Päivän lehti 9.4.2017
Päivän lehti 9.4.2017    |   Mielipide

Puolueettomuutta tulee ikävä

Nyt jos koskaan on tilausta pasifismille.

Maailman tila on ollut pitkään vakava. Syyrian kemiallisten aseiden käyttö ja sen provosoima Yhdysvaltain ohjusisku ovat lisänneet suursodan mahdollisuutta.

Jokaisen vähänkin ajattelevan ihmisen on keskitettävä kaikki toimintatarmonsa liennytyksen vahvistamiseen. Suomi ei kykene pysymään kriisissä ulkopuolisena vaikka kuinka haluaisi, vaan kriisin osapuolet tulkitsevat maamme sijainnin poliittisten intressiensä mukaan. Puolueettomuutta tulee ikävä. Nyt jos koskaan on tilausta pasifismille: Älä tapa missään tapauksessa!

Ilkka Ylönen

Vantaa

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Syyrian sota
  • Kriisit
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kukkia ja uusia pidätyksiä: He eivät voita, vannoi Tukholma ja palasi lauantaina hitaasti arkeen
    2. Tukholma vastasi iskuun rakkaudella
    3. ”Ole valmis takinkääntöön ja tuki välillä suusi” – Kuntapolitiikan konkarit paljastavat aloittelijoiden yleisimmät virheet
    4. Näin kuntavaalipäivä etenee – HS antaa tärpit, mitä päivän aikana kannattaa seurata
    5. HS kertoo vaalitulokset tuoreeltaan verkossa sunnuntai-iltana
    6. Kotimaassaan vainotut Abdul ja Iffat saavat sunnuntaina äänestää ensimmäistä kertaa elämässään – ”Valtavan tärkeä päivä”
    7. Oletko idioottien ympäröimänä? Tutkija auttaa näkemään typeryksissä uusia piirteitä ja ymmärtämään, että harva on tolvana
  2. Pääkirjoitus
    1. Demokratia elää äänensä käyttäjistä
    2. Espanja keräsi irtopisteitä, Britannia teki oman maalin
    3. Ihmisten pelot voittavat omat kokemukset
    4. Ääri-islamismi on todellinen uhka, mutta terrorismin vastustamista ei pidä jättää maahanmuuton vastustajille
    5. Historiallinen hetki Helsingissä
    6. Karlsson
    7. Terrori iskeytyi silmien eteen Tukholmasta
  3. Kotimaa
    1. Leprasaari Seiliin aiotaan tuoda kymmeniä tuhansia turisteja – ”Tuntuu että nyt kaikki tuhotaan”
    2. Marjatta Ylönen sai nuorena isältään lemmikkimäyrän – riistakamerakuvat näyttävät mäyrälinnan öisen elämän
    3. HS:n kisa vanhimmasta kännykästä kovenee: Pekka Tuunainen käyttää yhä vuoden 1993 Ericssoniaan – ”Sitä varmaan mainostettiin alle 400-grammaisena”
    4. Pentti Hakkarainen nousi Finnveran johtoon
    5. Mies yritti kaupasta anastetulla pyörällä pakoon Salossa, mutta matka päättyi jo ulko-oveen – löi lopuksi vartijaa kasvoihin
    6. Autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen lapseen Lahdessa
    7. Kaksi loukkaantui lyhtypylväskolarissa Joensuussa
    8. Nizzan terrori-isku tapahtui vuonna 2016
    9. Helsingin seudun korkeasti koulutettujen osuus 25–64-vuotiaista oli vuonna 49 prosenttia
  4. Kaupunki
    1. 12-vuotiaat helsinkiläispojat myivät vohveleita Sepänkadulla tienatakseen rahat kuvauskopteriin – kauppa antoikin lennokit ilmaiseksi
    2. Reino Savukoski on hakenut satoja kadonneita – nyt hän etsii Valtteri Ihalaista Helsingin edustan vesiltä
  5. Ulkomaat
    1. Lenin nousi junaan ja suisti maailman raiteiltaan – Heikki Aittokoski kulkee matkan, jota ilman Suomi ei juhlisi nyt itsenäisyyttään
    2. Yhdysvallat varoitti Syyriaa tekemästä uusia kaasuiskuja – Epäillyn sariinihyökkäyksen kohdetta pommitettiin uudelleen
    3. Yli 40 vuoden terrori on ohi: Ainakin 829 ihmistä surmannut baskien terroristijärjestö ETA luovutti aseensa
    4. Somalimerirosvoja epäillään rahtilaivan kaappauksesta
  6. Talous
    1. Elinkeinoministeri väittää, että avoimia työpaikkoja on 100  000 – totuus on paljon monimutkaisempi
  7. Urheilu
    1. Bäckström, 39, näytti omistajan mallia HIFK:n maalissa –”Tämä laji on sellainen, ettei tekosyyt, selittely ja laiskuus vie eteenpäin”
    2. Entinen Tapparan pelaaja Malinen rankaisi, IFK kavensi välieräsarjan: ”Yllätyin itsekin, että meni sinne”
    3. Pieni pilkahdus mestaripelistä – nyt HIFK:n pitäisi vielä säilyttää taso
    4. Espoo United nousi riemulla Korisliigaan – liigaan saadaan taas pääkaupunkiseudun paikallisottelu
    5. Urheilumiljonäärin hymy on herkässä Espoossa
    6. JYP osui viimein – KalPa kaatui Anssi Löfmanin maalilla
    7. Hamiltonille juhlapaalu Mercedeksen juhlakisaan – ”Olen saavuttanut kaikki paaluni ja voittoni Mercedeksen moottoreilla”
    8. Latvala kärkkyy jo kolmatta sijaa Korsikan MM-rallissa –”Perjantaina piti taistella, nyt ajaminen oli nautinto”
    9. Harri Heliövaara tähtää nelinpeliuraan, vaikka tienaisi ehkä paremmin siviilielämässä –”Siellä ei ole samaa vapautta kuin tenniksenpelaajan elämässä”
    10. HIFK ja PS Kemi aloittivat Veikkausliigassa tasapelillä – katso liigan huippuhetket videoilta
    11. JJK sai kylmän suihkun Veikkausliigassa heti kättelyssä, numerot eivät olleet liian tylyt
    12. Naisleijonat löylyttivät Saksan pronssiottelussa puhtaasti 8–0: olympialaisiin joukkue valmistautuu pelaamalla poikien kanssa
    13. Haikeat jäähyväiset vanhalle kotistadionille – jää hyvästi Vicente Calderón!
    14. Middlesbrough matkalla alaspäin – Soisalo saa odottaa mahdollisuuttaan
    15. Itseään tylyttänyt Sergio Garcia taas mukana Mastersin voittokamppailussa
    16. Kiekko-Vantaa pelaa Mestiksen finaaleissa 14 vuoden tauon jälkeen – ”Lähdimme altavastaajina sarjaan, ja sitkeys palkittiin”
    17. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua – Hamilton lähtee paalulta sunnuntain F1-kisaan Kiinassa ja lottonumerot
  8. Sunnuntai
    1. Vuorineuvos Tauno Matomäki on nähnyt Suomen talouselämässä kaiken: suuret fuusiot ja Nalle Wahlroosin sukkatupsut
    2. Demokratiaa korjataan väärillä keinoilla ja se pahentaa eriarvoisuutta, sanoo tutkija – ”Äänestysikä on laskettava 16 vuoteen”
    3. Etsin uskoa ja kolkutin kirkon ovea – pappi sanoi, että olen pyhän puutteessa
    4. Riitänkö? Jaksanko? Kelpaanko? Irja Askola ja kolme muuta pappia kertovat, mistä ihmiset haluavat puhua heille – myös Putoushahmon hyytävä hokema on tuttu sielunpaimenille
    5. Mangosorbetin maku saa minut oppineeseen ja akateemiseen mielentilaan
    6. Maailma hengittää nyt tyylillä – tältä näyttävät trendikkäimmät hengityssuojaimet
    7. Mistä ruokaa nirsoileville pandoille?
    8. Miksi kadehdin niin paljon läheisiäni?
  9. Ura
    1. Avoimet työpaikat piileskelevät nyt monissa eri palveluissa – Asiantuntija kertoo, mistä sovelluksista töitä kannattaa metsästää
    2. Tuliko taas käytyä digityökalukurssi ilman oppimistuloksia? – Tyhmyydentunteesta on tullut arkea tietotyöläisille
    3. Työnhakija, ota huomioon nämä asiat, jos joudut psykologiseen testaukseen – Huonolaatuiset pikatestit yleistyvät, kertoo asiantuntija
    4. ”Amputoidun tärkein päivä on se, jolloin hän päättää, että elämä jatkuu” – Proteesien valmistaja auttaa asiakkaitaan uuden elämän alkuun
  10. Kulttuuri
    1. Suomella on Marimekkonsa ja Aaltonsa – ja Ruotsilla on Josef Frank, siis kuka?
    2. Saariaho kiinnostavampi kuin Wagner – huippuohjaaja ei pelasta Kansallisoopperan Ringiä
    3. Saara Aalto ei stressaa odotuksista, mutta myöntää somehehkutuksen ”menneen överiksi” – Nyt hän haluaa perustaa koulun ja laulaa Kiinan presidentille
    4. Villi länsi ei kuole, koska se muuttuu koko ajan – ja pitää tarinat ikuisen inhimillisinä
    5. Oli kaunis kesäpäivä vuonna 1917, kun anarkistit valtasivat Tuomiokirkon
    6. ”Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisässä” – mestarikirjailija palasi makaaberiin huumoriin
    7. Parasta juuri nyt ovat Vuosisadan naiset, Finnforestin kokoelma ja Tahdon asian uusinta
    8. Nykyruno asettuu kohtauksiksi ja ottaa poliittista kantaa
    9. Tapiola sai paljon vieraita Hong Kongista: aluksi hauskanpitoa, lopuksi traagisuutta
    10. Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä valittiin vuoden freelancereiksi
    11. Kirjallisuuden suomentajien palkinnot Jaana Iso-Markulle ja Tuomas Kaukolle
  11. Mielipide
    1. Pormestarin valinta vaikuttaa kuntavaalien tulokseen
    2. Nettiäänestyksestä voidaan tehdä luotettava
    3. Nuoria on rohkaistava äänestämään
    4. Äänestäminen ei vie paljon aikaa
    5. Verkon videopalvelut eivät korvaa lukemista
    6. Taide liikuttaa lasta monin tavoin
    7. Jos nuoria vaaditaan kouluttautumaan, on huolehdittava koulutuksen laadusta
    8. Vanhustenhoidon epäkohdat pitää korjata
    9. Palovaroitin ei estä yhdenkään tulipalon syttymistä
    10. Puolueettomuutta tulee ikävä
  12. Tänään
    1. Tuulikki Kannisto 1941–2017
    2. Antti Mäkinen 1934–2017
    3. Pommitusten ja ilmataistelujen jälkeen painostava tunnelma Israelin ja Syyrian rajalla
    4. Tapahtumia sunnuntaina 9. huhtikuuta
    5. Tervetuloa takaisin, muuttolinnut
    6. Vesillelasku koskimelojien malliin
    7. Candomino-kuoron 50-vuotiskonsertti
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Harald Hirmuinen
    3. Jäätävä Spede
    4. Lassi ja Leevi
    5. Velho
  14. Radio ja TV
    1. Epäasiallinen naisasianainen Areenassa – vagina ja valta ovat koomikko Amy Schumerin sarjan vakioaiheita
    2. Vanhukset unelmoivat kuin teinit
    3. Sunnuntain tv-elokuvia: Cirque du Soleil ja viiden tähden Howard Hawks -klassikko
  15. Koti
    1. Miten perintö jaetaan ilman riitoja? Tuhlaa itse kaikki varat jo eläessäsi tai lue nämä verojuristin rahanarvoiset neuvot
    2. Näin löydät pätevän kuntotarkastajan ja voit välttää kalliit korjaukset – Ammattitaidoton tarkastaja ei aina huomaa homevauriota
    3. Talo tuntuu enemmän kodilta, kun sen eteen on hieman hikoillut
    4. Saako hallitus palkata talossa asuvan kiinteistönvälittäjän?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    3. 3

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    4. 4

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

    7. 7

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    8. 8

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    10. 10

      Suomalaisissa yliopistoissa tutkijoiden on pakko opettaa, ja siitä kärsivät opiskelijat – ”Huippuopettaja on nöyrä”, sanoo palkittu professori

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää