan hintaa jopa 20 prosenttia – yli 1 500 ihmistä pidätetty väkivaltaisissa mielenosoituksissa
  7. Urheilu
    1. Krista Pärmäkoski löysi oikean taistelutahdon – palkintona Tourin kakkosija ja muhkea tili: ”Arvosana on ysi puoli”
    2. Matti Heikkisen mukana ”rehellisessä kartellissa”, mutta voimavarat eivät riittäneet: ”Ei jäänyt mitään seliteltävää tai jossiteltavaa”
    3. Suomalaishiihtäjien perustaso riittää vihdoin MM-mitaliin – ihmeitä ei enää tarvita
    4. Neurokirurgian dosentti: ”Jos Laine on kävellyt bussiin, tulee hänestä vielä peli- ja pistemies”
    5. Iivo Niskanen otti voitolla tuntumaa Lahden MM-latuihin: ”Ei ollut viimeisen päälle”
    6. Kailialan maalit pelastivat, Happee pääsi hengästyttävän lähelle
    7. Jaksaisitko polkea kilometrin putkessa 300 kierrosta? – ”Tämä on yllättävän ei-tylsää”
    8. Mäkäräinen kiersi ahkerasti sakkokierrosta, yhteislähtökisa romuttui heti alussa
    9. Karhu mursi Seagullsin kotitaian
    10. Yhdistetyn maailmancupin hiihdot ilman Hannu Mannista, saksalaiset pöllyttivät muita
    11. Pikkuseuran omistajasielu myi jopa huvilansa – Chelsea ei antanut armoa Englannin cupissa
    12. Pelaajaprotesti juuri Afrikan cupin kynnyksellä, riitaa voittobonuksista
    13. Jokerit jatkaa uusien sopimusten tekemistä, nyt vuorossa Marko Anttila
    14. Ammattilaiskentille palaava Heliövaara joutui kovaa testiin tenniksen liigaottelussa
    15. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa, jalkapalloa ja tuhti tulospaketti Tour de Ski -kiertueelta
  8. Kulttuuri
    1. Naiset on ajettu takariviin Unkarissa – hallituksessa ei ole yhtään naisministeriä, naisten kirjoittamat kirjat sivuutetaan
    2. Taiteessa kuningatar Elisabet on haluttu esittää enemmän ihmisenä ja naisena kuin hallitsijana
    3. Suomessa asuva valokuvaaja oli tallentamassa Nepalin käsityöläisten elämää, kun maanjäristys alkoi – studiot romahtivat, moni menetti perheenjäseniään
  9. Tiede
    1. Ikääntymisen vaivoja yritetään hillitä usean lääkkeen yhdistelmällä
    2. Ei nimi kärpästä pahenna
    3. Kolmiulotteisen grafeenin resepti löytyi
  10. Mielipide
    1. Itsensä työllistäjille tarvitaan parempi työttömyysturva
    2. Te-toimisto tutkii aktiivisuuttani tehdä pieniä keikkatöitä kuin olisin tehnyt jonkin rikoksen
    3. Suomessa ei liene kolkkaa, jossa juoppo jäisi kuivin suin
    4. Ajavatko ylevät eettiset periaatteet ihmisen kärsimyksen edelle?
    5. Haluaisin tehdä eutanasiatahdon
    6. Sähköautojen latauspaikkojen asentamisessa on omat haasteensa
    7. Miksi hakemukseemme Suomi 100 -ohjelmaan ei ole vastattu?
    8. Matematiikasta ja fysiikasta ei saa tinkiä
    9. Voisiko dösällä olla juuret idässä?
    10. Paloheinän latuhuollossa ei ole kehumista
    11. Nainen haluaa kunnollisen ja luotettavan miehen – onko se mieheltä liikaa pyydetty?
    12. Kumppanin valinta on nykyään hankalampaa, koska meillä on vapaus valita
  11. Tänään
    1. Eikö Suomi hyökännytkään Neuvostoliittoon? Näin nuori puolalaistutkija kyseenalaisti kommunistisen historiankirjoituksen
    2. Einari Kilpelä 1937–2016
    3. Hanna Keisala 1939–2016
    4. Iltapukuna smoking
    5. Tapahtumia maanantaina 9. tammikuuta
    6. Fordin toinen tuleminen
  12. Radio ja TV
    1. ”Ei haudata sankarihautaan” – kotimainen dokumenttielokuva purkaa sodan sankarimyyttiä ja tekee mielenterveysongelmat näkyviksi
    2. Meidän maamme -sarja esittelee Suomea lintuperspektiivistä
    3. Setäviihdettä sotavuosista
    4. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: epäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Suora lähetys: Suojelupoliisi kertoo Turun puukotuksista kello 15 – Isku vastaa uhka-arviota tekijän ja teon profiilin osalta: ”Uhka näyttää toteutuneen.”

    4. 4

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    5. 5

      Näin keskusrikospoliisin tiedotustilaisuus eteni: Hyökkääjä mahdollisesti valikoi naisia uhreiksi, tuli Suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    10. 10

      Hallitus kokoontui Turun terrorismi­tutkinnan takia – Sipilä: ”Nyt on pidettävä yhtä, vihaan ei vastata vihalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: epäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat